Suomi

729 osumaa haulle. Näytetään tulokset 301–320.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minä vuosina YLE esitti Fame tv-sarjaa? 1371 Famea esitettiin esimmäisen kerran sunnuntaina 16.1.1983 TV2:ssa. Sarjaa esitettiin aina sunnuntaisin. Koska kyse on Ylen osto-ohjelmasta, edes Yle:llä ei ole täydellisiä lähetysrekisteritietoja tuolta ajalta. Famea on lisäksi esitetty 1986, valitettavasti välivuodet 1984-1985 pitäisi selata esim. Katso-lehdestä. Lähde: Yle Arkisto tietopalvelut
Englannissa opiskeleva aikuinen lapseni haluaa joululahjaksi perisuomalaisen kuvitetun lastenkirjan. Onko muita vaihtoehtoja ja ehdotuksia kuin Mauri Kunnas? 911 Mauri Kunnas on kyllä hyvä valinta, sillä hänen kuvakirjojaan on saatavilla paljon erilaisia. Suomalaisia eturivin kuvittajia on myös Kristiina Louhi, ja esimerkiksi hänen Riitta Jalosen teksteihin kuvittamiaan kuvakirjoja on varmaan saatavissa. Katariina Kaila on kuvittajiemme parhaimmistoa, jonka kauniit akvarellimaiset kuvitukset ovat myös taattua suomalaista laatua. Matti Kota käytää samantapaista tekniikkaa. Hannu Taina on paljon kuvittanut lastenkirjoja, mm. Uppo-Nalle-kirjojen ensimmäisestä kirjasta on tehty uusi painos vuonna 2011, jossa on Hannu Tainan nelivärikuvitus. Aino Havukaisen ja Sami Toivasen Tatu ja Patu -kuvakirjat ovat myös perisuomalaisia, suosittuja kirjoja.
Saako jostain tietää osallistuivatko sukulaiseni kansalaissotaan? Miten Karjalassa asuvat ihmiset olivat mukana? Miten kansalaissodan kiteyttäisi selvästi,… 1057 Eri arkistojen yhteisen verkkopalvelu Portin sivustojen kautta löytyy tietoa mm. Suomen kansalaissotaan osallistuneista: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sis%C3%A4llissota_1918#Sis… Sotatoimia oli myös Karjalan alueella mm. Viipurin kaupungin tärkeyden takia. Wikipedia-artikkelista saa yleiskuvan tästä kiistellystä sodasta. Artikkelista löytyy myös paljon lähteitä syvällisempää perehtymistä varten: http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota
Tämä palvelu on loistava! Nyt tällä kertaa etsin lasten tieto,- tai kuvakirjaa suomalaisten Amerikan siirtolaisuudesta. Mikäli aiheesta ei ole Suomessa… 1729 Lasten tietokirjoja löytyi kaksi. Taina Huuhtasen Ennen vanhaan, Kirjayhtymä, 1980 sisältää kertomuksen lähdöstä Suomesta Amerikkaan sivuilla 54-57. William Kurelekin runsaasti kuvitetussa kirjassa Unelma uudesta maailmasta eli kertomus Pohjois-Amerikan eurooppalaisista siirtolaisista, Weilin+Göös, 1986 ei mainita mitään kansallisuutta erityisesti, mutta kirjoittajan vanhemmat ovat syntyisin Ukrainasta. Lisäksi Jennifer L. Holmin historiallisessa nuortenromaanissa Jokilaakson ainoa tyttö, Karisto, 2000 kerrotaan amerikansuomalaisista ja Erkki Rekimiehen nuorten seikkailukirjassa Hopeakynsi, 2. p., WSOY, 1970 kerrotaan suomalaisista uudisasukkaista kuten myös Eino Auerin seikkailukirjassa Hopeaperintö, Gummerus, 1935 ja J. K. Kulomaan...
Olen tekemässä tutkimusta miten suomalaiset suhtautuivat saksalaisten tuloon jatkosodan aikana. En tiedä onko tästä aiheesta julkaistu kirjoja tai artikkeleita. 1602 Oletan, että aiot tutkia nimenomaan tavallisen kansan suhtautumista saksalaisiin, ei niinkään poliittisen johtomme suunnitelmia ja toimia. Niistä perusteellisin esitys olisi kaiketi edelleenkin Jokipii, Mauno Jatkosodan synty : tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940-1941. – Otava, 1988 Yleensä suhde saksalaisiin oli aihe, josta kirjoittamista sensuuri valvoi tiukasti eri aikoina erilaisista syistä. Välittömin kosketus suomalaisella siviiliväestöllä ja saksalaisilla oli Pohjois-Suomessa. Aiheesta on laaja tutkimus Junila, Marianne Kotirintaman aseveljeyttä : suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941-1944. – Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2000 http://elektra.helsinki.fi...
HECTOR & SARITA HARMA esittävät yhdessä biisin "Vanhat polkupyörät", joka löytyy ainakin Hectobox-kokoelmalta. Kokoelmalla "36 kuuta & saturnuksen renkaat"… 3780 Varmaa vastausta tähän kysymykseen ei löydy - ei Suomen kansallisdiskografiasta eikä Yleisradion ja Suomen äänitearkiston tietokannoista. Ressun levyssä ei ole muuta tietoa duettopartnerista kuin etunimi. Liian pitkä katse on äänitetty v. 1993, Vanhat polkupyörät kaksi vuotta myöhemmin. Kuunteluvertailun perusteella voisi olettaa, että molemmissa kappaleissa on sama laulaja eli Sarita Harma (os. Koskelin): äänensävy, fraseeraus ja vibrato ovat samanlaiset.
Millä hakusanoilla saan Helmetistä kotimaiset aikuisten fantasiateokset? 911 Helmetistä ei valitettavasti pysty hakemaan erikseen suomalaisten kirjailijoiden teoksia, siihen ei ole omaa hakusanaansa. Suomenkieliset aikuisten fantasiateokset saa kirjoittamalla hakukenttään fantasiakirjallisuus ja rajaamalla kokoelma-otsikon alta aikuisten kokoelma (löytyy lisää-nuolen alta) ja kieleksi suomi. Kotimaisia aikuisten fantasiateoksia ovat kirjoittaneet mm. Anne Leinonen, Helena Waris, Leena Krohn, Johanna Sinisalo, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Maarit Verronen, Jyrki Vainonen, Mike Pohjola, Viivi Hyvönen ja Tiina Raevaara. Osuuskumma- ja URS-kustantamoilta on tullut novellikokoelmia, kuten Kumman rakas ja URS : uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologia. Aikuisille suomeksi kirjoitettu fantasiakirjallisuus on...
Haluaisin tietää sotavuosina 1939-1944 Suomessa top 10 myydyimmät kaunokirjalliset teokset, olisiko tämä mahdollista selvittää? 2320 Valitettavasti mitään tällaisia myyntitilastoja ei löydy. Luultavasti jo ennen sotia ilmestyneillä kirjoilla oli edelleen paljon kysyntää. Erilaisista lähteistä (kirjallisuushistoriat, kustantajien historiat) voi poimia seuraavia hajatietoja. Talvisota 1939 - 1940 tuotti sotakirjojen tulvan. Erään laskelman mukaan vuonna 1940 julkaistiin noin 90 sotaa käsittelevää kirjaa, joista puolet oli luonteeltaan kaunokirjallisia. Mika Waltarin teos ’Antero ei enää palaa’ ilmestyi jo maaliskuussa eli pian sodan loppumisen jälkeen, ja sitä myytiin vajaassa kuukaudessa 10 000 kpl. Kustantajan – WSOY:n – varsinainen tämän alan menekkiteos oli kuitenkin elokuussa 1940 ilmestynyt Erkki Palolammen ’Kollaa kestää’, jota myytiin kuukaudessa 50 000 kpl,...
Laulaja ja sanotus hukassa. Kouluajoilta- 77-78 miespuolinen laulaja. Tämä teos oli c-kasetilla jonka jostai kaupasta siihen aikaan sai. Laulussa sanat kai… 1807 Valitettavasti emme ole onnistuneet löytämään nuo sanat sisältävä laulua. Samalla tavalla kyllä alkaa Keijo Minervan levyttämä Samaa kehää käyn. Siinä kuitenkin lauletaan konttorityötä tekevästä henkilöstä, joka leimaa kellokortin aina aamuisin. Laulu julkaistiin v. 1971 c-kasetilla Toivekonsertti 7.
Löytyykö nuotti Veikko Samulin kappaleeseen Mua paina syleilyys? 1465 Nuotti löytyy tämän laulun tekstintekijän Juha Vainion kokoelmasta Juha Vainio : lauluntekijä ja laulaja (Fazer, F.M.07430-2, 1990). Nuotti on saatavissa mm. Outi-kirjastoverkon kirjastoista.
Mistä saisin luettavaksini suomenkielisen Ruotsissa keskiajalla voimassa olleen maanlain? Erityisesti minua kiinnostavat karjan kasvattamiseen liittyvät… 2129 Ruotsin laki tuli Suomessa käyttöön vasta 1347 voimaan tulleen Maunu Eerikinpojan maanlain myötä. Aiemmin, vaikka maa Ruotsin vallan alla olikin, Suomessa sovellettiin tapaoikeutta ja Ruotsissa paikallisia maakuntalakeja. Vuonna 1442 säädettiin Kuningas Kristofferin maanlaki. Näistä laeista oli pitkään olemassa vain käsinkirjoitettuja kopioita. Ensimmäiset suomenkieliset maanlakien käännökset syntyivät vasta 1500-luvulla. Kotimaisten kielten keskuksen Kaino-aineistopalvelusta löytyvät Kuningas Kristofferin maanlain varhaiset suomennokset: http://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/lait/lait_coll_rdf.xml. Helpommin luettavassa muodossa nykykielellä se on julkaistu Martti Ulkuniemen suomentamana kirjana Kuningas Kristoferin maanlaki 1442 (...
Mistä saisin tietoa suomelaisen kirjaston historiasta? Esim. missä ja milloin avattiin Suomessa ensimmäinen kirjasto, miksi se avattiin, mikä erilaista siinä… 785 Vuonna 2009 on julkaistu erittäin laaja (880 s.) Suomen yleisten kirjastojen historia (kustantaja BTJ Finland, toimittaja Ilkka Mäkinen), joka kattaa sekä varhaisen historian että nykypäivän. Tämä kirja löytyy varmasti useimmista suomalaisista isommista kirjastoista. Kaikkiin kysyjää askarruttaviin kysymyksiin kirja ei välttämättä suoraan vastaa, joten voisi olla hyvä idea ottaa yhteyttä myös Suomen kirjastoseuraan (suomenkirjastoseura.fi), joka on suomalaisten yleisten kirjastojen yhteinen aatteellinen järjestö. Tarkkoja tilastotietoja löytää opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämästä virallisesta kirjastotilastosta, joka löytyy verkosta osoitteesta http://tilastot.kirjastot.fi/. Tieteellisten kirjastojen osalta vastaavia tietoja...
Miltä näyttää "viallinen" olympia raha 1952? 2762 Virallisessa v:n 1952 olympiarahassa on kuvattuna tammenlehväseppele arvonumeron ympärillä, toisella puolella olympiarenkaat. Virheellisessä painoksessa on seppeleen reunassa luvun 500 viimeisen nollan kohdalla ylimääräinen risuksi kuviteltavissa oleva viiva. Kuva löytyy esim. http://www.kolikot.com/raha/731
Kaipaan tietoa vuoden 1913 tapahtumista Suomessa. Luettelon omainen info riittäisi tyyliin eduskuntavaalit järjestettiin jne. Löydänkö tällaista tietoa… 2562 Kirjaston käytössä olevista tietokannoista ei löytynyt esitystä vuoden 1913 tapahtumista. Katsoin Helsingin Sanomien verkkoarkiston. Toinen tietokanta jossa aiheesta olisi voinut olla on jo lopettu Facta-tietosanakirjan verkkoversio. Kattavin luettelo tapahtumista verkossa näyttää olevan Wikipedian artikkeli 1913, vaikka siinä on muidenkin maiden tapahtumia. http://fi.wikipedia.org/wiki/1913 Vuonna 1913 ei näytä Suomessa kovin paljon merkittävää tapahtuneen, kun katsoo aikajanoja: Suomalaisuuden Liitto Suomen historiaa http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=27 Suomen historian aikajana http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_historian_aikajana Kirjallisissa lähteissä näyttää olevan tyytyminen Suomen historian yleisteoksiin, tässä muutama...
Muistelen että Tommy Tabermann on joskus kirjoittanut runon, jonka sisltä on suurinpiirtein tämä: "ei riitä, että kaadetaan patsaat, on kaadettava myös… 1377 "Älkää kaatako pelkkiä patsaita, kaatakaa myös jalustat." Runo löytyy kokoelmasta Päivä päivältä rakkaampaa vuodelta 1975. Runo alkaa seuraavasti: "Katselkaa tarkkaan patsaankaatajia, katsokaa...!
Kirjoittelen koulua varten vähän juttua sarjakuvan historiasta suomessa ja kirjastoissa ja olisin vähän materiaalin tarpeessa. Pääsin hyvin alkuun jo kirjan … 1090 Suomalaisesta sarjakuvasta on Sarjakuva Suomessa (2011) -kirjan lisäksi seuraavissa kirjoissa: Kotimaisia sarjakuvantekijöitä, 2004 Hänninen, Ville : Päin näköä : 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa, 2011 Kaukoranta, Heikki : Sarjakuvat, 1972 Pekka Puupää sarjakuvasta on kirjassa Rillumarei ja valistus, 1996 s. 167-175
Huhtikuun Imagessa kirjoiteta, että vuonna 1995 ilmestynyt Aikakoneen Tähtikaaren taa -albumi olisi ensimmäinen Suomessa painettu Cd-levy. Kuitenkin Riki… 1681 Imagen ehdokas ensimmäiseksi Suomessa painetuksi CD-levyksi voi hyvinkin pitää paikkansa: ajankohta osuu hyvin yhteen kotimaisen CD-tuotannon aloittamisen kanssa. Ensimmäinen suomalainen CD-tehdas CD-Linja Oy aloitti toimintansa 1990-luvun puolivälissä. Jo alunperin 60-prosenttisesti ruotsalaisen DCM:n (Digital Communication Media) omistuksessa olleesta CD-Linjasta tuli vuonna 2001 osa DCM-konsernia. Se yhdistyi tanskalaiseen SDC DanDisciin vuonna 2005, ja näin muodostuneen yhteispohjoismaisen konsernin nimeksi tuli Dicentia. - Nykyään ainoa suomalaisomistuksessa oleva CD- ja DVD-tehdas on Data-Mate. Lähteet: Mika Koivusalo, CD-levyjä suomalaisesta tehtaasta. Hifi 6-7/1996 Juhani Kolomainen, Äänen kuningatar : kotimainen cd-levyjen...
Kuka on Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja? 1195 Lentopalloliiton sivuston mukaan miesten lentopallomaajoukkueen valmentaja on Tuomas Sammelvuo. 25.3. Sammelvuo on valinnut kakkosvalmentajaksi italialaisen Nicola Gioliton. http://www.lentopalloliitto.fi/huippu-urheilu/maajoukkueet/miehet/
1. Saako jostain selville 1930-luvulla Elannon ravintolan ruokalistan. Voisi olla vaikka Backas tai joku muu? 2.Kauanko kesti laivamatka Helsinki Hull… 1899 1. Elannon kansanravintoloiden ruokalista tammikuulta 1935 löytyy Hotelli-ja ravintolamuseon suomalaisen työväestön ruokakulttuuria käsittelevältä sivustolta: http://www.tyovaenruokailu.fi/p/ruokalat-2_2.html Hotelli- ja ravintolamuseon sivuilla on koottu historiallisia ravintoloiden ruokalistoja, mm. 30-luvulta, mutta ravintolat eivät ilmeisestikään ole Elannon: http://www.hotellijaravintolamuseo.fi/19 Tietoa 1930-luvun ravintoloiden ruokakulttuurista ja myös sen ajan ravintoloiden ruokalistoja löytyy myös Merja Sillanpään kirjasta Ravintolan uusi aika (1991) 2. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajahöyrylaivat Arcturus ja Ilmatar liikennöivät Helsingistä Hulliin vuonna 1933 seuraavasti: laivat lähtevät Helsingistä joka tiistai,...
Minulla on öljyvärimaalaus nimeltä SATAMA. Signeerauksena P.Granlund. tai Grönlund(veikkaan ensimmäistä). En ole löytänyt kyseisestä maalarista yrityksistäni… 5942 Taidemaalaria ja öljyvärimaalausta etsittäessä olisi hyvä tietää, milloin maalaus on tehty. Kun etsitään taiteilijaa nimellä, voi käyttää apuna eri taiteilijahakemistoja (kirjat, internet). Valitettavasti P. Granlund -nimistä taiteilijaa ei löytynyt, ei myöskään P. Grönlundia. Kenties taiteilija on yksityishenkilö, joka ei ole saavuttanut kuuluisuutta kauniista taideteoksista huolimatta. Tai kyseessä saattaa olla taiteilijanimi. Käytetyt lähteet olivat: http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/etusivu.html http://suomentaiteilijat.net/ http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ennen_vuotta_1820_syntyneist%C3%A… http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_taidemaalarit SUOMEN kuvataiteilijat : Suomen taiteilijaseuran julkaisema...