ruumiinavaus

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Paikasta, josta lakimies Ilpo Härmäläisen ruumis löydettiin, löytyi myös toinen ruumis. Onko tämän toisen uhrin henkilöllisyyttä paljastettu ja onko hänet… 169 27.2.2023 Toisen uhrin henkilöllisyyttä ei ole paljastettu, mutta hänen läheisille on ilmoitettu löydöstä. Tammikuussa ilmestynyt Yle Uutisten artikkeli kertoo näistä kahdesta löydöstä sekä muista kohteista jotka merkittiin mahdollisina paikkoina ruumiiden löytämiselle - Merenpohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita – KRP valmistelee nyt tutkimuksia | Yle Uutiset. Löytäneen vainajan katoamista ei ole yhdistetty Härmäläiseen tai mihinkään muuhun rikokseen. Poliisi kertoi että henkilö on kadonnut jo vuonna 1979, 15 vuotta ennen Ilpo Härmäläisen murhaa.  
Mistä voisin saada vuonna 1975 kuolleen veljeni ruumiinavausraportin lausuntoineen ja kuolintodistuksen? 542 26.7.2019 Oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä vastaa poliisi, eivätkä siinä syntyneet asiakirjat ole potilasasiakirjoja. Niiden sisältämien tietojen luovuttamisesta päättää pääsääntöisesti kuolemansyyn selvityksestä vastaava poliisi. Asiakirjat ovat pysyvästi säilytettäviä ja salassa pidettäviä. Asiakirjoista voidaan antaa kopioita vain niille tahoille, joilla on asiakirjoihin lakiin perustuva oikeus. Asiakirjojen luovuttamisesta on säädetty kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 15 §:ssä. Lain mukaan tietoja saa antaa mm. tuomioistuimelle, viranomaisille, vainajan lähiomaiselle ja vakuutus- tai eläkelaitokselle tietyin edellytyksin. Suomalaisten kuolintodistuksia on arkistoitu vuodesta 1936 lähtien. Vuosien 1936-1965...
Löytyykö tietoa obduktiosalin siivouksesta? Opiskelen laitoshuoltajaksi ja lopputyönä minulla olisi obduktio-salin siivous. Eli sairaalassa ruumiinavaushuoneen… 3065 23.1.2008 Obduktiotilojen siivouksesta on olemassa yksi kirja ja pari artikkelia, jotka ovat kuitenkin jo melko vanhoja: Laboratorioiden ja obduktiotilojen siivous. [2., uud. p.] Sairaalaliitto, 1989 (59 s.) ISBN: 951-9159-57-6 Koskinen, Taina: Obduktiotilojen siivous, osa 1. Siivoussektori 1991 : 2, s. 22-24 Koskinen, Taina: Obduktiotilojen siivous, osa 2. Siivoussektori 1991 : 3, s. 28-30 Sairaalasiivouksesta yleisemmin on kirjoitettu useita kirjoja ja artikkeleita, esim. Lausjärvi, Marjatta: Sairaalasiivous. Puhtaustieto PT , 1998 (15 s.)ISBN: 952-5198-15-4. Uudistuva laitoshuolto / [toimittaja: Soile Hellstén]. 2. p. [i.e. 2. laitos]. Suomen Kuntaliitto, 2003 ISBN: 951-755-551-2. Lehtiartikkeleita sairaalasiivouksesta on kotimaisissa...
Haluasin tietää isäni kuolinsyyn. Hän kuoli 1960-luvulla. Mistä saisin patologin lausunnon tai kuolinsyytutkimuksen tulokset? 1231 14.4.2004 Kuolintodistuksia säilytetään Tilastokeskuksessa. Kirjallisesta pyynnöstä tilastokeskus toimittaa kuolintodistuksen lähisukulaiselle. Hakemuksessa on mainittava vainajan nimi, syntymäaika, kuolinaika ja vainajan viimeinen kotikunta. Hakijan osalta tarvitaan tieto sukulaisuussuhteesta vainajaan sekä hakijan yhteys- ja henkilötiedot. Kuolintodistuksesta ilmenee onko vainajalle tehty oikeustieteellinen ruumiinavaus, missä se on suoritettu sekä ruumiinavauksen tunnistetieto. Ruumiinavauksen tuloksia säilytetään avauksen tekopaikan arkistossa.