rocklyriikka

15 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–15.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tekeekö isä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen kappaleessa "Jäähyväiset" itsemurhan vai onko kyseessä onnettomuus? 89 12.5.2021 Kyllähän tuo Jäähvyäisten ensimmäinen säkeistö enemmän itsemurhan kuin onnettomuuden suuntaan tekstin tulkintaa ohjaa: "mikä harhaan käänsi pään / mikä voima veti / valokiilaan lähestyvään". Isän itsemurhasta kertovana kappale mainitaan myös Mikko Meriläisen Rajaportti-albumin arvostelussa (Soundi 3/2002). https://www.soundi.fi/levyarviot/timo-rautiainen-trio-niskalaukaus-rajaportti/
Mikä on The Kinksin Waterloo Sunset -kappaleen sanoma? Entä onko niin, että laulun olisi alun perin ollut tarkoitus kuvata Liverpoolia eikä Lontoota? 103 21.9.2020 Tämä yksi pop-musiikkihistorian näteimmistä kappaleista kuvaa erään miehen havaintoja Lontoon Waterloon rautatieasemalla perjantaisin tapaavasta kahdesta ihmisestä, Terrystä ja Juliesta. Kappaleella ei varsinaisesti ole mitään selkeää sanomaa eikä se kuvaa yhtä yksiselitteistä tapahtumaketjua, vaan Waterloo Sunset on pikemminkin sarja hajanaisia tunnelmia ja vaikutelmia. Terry ja Julie jäävät lopulta mysteeriksi, kuten jää myös kappaleen kertoja. Kappaleen säveltäjän Ray Daviesin mukaan Waterloo Sunset oli alkuperäiseltä nimeltään Liverpool Sunset. Davies kuitenkin muutti kappaleen nimen, koska tunsi Lontoon paremmin kuin Liverpoolin. https://www.loudersound.com/features/the-story-behind-the-song-waterloo-sunset-by-the-kinks  
Mitä Hectorin Asfalttiprinssi-kappaleessa tarkoitetaan asfalttiprinssillä? 348 3.1.2020 Asfalttiprinssi on fiktiivinen hahmo, Hectorin laulun lyyrinen minä tai puhuja. Hän on tarkkailija, joka on huolestunut kaupunkiympäristössään tapahtuvista muutoksista. Laulun on tulkittu kritisoivan 1970-luvun kaupunkisuunnittelua ja ns. kovan rahan rakentamisbuumia, jonka tieltä purettiin vanhaa rakennuskantaa. Asfalttiprinssin voisi ajatella tekijänsä alter egoksi, koska nuoruuden urbaani ja muuttuva Töölö on vahvasti läsnä laulussa. Hectorin elämäkertakin, Asfalttihippi, on mukaelma laulun nimestä. Hectorin laulutekstejä on tutkittu mm. tässä opinnäytteessä.  https://www.laju.fi/vapaa-aika/hector-asfalttiprinssi/ https://finnhitsaaja.blogspot.com/2016/12/
Kertooko Hannu Savo & Kamiina -yhtyeen kappale Aatamista ja Eevasta vai voidaanko se yleisesti tulkita rakkauslauluksi? 164 14.10.2019 Mainittu laulu lienee Rakkauden valo Hannu Savon ja Kamiinan levyltä vuodelta 2001. Laulussa rakastunut pari rakentaa talon. Mies käy töissä, nainen odottaa. Mutta sitten nurkan takaa tule käärme ja tarjoaa naiselle vihreää omenaa. Onni murtuu. Paratiisissa ei tarvinnut tehdä töitä, joten kysessä eivät ole Aatami ja Eeva. Tässä rakkauslaulussa tai laajemmin ottaen parisuhdelaulussa hyödynnetään intertekstuaalista viittausta Raamatun luomiskertomukseen. Tällaista viittausta voidaan nimittää alluusioksi.   Alluusiosta: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:alluusio Runojen tulkintaan voi perehtyä tarkemmin teoksessa Lentävä hevonen Rakkauden valo on julkaistu kokoelma-cd:llä Suomirokkia 7    
1995-96 olin koulussa Ruotsin puolella ja silloin soi radiossa laulu, jossa mollattiin kaveria. En tietenkään muista senkään laulun sanoja, mutta jotenkin näin… 469 26.9.2017 "Ja tietä pitkin kulkee / köysi kainalossaan / hyvin musta mies / hyvin laihoilla jaloillaan." Tämä tekstikatkelma on Tunnelbana Bröder -yhtyeen laulusta Hyvin musta mies. Laulun sävelsi ja sanoitti yhtyeen kitaristi-laulaja Tero Intonen. Kappale on yhtyeen LP:ltä Soittajan kohtalo (julk. Oulun Elmu 1988, OELP001). Albumi julkaistiin vain vinyylilevynä. Levy on mahdollista tilata kaukolainaksi Outi-kirjastosta: https://koha.outikirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=… Yhtye julkaisi 1995 cd:n Noitia ja merimiehiä, mutta Soittajan kohtalosta ei tehty cd-painosta. Bändin musiikkia ei myöskään ole Spotify-verkkopalvelussa. Kysymykseen Ruotsissa soitetusta mollauslaulusta en tiedä vastausta, mutta ehkäpä joku muu tällä...
Olen yrittänyt päästä runouteen sisään, mutta viipyilevyys ei ole juttuni (vaikka fragmentaarisuus ja ylipäätään lyhyt kerronta taas ovat). Voisitteko… 343 11.7.2017 Yksi tapa lähestyä runoutta voisivat olla rocklyriikat. Voitte hakea näitä runoja verkkokirjastossammekin käyttäen asiasanaa: roclyriikka. Tässä pari esimerkkiä rocklyriikasta ja runokirjoista, mitä kirjastostammekin löytyy: Jim Morrisonin:Jumalat & Uudet olennot. Teoksen kuvausteksti on tämänlainen: The Doorsin legendaarisen laulajan runokokoelma ensi kertaa suomeksi. Jim Morrisonin intensiiviset sanoitukset kiehtovat yhä samalla voimalla kuin The Doorsin perustamisen aikaan tasan 40 vuotta sitten. Runoissaan Liskokuningas sieppaa aikansa hengen kiihkeiksi kuviksi, jotka huokuvat hurmaa ja tuskaa. Shamanistinen rocklyyrikko ottaa lukijansa mukaan tutkimusmatkalle elämän esiripun taakse. ja tässä toinen esimerkki, PELLE Miljoona,...
Teen tutkimusta Martti Syrjän kirjoittamista sanoituksista. Päänvaivaa tuottaa kuitenkin tekstien nimeäminen. Voiko yhtä sanoitusta nimittää "lyriikaksi", vai… 1258 21.9.2009 Löysin "Rihmaston" verkkosivuilta seuraavan kommentin : "Sana runous on alun perin tarkoittanut koko sanataidetta. Myöhemmin runoudesta on tullut lyriikan synonyymi. Lyriikka on proosan, suorasanaisen kirjallisuuden vastakohta. Lyriikkaosastolle voi tarjota runoja, aforismeja, laulutekstejä… Runot voivat olla vapaamittaisia, loppusoinnullisia, mitallisia, proosarunoja tai aivan uutta lajityyppiä. Sonetti tai limerikki, haiku tai tanka, kaikki käy, kunhan teksti on hyvää." Tieteellisessä kirjoittamisessa kannattaa avata ensin aihepiiriin liittyviä /(lähi)käsitteitä ja sen jälkeen päättää, mitä termiä itse omassa tutkimuksessaan käyttää ja samalla perustella miksi. Rocklyriikka on joka tapauksessa käytännössä vakiintunut termi...
Olen kuunnellut kappaleen jossa on sanoja.....i didn´wanna hurt you i am jus jealous man....niin että jos tiedät mikä se on oisi kiva...mä en saa päähäni sen… 1004 2.7.2007 Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut John Lennon. Kappaleen nimi on "Jealous Guy".
Etsin saksan kielle käännettyä suomalaista modernimpaa kirjallisuutta. Tarvitsen sitä vasta toukokuussa kaksikielistä lausuntailtaa varten täällä Saksassa… 2272 18.3.2006 Suomalaisen kirjallisuuden seura, jonka keskeistoiminnot liittyvät muun muassa suomalaisen kirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen, tarjoaa sivuillaan osoitteessa http://www.finlit.fi/ monipuolisia kirjallisuuden hakumahdollisuuksia. Etusivun yläreunan pudotusvalikosta Fili/Kääntäminen avautuu hakulomake, johon voi pudotusvalikoista valita käännöksen kieleksi saksa ja julkaisuajaksi haluttu vuosi, esim. 2005, jolloin saa suoraan tulostettavan luettelon suomalaisen kaunokirjallisuuden kyseisen vuoden saksannoksista. Luettelosta löytyy myös antologioita. Etusivun pudotusvalikosta kohdasta Kirjasto, löytyy tietoa seuran kirjasto- ja tietopalveluista. Suomalaisen kirjallisuuden seuran yhteystiedot ovat: Hallituskatu 1, 00170 Helsinki, puh....
Mistä löytäisin Rauli Badding Somerjoen sanoituksia, esim netistä? 1347 18.3.2004 Somerjoen biisien sanoja löytyy useita esim. täältä: http://kotisivu.mtv3.fi/badding/yla.htm Yksittäisten kappaleiden sanoja kannattaa hakea yleisillä hakukoneilla, esim. Googlella, Altavistalla tai Allthewebillä. Somerjoen kappaleita on kyllä melko hyvin julkaistu nuotteinakin (joihin sisältyvät tietenkin myös sanat), esim. Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa olevia pääset selailemaan osoitteesta: http://kirjasto.tampere.fi:8000/Pallas?formid=t_form2&sesid=1036686708 Laita tekijäksi Somerjoki, Rauli Badding ja rajaa tulosta aineistolajilla nuotit. Lisäksi kannattaa tehdä myös kirjastorajaus.
Onko suomeksi julkaistu rocklyriikkaan/sanoittamiseen liittyvää opasta, teoriapakettia tai jotain muuta aiheeseen liittyvää teosta? 1200 4.2.2003 Varsinaista rocklyriikan tai sanoituksen opasta ei ole suomalaisista tietokannoista löytynyt. Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen aineistotietokannasta http://www.helmet.fi löytyy hakusanalla 'rocklyriikka' 26 viitettä, joista valtaosa käsittelee tietyn artistin sanoituksia. Yleisemmin rocklyriikkaa käsitteleviä artikkeleita on seuraavissa teoksissa: - Kaupunki kohtauspaikkana : näkökulmia kulttuuriseen kaupunkitutkimukseen. Teknillinen korkeakoulu 1995. - Kielen kirjoa : tekstintutkimus tutuksi. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 2000. - Musta lammas : kirjoituksia populaari- ja massakulttuurista. Joensuun yliopisto 1995. Kotimaisista artikkelitietokannoista Arto ja Aleksi (käytettävissä kirjastoissa) löytyy hakusanoilla '...
Mistä löydän Eddy & The Lightningsin biisien sanoja (mm.olet paha/tuhkaa)? 1938 19.5.2001 Kappale Tuhkaa = Homburg / suom. san. Pertti Reponen löytyy kirjasta Hitit - 60-luku (ISBN 9517573510). Kappale Olet paha = You're no good / säv. ja san. Clint Ballard, suom. san. Orvokki Itä sisältyy kirjaan Hyvin menee kuitenkin - ja muita 60-luvun hittejä (ISBN 9517571933). Yhtyeen Eddy & The Lightnings nimissä kappaleiden sanoituksia ei ole löydettävissä Pääkaupunkiseudun aineistotietokanta Plussasta: http://www.libplussa.fi/ Kirjassa Suomalaisen rockin tietosanakirja Osa 1 / Lehtonen, Esko (ISBN 9519287086) kerrotaan yhtyeestä sekä sen ja Eddyn (Tapani Lehikoinen) levyttämät kappaleet. Kirjojen saatavuustiedot selviävät Plussasta ja siellä voi myös tehdä haun kappaleen nimellä, nimikekentässä. Yleisradion äänilevystön...
Onko A. W. Yrjänä rock lyrikkó ja löytyykö häneltä vaikka kirjoja tai jotain muuta mukavaa, esim. laulun sanoista jotain kokoelman tapaista. 1276 5.2.2001 A.W. Yrjänä on CMX-yhtyeen jäsen, ja hän on sanoittanut yhtyeen sävellykset. Internetistä löytyvät CMX:n kotisivut osoitteesta: http://www.qnet.fi/ebex/cmx/yhtye.htm . Sen kautta löytyy myös oma sivu A.W. Yrjänästä: http://www.qnet.fi/ebex/cmx/awy.htm sekä laulujen sanoituksia sivulta: http://njet.net/cmx/levyt/list.phtml . A.W. Yrjänä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: Arcana, vuonna 1997 ja Rota, vuonna 2000. Hänestä on haastatteluja mm. lehdissä: Rumba 1999:3, Soundi 1999:12, Anna 1997:37. Henkilökuva runoilijasta ja CMX-yhtyeen laulajasta löytyy lehdestä: Suomen kuvalehti 1998:1. Painetut runokokoelmat ja lehdet saat käyttöösi kirjaston kautta.
Onko teillä ylläpidossa jotain tietokantaa, mistä voisi netin kautta kopioida laulun sanoja? Kaipailen kolmen kappaleen sanoja: Sinun kanssasi tähtisilmä,… 1370 21.7.2000 Tällaista tietokantaa meillä ei ole, eikä internetistä löydy oikein muualtakaan yhtenäistä sellaista. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Makupaloista (http://www.htk.fi/kirjasto/cool2.htm) osasta Musiikki -> lyriikka -> sanoitukset löytyy kokoelma kotisivuja, joilla on kotimaisia sanoituksia. Laulun sanat löytyvät myös Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista seuraavista nuottivihoista: Tulkaa tytöt takaisin löytyy vihosta Kansa, Tapani, Tapani Kansa, Scandia kustannus, Helsinki, 1982; Sinun kanssasi tähtisilmä ja Hän hymyilee kuin lapsi vihosta Sävel rakkauden--Lauluja rakkaudesta / Toimitus Maarit Pyötsiä ja Heikki Uusitalo, Fazer Musiikki, Espoo, 1995.
Haluaisin tietää mitä suomalaisia laulu-lyriikoita Kauko Röyhkän toimittama Get On! -kirja (Tammi) pitää sisällään? Voisitteko ystävällisesti meilata minulle… 1308 22.3.2000 Get on! -antologia sisältää 101 rocklyriikan parasta Suomesta ja ulkomailta. Jokaisesta artistista/tekstistä on myös lyhyet kommentit. Sisällysluettelo: Esipuhe 1. Esi-isät ja rock'n'roll-kapinalliset Hiski Salomaa: Lännen lokari Hank Williams: Mansion on the hill Billie Holiday: Strange fruit Woody Guthrie: Pretty Boy Floyd Frank Sinatra: I've Got You Under My Skin Howlin' Wolf: Back Door Man Carl Perkins: Blue Suede Shoes Elvis Presley: Heartbreak Hotel Chuck Berry: No Money Down Timo Jämsen: Tuollainen tyttö Tapio Rautavaara: Päivänsäde ja menninkäinen 2. Rauhaa ja rakkautta? Bob Dylan: Like a Rolling Stone The Beatles: A Day in the life The Rolling Stones: Sympathy for the Devil Martti "Huuhaa" Innanen: Elsa, kohtalon lapsi Danny:...