| Mikä kuvitettu oletettavasti suomalainen lastenkirja on kyseessä? Kirjassa kerrotaan suolla asuvista noidista, joilla on vihreät silmät. Kerran kuitenkin… |
1359 |
|
|
|
Kaivattu lastenkirja on Kaarina Huhtisen Mitä tapahtui Velhosuolla (Sanoma, 1979).
Näin kirjaa kuvaillaan sen takakannen esittelytekstissä:
"Velhosuolla, piilossa mättäiden välissä ja vaivaiskoivujen alla nököttää harmaita, sammalkattoisia tupia. Niissä asuvat Velhosuon noidat.
Päivisin he nukkuvat, mutta öisin heillä on tapana istua hiilivalkean ympärillä kertomassa toisilleen vanhoja taruja tai ratsastaa luudillaan etsimässä sammakoita talven varalle. Kerran vuodessa he lentävät Kyöpelinvuorelle tanssimaan peikkojen kanssa. Kaikilla noidilla on vihreät yösilmät, jotka hehkuvat fosforista valoa.
Mutta kerran eräälle velhoäidille syntyy tytär, jonka silmät ovat harmaat ja joka valvoo päivät ja nukkuu yöt. Muut noidat eivät hyväksy häntä... |
| Olen kaipaillut lapsuuden suosikkikirjaa vihreätukkaisesta noidasta, taisi olla romaani ennemmin kuin kuvakirja. Osaisitteko auttaa |
935 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla tämä kirja: Alfred Smedberg, Poika joka ei osannut pelätä.
Tarinassa Teppo-niminen poika lähtee etsimään kadonnutta lehmää ja matkalla hän tapaa pelottavia olentoja, mm. Takametsän vihreätukkaisen noidan. Loppu on tietysti onnellinen: lehmä löytyy ja pelottavien olentojen kanssa tehdään rauha.
Kirja on Kouvolan pääkirjaston kokoelmassa, kuvakirjojen hyllyssä.
Satu sisältyy lisäksi ainakin seuraaviin satukokoelmiin: Lasten satuhelmiä ja Satumaailma, joita molempia on useassa Kymenlaakson kirjastossa.
|
| Olen kiinnostunut "Lapuan noita" Sanna Fossista ja mietin löytyisikö mistään häneen liittyvää kirjallisuutta? |
4172 |
|
|
|
Aulis J. Alasen kirjoitus "Lapuan 'noidat'" sisältyy Kytösavut III -julkaisuun vuodelta 1947. Siinä käsitellään myös Sanna Fossia. Kirja on lainattavissa Vaasan kaupunginkirjastosta:
https://kirjasto.vaasa.fi/
Kuurtanes-seuran Joulu -lehden numerossa 45 / 1998 on artikkeli "Sanna Fossi, luonnonparantaja". Tätä artikkelia voi tiedustella kirjaston kaukopalvelun kautta. Lehti on Seinäjoen maakunta-aineistoa eikä siksi ole lainattavissa, mutta artikkelista voi mahdollisesti saada kopion.
|
| Olen kuullut ulkomaalaisesta kirjasarjasta, joka on hyvin Harry Potter-sarjan tapainen. Sarjassa velhot/noidat/muut taikaolennot käyvät myös taikakoulua… |
1729 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Ursula Le Guinin kirjoittama Maameren tarinat -sarja. Sarjassa on ainakin velhoja, noitia, lohikäärmeitä ja peikkoja ja taikakoulu nimeltä Roke. Sarjassa on viisi osaa ja sen lisäksi Le Guin on kirjoittanut samaan maailmaan sijoittuvia novelleja. Kirjat löytyvät Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta.
Lisäksi P.C. Cast on kirjoittanut Yön talo -sarjan, jossa on vampyyrien sisäoppilaitos, jonka viisi ensimmäistä suomennettua osaa löytyvät Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta.
Mieleen tulivat myös muutama sarja, joita ei ole tietääkseni vielä suomennettu: Henry H. Neffin Tapestry-sarja sekä Richelle Meadin Vampire Academy -sarja.
|
| Milloin paloi Suomessa viimeinen noitarovio, eli minä vuonna pantiin täytäntöön viimeinen noituudesta annettu kuolemantuomio Suomessa? Millä paikkakunnalla… |
8491 |
|
|
|
Tampereen yliopiston ylläpitämällä noitasivustolla (johon on koottu Timo Kervosen ja Marko Nenosen tutkimustuloksia) on listattu tiedetyt kuolemantuomiot noituussyytöksissä. Viimeisenä listalla on vuodelta 1689 Erkki Antinpoika Tenalasta (Uudellamaalla).
http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/kuolemantuomiot.html
|
| Asiakas muistelee lukeneensa sadun/kuvakirjan, jossa noita hermostuu naapureihinsa ja taikoo kylmän talven heille... muistaakohan kukaan, mikä satu/tarina… |
1286 |
|
|
|
Voisiko kyseessä olla Korky Paulin Nooran noitatalvi (Kolibri, 1997)?
Kirjan saatavuustiedot voit tarkistaa Finna.fi:sta: https://finna.fi/
|
| Kollegat Asiakkaamme etsii lukemaansa lastenkirjaa. Muistaako joku mikä kirja tämä on? "Etsin 80-luvulla lukemaani lasten- /kuvakirjaa, jonka nimeä tai… |
1486 |
|
|
|
Hei, etsimäsi kirja on Tolsa-Repo, Taru: Unni-Jumi, Lapin mahtava noita. http://www.helmet.fi/record=b1551091~S9*fin
|
| Millainen oli suomalainen noita 1800-luvulla; persoonallisuus, tehtävät-tehtäväalue, loitsut? Lähdetietoa yksinkertaisesti ja suht. helppolukuisesti. Saisinko… |
4264 |
|
|
|
Suomalainen noitatutkimus on paljolti keskittynyt noitavainojen aikaan ja aineistoa löytyy myös 1900-luvun uusnoituudesta kuten wiccalaisuudesta. Yksinomaan 1800-luvun suomalaisesta noidasta ei löytynyt lähteitä, mutta seuraavista kirjoista varmaankin on apua :
Suomen kansankulttuurin kartasto 2 : Suomen perinneatlas=Folklore/Matti Sarmela. 1994. (luku Samaanit, tietäjät ja noidat)
Virolainen, Merja : Samanismin ja noituuden käsikirja. 1994.
Nenonen, Marko : Synnin palkka on kuolema : suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla.
Siikala, Anna-Leena : Suomalainen samanismi. 1992.
Simonsuuri, Lauri : Kansa tarinoi: tutkielmia kansantarinoiden salaperäisestä maailmasta. 2006.
Noidat ja noituus (Mystiikan maailma-sarja). 1992.
Hill,... |
| Onko W.I.T.C.H kirjojen uusin numero tullut vielä? |
1354 |
|
|
|
Mikäli tarkoitat uusimpia, suomennettuja WITCH-kirjoja, jotka ovat nimeltään Myrskyn armoilla, Tie tähtiin ja Haudattu salaisuus, niin ne ovat hankinnassa Kajaanin kaupunginkirjastoon. Niiden alustavat ilmestymisajankohdat ovat elokuu 2006 ja lokakuu 2006. Kirjoista voi jättää jo ennakkovarauksen.
Mikäli tarkoitat WITCH-lehden uusinta numeroa (7/2006, nro 54), niin se on saapunut lasten- ja nuortenosastolle ja sitä voi tiedustella sieltä.
Kajaanin kaupunginkirjaston aineisto löytyy kirjaston aineistotietokannasta osoitteesta http://kirjasto.kajaani.fi/Intro?formid=form2 ja sieltä voi tarkistaa haluamansa aineiston tilanteen.
|
| Onko Siskoni On Noita -sarjasta tulossa lisää kirjoja? |
1843 |
|
|
|
Yhdysvaltalaiseen Siskoni on noita -televisiosarjaan perustuvia kirjoja on suomennettu tähän mennessä viisi. Viimeisin suomennos, Myrskyn silmässä, ilmestyi tänä keväänä. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa alun perin vuonna 2004, jonka jälkeen sarjassa on ilmestynyt laskujeni mukaan 11 kirjaa.
Alkukielisiä kirjoja esittelee ainakin The Charmed Ones -internetsivusto:
http://www.thecharmedones.com/charmed_books.htm
http://www.thecharmedones.com/charmed_books_2.htm
Suomessa kirjasarjaa kustantaa Sanoma Magazines Finland.
Lokakuussa ilmestyy sarjaan 6. kirja "Epäilysten verkko".
|
| Mikä on alkuperäinen englanninkielinen nimi/teos kirjasta: [Noidan käsikirja Maple, Eric] taikka mistä tällaista tietoa kannattaisi etsiä? |
3264 |
|
|
|
Eric Maplen, Eliot Humberstonen ja Lynn Myringin teos Noidan käsikirja (Tammi 1983) löytyy Helmet-järjestelmästä. Kirjan on suomentanut Pirjo Helasti. Tampereen kaupunginkirjaston PIKI-tietokannan mukaan teos on loppuunmyyty.
Teoksen alkukieliseksi nimeksi on merkitty Supernatural World.
Tämännimistä kirjaa ei löydy Amazonista, mutta sen sijaan Eric Maplen kirja nimeltä Usborne Guide to the Supernatural World löytyy. Olisikohan kyseessä samainen opus? Harmi kyllä tästäkään kirjasta ei ole saatavilla tietoa juuri nimeä enempää.
http://www.amazon.com/gp/product/0727013319/ref=pd_rhf_p_1/102-4963325-…
|
| Tietoa Geoffrey Huntigtonista esim.nettisivuja |
1230 |
|
|
|
Geoffrey Huntingtonista löytyy hienoja nettisivuja, mm. osoitteessa www.ravenscliff.com., valitettavasti vain englanniksi.
Suomeksi löytyy lyhyt esittely osoittesta http://pandora.lib.hel.fi/lastensivut/nuortenfantasia.shtml. Hieman pidempi arvio löytyy osoittesta http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=5196. Keskustelua löydät osoitteesta http://chat.yle.fi/ylex/ubbthreads/showflat.php?Cat=&Number=1288617&Mai…. Voit kokeilla myös fantasia-aiheista sivustoa osoitteessa www.risingshadow.net.
Lyhyt esittely löytyy myös WSOY:n sivuilta osoittesta
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&isbn=951-0-27201-9.
Fantasiakirjallisuuden arvosteluja löytyy myös lehdistä, mm. Portti, Tähtivaeltaja, Legolas.
Suomenkieliset sivut löytyvät... |
| Olisiko teillä jossain paikassa witch kirjoja tai witch lehtiä? |
1003 |
|
|
|
Tarkoitat ehkä noitia käsitteleviä kirjoja tai lehtiä. Et osoittanut kysymystäsi millekään kirjastolle, mutta mainitset Myllypuron kirjaston, joten vastaan nyt Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun kirjastojen osalta.
Noita-aiheisia kirjoja on kirjastoissa paljon. Helmet-aineistohausta (http://www.helmet.fi/) saat niistä luettelon napsauttamalla auki kohdan aihe ja kirjoittamalla siihen noidat tai noituus. Jos etsit vain lasten- tai nuortenkirjoja, valitse noidat-sanan lisäksi viereisen Koko aineisto -kohdan tilalle Lasten aineisto. Jos etsit kirjasarjaa Noitajengi W.I.T.C.H., löydät siihen kuuluvien kirjojen nimet kirjoittamalla Helmet-hakuun teoksen nimi -kohtaan sarjan nimen.
Kirjoja on tosi paljon ja helpoimmalla voisit selvitä... |
| Mistä voin löytää ja lukea a)tämän ajan (Keravan murhat) b)historiallisia (1600-luvun noitavainot Ahvenanmaalla) oikeuden pöytäkirjoja (eli pöytäkirjoja… |
1804 |
|
|
|
Ensimmäistä asiaa on kysytty Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemmin, ja vastaus löytyy arkistosta esim. hakusanalla oikeuslaitos. Linkki vastaukseen: http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.asp?id=4286&arkisto=true#H…
Teoksissa Paholaisen liittolaiset : noita- ja magiakäsityksiä ja -oikeudenkäyntejä Suomessa 1600-luvun jälkipuoliskolla (n. 1640-1712) / Antero Heikkinen, Synnin palkka on kuolema : suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla / Marko Nenonen, Timo Kervinen ; toimittanut Anne-Riitta Isohella ja opinnäytteessa Blåkulla, helvetti ja manala / Satu Vuoksenturja käsitellään noitavainoja ja niihin liittyviä oikeudenkäyntejä. Internetistä tätä asiaa en löytänyt.
|
| Olen tutkinut Suomen noitia ja noituutta jota on esiintynyt ainakin 1600-luvulta lähtöisin. Joten en ole vielä löytänyt vastausta tähän kysymykseen joten… |
1900 |
|
|
|
Aivan suoraa vastausta ei löytynyt. Noitasapatista löytyi kuitenkin mainintoja esim. teoksista Heikkinen: Paholaisen liittolaiset (s. 164) ja Nenonen, Kervinen: Synnin palkka on kuolema (s. 234). Noitasapattia on käsitelty myös lehtiartikkeleissa:
Nenonen: Noitasapatin kuvitelmat elävät (Parnasso. 38(1988) : 6, s. 380-382)
Noitasapatti - kuvitelma paholaisen ja vamppien liitosta (Uusi nainen. 1990 : 12, s. 10-12)
Voit tutustua näihin esim. Jyväskylän kaupunginkirjastossa.
Lisäksi joiltakin www-sivuilta löytyy mainintoja:
http://www.chronicon.com/noita/hame_2.html
http://yliopistolehti.helsinki.fi/1997_8/ylart2.htm
|
| Mistä saisi suomenkielisiä Wicca-uskontoa käsittelevää kirjallisuutta? aika paljon olen käynyt etsiskelemässä netistä niitä kirjoja, mut ei vain löydy.. |
1627 |
|
|
|
Wicca-uskonnosta on todellakin vaikea löytää kirjallisuutta suomeksi. Harri Heinon teoksessa "Mihin Suomi uskoo tänään", WSOY 1997 on sivuilla 366-368 lyhyt esittely aiheesta. Hakusanoilla "noituus -- Iso-Britannia" ja "noidat --naiset" löysin lisäksi muutaman uskontotieteen opinnäytetyön, joiden uskoisin käsittelevän wicca-uskontoa : Jussi Sohlbergin "Magian harjoittaminen uusnoituudessa" / Hgin yliopisto, Turun yliopistoon on Eija Viskari tehnyt 1990 pro gradu-työn "Englantilainen uusnoituus : taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä". Helsingin yliopiston Folkloristiikan laitokselle on Minnamaria Ahokas tehnyt 1997 proseminaarityön "Velhonaisen älä anna elää" 2. Moos. 20:18 : vertaileva tutkimus naisnoidista Suomessa, Isossa-... |
| Mistä saisin tietoa noita-aakkosista internetin kautta? Jos voisit kertoa edes yhden sivun josta näkisin minkälaisia kirjaimia noita-aakkoset ovat. |
2217 |
|
|
|
Tässä muutama osoite:
http://www.geocities.com/TimesSquare/Alley/1557/fonts1.htm
http://www.pathcom.com/~newmoon/alpha.htm
From: http://www.thekindred.com/vampires/occult/occult.html
Lisää löydät hakukoneilla käyttämällä fraasia "witch's alphabet"
|
| 10 eniten lainattua lastenkirjaa? Eniten kiinnostavat noita- maahis- ja yleensä yliluonnollisia aiheita sivuavat lastenkirjat |
2201 |
|
|
|
Hei!
Eksakteja tietoja luetuimmista lastenkirjoista ei ole kovin helppo pääkaupunkiseudun lainausjärjestelmästä saada. Lukuihin vaikuttaa esim. se, kuinka monta kappaletta kutakin teosta meille on hankittu. Yritämme kuitenkin saada sinulle listan Vantaan suosituimmista lastenkirjoista. Lähetän ne sinulle
sähköpostina myöhemmin.
Noitakirjoista ja yliluonnollisia ilmiöitä käsittelevistä kirjoista tällä hetkellä suosituimpia, varatuimpia ja luultavasti lainatuimpiakin ovat Rowlingin Harry Potter -kirjat. Nuorimmat lukijat ovat kahdeksan-
vuotiaita ja mummofanejakin löytyy. Harryhan on noitien sukua. Muutenkin fantasiakirjat ovat nykyään erittäin suosittuja, niitä lukevat sekä tytöt että pojat. Fantasiakirjoista suosikkeja ovat Pottereiden... |