lainat

172 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minä saan jatkuvasti muistutusviestejä kirjan palauttamisesta jonka olen jo palauttanut hyvissä ajoin ennen eräpäivää. Miten minun tulee toimia? 182 23.11.2018 Kyseessä voi olla palautusautomaatin virhe, mikäli olet automaatin kautta kirjan palauttanut. Voit tarkistaa verkkokirjastosta näkyykö palauttamasi teos vielä lainoissasi ja jos näkyy, niin palautuksessa on voinut tapahtua virhe. Verkkokirjastoon kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella pin-koodilla. Voit myös mennä lähimpään kirjastoosi ja selvittää asian siellä antamalla kirjastokortin henkilökunnalle. He näkevät voimassa olevat lainasi ja voivat selvittää mitä kirjalle on käynyt. 
En huomannut lukita tekemääni varausta enkä pääse sitä nyt hakemaan ajoissa. Voinko valtuuttaa jonkun toisen hakemaan kirjan (hänen kortillaan)? 237 27.7.2018 Toinen henkilö voi hakea varauksen puolestasi ja hän voi lainata sen omalle kortilleen. Tällöin ei tarvita valtakirjaa. Mikäli haluat, että laina tulee sinun kortillesi, sinun pitäisi kirjoittaa varauksen noutajalle kertaluontoinen valtakirja, jolla valtuutat hänet noutamaan varauksesi ja lainaamaan sen sinun kortillesi. http://www.helmet.fi/fi-FI
Miten toimin, kun sain eräpäivämuistutuksen kirjasta, jonka palautin Töölön kirjastoon 3.7. (samalla kun lainasin kaksi uutta kirjaa)? Ilmeisesti palautuksessa… 263 8.7.2018 Eräpäivämuistutukset saattavat tulla hiukan eri tahtiin kuin palautukset rekisteröidään eli aivan sataprosenttinen tosiaikaisuus ei näissä asioissa toteudu. Jos vielä arkiviikon alettuakin näyttää siltä, että laina on palauttamatta, silloin on todennäköisesti tapahtunut jokin tekninen virhe. Niitä toki aina silloin tällöin sattuu; piippaus kuuluu mutta mitään ei tapahtunutkaan. Järjestelmä kuitenkin toimii niin, että jos saman niteen lainaa joku muu, tieto edellisestä lainauksesta katoaa. Jos nide ei lähde lainaan, se löytyy kirjaston hyllystä. Kannattaa soittaa alkuviikosta Töölön kirjastoon, jos omista tiedoista näkee, ettei palautus ole vieläkään rekisteröitynyt. Kun henkilökunta löytää niteen hyllystä, se on helppo palauttaa uudelleen...
Näkeekö jostain, olenko jo aiemmin lainannut saman kirjan? Usein lainaan vahingossa kirjoja moneen kertaa ja vasta lukiessa hoksaan lukeneeni jo teoksen. 680 31.5.2018 Kirjaston henkilökunta ei näe aiempia lainojasi. Voit kuitenkin itse tarkastella niitä, jos kirjaudut Helmet-sivuille ja otat käyttöön Lainaushistoria toiminnon.   Kirjautuminen tapahtuu kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella tunnusluvulla. Kirjautumiskohta löytyy Helmet-sivun oikeasta yläkulmasta. Kirjauduttuasi omat tietosi löytyvät kun klikkaat nimeäsi sivun yläosassa. Omissa tiedoissa näkyvät ensin lainasi. Sivun vasemmasta palkista löytyy sana Lainaushistoria. Klikkaa sitä. Klikkaa Tallenna lainaushistoria -painiketta. Lainaamasi kirjat tallentuvat seuraavasta lainauskerrasta alkaen.    
Onko mahdollista palauttaa Isosta Omenasta lainaamani kirja Tapiolan kirjastoon? 687 29.3.2018 Kyllä, voit palauttaa aineiston mihin tahansa Helmet-kirjastoon toimipaikan aukioloaikana. Voit siis palauttaa Ison Omenan kirjastosta lainaamasi kirjat Tapiolan kirjastoon. http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Helmetkirjaston_kayttosaannot(37540)
Pitääkö paikan päällä käydä kun tarvii pin koodin? 289 15.2.2018 PIN-koodia ei voida antaa sähköpostitse eikä puhelimitse tietoturvasyistä. Saat PIN-koodin henkilökohtaisesti kirjastosta. Lainat voi uusia myös soittamalla kirjastoon (p. 06 416 2326 tai 06 416 2318)  tai laittamalla sähköpostia kirjasto(at)seinajoki.fi. Jos lähetät uusintapyynnön sähköpostitse, mainitse mielellään kirjastokortin numero tai ainakin asiakkaan koko nimi ja osoite, jotta löydämme oikean asiakkaan.
Lainaaminen kolmen uusinnan jälkeen Vaski-kirjastoissa 687 20.12.2017 Vaski-kirjastoissa voit uusia lainojasi enintään kolme kertaa, jos uusittavista teoksista ei ole varauksia. Tämän jälkeen et enää pysty uusimaan lainojasi verkkokirjastossa tai soittamalla kirjastoon, vaan sinun on palautettava lainaamasi teokset lähimpään Vaski-kirjastoon. Palauttaessasi lainojasi voit kuitenkin tiedustella, olisiko kirjat mahdollista lainata heti uudestaan. Mikäli kyseisistä kirjoista ei ole varauksia, uudelleen lainaaminen yleensä onnistuu.
Miksi dvd sarjojen liana aika on vain 1VIIKKO ei millään kerkeä katsomaan kun seuraava jo varannut. Seuraavan kerran sen.saa.ehkä vasta kuukauden.päästä. 450 6.11.2017 Kirjastojärjestelmämme ei anna mahdollisuutta nidekohtaisiin laina-aikoihin, joten kaikille DVD-bokseille tuli tuo yksittäisen DVD:n laina-aika. Henkilökunta kyllä tiedostaa ongelman mutta tällä hetkellä asialle ei voi mitään. Aineistonhan voi aina uusia jos varauksia ei ole.
Miksi en näe helmet.fi -sivustolla oma lainaushistoriaa ? 465 25.10.2017 Lainaushistoria pitää itse ottaa käyttöön. Se ei siis automaattisesti tallenna tietoja lainaamastanne aineistosta, vaan siihen tallentuvat tiedot lainoistanne siitä lähtien kun olette ottanut lainaushistorian käyttöön. Se tapahtuu klikkaamalla omien tietojen sivulla vasemmassa laidassa näkyvää painiketta "lainaushistoria" ja sen jälkeen painiketta "tallenna lainaushistoria".
Lainasin Myyrmäen kirjastosta 21.9. ihonhoito kauneudenhoitoalan kirjan. Lainauskuitissa ja omalla helmet-sivullani lukee että eräpäivä on 8.2.2018. Onko… 380 2.10.2017 Kyllä päivämäärä pitää paikkansa. Myyrmäen kirjasto on suljettu 2.10. alkaen remontin vuoksi. Remontti kestää noin viisi kuukautta ja valmistunee helmikuun lopussa 2018. Tämän vuoksi Myyrmäen kirjaston aineistolla on varsin pitkä laina-aika. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myyrmaen_kirjasto
Haluaisin päästä lainamaan Vaski-e-kirjastosta kirjoja, mutta minulla ei Helsingissä asuvana ole kuin Helmetin kirjastokortti. Järjestyykö asia, jos tulen… 463 15.8.2017 Kyllä, voit hankkia Vaski-kirjastoihin kortin tulemalla paikan päälle! Mukaan tarvitsee kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sen jälkeen e-kirjoja pystyy lainaamaan kirjastokortin numerolla ja pin-koodilla, jonka saat kirjastosta.
Jäin eläkkeelle kolmisen vuotta sitten, vietän kesäkuukaudet Savonlinnassa ja hankin pari vuotta sitten kirjastokortin tänne. Ongelmakseni on nyt tullut se,… 476 3.8.2017 Lista jo palautetuista kirjoista löytyy Koha-tietokannasta https://www.lumme-kirjastot.fi/ asiakkaan omista tiedoista. Omiin tietoihin kirjaudutaan ruudun oikeassa reunassa olevasta kohdasta "kirjaudu sisään". Käyttäjätunnus on kirjastokortin numero ja salasana nelinumeroinen luku, joka merkitään tietoihinne kirjastossa. Kun olette kirjautunut, voitte tarkastella aiemmin lainaamianne aineistoja kohdasta "lainahistoria". Sen alapuolella on painike "yksityisyys", josta on mahdollista määritellä kuinka kauan lainaustiedot säilyvät ohjelmassa.- Lainahistoria on siis asiakkaan henkilökohtaista tietoa, jonka katseluun tarvitaan tunnus ja salasana. Kirjaston henkilökunnalla ei ole pääsyä asiakkaiden lainahistorioihin.
Teillä on lehti Astronomy Magazine. Haluaisin tiedustella kuinka pitkä on koti-laina aika tuolle lehdelle ja kuika monta kertaa lainan voi uusia? Kiitoksia. 415 27.7.2017 Joensuun seutukirjastossa aikakauslehtien laina-aika on kaksi viikkoa. Lehden uusinta numeroa ei lainata, mutta aikaisempia kyllä. Lainan voi uusia viisi (5) kertaa välillä palauttamatta edellyttäen, että lehdestä ei ole varauksia.
Asiakas haluaisi kaukolainata alkuperäisen suomenkielisen Walter Scottin Ivanhoen. Pitäisi olla yli 1000 sivua. Ivanhoe vuodelta 1988 ei kelpaa. Onkohan… 449 21.7.2017 Finna.fi haulla löysin 1870 julkaistun Ivanhoen Jyväskylän yliopiston, Kuopion kaupunginkirjaston ja Vihdin kaupunginkirjaston kokoelmista. https://finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F… Teoksessa on 748 s ja sen on suomentanut J. Krohn. Ihan tuhatsivuista en siis löytänyt. Näyttäisi olevan toinen korjattu painos... Kolmas korjattu painos on ilmestynyt 1930 ja sen on suomentanut Suonio, sivuja enää 654. Siitä lähtien kirja kutistuu, kunnes on nykyisellään 2013 e-kirjamuodossa 493 sivua. Myöhemmät painokset saattavat olla monisivuisempia esim. 1930-luvun kirjassa taisi olla Epäilen, ettei teoksia kotilainata, vaikka ne saisikin kaukolainoksi.
Haluaisin uusia tai jos ei onnistu niin palauttaa lainaamani e-kirjan Meduusan Liike, Jaana Parviainen, mutta olen reissussa ja minulla ei ole mukana… 564 22.5.2017 E-kirjojen lainat palautuvat automaattisesti eräpäivänä. Niistä ei kerry myöhästymismaksuja. E-lainoja ei voi uusia, ei asiakas itse eikä kirjaston henkilökunta. Asiakas voi lainata kirjan uudelleen, mikäli siitä on vapaita kappaleita. Lainan voi halutessaan palauttaa itse ennen eräpäivää lukuohjelmasta. Bluefire reader -ohjelmasta palautus tapahtuu kirjaluetteloikkunassa. Napsauta kirjan kohdalta oikeasta reunassa olevaa nuolipainiketta. Tämän jälkeen aukeaa uusi ikkuna, jossa voi valita kirjan palauttamisen. Palautus Adobe Digital Reader -lukuohjelmassa tapahtuu kirjastonäkymässä (Library view). Etsi lainattu kirja, ja napsauta hiiren oikeaa näppäintä kirjan kohdalla. Valitse aukeavasta valikosta "Return Borrowed Item". Lainan voi...
Lainojen uusiminen: teidän ohjeissanne sanotaan että voi uusia 5 kertaa saman lainan (ohje vuodelta 2016 nettisivuillanne) Mielestäni uusiminen lyhennettiin 3… 768 12.5.2017 Helmet-kirjastojen käyttösääntöjen mukaan lainat voi uusia viisi kertaa, ellei niihin ole varauksia. http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetkirjaston_… http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
Eräs vanhempi kertoi, että kirjastolla olisi lainattavissa "muistojen kapsäkki" vanhoja tavaroita ja niitä voi lainata päiväkotiin. Onko tällaista tarjolla? 578 13.3.2017 Kolme muistojen kapsäkkiä on valmiina ja on niitä enemmänkin tulossa. Eli nämä kolme ovat ihan normaalisti lainattavissa. Ne ovat: vanhan tawaran kapsäkki, "kun minä olin pieni" -kapsäkki sekä pula-ajan kapsäkki. Löytyvät ihan Kyydistä hakemalla. Jos tarvitset tarkempaa tietoa sisällöistä ota yhteyttä kirjastonhoitaja Raija Hasuun puh.0206155786 tai raija.hasu@kouvola.fi
Montako Dvd-levyä voi lainata kerralla? 953 28.2.2017 HelMet-kirjastoissa sinulla voi olla samanaikaisesti korkeintaan 100 lainaa. Lainamäärässä ei ole rajoituksia aineistolajin suhteen, joten voit siis periaatteessa lainata kerralla 100 DVD:tä. http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetkirjaston_…
Miten saan ladattua äänikirjan puhelimeen? 1546 6.2.2017 Kotimaisia äänikirjoa löytyy Ellibs-kokoelmasta. Äänikirjat lainataan samalla tavalla kuin e-kirjatkin. Kirjaudu Ellibsiin kirjastokorttisi numerolla ja valitse mieluinen kirja. Lainaaminen tapahtuu napauttamalla Kuuntele-painiketta. Tällä hetkellä Ellibsin äänikirjoja voi kuunnella ainoastaan selaimessa, minkä vuoksi kuunteluun tarvitaan jatkuva verkkoyhteys. Tarkemmat selainvaatimukset löydät alle olevan linkin kautta. Äänikirjoja voi myös varata, jos kaikki kuunteluoikeudet ovat lainassa. Sinulla voi olla Ellibsissä yhtäaikaisesti enintään viisi lainaa ja seitsemän varausta. OverDrive-kokoelma sisältää lähinnä englanninkielisiä äänikirjoja, mutta myös muilla kielillä luettuja. OverDrive-kirjaston e-kirjoja voit lukea iOS- ja Android-...
Tarvitsisin lopputyötäni varten sanelukonetta haastattelujen taltiointiin. Onko kirjastolla lainata välineistöä? 560 14.11.2016 Sanelukone näyttää löytyvän sekä Helsingin kaupunginkirjaston esineistä (hakusana Sanelin) http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?lang=fin&target=sanelin että nettivuokrauspalvelu Kuinomasta http://www.kuinoma.fi/ joka toimii Vallilan ja Viikin kirjastojen yhteistyötahona. Kenties myös kännykän nauhoitusmahdollisuudet voisi tarkistaa.