kirjastot

3292 osumaa haulle. Näytetään tulokset 3121–3140.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minkä niminen oli maailman ensimmäinen kirjastonhoitaja? 4879 Hei! Kirjassa Tiikerinloikka - kirjastot tiedon viidakossa. (toim. Timo Keronen, Pieksämäki 1995) on Eeeva-Maija Tammekannin artikkeli "Neljätuhatvuotisen kirjaston vaiheet". Siinä kerrotaan muun muassa seuraavaa: "Kirjastojen tyyppisiä instituutioita on ollut vähintään neljäntuhannen vuoden ajan. Ne syntyivät tarpeesta säilyttää oikeudellista, hallinnollista ja uskonnollista aineistoa, joka oli sijoitettu alkuaikoina temppeleihin, palatseihin ja luostareihin. Kansalaisten lukuharrastuksen herättämiseksi ja kansan sivistämiseksi tarkoitettuja kirjastoja ryhdyttiin eri muodoissa perustamaan 1700-luvun lopulta lähtien. Tieteellisten kirjastojen kirjastonhoitajat olivat aikaisemmin yleensä oppineita, jotka saivat vuosisatojen ajan...
Kuka oikein päättää kirjastojen kohtaloista, kuka/mikä saa elää ja mikä ei? 992 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Lisätietoja: http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=2232 http://kulttuuri.hel.fi/lautakunta/index_fi.html
Löytyisikö esim. tutkimusta tai jonkinlaista selvitystä mistä tulisi esiin eri kirjastoille osoitetut määrärahat suhteessa nidemäärään. 1270 Hei, valtakunnallisista kirjastotilastoista osoitteesta http://tilastot.kirjastot.fi pystyy näitä lukuja laskemaan. Suoraan niitä ei sieltä saa, mutta pienellä jakolaskulla onnistuu!
Mitkä ovat Taideteollisen korkeakoulun kirjaston aukioloajat? 1481 Kirjasto on maanantaista torstaihin avoinna klo 10-20, perjantaisin klo 10-16 ja lauantaisin klo 10-15. Lisää tietoja saat kirjaston kotisivulta http://www.aralis.fi/taik .
Olisiko teiltä mahdollista saada tietoa Reijo Mäen teoksien lainausmääristä, onko hänen teoksensa kuinka suosittuja kirjaston kirjojen joukossa? Miten hänen… 1554 Reijo Mäen dekkarit ovat hyvin suosittuja niin Lahdessa kuin muuallakin Suomessa. Turussa Mäen suosiota kasvattaa todennäköisesti se, että kyseessä on turkulainen ja Turkua teoksissaan usein kuvaava kirjailija. Emme voi antaa tietoja muiden kuin Lahden kaupunginkirjaston lainausluvuista, jotka näyttävät tällä hetkellä seuraavilta (Enkelit kanssasi -teos): - v:n 1995 painoksella (13 nidettä) on yht. 1848 lainaa, joista 70 on tältä vuodelta - v:n 1999 painoksella (1 nide) on 90 lainaa, joista 3 on tältä vuodelta - v:n 2002 painoksella (5 nidettä) on yht. 143 lainaa, joista 25 on tältä vuodelta. Luvut sisältävät sekä pääkirjaston, autokirjaston että lähikirjastojen lainausluvut. Huonokuntoisia niteitä on kuitenkin poistettu. Aivan tarkkoja...
Miten voisin löytää mistä kaikista kirjastoista Suomessa löytää Kirby Olsonin minkäkin kirjan? Yliopiston kirjastot, ym, mukaanluettuina.. 1273 Valitettavasti ei ole olemassa palvelua, jolla teoksia voisi hakea kaikista kirjastoista yhdellä haulla. Eri kirjastojen tietokannat on kuitenkin koottu Kirjastot.fi -sivustolle. Niiden joukossa on useita kirjastokimppoja sekä maakuntakirjastojen monihaku, joiden kautta voit tarkistaa teoksen tiedot useammasta kirjastosta samalla kertaa. Sivun osoite on http://www.kirjastot.fi/fi-fi/kirjastot/ Kirjastossa on käytettävissä Yliopistokirjastojen yhteisluettelo LINDA, josta tekijähaulla Olson, Kirby löytyivät seuraavat teokset: Nimeke: Gregory Corso : doubting Thomist / Kirby Olson Julkaistu: Carbondale : Southern Illinois University Press, cop. 2002 Kirjasto: HELKA - Helsingin yliopiston kirjastolaitos Nimeke: Comedy after postmodernism :...
Löytyisikö tieto/tilasto minkä verran mitäkin kirjastojärjestelmää (Origo, Pallas ym.) on käytössä Suomen kunnissa esim. prosentuaalisesti? Tarvitsisin… 1557 Tietoja kirjastoissa käytössä olevista kirjastojärjestelmistä löytyy Kirjastot.fi -sivuilta. Osoitteessa http://www.kirjastot.fi/fi-FI/Kirjastot/Kirjastojarjestelmat.aspx on haku, jolla voit hakea tietoa kirjaston, kunnan, kirjastojärjestelmän tai maakuntakirjastoalueen mukaan. Linkit eri kirjastojärjestelmien kotisivuille löytyvät linkistä http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/kirjastojarjestelmat . Uusinta tietoa saat varmimmin kunkin järjestelmäntuottajan sivuilta ja/tai yhteyshenkilöiltä. Jarmo Saartin toimittama julkaisu Kirjastojärjestelmän hankkijan opas on vuodelta 2002, joten se lienee jo tiedoiltaan osittain vanhentunut. Tilastotietoja yleisistä kirjastoista löytyy opetusministeriöstä: http://www.minedu.fi/opm/kulttuuri/...
Ratkes-lehti on ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneisen kulttuurin edistämislehti ja Ratkes ryn jäsenlehti. Haluaisin tietää miten yhdistyksemme lehteä voisi… 1072 Osoiteesta www.kirjastot.fi löytyy Suomen kirjastojen tiedot.
Mihin kirjaan on Pääkaupunkiseudun kirjastoissa eniten varauksia? 1298 Tällä hetkellä varatuin kirja lienee Dan Brownin Da Vinci -koodi. Pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-järjestelmän varatuimmasta aineistosta julkaistaan lista n. kerran kuukaudessa Helsingin kaupunginkirjaston www-sivuilla (www.lib.hel.fi > kirjasto-info > lukeminen). Tarkka osoite on: http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=1643
Mistä saan Suomen kaikkien kirjastojen sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot? 1773 Kirjastot.fi-sivustosta http://www.kirjastot.fi löydät kaikkien yleisten kirjastojen yhteystiedot Kirjastot-kanavalta (valitsemalla aakkosista pääset kunkin kaupungin- tai kunnankirjaston kotisivulle, josta löydät ko. yhteystiedot). Samasta osoitteesta samalta kanavalta löydätlinkit ammattikorkeakoulukirjastoihin, yliopistokirjastoihin ja erikoiskirjastoihin. Myös Kirjastokalenterista löydät samat tiedot.
Kuinka monta työntekijää on Lahden pääkirjastossa? 1691 Pääkirjastossa on n. 75 työntekijää. Lukuun sisältyy koko vakituinen henkilökunta eli mm. kirjastotoimen johtaja, kirjastonhoitajat, kirjastovirkailijat, toimistosihteerit, kanslistit ja vahtimestarit. Mukaan ei ole laskettu kirjastoauto-osaston henkilökuntaa, vaikka hekin tekevät suuren osan työpäivästään pääkirjaston tiloissa. Auto-osastolla on yht. 7 työntekijää (kirjastonhoitajia, kirjastovirkailijoita ja kirjastoautonkuljettajia). Lisäksi pääkirjaston eri osastoilla samoin kuin muissakin kirjaston toimipisteissä työskentelee tilapäistä henkilökuntaa, mm. kirjastoavustajia, joita ei ole laskettu mukaan kokonaislukumäärään.
Kuinka monta kävijää käy päivittäin Lahden pääkirjastossa? 1353 Pääkirjastossa käy n. 4000 asiakasta päivässä. Tilastotietoja kirjaston toiminnasta löytyy kirjaston kotisivulta http://www.lahti.fi/kirjasto/tilastotietoja_vuodelta_2004.htm
Haluaisin tietää mikä on Suomen suurin, toiseksi ja kolmanneksi suurin yleinen kirjasto? 1543 Kirjastojen koon vertailua voidaan tehdä monin eri perustein. Alla muutama esimerkki yleisten kirjastojen vuoden 2003 tilastojen pohjalta. Kokoelmien koon mukaan, ts. paljonko aineistoa: 1. Helsingin kaupunginkirjasto 2 091 677 2. Tampereen kaupunginkirjasto 1 255 486 3. Turun kaupunginkirjasto 1 016 339 Kokonaislainauksen mukaan: 1. Helsingin kaupunginkirjasto 9 970 755 2. Tampereen kaupunginkirjasto 5 307 971 3. Espoon kaupunginkirjasto 4 128 499 Fyysisten käyntien mukaan: 1. Helsingin kaupunginkirjasto 7 064 279 2. Tampereen kaupunginkirjasto 3 066 045 3. Vantaan kaupunginkirjasto 2 681 744 Kirjastojen lukumäärän mukaan: 1. Helsingin kaupunginkirjasto 50 2. Tampereen kaupunginkirjasto 21 3. Turun kaupunginkirjasto 20 Kaikissa...
Kuinka monta kirjaa on Lahden pääkirjastossa? 1351 Pääkirjaston kokoelmiin kuului 439 431 kirjaa v. 2003. Luku lienee hieman kasvanut viime vuoden aikana, vaikka kirjaston kokoelmat pyritään pitämään suunnilleen saman suuruisina vuodesta toiseen. Lukuun sisältyy aikuistenosasto, lasten- ja nuortenosasto ja musiikkiosasto. Huomattavasti eniten kirjoja on aikuistenosastolla: 351 669 kirjaa (v. 2003). Osaa kirjoista säilytetään varastossa, joten läheskään kaikki kirjat eivät ole asiakkaiden yhdellä kertaa nähtävissä, mutta myös varastossa olevia kirjoja lainataan ja haetaan asiakkaiden nähtäväksi pyynnöstä. Lisäksi kirjaston kokoelmiin kuuluu huomattava määrä lehtiä, musiikkia, äänikirjoja, elokuvia jne., joten yhteensä koko kirjastoaineiston määrä nousee pääkirjastossa yli 500 000:n. Koko...
Miten määritellään digitaalinen aineisto kirjastoissa? 1179 Digitaalinen aineisto on määritelty julkaisussa "Kirjastopoliittisen ohjelma 2001-2004: työryhmän muistio", joka on julkaistu myös internetissä osoitteessa http://www.minedu.fi/opm/kulttuuri/kirjastot/linjauksia/kirpol09_3_2001… "Esitys kirjastopoliittiseksi ohjelmaksi 2001-2004". Julkaisun lopussa on liiteosassa "Käsitteiden ja termien määrittelyä".
Pyydän ystävällisesti saada lisätietoja Alexandrian kirjaston historiaan ja toimintaan liittyvistä lähdeteoksista. 3227 Aleksandrian kirjaston historiasta on teoksissa: - Casson, Lionel: Libraries in the ancient world - Durant, Will: Kreikan kulttuuri. Pelkästään Aleksandrian kirjastoa käsittelevät seuraavat: - Blum, Rudolf: Kallimachos the Alexandrian library and the origins of bibliography, 1991 sekä - El-Abbadi, Mostafa: Life and fate of the ancient library of Alexandria, 1990. Edellämainitut ovat esim. Oulun yliopiston kirjastossa http://finna.fi Artikkeli Öhrnberg Kaj: Aleksandrian kirjastot ja arabit, Bibliophilos, 2002:4, s. 7-13. Artikkeli on myös netissä http://www.tsv.fi/ttapaht/015/ohrnberg.htm . Etätietopalvelussa on aiemmin kysytty kirjaston historiasta. Tämä vastaus löytyy arkistosta http://www.kirjastot.fi/FI/asklibrarian/archive.asp?id=9267...
Ruoholahden kirjaston lastenosastolla on HelMet:n mukaan Grim Fandango niminen tietokonepeli. Miksi peliä ei lainata ja miksi yleensäkään suurinta osaa… 1537 Yleensä syynä on se, ettei pelin valmistaja tai maahantuoja ole myöntänyt pelille lainausoikeutta. Näin on esimerkiksi juuri mainitsemasi pelin kohdalla. Joskus kirjastot myös haluavat pitää tietyt pelit ainoastaan kirjastokäytössä, näin kalliit pelit saadaan kestämään kauemmin.
Haluaisin kysyä, voiko netin kautta laittaa kirjastokortti hakemusta? 1502 Kirjastokortin saa vain käymällä henkilökohtaisesti kirjastossa. Voit poiketa missä tahansa Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteessä, myös kirjastoautoissa. Ota mukaan henkilöllisyystodistus - netin kautta kortin hankkiminen ei onnistu juuri siksi, että asiakkaiden oman turvallisuuden vuoksi korttia tehtäessä on varmistuttava hakijan oikeasta henkilöllisyydestä. Kirjastokortista ei kirjastossa tarvitse tehdä hakemusta, vaan kortti tehdään saman tien ja näin ollen se on heti samalla käynnillä käytettävissä.
Tarkistan tietojani. Onko Helsingin kaupunginkirjastossa, olemassa kirjojen palautusautomaatteja, vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin virheellisesti? 986 Kyllä on, tällä hetkellä palautusautomaatteja on Pukinmäen ja Viikin kirjastoissa. Myös remontin jälkeen 10.1. avattavassa Itäkeskuksen kirjastossa on automaatteja palautukseen. Näiltä internetsivuilta saat lisätietoja: http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=2219 http://www.lib.hel.fi/page.asp?notice=1&_item_id=5465
Mistä saisin kirjastosta kertovia runoja? 1274 Kirjastosta kertovia runoja en löytänyt, pakinoita ja kaskuja kyllä. Älvänän pakinoita, koonnut Marja-Leena Alanärä ja Kirjastokaskuja, koonnut Marja-Leena Mäkelä. Mervi Kosken Lastenrunojen hakemistosta löytyi kirja-aiheisia runoja.