| Voisitko suositella elämänkertaa 16 vuotiaalle nuorelle? Mieluiten kirja ei olisi kovin vanha. |
1833 |
|
|
|
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja. Monet nuoret ovat lukeneet sen. Kirja kertoo nuoren ihmisen elämästä toisen maailmansodan aikaan eli ei ole ihan uusi, mutta silti ajankohtainen.
Voit myös miettiä, mikä aihepiiri tai henkilö voisi kiinnostaa. Esim. mikäli jalkapallo kiinnostaa, silloin voi lukea Zlatanin elämäkerran "Minä Zlatan Ibrahimović" tai jos Harry Potterit kiinnostavat, silloin voi lukea niiden kirjoittajan elämäkerran "J. K. Rowling : Harry Potterin luoja : elämäkerta". Monista filmitähdistä, kirjailijoista, urheilijoista ja muusikoista on kirjoitettu elämäkerta.
Voit myös mennä kirjastoon ja pyytää henkilökuntaa näyttämään, missä on elämäkerrat. Hyllyjä katselemalla on helpompi nähdä, mitä kaikkea on saatavilla ja saatat... |
| Onko olemassa Ruben Oskar Auervaaran kirjoittama teos "Nainen oli kohtaloni"? |
1276 |
|
|
|
Suomen kansallisbibliografian Fennican mukaan kyseinen Ruben Oskar Auervaaran teos "Nainen oli kohtaloni" ilmestyi vuonna 1953.
Teosta ei näytä löytyvän lähikirjastojesi kokoelmista, mutta joistakin Suomen yleisistä kirjastoista se löytyy. Voit tehdä teoksesta kaukolainatilauksen.
Lähteet:
https://finna.fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
|
| Haluaisin tietää, onko olemassa suomeksi teoksia, joissa omistajat kertovat/muistelevat lemmikkieläimiään, esim. koiria? |
1568 |
|
|
|
Ainakin seuraavissa teoksissa muistellaan koirien, kissojen tai muiden lemmikkien elämää:
Koirat kirjoittavat : kotielämää koiran silmin , Minerva, 2006
Koiruuksien aika , Keramiikkapaja Koiruuksia, 2007
Ackerley, J. R.: Koirani Tulip , WSOY, 1990
Aminoff, Jutta: Elämäni koirat , Jutta Aminoff, 2005
Cooper, Gwen: Homer-kissan uskomaton elämä : pelottoman kissan tarina, eli, Mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa WSOY, 2011
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar , Otava, 2011
Douglas-Hamilton, Iain: Viisisataa elefanttia , Otava, 1975
GRENIER, ROGER: KOIRANA OLEMISEN VAIKEUS , RASALAS, 2002
Grogan, John: Marley ja minä , 4. p., Loisto
Grogan, John: Marley ja minä , WSOY, 2007
Haakana, Veikko: Pienen pojan muistelmat ,... |
| Miten saisimme tietoa kultaseppä Karl Hägglundin varhaisista vaiheista ja perhesuhteista? Syntyi 17.2.1858 Sievissä, kuoli Helsingissä 7.2.1914 (hautakiven… |
1995 |
|
|
|
Saimme lisää tietoa asiaa tutkineelta lukijaltamme. Hän oli saanut selville, että Sievissä syntynyt Karl Hägglund oli testamentannut vuonna 1914 Sievin kunnalle 15 000 mk ja samassa testamentissa 100 000 mk Duodecim lääkäriseuralle. Karlin vanhemmat ovat Antti Erikin poika Eskola ja Eva Eskola. Hägglund oli myös Ivalo Aktiebolg Oy:n osakas. Sama henkilö on vienyt Hägglundia koskevia lehtileikkeitä Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen leikkeet-osaan. Sieltä ne löytyvät haulla "Karl Hägglund" https://digi.kansalliskirjasto.fi/clippings?query=%22karl%20h%C3%A4gglu…
Tässä lyhyessä 50-vuotisartikkelissa kerrotaan Karl Häggmanin urasta. Häggman aloitti 13-vuotiaana oppipoiana Tampereella, työskenteli muiden pajoissa mm. Tukolmassa ja... |
| Teen Jyväskylän yliopistoon lisensiaattitutkimusta sota-ajan vaikutuksesta lapsuuteen ja olen sitä varten pyytänyt muutamia kainuulaisia vanhuksia kertomaan… |
1076 |
|
|
|
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on pari aiempaa vastausta hiukan samankaltaisesta aiheesta. Tee haku asiasanoilla kainuu AND historia alla olevalla nettisivulla
http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkisto
Jyväskylän kaupunginkirjaston tietokannasta löytyy aiheesta esim.
Virtaranta, Pertti: Polku sammui : vienalaiskylien vaiheita rajan molemmin puolin (Helsinki : Kirjayhtymä, 1972)
Kajander, Kalle: Nälkämailta : kuvia ja havaintoja Koillis-Suomesta nälkävuodelta 1902 (Eero Erkko, 1903)
Korhonen, Keijo: Poika : kertomus kylästä, joka kerran oli (WSOY, 2001)
Tikkanen, Ville: Partisaanien uhrit ([V. Tikkanen], 1996)
Tuomikoski, Erkki: Taas koulun sauna paloi : nuoren opettajan kokemuksia ensimmäisen maailmansodan aikana Kainuun... |
| Minun pitäisi kirjoittaa lappilaisesta kirjailijasta, Annikki Kariniemestä. Löydän vain hänen kirjoittamiaan romaaneja ja elämäkertoja. Löytäisitkö jotain… |
1399 |
|
|
|
Annikki Kariniemi on kirjoittanut itsestään muistelmateokset ”Minä aina kompuroin” (Otava, 1980) ja ”Ristisiipi” (Otava, 1982).
Kariniemestä löytyy tietoa myös teoksesta ”Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010) ja Ismo Loivamaan kirjasta ”Kotimaisia nuortenklassikoita. 3” (Avain, 2011).
Osoitteesta http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/8477/ löytyy ”Kansallisbiografian” artikkeli Kariniemestä. Teossarja on julkaistu myös painettuna nimellä ”Suomen kansallisbiografia”.
Runsaasti Kariniemeä koskevia lähteitä löytyy Kirjasammosta osoitteesta http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123272666747225. Sieltä hänen teostensa nimiä klikkaamalla voi lukea myös niiden esittelyjä, mikäli... |
| Etsin kirjaa tekijä Eino.S Rahikainen nimi Vienan prihan tie kauppaneuvos Janne Rajamaan elämäkerta. |
1010 |
|
|
|
Jyväskylän kaupunginkirjastossa etsimäänne teosta ei enää ole. Kirjaa löytyy useista muista maakuntakirjastoista, joista sen voi tilata kaukolainaan. Ota yhteyttä kaukopalveluumme: http://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/maakunta/kaukopalvelu
|
| Etsin teosta. jonka on kirjoittanut hämeenkoskelainen nainen (ent. Koski HL) On omaelämänkerta ja kirjoittaja oli jo vanha teoksen julkaisuhetkellä. Se on… |
1719 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Aino Tuloiselan kirjoittama Aili Maria Sulosaaren elämäkerta. Hämeenkoskelainen Aili Maria Sulosaari oli kirjan ilmestyessä vuonna 2006 jo lähes 90-vuotias. Julkistamistilaisuudesta on kerrottu VPL. Pyhäjärvi -lehden numerossa 2/2006 otsikolla: Elämänkertakirja pyhäjärveläisestä sotaleskestä
Ks. http://www.karjalanliitto.fi/files/1613/PJ-2006-02.pdf (s. 3.)
Teoksen tiedot:
Tuloisela, Aino
Aili Maria / Aino Tuloisela. - [Hämeenkoski] : [Aino Tuloisela], 2006 (Tampere : Pilot-kustannus). - 163 s. : kuv. ; 21 cm
ISBN 952-92-0321-7 (sid.)
Kohteet: Sulosaari, Aili Maria
Asiasanat: elämäkerrat : naiset : Hämeenkoski ; henkilöhistoria : sotalesket ; elämäkerrat ; orvot ; sota-aika
Kirja on lainattavissa Hämeenlinnan... |
| Onko koskaan ilmestynytkään kirjaa: Korhonen Riitta: Minä, Brita - Brita Kekkosen elämä. Tiedot ja tilauksia löytyy vuodelta 2007, muttei saatavuutta. Jos… |
1523 |
|
|
|
Riitta Korhosen keväällä 2008 ilmestyväksi ilmoitetun Minä, Brita : Brita Kekkosen elämä -kirjan julkaisu on siirtynyt. Mahdollisesta uudesta ilmestymispäivästä ei ole annettu minkäänlaista arviota, mutta ainakaan vielä kirjan julkaisua ei ole ilmoitettu kokonaan perutuksi.
|
| Löytyisikö tietoa kirjailija Riikka Pulkkisesta erityisesti lapsuudesta ja nuoruudesta? Teen tutkielmaa joten olisi mahtavaa jos löytyisi myös joitain… |
1312 |
|
|
|
Tässä aluksi vain yksi kirjallinen lähde ja yksi nettilähde. Vastaajat saattavat täydentää vastausta kun löytyy lisää lähteitä.
Kirja: 10 kirjettä ylioppilaalle. Ote kirjan esittelytekstistä:
"Kymmenen tunnettua ja menestynyttä eri alojen henkilöä kirjoitti kirjeen ylioppilaalle. Syntyi vetävä ja raikas kokoelma tekstejä, joista useimmat ovat hyvin henkilökohtaisia. Kirjoittajat kuvaavat omaa nuoruuttaan ja kehitystään siksi, mitä ovat nyt."
Teos löytyy myös HelMet-kirjastossa: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search?formids=target&suite=def&reserv…
Wikipedian artikkelissa käsitellään hiukan Pulkkisen lapsuutta j nuoruutta ja siinä on linkkejä muihin nettilähteisiin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Riikka_Pulkkinen
|
| Löytyisikö Lappeenrannan maakuntakirjastolta / Lauritsalan kirjastolta jokin hyvä kirja, joka kertoo Charlie Chaplinin elämästä ja elokuvista, joka olisi noin… |
899 |
|
|
|
Hei!
Maakuntakirjastosta löytyy esimerkiksi kirja Charles Chaplin: Oma elämäkertani (472 s.), josta varmasti saisit tarvittavat tiedot kirjoitelmaan. Lyhyessä ja tiiviissä muodossa tietoa löytyy vaikkapa Kirsi Raitasen ja Leena Virtasen teoksesta Ruutia, räminää ja rakkautta. Molemmat kirjat löytyvät kirjastosta luokasta 77.49.
|
| Pienen naisen suuri tehtävä Gladys Aylwaed Onko hänen elämästä kirjoitettu kirjaa |
898 |
|
|
|
hei,
Gladys Aylward - nimisestä Kiinassa toimineesta lähetystyöntekijästä löytyy suomeksi kaksi kirjaa: Pieni nainen / Alan Burgess ; suomentanut Helvi Vasara, 1957 ja Muurinmurtaja : kertomus lähetyssaarnaajasta Kiinan kärsimysteillä / Gladys Aylward, 1954
|
| Onko rap-artisti Tupac Shakurista suomenkielistä elämänkertaa tai muuta kirjaa, josta löytyisi hänestä tietoa? |
2341 |
|
|
|
Tupac Shakurista löytyy tietoja suomeksi seuraavista kirjoista:
- Heikki Hilamaa: Musta syke : funkin, diskon & hiphopin historia (s. 195-199)
- Chang, Jeff: Can't stop won't stop : hiphopsukupolven historia (useilla eri sivuilla).
Shakurista on lisäksi mainintoja seuraavissa englanninkielisissä kirjoissa:
- George, Nelson: Hip hop America
- Lommel, Cookie: The history of rap music
Kirjoja voi kysyä Lahden kaupunginkirjaston musiikkiosastolta, puh. 03-8125530. Niiden saatavuuden voi myös tarkistaa kirjaston LASTU-tietokannasta: http://www.lastukirjastot.fi/lahti/
|
| Hankitteko Shin dong-hyuk Pohjois-Korean vankilaoloista kertovaa kirjaa valikoimaanne? |
1159 |
|
|
|
Kirjaa on tilattu Joensuun seutukirjastoon, mutta ei ole vielä saatu. Kirjan tiedot:
HARDEN, Blaine
Leiri 14 : pako Pohjois-Koreasta
Gummerus 2012
Kirja kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen ja kasvaneen ja sieltä paenneen Shin Dong-hyukin tarinan.
|
| Mikähän kirja esittelisi Eino Leinon runoja ja niiden selitykset parhaiten? |
1992 |
|
|
|
Sellaista yhtä teosta, missä esitellään Eino Leinon runoja selityksineen ei löydy. Eino Leinon tuotantoa on tutkittu ja tulkittu muun muassa alla olevissa teoksissaan.
Viikari Auli 1987: Ääneen kirjoitettu : vapautuvien mittojen varhaisvaiheet suomenkielisessä lyriikassa. Hki : Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Oksala, Teivas 1986: Eino Leinon tie Paltamosta Roomaan: Tutkielmia runoilijan suhteesta antiikkiin ja klassiseen perintöön. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 442. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Lilja, Pekka 1981: Tutkimus Eino Leinon virolaisaiheisesta tuotannosta ja hänen suhteestaan Viroon, sen kirjallisuuteen ja kirjailijoihin Jyväskylä : Jyväskylän yliopisto.
Hannu Launonen 1984: Suomalaisen runon... |
| Löysin taannoin tiedon Eeva Joenpellon elämäkerran olemassaolosta, muistelen että tekijä olisi ehkä ollut Malkamäki?? Mahdollisesti kirjailija itse? Onko… |
964 |
|
|
|
Tiina Mahlamäki on julkaissut Eeva Joenpellosta ja hänen tuotannostaan kaksi teosta:
Kuinka elää ihmisiksi? : Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva, SKS 2009.
ja
Naisia kansalaisuuden kynnyksellä : Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta, SKS 2005.
Molemmat teokset ovat Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmissa. Varaaminen esim. puhelimitse, puh. 03-621 2598.
|
| Aamulehdessä oli hiljattain arvostelu Andrei Hvostovin kirjasta "Sillamäe passioon", jossa hän kertoo nuoruudenkokemuksistaan Virossa, jolloin se oli vielä… |
1682 |
|
|
|
Esimerkiksi seuraavissa kirjoissa kuvataan neuvostoajan elämää eri näkökulmista sekä Neuvostoliitossa että Baltian maissa.
Kazmina-Björkbacka, Angelina: Venäläinen onni : Stalinin kauden perhekronikka (Books on Demand, 2010)
Kross, Jaan: Rakkaat kanssavaeltajat (WSOY, 2005), Rakkaat kanssavaeltajat 2 (WSOY, 2010)
Lugovskaja, Nina: Haluan elää : venäläisen koulutytön päiväkirja 1932-1937 (WSOY, 2004)
Mäkelä, Raija-Liisa: Minä, muilutetun tytär : puoli vuosisataa Neuvostoliitossa (Minerva, 2009)
Neuvosto-Viron arkipäivää (WSOY, 2006)
Rinne, Harri: Laulava vallankumous : Viron rocksukupolven ihme (Johnny Kniga, 2007)
Žīgure, Anna: Kuitenkin niin lähellä (Otava, 1997)
Ajankuvaa ja elämäntapoja löytyy myös kaunokirjallisista teoksista. Tässä... |
| Aamulehdessä oli jonkin aikaa sitten arvostelu erään Pohjois-Koreassa eläneen naisen elämäkerrasta. Olin jo ehtinyt viemään sanomalehden paperinkeräykseen, kun… |
1092 |
|
|
|
Aamulehden kulttuurisivuilla oli 22.12.2011 arvostelu Barbara Demickin kirjasta Suljettu maa : elämää Pohjois-Koreassa (Atena, 2011). Siinä kerrotaan kuuden Pohjois-Koreasta loikanneen tarina.
Kirjaa löytyy monista PIKI-kirjastoista, mutta tällä hetkellä siihen on varauksia. Tilanteen voi tarkistaa verkkokirjastostamme (http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena) tai kysymällä kirjastosta.
|
| Millä perusteella kirjat jaetaan luokkiin? Miksi esimerkiksi Sugawara Takasuen tyttären kirjoittama Keisarinnan hovineidon päiväkirja on usein luokiteltu… |
1365 |
|
|
|
Kirjaston kirjoille määritellään kirjastossa yksi pääluokka, jonka perusteella kirjat ovat hyllyssä. Sen lisäksi voidaan lisätä lisäluokkia, joiden avulla ne tulevat luokalla haettaessa aineistorekisteristä esille.
Yleisissä kirjastoissa käytetään kymmenluokitusjärjestelmää (YKL), jossa mm. tuossa 99.1-luokassa on elämäkerroiksi luokitellut kirjat. Elämäkerroissa on puhtaasti elämäkerralliset teokset, mutta teosten sisältö saattaa olla lähellä esim. kaunokirjallisuutta. Silloin voidaan käyttää lisäluokkia. Tässä kirjassa on lisäluokkana kirjallisuudentutkimuksen luokka 86.95.
UDK-luokitusta käyttävät tieteelliset kirjastot, ja tässä nimenomaisessa kirjassa proosakirjallisuuden UDK-luokkaa 895 -3 on käytetty esim. tieteellisten... |
| Olisin kysynyt kirjaa, jossa kuvataan lapsuutta teatterin kulisseissa. Onko joku näyttelijä kuvannut tätä vaihetta esim. elämänkerrassaan? Monet näyttelijäthän… |
1683 |
|
|
|
Ainakin muutamien suomalaisten teatterisukujen lapset ovat kirjoittaneet lapsuudesta teatterin maailmassa, osa kirjoista on muistelmia, osa kaunokirjallisuutta. Tällaisia ovat ainakin Annina Holmbergin Kaiku (2009), Elina Halttusen Saaressa kaikki hyvin (2009), Jotaarkka Pennasen Elämää pienempi näytelmä (2010) ja Tiina Rinteen Tanssivan tähden alla (2003).
|