editointi

11 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–11.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Lehtiuutisten mukaan Agatha Christien romaanien uusista painoksista on poistettu ilmauksia ja kuvauksia, joita nyky-yleisö pitää loukkaavina ja jotka… 225 29.3.2023 Ns. kokemuslukeminen on vielä siinä määrin uusi ilmiö, ettei sen vaikutuksia tai mahdollista laajuutta meillä tarjolla olevaan kirjallisuuteen voi vielä arvioida. Yleisintä kokemuslukemisen pohjalta tehty vanhojen teosten muuttaminen on lastenkirjallisuudessa: mitä nuorempia lukijat ovat, sitä tärkeämmäksi myös taaksepäin katsova kokemuslukeminen on ymmärretty. Jonkin verran tällaista uudistustyötä on jo tehty meilläkin: esimerkiksi Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjoista on poistettu rasistisiksi tulkittuja ilmauksia. Samasta syystä tosin on uusittu myös Agatha Christietä, mutta ainakin toistaiseksi kustannusmaailman kanta tuntuu olevan se, ettei aikuisille suunnattua kirjallisuutta ole tarpeen lähteä tarkistamaan:  "...
Onkohan kirjastossa vielä mahdollista saada vhs kaseteilta, pikkukaseteilta ja cd levyiltä kuvattuja filmejä vaikka muistitikulle? 145 21.4.2021 Hei, VHS-kasetteja ja cd-levyjä on mahdollista siirtää muistitikulle pääkirjaston editointitilassa. Tila on tarkoitettu asiakkaiden omatoimiseen käyttöön. Tällä hetkellä tila ei ole käytössä koronarajoitusten takia. Rajoitukset ovat voimassa 30.4. saakka.  Tilaan tehdään varaus Varaamo-palvelussa Kannattaa seurata kirjaston uutisointia koronarajoituksiin liittyen www.vanamokirjastot.fi  
Videoiden editointi, missä onnistuu Turun alueella? 213 8.7.2020 Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa on asiakkaiden käytössä VHS-DVD-digitointilaite, mutta sillä ei ole mahdollista editoida videoita. Alla on linkkejä joihinkin palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat mm. videoiden editointia: https://www.digiaura.fi/ https://www.fonecta.fi/haku/videon+editointi+turku
Onko olemassa suomenkielistä kirjaa Aplen Move (Elokuvaeditori) ohjekirjaa tai jotakin vastaavaa jota saa lainata. 230 1.6.2018 Muutama suomenkielinen videonmuokkausohjelmakirja Helmet-kirjastojen kokoelmissa on:                               - Videokuvaa järkkärillä : 101 huippuvinkkiä / Adam Juniper, David Newton (2011) - Digivideo : kuvaajan käsikirja / Tom Ang (2006) - Digivideo tehokäytössä : Adobe Premiere Elements 2 / Carl Plumer (2006) - Studio versio 8 : ammattimaista elokuvantekoa : käyttäjän opas / (2002) Suomenkielisiä iMovie-oppaita löytyy myös verkosta: https://support.apple.com/fi-fi/imovie          
Onko Lahden kaupunginkirjastossa mitään videointi/äänitys studiota? Jos esim. haluaisin haastatella ja kuvata jotain henkilöä. 547 6.2.2018 Moi, Lahden kaupunginkirjaston media- ja musiikkipalveluista löytyy sekä äänitysstudio että editointihuone. Editointihuoneeseen on mahdollista lainata videokamera, josta videon voi siirtää PC:lle tai iMacille editointia varten. Äänitysstudiossa on käytännössä mahdollista äänittää ja editoida vain ääntä. Huoneen voi varata puhelimitse numerosta 044-4163517. Palvelun käyttöön tarvitaan jonkin Lastu-kirjaston kirjastokortti. Lisätietoja äänitysstudiosta: http://lastukirjastot.fi/109905/fi/articles/lahden-musiikkiosaston-studio Lisätietoja editointihuoneesta: http://lastukirjastot.fi/110361/fi/articles/digitointi-ja-editointi-lahden-paakirjastossa
Noviisina alalla tarvitsisin suosituksia parhaista internetistä löytyvistä ilmaisista ohjelmista, joilla voin muokata ja käsitellä videoita, musiikkia ja kuvia… 497 19.9.2017 Teknologiasivusto TechRadar on aivan vastikään rankannut parhaat ilmaiset editointiohjelmat, linkit suoraan artikkeleihin löytyvät vastauksen lopusta. Näiden asiantuntija-arvioiden mukaan tällä hetkellä saatavilla olevista ilmaisohjelmista videoeditoreista paras on Lightworks, musiikkieditoreista Audacity ja kuvankäsittelyohjelmista GIMP. TechRadarin kautta löytyvät myös linkit kyseisten ohjelmien latausta varten. Myös sivustolta https://www.ilmaisohjelmat.fi/ohjelmat löytyy kattavasti linkkejä erilaisiin ilmaisohjelmiin. Sivustolla on esitelty myös mainitut Audacity ja GIMP. TechRadarin arviot ilmaisohjelmista: http://www.techradar.com/news/software/applications/the-best-free-video… http://www.techradar.com/news/the-best-free-audio-...
Mitä tarkoittaa camtasia? 489 16.6.2016 Sanakirjat ja käännösohjelmat eivät vielä löydä sanaa. Olisiko kyse sanaleikistä CAM=computer-aided manufacturing + Taks eli tehtävät? Camtasia on kauppanimi ohjelmalle, jolla voi sekä nauhoittaa, muokata että yhdistellä esim. kuvaa ja ääntä. Myyjän sivuilla ohjelmaa kuvaillaan näin: "Camtasia goes beyond most screen recorders allowing you to edit your recordings and produce videos without switching between apps. • Record on-screen activity • Add imported media • Create interactive content • Share high-quality HD videos"
Kyselen digitaalisen videokuvaukseen liittyvää kirjallisuutta, editoinnista, kuvansiirroista ym. Mistä ja miten? 841 22.10.2007 Aiheesta kertovat esim. seuraavat teokset: Ang, Tom: Digivideo - kuvaajan käsikirja (Kustannus-Mäkelä 2006) Jones, Frederic H.: Digivideoijan käsikirja (IT-press, 2003) Välikylä, Jaakko: Digivideokoulu (Docendo 2005) Lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta voitte hakea verkkokirjastomme kautta, osoitteessa http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2, laittamalla hakulomakkeelle asiasanoiksi "digitaalitekniikka" ja "videokuvaus".
Mistä löytäisin tietoa musiikkivideoista ja niiden teosta?Myös kuvaaminen ja editointi kiinnostavat. 2194 3.9.2007 Musiikkivideoiden suunnittelusta ja teosta löytyy alla olevia painettuja teoksia. Yliopistojen yhteistietokannasta, Lindasta löytyi mm. tällaisia teoksia, joita voi kaukolainata kirjaston kautta. Kaukolainat ovat yleensä maksullisia. Lindaa voi käyttää kirjastoissa lisäteosten etsimiseen. Englanninkielisiä teoksia: Carlin, Dan. Music in film and video productions. 1991. Austerlitz, Saul. Money for nothing : a history of the music video from the Beatles to the White Stripes. 2007. Cristiano, Giuseppe. Analyzing storyboards. 1998. Pro gradu- ja opinnäytetöitä: Kärjä, Antti-Ville. Suomalaisen populaarimusiikin kuva : kuvallisen kerronnan, sanoituksen ja musiikin vuorovaikutus suomalaisissa musiikkivideoissa. Pro gradu –työ : Helsingin...
Löytyisikö netistä imuroitavaksi jotain ilmaista ja helppokäyttöistä musiikkiin liittyvää ohjelmaa, jolla voisi käsitellä tietokoneelle tallentamaansa… 990 29.5.2006 Etsin sopivia ilmaisohjelmia internetistä Googlella http://www.google.fi/ hakulausekkeella "musiikin editointi". Sain selville, että olisi olemassa ainakin tällainen: Audacity http://audacity.sourceforge.net/ Vinkin Audacitystä sain aiheeseen liittyvältä keskustelulistalta, ks. http://www.hopeinenomena.net/viewtopic.php?t=77305&sid=821dc1dab40fa5ce… . Keskustelussa mainitaan myös ohjelma GarageBand, mutta se ei taida olla ilmainen, ks. http://www.apple.com/fi/ilife/garageband/ . Mutta lisäkysymyksiä voi aiheesta laittaa tälle listalle.
Onko linkkivinkkejä digitaalista kuvankäsittelyä ja videoeditointia puivista keskusteluryhmistä ja "ask expert"-saiteista? 1133 30.10.2001 Tässä muutama vihje: Digital-Artist Email List (digital-artist) http://www.topica.com/lists/digital-artist/?cid=143 Digital Video Association (DVA) http://www.topica.com/lists/dva/?cid=7553 Digital Video Editing sisältää käyttäjien keskustelufoorumin: http://www.digitalvideoediting.com/Htm/DVEditHomeSet1.htm Googlen uutisryhmähaku ( http://groups.google.com/ ) listaa digitaalisen kuvankäsittelyn uutisryhmiä: http://groups.google.com/groups?hl=fi&group=comp.graphics sekä videoeditointiin liittyviä ryhmiä: http://groups.google.com/groups?q=video+editing&hl=fi&meta=group%3Dcomp…