antropologia

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Millaisia etnografisia elokuvia on olemassa? Ja mistä voin löytää etnografisia elokuvia? 75 15.1.2024 Hei, Lisätietojen mukaan tiedätkin hyvin mitä etnografinen elokuva on. Elokuvia on lukuisasti, mutta jos tarkoitat sellaisia, joita pääsee oikeasti näkemään, on asia monimutkaisempi. Moniin etnografisiin elokuviin liittyy tutkimuksellinen intressi ja ne ovat eri yliopistojen ja muiden oppilaitosten henkilökunnan tekemiä. Näin ollen harvat niistä ovat kaupallisia (tai ison rahoituksen elokuvia) eikä niillä ole useinkaan laajaa levitystä. Tämä tosin tarkoittaa myös, että niitä voi löytää ilmaiseksi netin kautta. Tällaisia elokuvia on näytetty mm. Joensuun Viscult-festivaalilla, joiden vanhoista ohjelmistoista voit bongata elokuvia. Helsingissä etnografisia elokuvia on esitetty myös Cultureels-tapahtumassa. Kansainvälinen Caffe (...
Kuinka kauan ihmisillä on ollut nimiä? 124 14.4.2023 Sen määrittäminen, kuinka kauan ihmisillä on ollut nimiä, on perin haastavaa siksi, että nimien käytöstä on jäänyt konkreettisia todisteita vasta kirjoitustaidon kehityttyä. Nimeämiselle  – ja sen tarpeelle –  on kuitenkin asetettavissa joitain perusedellytyksiä, jotka mahdollistavat jonkinlaisen karkean arvion antamisen. Nimet ja niiden käyttö liittyvät yhtäältä puhekyvyn ja kielen kehittymiseen, toisaalta ihmiskunnan sosiaaliseen kehitykseen. Nimien on ajateltu edellyttävän sekä kieltä että kielellisen kommunikaatiokyvyn olemassaoloa. Puhutun kielen syntyajankohdasta on olemassa useita toisistaan eriäviä teorioita – joidenkin mukaan se tapahtui jo 100 000 vuotta sitten, varovaisimmat arviot ajoittavat sen 35 000 vuoden taakse. Nimien...
Mikä on nimeltään tämä kirja, en nyt löydä sen tietoja mistään? Se on isobritannialaisen miespuolisen antropologin julkaisema klassikko, ehkä 1930-luvulta tai… 242 9.6.2021 Kysymys on haastava, sillä lähes kaikilla antropologeilla on taustaa eri kulttuurien tutkimisessa. Erilaisia vaihe- ja porrasmalleja antropologian alalta löytyy myös lukemattomia. On haasteellista haarukoida, mille antropologian alalle kysymyksesi parhaiten osuisi. Antropologian laajasta tutkimuskentästä lisää täällä: https://antroblogi.fi/monenlaista-antropologiaa/. Lisäksi vastaavanlaisia ajatuksia on esitetty myös muilla tieteenaloilla. Yritin löytää kuvailemasi kaltaista antropologian klassikkoteosta, jonka olisi kirjoittanut brittiläinen mies 1930-luvun paikkeilla, mutta valitettavasti hakuni eivät tuottaneet tulosta. Listausta brittiläisistä antropologeista löydät täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Category:...
Minua kiinnostaisi ulkomaalaisten antropologien entnografiat, tutkimukset, artikkelit tai muut kirjoitukset Suomesta, ja Suomen kulttuur(e)ista. Onko tällaisia… 392 29.10.2016 Kirjastojen yhteistietokanta Melindan kautta löytyy tutkimustietoa ja kirjoja Suomea käsittelevästä kulttuuriantropologiasta asiasanoilla Suomi ja kulttuuriantropologia. Alla haun tulos: http://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/IM67XXRX6HPA29DS9BEX1TEB1U6HDYAMD… Artikkeleita löytyy Arto-tietokannan kautta. Alla haun tulos: https://arto.linneanet.fi/vwebv/search?searchArg1=suomi&argType1=any&se… Suuri osa tutkijoista näyttäisi olevan suomalaisia, mutta joukossa on ainakin nimen perusteella myös kirjoittajia muista maista. Alla joitakin: - The Finnuit : Finnish culture and the religion of uniqueness / Edward Dutton (2009) - Being jewish in Helsinki, Finland today : deciphering identity in processes of distinction: becoming in the...
Löytyisikö tietokirjoja, joissa käsiteltäisiin kunnian kulttuuria ja syyllisyyden kulttuuria (antropologia)? 966 6.6.2014 Alla on kirjoja, jotka käsittelevät kunniaa tai syyllisyyttä. Kaikkien näkökulma ei ole pelkästään antropologinen, mutta sitäkin sivuava. - Kunnia konfliktina : näkökulmia ilmiön tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn : Amoral-hankkeen loppuraportti / [julkaisija:] Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ; Tanja Tauro & Marjo van Dijaken (toim.) (2009) - Häpeä vähän! : kriittisiä tutkimuksia häpeästä / toimittaneet Siru Kainulainen & Viola Parente-Čapková (2011) - Häpeä! : nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä / Satu Lidman (2011) - Kunniaväkivalta / Raija Ala-Lipasti ; Anneli Bauters (toim.) (2009) - Sietämättömät ja täydellinen maailma : kirjoituksia suvaitsemattomuudesta / toimittanut Jari Eilola (2003) - Syyllisyys,...
Kysyn koska minua kiinnostaa Kalevala ja Australiassa Dreamtime. Luomiskertomukset alkuperäisheimoissa ympäri maailmaa ovat mielenkiintoisia, toisistaan… 1412 25.9.2009 Sielu-käsitteellä on ollut ajattelun ja uskontojen historiassa monenlaisia ja usein epäselviä merkityksiä. Länsimaisessa aatehistoriassa jonkinlaisen täsmällisen määritelmän (tai ainakin luonnehdinnan) sana sai kreikkalaisen Platonin (427-347 eKr) filosofiassa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Platon#Sielu_ja_ruumis ). Oleellisinta Platonin näkemyksessä on, että sielu ja ruumis ovat toisistaan erillisiä ja vain sattumalta yhtyvät toisiinsa. Kun ruumis kuolee ja katoaa, sielu jatkaa elämäänsä, koska se on ikuinen. Kristinusko on syntynyt juutalaisuuden lahkona. Juutalaisuuden ihmiskäsitykselle on luonteenomaista, että ihminen on yksi jakamaton kokonaisuus. Perustekstinä tässä on 1. Moos. 2:7: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja...
Vaan! Haluaisin tietää, onko antropologi Clifford Geertzin kirjoja suomennettu? 1027 14.11.2000 Valitettavasti Kansallisbibliografian mukaan Clifford Geertzin kirjoja ei ole suomennettu ensimmäistäkään. Pari Geertziä käsittelevää artikkelia tai kirja-arvostelua löysin, josta saattaisi olla apua termien suomennosten kanssa. Suomen antropologi-lehdessä 1985 (10): 4: 208-211 pitäisi olla Teuvo Laitilan kirja-arvostelu Geertzin kirjasta Logical knowledge. Toinen artikkeli on myös Suomen antropologi-lehdessä sen numerossa 1988 (13): 4: ss. 2-10. Sen tekijä on Ilkka Ruohonen ja artikkelin nimi on: Totuuden tulkintaa : geertziläisiä näköaloja kulttuurien tulkintaan. Toinen mistä saattaisi löytyä jotain apua olisivat Geertzin teorioita hyödyntävät opinnäytteet, niitä en kuitenkaan löytänyt tähän hätään. Kannattaisi ehkä tutkia esim. mitä...