1980-luku

60 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–40.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kysyisin onko Pekka Parikan ohjaaman elokuvan Talvisota tunnusmusiikkia saatavilla äänitallenteena? Onko elokuvasta tehty koskaan soundtrackia tms, mistä… 1201 Elonet.fi-tietokannassa on yksityiskohtaiset tiedot Pekka Parikan ohjaamasta Talvisota-elokuvasta (1989). Musiikista vastannut Juha Tikka sai vuonna 1990 Jussi-palkinnon parhaasta elokuvamusiikista. Musiikkia on elokuvassa katkelmina: Elonetin listauksen mukaan erilaisia musiikkiteoksia elokuvassa on vain noin 15 minuutin verran. Teemat kylläkin toistuvat elokuvan eri kohdissa. Soundtrackia Talvisodasta ei ole julkaistu, mutta Tikan säveltämästä alkumusiikista Jarmo Saari Filmtet -teki oman versionsa albumillaan Filmtet - A Tribute To Finnish Cinema (2001). Siinä se on nimellä Sota ja rauha. Tikka sävelsi elokuvan alku- ja loppumusiikin. Myös Jukka Haaviston säveltämä Luutnantti Haaviston teema lienee tehty tätä elokuvaa varten. Muuten...
Mistä löytyy nuotti Jamppa Tuomisen esittämään lauluun, Kuiskaa sanat nuo 404 Jamppa Tuomisen v. 1985 levyttämän laulun "Kuiskaa sanat nuo" on säveltänyt Timo Hämäläinen. Nuottijulkaisujen kansallisbibliografia Violan mukaan tästä laulusta ei ikävä kyllä ole julkastu nuottia.
Muistan joskus vuosia sitten, ehkä kenties jo 90-luvun lopulla, kuulleeni radiosta usein jonkin saksankielisen biisin, jossa oli ainakin sana lieben eli… 1475 Kyseessä on varmaankin "Da Da Da", saksalaisen Trio-yhtyeen kappale vuodelta 1982. Sekä kappaleen sävellys, sanat että julkaistu musiikkivideo olivat hyvin pelkistettyjä ja humoristisia, millä teos erottui tehokkaasti tuon ajan musiikista ja nousi listoille useissa maissa. Kokonaisuudessaan nimi kuuluu: Da Da Da ich lieb dich nicht sie liebt mich nicht aha aha aha. Suomeksi siis Da da da en rakasta häntä, hän ei rakasta minua, ahaa ahaa ahaa. Englanninkielisellä Wikipedia-sivulla on tilastoitu laulun kaupallista menestystä. Laajimmat tiedot ovat saksankielisellä sivulla. Alkuperäinen musiikkivideokin on saatavilla.
Viulisti Viktoria Mullova on aiemmin kertonut loikkauksestaan, että ajoi silloisen miesystävänsä, kapellimestari Vakhtang Jordanian kanssa taksilla Ruotsiin… 1504 Toimittaja Jyrki Koulumies oli ratkaiseva yhteyshenkilö Viktoria Mullovan loikkauksessa v. 1983. Koulumiehen osuutta tapahtumaan ei haluttu paljastaa, joten pakomatkan kerrottiin tapahtuneen taksilla. 25 vuotta myöhemmin Koulumies kertoi koko tapahtumasarjan kirjassaan Moskova, Mullova ja minä. Yleisradion uutisointi tapauksesta tuoreeltaan löytyy oheisen Ylen arkistosivun toisesta videosta. Peitetarinaan on viitattu mm. Ilta-sanomissa.  
Etsi Toggle navigation Valikko Aihealueet Keskustelu24 Viihde ja kulttuuri Musiikki Pop mamban kappaleen nimi? mamban kappaleen nimi? Sydänsuruja 13.6… 458 Kappale on nimeltään Hyvästi ja se on Mamban levyltä Syksy (1987). Sen on säveltänyt ja sanoittanut Tero Vaara.
Kuka lauloi laulun: "tätä päivää rakastan niin paljon, niin paljon kuin vain rakastaa voi!" 790 Etsitty laulaja saattaisi olla Jukka Törmä, ja laulu Rakastan tätä päivää Törmän ja hänen Omuna-yhtyeensä vuonna 1981 julkaistulta ensilevyltä Jukka Törmä & Omuna. Sen kertosäe on seuraavanlainen: "Tätä päivää rakastan / niin paljon / niin paljon kuin rakastaa voi".
1995-96 olin koulussa Ruotsin puolella ja silloin soi radiossa laulu, jossa mollattiin kaveria. En tietenkään muista senkään laulun sanoja, mutta jotenkin näin… 915 "Ja tietä pitkin kulkee / köysi kainalossaan / hyvin musta mies / hyvin laihoilla jaloillaan." Tämä tekstikatkelma on Tunnelbana Bröder -yhtyeen laulusta Hyvin musta mies. Laulun sävelsi ja sanoitti yhtyeen kitaristi-laulaja Tero Intonen. Kappale on yhtyeen LP:ltä Soittajan kohtalo (julk. Oulun Elmu 1988, OELP001). Albumi julkaistiin vain vinyylilevynä. Levy on mahdollista tilata kaukolainaksi Outi-kirjastosta: https://koha.outikirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=… Yhtye julkaisi 1995 cd:n Noitia ja merimiehiä, mutta Soittajan kohtalosta ei tehty cd-painosta. Bändin musiikkia ei myöskään ole Spotify-verkkopalvelussa. Kysymykseen Ruotsissa soitetusta mollauslaulusta en tiedä vastausta, mutta ehkäpä joku muu tällä...
Kuka on Ihanuuteni-kappaleen alkuperäisesittäjä? "Ässä" sekä "Yasmiinin tuoksu" ovat ainakin levyttäneet tämän kappaleen. 6021 Eri lähteiden perusteella Yasmiinin tuoksu -yhteen versio on alkuperäinen. Ihanuuteni-kappale julkaistiin v. 1988 yhtyeen albumilla Äetsästä päivää (TELA 104). Kappaleen ovat säveltäneet Esa Kinnunen ja Harri Koivunen sekä sanoittanut Markku Mäkelä. Ässät-yhtye julkaisi oman versionsa laulusta vuonna 1996 albumillaan Kuumaa huumaa. Myös Tanssiorkesteri Syke on leyvttänyt laulun albumilleen Villit bootsit (2003). http://www.fono.fi/KappaleHakutulos.aspx?kappale=ihanuuteni https://viola.linneanet.fi/vwebv/search?searchArg=ihanuuteni+esa+kinnun…
Tällä kertaa olisikin kuunnella hukassa. 80-luvun alkupuolelta/puolivälistä joulusatukuunnelma, jossa pikkupoika joutuu mukaan satukirjan seikkailuun?… 856 Aili Somersalon saduissa seikkailevat Jukka-Pekka ja tonttu Tietäväinen. Kuvailemasi mukaista satua ei hänen tarinoistaan kuitenkaan löydy. Tässä muutamia Aili Somersalon kirjoja: Prinsessa etsii satua / Aili Somersalo ; kuvittanut Rauha Nuolivaara-Manninen Hämeenlinna : Karisto, 1947. - 153 s. : kuv. ; 19 cm. Sid. Saduissa seikkailevat muiden muassa Somersalon tutut hahmot: Jukka-Pekka, Tonttu Tietäväinen, Musti ja Mirri. - Mustavalkoinen kuvitus. Kannessa prinsessa kulkee kynttilän kanssa öisessä metsässä. 85.2 ku SWAN, Anni Jussi-poika Tonttulassa / Anni Swan ; kuvittanut N. O. [= Nils Olof] Mether-Borgström Porvoo : WSOY, 1947. - [2], 39 s. : kuv. ; 15 x 21 cm. Nid. Jussi pääsee seikkailuihin tonttulan väen luo - lentämällä Metsokukon...
Löytyykö mistään kirjastosta Irene Cara: What A Feelin' vuoden 1983 albumia CD -muodossa (cd albumi tehty siis 1983)? Haluaisin nimittäin lainata tämän enkä… 629 Kirjastot.fi:n Monihaun http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ mukaan Irene Caran vuonna 1983 julkaistua vinyylilevyä What a feelin' on pääkaupunkiseudun kirjastojen Tikkurilan musiikkivarastossa ja Hämeenlinnan musiikkiosaston varastossa. CD-albumia ei valitettavasti löytynyt kirjastoista.
Löytyykö mistään kirjastosta Talk Talk yhtyeen It's My Life vuoden 1984 CD albumia? Löysin ainoastaan vuoden 1997 remastered version mutta haluaisin lainata… 461 Kirjastot.fi:n Monihaun http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ mukaan Talk Talk yhtyeen vuonna 1984 julkaistu vinyylilevy It's My Life on saatavilla Porin pääkirjastossa musiikkiosaston varastossa. CD-albumia ei löytynyt kirjastoista.
Teen äidinkielen tutkielmaa Antti Tuurin Talvisodasta, ja minun pitäisi tietää millaista muuta kirjallisuutta on yleisesti julkaistu vuonna 1984 ja miten… 741 Talvisota kuuluu Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjaan, joka kertoo Hakalan suvun vaiheista Suomessa siirtolaisena Amerikassa 1920-luvulta 1990-luvulle. Antti Tuuria on käsitelty tälläkin palstalla aikaisemmin: vastaukset löydät kirjoittamalla Kysy kirjastonhoitaja-palvelun hakukenttään Tuuri Antti. Verkkokirjastostamme Vaskista voit hakea tarvitsemaasi aineistoa laittamalla asiasanaksi Tuuri Antti. Esimerkiksi Kotimaisia nykykertojia 3 löytyi näin. Laittamalla asiasanoiksi kaunokirjallisuus Suomi 1980-luku löytyi Hevosen sulkia (1980-luvun suomalaisen kirjallisuuden tilanteita), joka voisi olla sinulle hyödyllinen muun silloin julkaistun kirjallisuuden suhteen. Kirjasammosta eli kirjallisuuden verkkopalvelusta löydät varmasti paljon pohjaa...
Kuinka monta jaksoa "Nalle Puhin uudet seikkailut" tv lastensarjasta on julkaistu suomessa DVD levyinä? Etsin 1980 lopun ja 1990 alun aikana esitettyä versiota… 1827 Nalle Puhin uudet seikkailut -sarjan jaksoja on Suomessa julkaistu nimellä Nalle Puhin Taikamaailma. Niitä löytyy myös kirjastoista. Nalle Puhin uudet seikkailut -sarjassa esitettiin 52 jaksoa, joista yhteensä 32 löytyy Taikamaailma - dvd-julkaisuilta. Dvd-julkaisuja on kahdeksan, jokaisessa on neljä jaksoa.
Miten kuuluvat Martti Seppälän Juorulaulun sanat? Koko laulu siis, kiitos . 1018 Martti Seppälän Juorulaulun sanat löytyvät nuottikokoelmasta Siikajokilaakson laulukirja (julk. Siikajoen kotiseutu- ja kulttuuriliitto, 1993). Nuottikokoelmaa on ainakin Oulun kaupunginkirjaston kokoelmissa.
Haluaisin lukea 80-luvulla ilmestyneitä lehtien (Eeva, Apu, Anna, Jaana) numeroita. Onnistuuko pääkaupunkiseudulla jossakin kirjastossa? 1607 1980-luvulla ilmestyneitä Anna-lehtiä voi lukea Pasilan kirjastossa. Lehden vuosikertoja säilytetään Pasilassa sijaitsevassa HelMet-kirjavarastossa. Lehdet saa varastosta odottaessa. Niitä ei tarvitse tilata etukäteen. Eeva-lehdestä löytyy 80-luvulta vain vuoden 1980 vuosikerta. Jaana ja Apu-lehtiä ei ole säilytetty 1980-luvulta. Linkki HelMet-kirjavaraston lehtiluetteloon on sivulla http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu… Tiedot lehdistä löytyvät myös HelMet-haulla http://luettelo.helmet.fi/ Suomessa julkaistujen lehtien vanhoja vuosikertoja säilytetään Kansalliskirjaston Kansalliskokoelmassa. Niitä saa luettavaksi ensisijaisesti tutkimuskäyttöön. Kokoelman käytöstä kerrotaan tarkemmin sivulla http://...
Olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa pianonuottia yhtyeen "Magnum" kappaleella "Sacred hour" eikä löydy niin mistään. Liekö ko. bändillä julkaistunakaan… 676 Tony Clarkinin säveltämä Sacred Hour julkaistiin alun perin Magnumin ensilevyllä Chase the Dragon (1982). Magnumilta ei ilmeisestikään ole julkaistu nuotteja, vaikka yhtyeellä on ollut pitkä ja varsin menestyksekäs ura. Edes netin sekalaisilta sanat-soinnut-tabulatuurit -sivustoilta tätä kappaletta ei löydy, vain toivomuksia, että joku sen sinne lisäisi. Youtubesta löytyy tuntemattoman soittajan esittämänä kappaleen pianointro, kun hakee sanoilla Magnum Sacred Hour piano intro.
Minulla oli 80-luvun lopulla suuri paksu satukirja, jota koitan kuumeisesti metsästää. Ongelma on se, että muistan vain siinä olleen satu vuoden jokaiselle… 1356 1980-luvulla ilmestyi Kirjaliton kustantamana kirja Nukkumatti kertoo 365 hyvänyön satua. Sitä ei valitettavasti ole Hämeenlinnan kirjaston kokoelmassa, joten en voi tarkistaa kantta. Sivuja oli 237, joten kohtuullisen paksu se on ollut. Googlen avulla löytyi tällainen kuva: http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=972523. Näyttääkö tutulta?
Onkohan missään kenelläkään listaa mitä elokuvia(etenkin nuorten elokuvia) yle 1ja 2 lähetti 70-80-lukujen vaihteessa. TERV. NOSTALGIA 1334 Varsinaista listaa YLE:llä ei ole noista 70-80 luvulla lähetetyistä elokuvista mutta Kansallisfilmografiassa osoitteessa http://www.elonet.fi/fi pystyy etsimään elokuvan nimellä sen esitystiedot. Esitystiedot sisältävät elokuvateatteri-ensi-illan ja esitysajat televisiossa.
Etsin 80-luvun puolivälistä(?) kappaletta jossa mies-ääni laulaa "musta joutsen ui, vierelläni vanha nainen siihen rakastui" jotenkin noin mennee sanoitus… 1951 Kappale on nimeltään Musta timantti. Sen on säveltänyt ja sanoittanut Neumann. Sen esittää Aika-niminen yhtye, johon Yleisradion Fono-tietokannan (http://www.fono.fi) mukaan kuuluvat Markku Honkanen, Petri Peltola, Hannu Miettinen, Kyösti Isberg ja Ville Borgersen. Kappale alkaa: "Katson synkkään veteen, jossa musta joutsen ui. Vierelläni vanha nainen siihen rakastui." Kappale on julkaistu äänilevyllä vuonna 1986 (A-puoli, vinyylilevy, 45 rpm, Sonet Polar SOPOX 100). Äänilevyn B-puolella on Katuvalot-niminen kappale. Kappale löytyy myös YouTubesta.
Etsin nuotteja 1984 Italian euroviisukappaleeseen I treni di Tozeur. Säveltäjä on Franco Battiato. Suomeksi käännetyn kappaleen Juna Turkuun on esittänyt Seija… 1742 Viola-tietokannan mukaan kappaleen suomenkielistä versiota ei ole julkaistu nuottina. Italiankielinen versio löytyy ainakin Carish-kustantamon julkaisemasta nuotista Battiato, Franco: Successi. Frank-haun perusteella sitä ei näytä olevan kirjastojen kokoelmissa. http://www.carisch.com/catalog/product/view/id/13032/