80-luvulla nauhoitin televisiosta elokuvan ja juuri ennen kuin elokuva loppui, niin videosta loppui nauha. Nyt olen sitten miettinyt yli 35-vuotta, että mikä…

Kysytty
27.10.2021

80-luvulla nauhoitin televisiosta elokuvan ja juuri ennen kuin elokuva loppui, niin videosta loppui nauha. Nyt olen sitten miettinyt yli 35-vuotta, että mikä oli elokuva ja miten ihmeessä elokuva loppui. Elokuva oli ilmeisesti romanttinen komedia. Elokuvassa oli komea ja muistaakseni tummahiuksinen tunnettu miespääosan esittäjä ja nainen oli ristiverinen- tai vaaleahiuksinen. Elokuva oli varmaan 50-60-luvulta. Elokuvassa nainen työskenteli ehkä kiertävässä huvipuistossa tai sirkuksessa merenneitona tai vastaavana. Nainen esiintyi isossa akvaariossa ja akvaario alkoi vuotamaan juuri kun tämä mies aikoi tunnustaa naiselle rakkautensa. Vuotava akvaario aiheutti huvipuistossa / sirkuksessa kaaoksen. Mies yritti pelastaa naisen tästä vuotavasta akvaariosta ja siihen sitten loppui videon nauhoitus. Mielestäni elokuvassa nainen istui välillä trapetsilla ja häntä sai heittää pallolla ja jos osui, niin sitten hän putosi akvaarioon. Miesnäyttelijöistä mielessä on pyörinyt Gary Grant ja Rock Hudson, mutta näillä en ole elokuvaa löytänyt. Elokuvan esitysaikana olen ollut ala-asteella.

Vastaus

Vastattu
28.10.2021

Elokuvassa "Million Dollar Mermaid" on runsaasti Esther Williamsin tähdittämiä näyttäviä uinti- ja uimahyppykohtauksia. Vuonna 1952 valmistunut musiikkipitoinen elokuva pohjautuu australialaisen uimarina ja näyttelijänä tunnetun Annette Kellermanin elämäntarinaan.  https://en.wikipedia.org/wiki/Million_Dollar_Mermaid

Oheinen laaja verkkoartikkeli mainitsee mm. kohtauksen, jossa lasiseinäinen vesitankki alkaa murtua kesken esityksen paniikkia aiheuttaen. https://theblondeatthefilm.com/2014/05/26/million-dollar-mermaid-1952/

Elokuva esitettiin 28.2.1986 TV1-kanavalla nimellä "Meren jumalatar". Voisikohan tämä olla muistelemasi elokuva. 

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.