7C Valkeavuoresta haluaa tietää 1) paljonko kirjastonhoitajat saavat palkkaa ja 2) onko enkeleitä olemassa ja 3) miksi norsuilla on isot korvat? Kiitos…

Kysytty
18.1.2018

7C Valkeavuoresta haluaa tietää 1) paljonko kirjastonhoitajat saavat palkkaa ja 2) onko enkeleitä olemassa ja 3) miksi norsuilla on isot korvat? Kiitos vastauksista!

Vastaus

Vastattu
19.1.2018
Päivitetty
19.1.2018

Valkeavuoren 7C:llä on sekä helppoja että vaikeita kysymyksiä, mutta yritetään kuitenkin.

Kirjastonhoitajan palkka riippuu sekä siitä, työskenteleekö hän yleisessä vai tieteellisessä kirjastossa, pienessä vai suuressa kirjastossa ja hiukan myös siitä, miten pitkään on töissä ollut. Jos kirjastonhoitaja on esimiestehtävissä, siitäkin seuraa hiukan suurempi palkka. Useimmat kirjastonhoitajat saavat kuitenkin palkkaa noin 2500 euroa kuukaudessa, hyvin karkeasti yleistäen. Nettipalvelu Oikotien palkkalaskuri antaa summan 2473 euroa.

Enkeli on erityisesti kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa esiintyvä "taivaallinen henkiolento", jolla on näissä uskonnoissa lähinnä erilaisia avustavia tehtäviä, kertoo esimerkiksi Wikipedia. Vastaus kysymykseen tällaisten enkeleiden olemassaolosta riippuu siitä, uskooko näiden uskontojen opetuksiin vai ei. Uskovaisen näkökulmasta enkeleitä on olemassa, heille puhutaan ja heiltä saadaan viestejä, apua jne. Ei-uskovan ja luonnontieteen näkökulmasta "enkeli" on ihmisen mielikuvituksen kehittämä käsite, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Ehkä on selkeintä sanoa, että enkelit ovat lähinnä uskonasia.

Norsujen korvalehdillä, joiden koko vaihtelee melkoisesti niin, että aasiannorsulla eli intiannorsulla on selvästi pienemmät kuin afrikkalaisilla savanni- ja metsänorsuilla, on kaksi päätehtävää, kerätä ääni-informaatiota ympäristöstä ja toimia jäähdyttimenä. Mitä isompi korvalehti on, sitä laajemmalta alueelta se kerää ääntä. Norsujen korvalehden rakenne on kuitenkin selkeästi sellainen, että sen ääntä keräävä tarkoitus on vähäisempi, koska korvalehti ei ole kuppimainen vaan muistuttaa lähinnä isoa raparperinlehteä. Sellainen ei kokoa ääntä erityisen tehokkaasti. Sen sijaan korvalehden rakenne - jolla ei siis ole mitään tekemistä itse korvan kanssa - on norsuilla kehittynyt auttamaan eläimen ruuminlämpötilan alentamisessa. Norsut elävät kuumissa olosuhteissa, joissa isokokoinen, mutta ohut korva toimii hyvänä lämpöä pois elimistöstä ohjaavana rakennelmana. Norsut myös tehostavat tätä hyötyö löyhyttelemällä isoja korvalehtiään ikäänkuin ne olisivat suuria viuhkoja, jollaisia ihmisetkin käyttävät itseään viilentääkseen.

Toivottavasti näistä vastauksista oli hyötyä. Laitoin mukaan pari linkkiä, mutta tuosta norsujen korvien tehtävästä en löytänyt erityisen selventävää juttua, joten siitä ei linkkiä ole tarjolla.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.