Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Miten taivutetaan Ilta etunimenä - niin kuin sana ilta (illan, illalle) vai Iltan, Iltalle? 2255 Kotimaisten kielten keskuksen Etunimien taivutus -tietokannan mukaan Ilta taipuu Ilta : Iltan. Kielikello-lehdessä 3/2002 julkaistussa kirjoituksessaan Pirjo Mikkonen taustoittaa asiaa seuraavasti: "Ensimmäisen, Helsingissä 1870- ja 1880-luvulla eläneen kuuluisan Ilta-nimisen henkilön oikea nimi oli Mathilda. Tämä vierasnimen lyhentymä Ilta sopi hyvin ilmentämään myös suomalaisuusaatetta. Muuallakin Suomessa Matildat ja Hildat saattoivat saada kutsumanimen Ilta. Siksi yleissanan mukainen taivutus Ilta : Illan ei liene ollutkaan yleinen." Erisnimiä taivutetaan suomen kielessä kuten muitakin sanoja. Jos nimellä on vastineena jokin yleissana, taipuu nimi yleensä samalla tavalla...
Maallikon kysymys evoluutiosta: ymmärrän että lajin sisällä tapahtuvalla vähittäiselläkin vaihtelulla on selitettävissä vaikkapa kirahvin kaulan vähittäinen… 319 Maallikkoja olemme mekin, joten voimme vain suositella kirjallisuutta aiheesta. Tällaisia teoksia löytyy esimerkiksi helmet-kirjastojen kokoelmista: Evoluutio : miten lajit kehittyvät? / Juha Valste ; piirrokset: Kauko Kyöstiö (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018) Evoluutio : miten elämä kehittyy / Pasi Laihonen, Jukka Salo, Timo Vuorisalo (Otava, 1986) Evoluutio / Ernst Mayr (WSOY, 2003) Evoluutio ja populaatiot / Juhani Lokki, Anssi Saura, P. M. A. Tigerstedt  (WSOY, 1986) Kaikki evoluutiosta / toimittaneet Ilkka Hanski, Ilkka Niiniluoto & Ilari Hetemäki (Gaudeamus Helsinki University Press, 2009) Kelpoisimman synty : evoluution suurimman arvoituksen ratkaisu / Andreas Wagner (Terra Cognita...
Miksi Dekkarinetti ei toimi? 536 Dekkarinetin poistumista on kysytty Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa 4.7.2023. Kysymykseen vastattiin 5.7.2023 näin: "Monien dekkarifanien hyödyntämä sivusto Tornion kaupungin verkossa on ensitietojen mukaan poistettu 30.6.2023 tietoturvariskin takia ja ylläpito on samalla lopetettu. Se, millaisista tietoturvariskeistä on kysymys, ei ole tiedossa. Sivuston aineisto on kuuleman mukaan tallella, mutta sen jatkokäytöstä ei ole vielä päätetty". https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-dekkarinetti-poistunut-kokonaan?lang…    
Minkä laulun kertosäkeessä lauletaan "nämä kivet vierivät eivät sammaloituneet" ja kuka sen on levyttänyt. 152 Laulu on Seppo Tammilehdon ja Leo Frimanin säveltämä ja sanoittama "Vierivät kivet".  Kappale ilmestyi singlenä v. 2005 nimellä: Freeman & Tammilehto: Vierivät kivet.  Laulu löytyy myös Seppo Tammilehdon levyiltä "Helmiä nauhassa : collection" sekä "1952".
Mistä voin tilata toukokuussa 2023 ilmestyneen Tosi elämää -aikakauslehden? Kustantaja Kolmiokirja neuvoi tilaamaan kirjastosta. Helmet antoi nollatuloksen. 205 Helmet-kirjastoon ei tule Tosi elämää -lehteä, eikä lehtiä muutenkaan voi tilata omaksi kirjaston kautta, luettavaksi ja yleensä myös lainattavaksi kyllä. Tosi elämää -lehti on Finna-tietokannan mukaan luettavissa esimerkiksi Kansalliskirjaston erikoislukusalissa. Lainattavaksi sitä ei sieltä saa. Hakupalvelu | Arkistot, kirjastot, museot | Finna.fiEtusivu | Kansalliskirjasto
Miksi Espanja ei liittynyt Natoon silloin, kun se perustettiin? 669 Kun NATO perustettiin, Espanjaa ei yksinkertaisesti haluttu mukaan: useimmat puolustusliiton perustajajäsenistä olivat Espanjan jäsenyyttä vastaan. Sodanjälkeisessä maailmassa kansainvälinen mielipide oli enenevässä määrin maata hallinneen "viimeisen länsimaisen diktaattorin" kenraali Francon vastainen. Liittoutuneet pitivät Francon Espanjaa lähes vihollisenaan. Sodan jälkeen ne tuomitsivat Francon hallituksen fasistisena ja vaativat demokratian palauttamista maahan. Ranska aloitti länsiliittoutuneiden antifrancolaisen kampanjan sulkemalla rajansa maaliskussa 1946. YK:n yleiskokous hyväksyi joulukuussa päätöslauselman, jossa kehotettiin kaikkia jäsenmaita vetämään suurlähetystönsä pois Madridista. Espanja suljettiin myös kaikkien niiden...
Moikka mitä autoliikkeitä oli malmilla v 1983-1987 oliko konelalla liikkeet kalliossa 534 Konelan Alppilan ja Vallilan autoliikkeet mainittiin jo aikaisemassa vastauksessamme. https://www.kirjastot.fi/kysy/moikka-oliko-konelalla-liike-joskus?langu…; Muita Konelan autoliikkeitä Kallion seudulla emme löytäneet.   Vuosina 1983-1987 oli Malmilla useita autoliikkeitä. Esimerkiksi seuraavia löytyi Helsingin Sanomien aikakonetta tutkien: Maan auto Valuraudantie 11, Volvo Malmi Takoraudantie 3, Autoliike Tomminen Oy Markkinatie 14, Konela Auto Takoraudantie 2, Malmin Autokulma Ky Traktoritie 1, Veho Malmi Takoraudantie 1 Lisätietoa voisi löytyä seuraavista teoksista: Auto Suomessa : auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1983 / U. E. Moisala (Autotuojat, 1983) "Fiude" : sata...
MOIKKA ONKO TÄLLÄNEN KIRJA OLEMASSA KUN BRANDBIL SOM FÖRSVUNNA JA ONKO TÄÄ KÄÄNNETTY SUOMEKSI 133 Kotimainen finna-hakupalvelu ei löydä teosta tällä nimellä. Ei myöskään Ruotsin kansalliskirjaston Kungliga biblioteketin kirjastotietokanta. Maj Sjöwall ja Per Wahlöö ovat kirjoittaneet jännitysromaanin Brandbilen som försvann. Se on suomennettu nimellä Kadonnut paloauto.  https://www.finna.fi/ http://libris.kb.se/ https://sv.wikipedia.org/wiki/Brandbilen_som_f%C3%B6rsvann_(roman)
Onko lainattavaa norjaksi, esimerkiksi norjankielisiä klassikkokirjoja? 167 Helmet-kirjastoissa on pienet valikoimat norjankielistä kirjallisuutta. Helsingissä norjankielisiä kirjoja on lähinnä Pasilassa. Muiden Helmet-kirjastojen kokoelmia voi tietenkin myös lainata ja varata. Helsingin aikuisten kokoelmassa on paljon suomesta norjaan käännettyä kirjallisuutta ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto -ehdokkaita. Norjankieliset kirjat saa helpoiten esille, kun valitset Helmet-hausta Tarkennettu haku -hakuruudun.  Laita hakusanaruutuun *, kieli NORJA, aineisto KIRJA ja kokoelma KAUNOKIRJAT (näin rajaat esimerkiksi sanakirjat ja kielten oppikirjat hakujoukoukon ulkopuolelle). Klikkaat HAE. Saatua hakujoukkoa voit vielä rajata aikuisten aineistoon, jos haluat. Löytämiäsi kirjoja voit varata ja...
Armeijassa annetaan pussi suolaa estämään kramppeja ja auttamaan nesteen imeytymisessä.Mitä tarkoitetaan nesteellä tässä yhteydessä? 266 Varmaankin lähinnä vettä. Hikoilu pienentää ihon kautta elimistön suolavarastoja, joten nesteytystä voi tehostaa elektrolyyttiliuoksella, joka nopeuttaa elimistön palautumista rasituksesta. Elektrolyyttejä sisältävän liuoksen avulla vesi imeytyy 2-3 kertaa tehokkaammin kehoon, kuin pelkästään vettä nautittaessa. Urheilujuomiin kivennäisaineita on jo valmiiksi lisätty korvaamaan rasituksessa menetettyjä. https://www.mediuutiset.fi/uutiset/helteella-pitaa-tankata-vetta-ja-suo… https://nosht.com/fi/blogs/learn/salt-and-sports-why-how-much-and-from-… https://fi.wikipedia.org/wiki/Urheilujuoma  
Onko Emil von Behring keksinyt vasta-aineiden käytön lääketieteellisessä hoidossa? 388 Lääketieteessä edistytään usein pikkuhiljaa, monen tutkijan työn ja kehitysaskeleen kautta. Kunniaa jostakin keksinnöstä ei välttämättä voi antaa tietylle henkilölle, mutta ratkaisevan läpimurron takana voi olla yksittäinen havainto tai tutkimustyö. Emil von Behring sai Nobelin palkintonsa  "työstä seerumiterapiassa, erityisesti sen soveltamisessa kurkkumätää vastaan". Hän osoitti, että eläimelle oli mahdollista saada passiivinen immuniteetti jäykkäkouristusta vastaan ruiskuttamalla siihen toisen taudin saaneen eläimen veriseerumia. Behring käytti tätä antitoksiinitekniikkaa  saavuttaakseen immuniteetin kurkkumätää vastaan. Immunologian alalla Behringin työ oli varmastikin uraauurtavaa. Hänen...
Sain varausilmoituksen vantaan kivistön kirjastoon. Se on kiinni muutaman kuukauden. Miten saa kirjan lainaan ? 147 Kivistön varaukset siirtyvät Martinlaakson kirjastoon (Laajaniityntie 3). Saapumisilmoituksen noutopaikkana säilyy ”Kivistön kirjasto”. Martinlaakson kirjasto on kesällä auki ma, to klo 13–20; ti, ke, pe klo 9–16 ja la, su suljettu. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kiviston_kirjasto/Jut…
Lainasin kirjastosta 60-luvulla lastenkirjan, jossa lapsi/lapset muuttuivat kissoiksi muistaakseni aina tietyllä kellonlyömällä. Se oli tosi kiehtova kirja,… 163 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista kirjaa, eikä tietokannoistakaan ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mikä oli tämän sarjan nimi: sarja oli saksankielinen rikossarja, jatkosarja. Esitettiin 1970-luvun puolivälissä. Siinä etsittiin jotain raiskaajaa joka asusti… 207 Emme valitettavasti onnistuneet saamaan selville sarjan nimeä. Etsimme Ritva-tietokannasta, sekä saksankielisistä televisiosarjoja esittelevistä sivustoista. Eräs vastaajamme muisti puolalaisen S.O.S.-sarjan, jossa oli paljon samaa: http://vintti.yle.fi/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/… Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen sarjan? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Onko sotilasmestari virallinen sotilasarvo Suomen Puolustusvoimissa? 951 Sotilasmestari on tällä hetkellä korkein aliupseerien sotilasarvo Puolustusvoimissa. Se otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2005. Lähteet: Sotilasarvot Puolustusvoimissa "Sotilasmestarit palaavat"
MOIKKA KOSKA VOLVO MUUTTI POIS STURENKADULTA JA SIIRTYI VANTAALLE 309 Ilmoitus Sturenkadun Volvon autoliikkeen sulkemisesta julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.11.1989: "Sturenkadun Volvo sulkee ovensa". Ilmoituksessa luvattiin uudesta 1989-mallin Volvosta raju alennus. "Tule ja tingi!" julisti mainos. Vantaalla Volvoja myytiin ainakin Kaivokselassa jo vuodesta 1984 alkaen. Helsingin Sanomat aikakone.
Missä Helsingin alueen kirjastossa (ei Espoo/Vantaa) on suurin valikoima kirjoja? 481 Helsingin yleisistä kirjastoista suurin yksittäinen kirjakokoelma löytyy Pasilan kirjastosta. Kirjaston avokokoelman lisäksi samoissa tiloissa sijaitsee myös kirjavaraston kokoelma. Tieteellisistä kirjastoista suurin kokoelma on Kansalliskirjastossa.
Montako Adea on Suomessa? 684 Digi- ja väestötietoviraston Nimipalvelusta löytyy tietoa vain nimistä, jotka Suomessa on annettu. Tarkkaa tietoa siis siitä, kuinka monta Adea tällä hetkellä on elossa, ei löydy. Lisäksi mikäli nimeä on annettu vain vähän, tarkkaa lukemaa ei ole mainittu tietosuojasyistä. Nimipalvelun mukaan nimeä on annettu 1800-luvulta lähtien alle 84 ihmiselle. Nimipalvelu: https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Onko virsikirjassa sellaista virttä, jossa mainitaan perhoset? 253 Evankelis-luterilaisen kirkon verkkovirsikirjan sanahaku löytää perhosia kahdesta virrestä: "perho" virressä 521 (Oi ihminen, mieleesi paina) ja "siipi perhosen" virressä 904 (Kohotkoon ilohuuto). "Kas niillekin Luojamme verhon / niin kauniin ja säihkyvän loi. / Ne nyt ovat riemuna perhon, / vaan huominen surman jo toi." (521) "Jo värit villiin tanssiin vie siipi perhosen, / heleä juhlavaate on puku niittyjen." (904) Virsi 521 - Oi ihminen, mieleesi paina - Virsikirja.fi  Virsi 904 - Kohotkoon ilohuuto - Virsikirja.fi
Mitä tarkoitetaan rotukarjalla ?Onko se todellisuuspohjainen käsite. 820 Rotukarjalla tarkoitetaan karjaa, joka on jalostettu nimenomaan joko lihantuotantoon tai maidontuotantoon.