Ikävä kyllä muistelemaasi lehtiartikkelia ei ole löytynyt. Joulukuusen neulasten määrää on kyllä laskettu tai arvioitu monestikin. Uusimman Suomen kuvalehden (2010, nro 51-52, s. 14-15) mukaan joulukuusessa, jonka rungon halkaisija on kolme senttiä, on noin 300 000 neulasta ja sen lisäksi 200 000-500 000 oravaa pienempää ötökkää. Tieteen kuvalehden nettisivuilla on jouluun liittyviä kysymyksiä ja vastauksia. Siellä päädytään aivan toiseen lukuun. Sivun mukaan kahden metrin korkuisessa joulukuusessa on 2 000 – 50 000 neulasta:
http://tieku.fi/joulukalenteri-2010/paljonko-joulukuusessa-on-neulasia
Fortumin pintalämpömittareita ei saa lainata Turun kaupunginkirjastosta, mutta oheisesta linkistä selviää, mistä kirjastoista niitä voi lainata. Myös varsinaissuomalaisia kirjastoja löytyy valikosta http://www.fortum.fi/fi/dropdown_document.asp?path=14020;14028;31772;31…
Et kertonut tarkemmin mikä sijaintisi Euroopassa on. Vastaajissamme ei ollut ketään Eurooppaa viime aikoina busseilla tai junilla kiertänyttä, jolla olisi ollut omakohtaisia vinkkejä aiheesta. Eräs Tukholmasta Kööpenhaminaan pari kesää sitten junalla matkustanut kollega tosin kertoi, että Euroopassa junalippujen hinnat toimivat vastaavasti kuin lentolippujen hinnatkin, joinakin päivinä saattaa olla todella edullisia tarjouksia joillekin reiteille, jos hyvä tuuri käy, voi päästä vaikka puoleen hintaan! Näin ollen junalippujen hinnat eivät ole samalla lailla vakioita kuin Suomessa. Käytännöt siis voivat vaihdella maakohtaisesti. Kannattaa siis kysellä suoraan sijaintimaasi rautatieasemalta.
Helsingin Sanomissa oli taannoin juttu bussilla...
Judith Pellan kirjoista viimeisin on tosiaan kuulunut sarjaan "Vallankumouksen vuosisata" ja se on ilmestynyt 2010. Judith Pellan kirjoja on kustantanut Aikamedia ja kustantaja ilmoittaa, että tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa uutta Judith Pellan kirjaa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin olleet niin suosittuja, että niiden kustantamista melko varmasti jatketaan kun vain sopiva teos löytyy.
Kalle Holmbergin ohjaamassa, Paavo Haavikon Kalevala-aiheiseen romaaniin perustuvassa Rauta-aika -elokuvassa on kohtaus, jossa Lemminkäinen suojautuu hirven sisään.
Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-romaanisarjasta tehdyssä tv-elokuvassa on myös kohtaus, jossa isä pelastaa poikansa paleltumasta laittamalla lapsen ison eläimen avattuun vatsaan.
Pentti Haanpään kertomuksessa Makuusäkki päähenkilö (Rimppi) menee hirven kaadettuaan ja nyljettyään väsyneenä talvipakkasessa nukkumaan kaatamansa hirvennahan sisään. Kertomuksen mukaan lappalainen nukkuu tarvittaessa nahkapussissa, makuusäkissä. Aamulla päähenkilö onkin pulassa kovaksi jäätyneen hirvennahan sisällä. Kertomus löytyy ainakin Erno Paasilinnan toimittamasta, Haanpään kertomuksia...
Olet oikeassa: lainausoikeuden menettää, jos lainat ovat myöhässä 28 vuorokautta tai enemmän. Lainausoikeuden saa takaisin palauttamalla lainat ja maksamalla maksut. Myöhästymismaksut kirjautuvat vasta kun lainat on palautettu, joten niitä ei voi maksaa etukäteen. Maksut ovat enintään 6 euroa / laina.
Lainat kannattaa joka tapauksessa palauttaa ennen kuin eräpäivästä on kulunut 60 vuorokautta, ettei niitä siirretä perintätoimiston perittäviksi.
Kirjastilla on käyttösääntönsä, joissa voi olla kortille alaikäraja. Salon kaupungin kirjastoissa kirjastokortilla ei ole ikärajaa. Jos asiakas on alle 15-vuotias, tarvitaan holhooja takaajaksi. Kortin saa kirjaston kaikista pisteistä. Lapsilla pitää olla mukana kela-kortti ja takaajaksi tulevalla kuvallinen henkilötodistus.
Louis Sacharin vuonna 2006 suomeksi ilmestynyt kirja Riskitekijä on itsenäinen jatko-osa Paahteelle. Se kertoo Theodore Johnsonin eli Kainalon, yhden Paahde-kirjassa esiintyvän henkilön tarinan. Tämä on ainakin toistaiseksi Sacharin kirjoista ainoa, joka jollakin tavalla jatkaa siitä, mihin Paahde jäi. Stanley Yelnatsin myöhemmistä vaiheista kertovia kirjoja ei ole.
Tarkempaa tietoa liikuntavammojen riskeistä harrastajille löytyy muun muassa Jari Parkkarin(2006) teoksesta: Liikutaan turvallisesti: työkykyä liikunnasta: liikkumis- ja liikuntatapaturmien ehkäisy työpaikoilla.
Teoksesta käy myös ilmi että 1000 harrastettua tuntia kohden laskettelussa sattuu 4,1 vammaa ja salibandyssä 10,9, eli laskettelu on turvallisempaa.
Lisäksi J.Parkkarin ym.(2004) artikkelista Liikuntavammat - suurin tapaturmaluokka Suomessa. Suomen lääkärilehti 2004:41, löytyy tietoa asista.
Vanhassa PIKI-verkkokirjastossa asiakkaalla oli mahdollisuus tehdä erillisellä Uutuushaku-lomakkeella hakuja tietyllä aikavälillä tulleisiin aineistoihin. Tätä ominaisuutta uudessa verkkokirjastossa ei vielä ole, mutta se on suunnitteilla. Tarkkaa tietoa aikataulusta emme vielä osaa antaa.
Verkkokirjastoa koskeviin kysymyksiin on vastattu myös osoitteessa http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/vastauksia-asiakaspalautteisiin. Tulevaisuudensuunnitelmista kerrotaan sivulla http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/suunnitelmissa.
Esko-Pekka Tiitisen kirjassa Parempi valita susi (Tammi, 1991) Tiernapoika-aihe esiintyy. Se on tarina Ristosta, joka menee työhön vanhainkotiin yleishenkilöksi "kaikenlaisiin työtehtäviin" saadakseen rahaa Japanin-matkaa varten. Hänen johdollaan vanhainkodin joulujuhliin valmistellaan Tiernapoika-kuvaelma "Tiernatyttö ja Pojat".
Wikipedian mukaan Talari eli taalari eli taaleri on nimitys monien maiden 1500-1800-luvuilla lyödyille rahoille. 1600-luvun alkupuolella kaksi hopeamarkkaa vastasi yhtä kuparitaalaria ja kaksi kuparitaalaria yhtä hopeataalaria. Kurssit vaihtelivat eri rahojen välillä niihin käytettyjen metallien arvon vaihtelun mukaan. Taalarin ostovoima vaihteli talouden yleisten lainalaisuuksien mukaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Taaleri
Lienee siis melko mahdotonta verrata palkkaa nykyeuroihin. Erkki Fredriksonin kirjassa Plooturaha (2004) on joitakin esimerkkejä taalarin arvosta. Kirjassa korostetaan, että rahan ja tavaran arvo vaihteli huomattavasti tuona aikana, ja että hinnat ovat vain yhdeltä ajalta. Kirjan mukaan kymmenellä taalarin plootulla...
Hei,
tyttärelläsi olisi hyvä olla oma kortti Oulunsalon kirjastoon, jos hän lainaa täällä aineistoa itselleen. Sinunkin korttia hän saa luvallasi ja varsinkin mukana ollessasi käyttää, mutta kortti on kuitenkin henkiläkohtainen ja lainaaja on vastuussa kortilla lainatusta materiaalista. Asuinpaikka muualla ei ole este kortin saamiselle. Tyttäresi voi saada kortin käydessään paikan päällä kirjastossa henkilöllisyytensä todistamalla. Tässä linkki Oulunsalon kirjaston käyttösääntöihin.
http://www.oulunsalo.fi/kirjasto/saannot/kirjastokortti/
Joutsan kirjastosta tuli tänään tällaista tietoa lorusta:
"Muistan äitini lukeneen lorua minun lapsilleni näin:
Kipin kapin pienet kanat meni saunan lautoon. Siellä ne paljon pahaa teki ja muniansa hautoo. Kiis, kaas koukkuun, kaikki kanat loukkuun.
Tätä leikittiin varpailla: peukalolla ja etusormella "nipistettiin varpaita,samalla kun luettiin lorua ja lopuksi nappastiin kaikki varpaat kiinni, kun kanat jäivät loukkuun.
Tietoa ei ole mistä moinen loru on peräisin ja voi olla pitempikin".
Tässä vaihtoehtoisia toimintatapoja:
1) Kirjasto hankkii aineiston seudullisesti kilpailutetulta toimittajilta. Kotimaisen aineiston toimittaa Kirjavälitys.
2) Mikäli teos ei tule tarjolle Kirjavälityksen kautta niin yhteys eri kaupunkien hankinnasta vastaaviin.
3) Espoossa voi laittaa sähköpostia aineisto@espoo.fi
4) www.helmet.fi sivulla on kohta Hankintaehdotukset
Nobokovin Lolita ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1959, vain neljä vuotta alkukielisen jälkeen. Ennakkotiedon mukaan suomennoksen 11. painos julkaistaisiin ensi vuonna. Emme löytäneet tietoa, että suomennoksia olisi sensuroitu, ainakaan sen julkaisemista ei ole kielletty. Jyväskylän yliopiston kirjaston sivuilta löytyvän Kai Ekholmin Kielletyt kirjat –verkkojulkaisun mukaan Lolita on tai on ollut kielletty useissa maissa, mutta ei Suomessa. Ekholmin kirja on painettuna saatavana kirjastoista.
http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/ulkomaat.htm
Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta löytyy aihepaketti, jossa käsitellään yleisten kirjastojen harjoittamaa omien kokoelmiensa sensurointia:
http://www.lib.hel.fi/...