Haminassa ei toiminut jatkosodan aikana varsinaista sotasairaalaa. Kyseessä on todennäköisesti Haminan alueella toimineen Jalkaväen Koulutuskeskus 17:n (Jv.Koul.K.17) sairaala, joka tunnettiin myös Haminan varuskuntasairaalan nimellä. Varuskuntasairaalaan toimintakertomus löytyy Kansallisarkiston digitaaliarkistosta. Valokuvia sairaalasta ei näyttäisi olevan puolustusvoimien SA-kuvien joukossa. Mahdollisia valokuvia voisi tiedustella esimerkiksi Haminan kaupunginmuseosta tai RUK-museosta.
Lisätietoja koulutuskeskuksen toiminnasta esim. Rela, M. (2006). Hamina, varuskuntakaupunki: 2 osa, [1930-luvulta 2000-luvulle]. Hamina: Kymimedia ja Jalkaväen koulutuskeskus 17:n asiakirjoista.
Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannan (http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/) mukaan seuraavat Sirpa Kähkösen teokset on käännetty ruotsiksi:Graniittimies (Granitmannen, 2017), Mustat morsiamet (Brudar i svart, 2019), Rautayöt (Järnnätter, 2020),Vihan ja rakkauden liekit (Livsöden i Finlands bortglömda fångläger, 2018).Lisäksi hänen teoksensa Hugo 1918 (2018) on kaksikielinen.Kuopion kaupunginkirjaston tietokannasta löytyvät ruotsiksi Sirpa Kähkösen teokset Järnnätter ja Granitmannen. Niiden saatavuuden voi tarkistaa kirjaston Finna -tietokannasta (https://kuopio.finna.fi/ ).
Lähetin kysymyksesi Suomen Laivahistorialliselle yhdistykselle, ja odottelen, josko heillä olisi tietoa kyseisestä aluksesta. Lisäys 21.10.: Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen mukaan talvisodan aikana ei ainakaan Suomessa ollut yhtään Björneborg-nimistä laivaa. Viimeinen myytiin heinäkuussa 1939. Olisiko kyse jostain toisesta aluksesta?
Yhdistyksen sivuilla on myös linkkejä merenkulkua käsitteleville sivustoille. https://www.slhy-laiva.fi/
Joitain tietoja ja kuvia Björneborg-nimisestä aluksesta löytyi seuraavilta nettisivuilta (viitattu 19.10.2021):
Turkusteamers.com. http://www.turkusteamers.com/rannikkoliikenne/bjorneborg/laiva.html.
Wikiwand.com. https://www.wikiwand.com/fi/...
Viihdekirjallisuuden ja maalaisromantiikan ystävät ovat Katajamäkien ja Jylhäsalmien lisäksi lukeneet myös mm. Anu Joenpolven Rantakylä-sarjaa ja Amanda Vaaran Majatalo Villa Venla -sarjaa. Myös Enni Mustosen tuotannosta löytyy monenlaista. Hiljattain ilmestyi Tuuli Kivijoelta Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella -kirja, joka avaa uuden sarjan. Maija Kajannolta ilmestyy ensi keväänä vielä yksi jatko-osa Kahvila Koivu sarjaan. Käännöskirjallisuudesta tykättyjä ovat olleet ainakin Jenny Colganin sarjat.
Dekkarien ja jännityksen puolelta voisi suositella moniakin eri kirjoja ja sarjoja. Kestosuosikkeja ovat Reijo Mäen, Seppo Jokisen, Markku Ropposen ja Leena Lehtolaisen sarjat sekä monet ruotsalaisdekkaristit, kuten Anna Jansson,...
Tutustuin Viisikkoihin hieman uudelleen ja mielestäni niissä täyttyy kaikkitietävän kertojan tunnusmerkit. Kaikkitietävä kertoja on nimensä mukaisesti kaikkitietävä eli tietää kaikkien hahmojen ajatukset. Lyhyellä otannalla Viisikoissa näyttäisi olevan juuri näin, kertoja tietää mitä kenenkin mielessä liikkuu. Viisikot on kirjoitettu hän-muotoon eli vielä tarkemmin kyseessä on kaikkitietävä kolmannen persoonan (hän) kertoja. Vanhoissa klassikoissa onkin monesti käytetty juuri kaikkitietävää kolmannen persoonan kertojaa. Jos Viisikot olisivat pelkkiä hän-kertojallisia kirjoja, niin silloin näkökulma olisi rajatumpi eli tiedettäisiin esimerkiksi vain yhden hahmon ajatukset ja näkökulma olisi hänen.
Ensinnäkin olisi määriteltävä, mikä on "tuote". Nykysuomen sanakirjan mukaan tuote on "ihmistyön … avulla tuotettu tai (ei tal.) luonnon tuottama hyödyke (esine, aine, tavara), tuotantotoiminnan tulos, valmiste."
Kirjaston tuotteet eivät siinä mielessä täytä Nykysuomen sanakirjan määritelmää, että ne eivät ole esineitä, ainetta tai tavaraa. Liiketaloustiede kuitenkin tuntee tuotteen myös abstraktissa merkityksessä. Kirjaston tuotteet ovat lähinnä palveluita. Opetusministeriön Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto on julkaissut vuonna 2004 kirjasen Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla : palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia, kirjoittajat Rami Heinisuo, Sanna Koskela ja Reetta Saine. Kirja on saatavana mm....
Ehkä kysymyksessä kuvatun kaltaisessa toiminnassa on nähtävissä alkoholitutkimuksen mainitsemaa karnevalistista käyttäytymistä, jolla pyritään yhtäältä uhmaamaan alkoholinkäyttöön liittyvää kontrollia ja kulttuurisia käyttäytymiskoodeja yleisemminkin, toisaalta koettelemaan kollektiivisia käsityksiämme siitä, mitä humalassa saa tehdä.
Ari Turunen nostaa kirjassaan Humalan henki esille hyvin rikkaiden kreikkalaisten oudon humalarituaalin ravintoloissa: "[heidän] on sallittua vetää kunnon kännit ja tarkan rituaalin mukaisesti rikkoa lautasia, huonekaluja ja kaataa juomaa lattialle". Toisaalta Turunen muistuttaa, että humalatörttöilyjä voidaan aina perustella humalalla: "Humala onkin yksi maailman vanhimpia tekosyitä huonolle...
Henna Helmi Heinosen Ice Love -sarja voisi ainakin sopia. Sarja kertoo samannimisestä muodostelmaluistelujoukkueesta, jonka jäsenistä aina joku on kirjan päähenkilönä. Hahmoilla on erilaisia elämäntilanteita ja kirjailija käsittelee niitä todella hienosti. Uusin kirja on vuonna 2023 ilmestynyt Tsemppiä, kapteeni Ilona! Mielestäni sarja sopii hyvin myös sellaiselle, joka ei lajia harrasta. Rachel Renée Russellin Nolo elämäni -sarja on myös ollut suosittu viime vuosina, siinä riittää tilannekomiikkaa ja dramaattisia käänteitä. Näiden kahden sarjan kirjakauppasaatavuuden pitäisi ainakin olla hyvä, kun ovat niin uusia kumpikin. Sari Luhtasen uutuus Tuhkimo tennareissa vaikuttaa myös hauskalta. Monista klassikkokirjoista on myös tullut uusia...
Puutiaisesta ei luultavasti ole suurempa hyötyä millekään eläimelle, mutta kasvillisuuden pinnalla tulevaa isäntäkohdetta odotellessaan se on muiden selkärangattomien tavoin varmaan hyönteissyöjälintujen saalistuksen kohde. Puutiaisen suurin hyöty liittyykin sen merkitykseen tautien välittäjänä; niinpä sillä voi ajatella olevan ratkaiseva merkitys esimerkiksi puutiaisaivokuumetta levittävälle TBE-virukselle, Borrelia-bakteerille ja lukuisille muille puutiaisten levittämille taudinaiheuttajille.
Elohopean käyttö kiellettiin vuonna 2013 allekirjoitetulla Minamatan yleissopimuksella. Elohopeaa sisältävien tuotteiden viennin, tuonnin ja valmistuksen kieltävä sopimus astui voimaan 2020, mutta käytännössä käyttö tuotteissa on loppunut esim. EU:ssa jo tätä aiemmin, ks.:
https://www.eea.europa.eu/fi/articles/elohopea-on-jatkuva-uhka-ymparist….
Ilmaisussa lienee tosiaan kyse jäänteestä, sillä ennen em. sopimusta lämpöä mitattiin laajalti elohopeaa sisältävillä mittareilla. ks: https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4mp%C3%B6mittari
Valitettavasti kysymykseen ei löytynyt varmaa vastausta. Yksi vaihtoehto voisi olla tarina Kauhujen kartano (alk. Spook And Quackers). Se on ilmestynyt Suomessa vuonna 2005, joskaan ei Aku Ankka -lehdessä vaan Aku Ankan taskukirjassa numero 310 (Silmät selässä). Disney-sarjakuvista on olemassa tietokanta nimeltä I.N.D.U.C.K.S, josta tarinoita voi etsiä hahmojen tai hakusanojen perusteella. Kauhujen kartano -tarinan tiedot: https://inducks.org/story.php?c=D+2004-027
Satu Apon Ihmesatujen historiasta (SKS 2018) löytyy laaja artikkeli Lumikki-sadun alkuperästä ja erilaisista muunnelmista. Kamman ja myrkkyomenan
lisäksi Lumikki on yritetty ottaa hengiltä mm. granaattiomenan puolikkaalla ja myrkkyviikunoilla.
Mahdatko tarkoittaa varattuja kirjoja? Asiakastiedoistasi näkyy, että lauantaina 14.11.2020 varaushyllyn selvityksen yhteydessä yksi varauksesi on poistettu, koska sen viimeinen noutopäivä oli ollut perjantai 13.11.2020. Kysymyksessäsi puhut kuitenkin saapuneista kirjoista monikossa; muita peruttuja varauksia kuin tämä yksi ei siis kuitenkaan ole (paitsi yksi, jonka olet itse perunut jo 20.8.2020).
Helpointa on vain tehdä uusi varaus tästä teoksesta, jota et noutanut ajoissa. Teosta on muutamissa kirjastoissa hyllyssä, joten saat sen varmaankin pian.
Kirjastoissa on useidenkin eri kustantajien julkaisemia "easy readereina" tunnettuja teossarjoja, joissa on ilmestynyt monenlaista kaunokirjallisuutta helpotetussa muodossa. Kirjoissa mainitaan, mitä tasoa kukin teos edustaa. Esimerkiksi perinteinen sarja, jonka nimi on yksinkertaisesti Easy Readers, on jaoteltu neljään tasoon:
A-taso perustuu 650 sanan sanavarastoon
B-taso: 1200 sanaa
C-taso: 1800 sanaa
D-taso: 2400 sanaa
Vastaavasti Penguin Readers -sarjassa on kuuden tasoisia teoksia:
1 Beginner: 300 sanaa
2 Elementary: 500 sanaa
3 Pre-Intermediate: 1050 sanaa
4 Intermediate: 1650 sanaa
5 Upper Intermediate: 2300 sanaa
6 Advanced: 3000 sanaa
Muita vastaavia sarjoja ovat esimerkiksi Collins English Readers,...
Kyseinen suomennos on Hellaakosken. Sen varhaisin esiintymä on jo vuodelta 1925, jolloin se julkaistiin Maailma-lehdessä, Hellaakosken suomentamaksi kirjattuna.https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/717725?page=20Runosta on olemassa myös Aale Tynnin myöhempi käännös antologiassa Tuhat laulujen vuotta.
Netistä löytyy pääasiassa ulkomaisia sivustoja. Behind the name -sivuston palvelusta löytyy myös joitakin suomalaisia nimiä.
http://www.behindthename.com/
Katso myös http://www.babynames.com/
Suomalaisten nimien alkuperän ja historian selvittämiseksi kannattaa lainata kirjastosta esim. seuraavat teokset:
Lempiäinen, Pentti; Suuri etunimikirja. Wsoy.
Uusi suomalainen nimikirja, Otava.
Vilkuna, Kustaa; Etunimet. Otava.
Riihonen Eeva; Mikä lapselle nimeksi? Tammi.
Kyseinen kirja on Una Nuotion kirjoittama Ravinto ja terveys. vastaavia kirjoja löytyy oheisen linkin kautta
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28ravinto%29%20t%3A%28terv…
Aika usein Merikoira saattaa olla viittaus merimieheen (sea dog). http://vintti.yle.fi/yle.fi/blogit.yleradio1.yle.fi/aristoteleenkantapaa/sitaattivihje.html
Ainakin näin on runossa:
1 Merikoira veri koira soutaa ja joutaa
neitsy istuu kajutissa itkee ja huokaa
näkee hän isäns tullen pitkin merenrantaa
hyvä isä rakas isä lunasta minua täältä
Millä mit sinua lunastan Onpa kaksi hevoista
pane paras pantiksi ja lunasta minus täältä
Paremmin minä pidän parahasta hevosestan kun ainoasta tyttärestäni
https://books.google.fi/books?id=fhYyAQAAMAAJ&pg=RA2-PA9&dq=merikoira&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjrs5aPl5TjAhUHWZoKHeSLCkEQ6AEILzAB#v=onepage&q=merikoira&f=false
Raimo Jussilan Kalevalan sanakirja tuntee...