Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kaksi kirjaani erääntyy huomenna ja en voi jatkaa niiden varausta. Olen Karjalassa lomalla ja palaan vasta viikon kuluttua. Voinko palauttaa kirjat täällä… 1586 Jollei pysty palauttamaan erääntyviä kirjastolainoja sen kirjastoalueen kirjastoihin, josta lainat ovat peräisin, lainat voi palauttaa postitse tai myös yrittää saada niille lisää laina-aikaa (esim. puhelimitse). Kirjoja kauempaa palautettaessa suositeltavaa olisi lähettää lainassa olevat kirjat itse postitse kirjastoon, josta kirjat ovat (tai pääkaupunkiseudulla, mihin tahansa pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoverkon yleiseen kirjastoon). Tällöin kirjat myös saapuvat perille aiemmin, jolloin myöhästymismaksu on pienempi. Esim. pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjoja ei kuitenkaan tulisi palattaa jonnekin ihan eri puolella Suomea olevaan kirjastoon paitsi siinä tapauksessa, että kirjat on tilattu kaukolainaksi ko. kirjaston kautta....
Mikä elokuva mahtaa olla kyse? Elokuvassa on ilmeisesti elämäänsä kyllästynyt rockmuusikko. En ole varma, onko hän juuri rockmuusikko, mutta jotain sen… 1004 Voisiko miesnäyttelijä olla Kris Kristofferson ja elokuva A Star is Born (Tähti on syttynyt) vuodelta 1976, http://www.rogerebert.com/reviews/a-star-is-born-1976 . Naispääosassa on Barbra Streisand.
Tiedustelen sellaista eli kun näen että kirja jota etsin on monessa kirjastossa hyllyssä niin voinko varata sen määrätystä kirjastosta näin netin kautta vai… 820 Kirjaa ei voi varata tietystä kirjastosta, vaan varauksesi kohdistuu kaikkien HelMet-kirjastojen kokoelmiin. Järjestelmä sitten valitsee ensimmäisen vapautuvan kirjan. Voit soittaa kirjastoon ja maksutta varata hyllyssä olevaa aineistoa. Puhelimitse varattua aineistoa ei lähetetä toiseen kirjastoon, vaan sinun on noudettava se kirjastosta, johon olet soittanut.
Pätkiä runosta: Pyhä Pietari, muutti eukon palokärjeksi ja huutaa lopun ikäänsä metsässä. Poika pyytää vetta emännältä, joka oli paistamassa leipää, "Nous… 1350 Runo on varmaan Lauri Pohjanpään Palokärki. Löytyy Pohjanpään Valituista runoista ja kirjasta Kaipuu ylitse ajan : valitut runot 1910-1954 s. 76-77.
Löytyykö alankomaiden edesmenneestä kuningattaresta Vilhelmiinasta (1880-1962) esim. elämänkerta kirjaa ? 1263 Kuningatar Vilhelmiinasta löytyy kaksi elämäkertaa suomeksi: Yksinäisenä mutta ei yksin WSOY 1959 sekä Palatsissa on hiljaista, tekijänä Booy, Thijs WSOY 1965. Molemmat kirjat löytyvät Helsingin pääkirjaston varastosta, tarkemmat tiedot osoitteessa http://www.helmet.fi
Olen kysynyt tätä ennenkin!!!! MIKSI AIKUISTEN ÄÄNIKIRJOJA ON ENEMMÄN MUILLA KUIN SUOMEN KIELELLÄ. Vastaukseksi olen saanut, että suomenkielisiä on enemmän… 1087 Ko. uutuusluettelossa oli tosiaan nyt äänikirjoja vain englanniksi tai ruotsiksi. Kutakin luettelon äänikirjaa oli hankittu useimmiten vain yksi kappale koko pääkaupunkiseudulle. Suomenkielisiä äänikirjoja sen sijaan hankitaan yleensä useita kymmeniä kutakin. Suomenkielisiä äänikirjoja CD-levyinä ei ole ollut vielä saatavana kovin paljoa, joten kaikkea, mitä kustantajat tarjoavat myös hankitaan. Tällä hetkellä HelMet-kirjastoissa näyttää olevan aikuisten suomenkielisiä CD-äänikirjoja 415, englanninkielisiä 465 ja ruotsinkielisiä 511. Kasetteina aikuisten äänikirjoja suomenkielisinä on 1596 (vaikka niitä on poistettu vähentyneen kysynnän vuoksi), englanninkielisinä 547 ja ruotsinkielisiä 353. CD-äänikirjojenkin suhde suomenkielisten...
Mistä elokuvista ovat seuraavat lauseet ja miten ne jatkuvat: "Se oli Etana Asialla. Laulu jonka tein tossa ihan äskettäin. Tossa..." "I´m Walter Chalmers. Is… 1161 Hei, tässä muutama elokuvaehdotus: Etana asialla: elokuvassa Kulkuri ja joutsen. Elokuva kertoo Reino Helismaasta, joka on säveltänyt ja sanoittanut laulun Etana asialla. Walter Chalmers: elokuvassa Bullitt (ohjaus Peter Yates 1968). Elokuvassa senaattori Chalmers värvää poliisi Frank Bullitt'n vartioimaan erästä todistajaa. Mutta miten nuo lauseet jatkuvat... Ainoa keino saada se selville taitaa olla ko. elokuvien katselu!
Mistä runosta on kysymys: ..tämä tapahtui Biskajan lahdella... Runo luettu n. 30-50 vuotta sitten Imatralla. Kurskin uppoaminen johti runon muistelemiseen 980 Kyseessä on Uuno Kailaan runo Hauta meren alla kokoelmasta Uni ja kuolema (1931). Runo alkaa "Tämä tapahtui Boston-lahdella, / olen kuulla saanut niin / --" , se kertoo sukeltajasta joka lähetetään tutkimaan uponneen sukellusveneen hylkyä. 16-säkeistöinen runo on hyvin dramaattinen, kahdeksas säkeistö kuuluu näin: "Terässeinän takaa kuulunut / oli nakutus hiljainen. / Se tuskin korvaan saapui, mut / meni lävitse sydämen. / - He elävät, hautaan suljetut! / olen lähellä ihmisen."
Käydessäni terveyskeskuksessa, tikkien poistossa, sormeeni menneen tikun poistossa yms. toimenpiteessä. Pinsetit otetaan "superhygieenisestä" paperikotelosta… 567 Hei! Terveydenhuollossa käytetään sekä kertakäyttöisiä että monikäyttöisiä, desinfioitavia välineitä tikkien poistoon. Tässä on kunta- ja organisaatiokohtaisia eroja. Tarvikkeita ja palveluita hankitaan kilpailutuksen kautta ja valitaan tarkoitukseen sopivin vaihtoehto. Tärkeätä on kuitenkin noudattaa korkeata hygieniatasoa. Tarkemmin tähän kysymykseen osaa vastata esim. oman terveyskeskuksesi asiantunteva henkilökunta.
Onko mahdollista saada kaukolainaan mikrofilmiä Mikkelin maakunta-arkistosta. ent. Metsäpirtin evankelis-luterilaisen seurakunnan vuosien 1897-1949… 2500 Metsäpirtti on luovutetulla alueella, ja luovutetun alueen kirkonkirjat säilytetään Mikkelin maakunta-arkistossa. Varhaisemmat kirkonkirjat on kuvattu rullamuotoon, ja näitä mikrofilmirullia antaa kukin maakunta-arkisto kaukolainaan oman toimialueensa seurakunnista - myös muutamissa maakuntakirjastoissa on hyvä kokoelma mikrofilmejä. Arkistolaitoksen taksat: 1-4 rullan lähetys 8,50 euroa ja 5 rullan lähetys 9,50 euroa. Lisäksi tulee luonnollisesti paikallisen kirjaston oma maksu. 1800-luvun loppupuolen kirkonkirjat on puolestaan kuvattu korttimuotoon, ja filmikortteja lähettää kaukolainaan ainoastaan Mikkelin maakunta-arkisto, siis keskitetysti, koko maan seurakunnista ja myös luovutetulta alueelta; ja kortteja koskevat...
Mikä oli Mika Waltarin sotilasarvo jatkosodassa? 1342 Lukuisista Mika Waltaria käsittelevistä lähdeteoksista käy ilmi, että hän palveli sekä talvi- että jatkosodan (1941-44) toimittajana Valtion tiedotuslaitoksessa. Missään niistä, kuten ei Waltaria käsittelevillä nettisivuillakaan, kuitenkaan valitettavasti mainita hänen sotilasarvoaan. Kirjastotietokannoista Waltarista voi hakea tietoa asiasanalla: waltari, mika, http://jkl226.jkl.fi/Aalto?formid=form2. On myös olemassa Mika Waltari –seura, os. http://nimikot.nettisivut.fi/jasenyhdistykset/mika_waltari-seura/, jota kautta mahdollisesti voi saada asiasta lisätietoa.
Mistä nimi Kaskela on lähtöisin ? 1770 Sukunimet Kaski, Kaskela ja Kaskinen ovet pääasiassa länsisuomalaisia sukunimiä. Sukunimi Kaskela levittäytyy tasaisesti Hämeessä, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Joissain tapauksissa talon nimi on saanut alkunsa siitä, että se on rakennettu kasken paikalle, josta sitten on tullut sukunimi. Lisätietoa löytyy teoksesta: Sukunimet. Toim. Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala. Otava.
Tarvitsisin teoksia, kun teen ryhmätyötä opiskeluun liittyvästä ryhmädynamiikasta. 1297 Seuraavista teoksista voisi olla sinulle hyötyä: Kauppila: Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot : vuorovaikutusopas opettajille ja opiskelijoille (PS-kustannut, 2005) Kopakkala: Porukka, jengi, tiimi : ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen (Suomen psykologiliitto 2005) Niemistö: Ryhmän luovuus ja kehitysehdot (Palmenia-kustannus 2002) Pennington: Pienryhmän sosiaalipsykologia (Gaudeamus 2005) Repo-Kaarento: Innostu ryhmästä (Kansanvalistusseura 2007) Ryhmä toimii ja oppii (Opintotoiminnan keskusliitto 1995) Sahlberg: Yksinään vai yhteisvoimin? (Helsingin yliopisto 1994) Tutkiva oppiminen ja pedagoginen asiantuntijuus (Tampereen ammattikorkeakoulu 2009) Williams: Ryhmän salaisuudet (Resurssi 2002) Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja...
Löytyisikö kirjallisuutta, jossa vammainen lapsi alkaa hyväksyä rajoittuneisuuttaan? 964 Näista voisi olla apua: -Koivistoinen: Mä voitan kaikki (Kertoo vastikään vammautuneesta pojasta ja vammaisuuden kanssa "sinuiksi tulemisesta"), -Vilkuna: Rulla (Kertoo pyöratuolissa olevasta pojasta jonka isä on urheiluhullu) -Asko Martinheimon Mustajärven oudot linnut kertoo näkövammaisesta Jesse-pojasta, joka joutuu mukaan salapoliisiseikkailuun. Kirja on salapoliisityyppinen nuortenkirja. -Kaija Pakkasen Vimperin pihan Ilona kertoo sokeasta tytöstä, joka osaa ottaa vammansa jopa huumorilla pihan lasten kanssa: hän on hyvä leikkimään sokkoa jne.
Mistä löydän kirjaesitelmää varten tietoa kirjailijasta nimeltä Eoin Colfer? 780 Seuraavilta sivuilta löytyy tietoa Eoin Colferista: http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=authors&auth_cat=2&id=315&lastname=Colfe… http://www.risingshadow.net/phpBB2/author.php?author_id=87
Onko Lohjan ojamolla Lohjanharjon reunamuodostuman päällä sijaitseva Neitsytlinna kamekumpu? 1572 Lohjan Neitsytlinnasta puhutaan Lohjan luontoa koskevissa teoksissa ainoastaan moreenikumpareena. Tuija Sohlberg kaupungin ympäristöyksiköstä on kirjoittanut mm. näin: "Neitsytlinnan moreenikumpare sijaitsee Lohjanharjulla lajittuneen aineksen päällä. Se on geologisesti erikoinen jääkautinen moreenimuodostuma Lohjanharjun laella. Se koostuu valtaosin moreenista ja hiekasta ja sen syntyä on hankala varmuudella selittää. Neitsytlinnan moreenikumpare on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Se on merkittävä geomorfologinen esihistoriallinen erikoisuus, joka kohoaa muuta ympäristöä korkeammalle." Kamekummuista löysin seuraavan määritelmän: Kamekumpu - erillinen pääasiassa glasifluviaalisesta materiaalista muodostunut kasautuma. Muodoltaan...
Onko satua tai muuta lasten tarinaa, jonka tapahtumapaikkana on kauppa? 1450 Hei Paula! Tässäpä listaa kirjoista: KUVAKIRJOJA Lambert, Sandrine : Sauli ja isä kaupassa.Kertomus pikku kanista, joka oppii, ettei kiukuttelemalla saa tahtoaan läpi. Kolibri 2007 Koskimies, Pirkko: Pupu Tupuna tavaratalossa. Uud.p. 2008 Sanoma Magazines Lindgren, Barbro: Aapo eksyy. Tammi 1991 Reuterstrand, Siri: Emppu eksyksissä. 2009 Mäkelä SATU Bond, Michael: Paddington puutarhakadulla: Paddington jouluostoksilla.Tammi 2004 HELPPOLUKUINEN Marttinen, Tittamari: Taneli Kanelin urotyö. Tammi 2002 Ystävällisin terveisin Mervi Koski informaatikko lasten ja nuorten palvelut Hämeenlinnan kaupunginnkirjasto
Olin lapsena seurakunnan päiväkerhossa Siilinjärvellä. Sain olla kevätjuhlassa perhosena ja liidellä lastenlaulun siivittämänä roolissani suurta riemua… 1084 Valitettavasti laulua ei ole tunnistettu. Kysymys on lähetetty kirjastojen valtakunnalliselle tietopalvelun sähköpostilistalle. Toivottavasti vastaus löytyy sitä kautta. Tai tunnistaisiko joku lukijoista laulun?
Mikä artisti/Kappale mahtaisi olla kyseessä? Eli suomalainen naisartisti ja biisi hukassa jossa laulettiin "Virta mua vie kun tulet mun luo, hetkeksi syliisi… 1126 Kappale on Saija Varjuksen esittämä "Et voi mua kesyttää". Tämä Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion tekemä laulu alkaa sanoin "Virta mua vie ja tuulet on mun, hetken sun syliisi painaudun". Kappale löytyy Varjuksen levyiltä Yambaijaa (1998) ja Parhaat - 40 hittiä (2001).
Olisin kiinnostunut lukemaan kaunokirjallisuutta joka valottaisi Iranin 1900-luvun historiaa, yhteiskuntaa ja elinoloja (shaahin aika -> islamilainen… 628 Uusin Irania koskeva kirja on Amin Maaloufin Samarkand. Kirjoittaja on tosin libanonilaissyntyinen, ja romaani on ilmestynyt Ranskassa jo 1988 Iranin vallankumouksen jälkeen. Kirja käsittelee vanhaa persialaista Omar Khaijamin runoteosta, mutta kirjassa ollaan osin myös 1900-luvun alun Iranissa. Nykypäivän iranilaista kaunokirjallisuutta on käännetty vähän suomeksi. Kaksi runoteosta löytyi, Abbas Kiarostamin Matkalla tuulen kanssa (WSOY 2008) ja Vain ääni jää, runoja Iranista (WSOY 2006). Romaani Lumoavien mausteiden kahvila (Helmi 2006) tekijänä Marsha Mehran kertoo sisaruksista, jotka pakenevat Iranista 1979. Iranilaispereheen muutosta Ruotsiin kertoo kirja Mistään kotoisin (Otava 2007) tekijänä Marjaneh Bakhtiari. Muistelmateoksia...