Aineistoa ei palauteta sulun aikana, vaan niiden laina-aikaa jatketaan automaattisesti, vaikka niistä olisikin varauksia. Myöhästymismaksuja ei kerry sulun aikana.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Kirjastoasioinnista_koronavirusepidemian(208997)
Kahviloiden määrästä on hankalaa löytää tarkkaa tilastotietoa. Tilastokeskuksen mukaan majoitus- ja ravitsemustoimintaa harjoittavia yrityksiä on Suomessa 12 258 (Suomi lukuina 2021, s. 33). MaRan (Matkailu- ja ravintolapalvelut ry) mukaan ravintolayritysten toimipaikkoja on ollut yhteensä 13 473 vuoden 2021 tammikuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportin (s. 20) mukaan kahvila-ravintoloita on ollut 3820 kappaletta ja kahviloita ja kahvibaareja 917 kappaletta vuonna 2014. Tämän uudempaa toimialaraporttia ravitsemistoiminnasta ei löytynyt. Myöskään kahvilaketjuista ei löytynyt tilastoa, johon olisi koottu eri ketjujen toimipaikkojen määrä. Useimmiten määrä ilmoitetaan kunkin ketjun omilla nettisivuilla. Sopivia tilastoja...
En onnistunut löytämään tutkimistani kieliopillisista lähteistä yhteyttä käden viiden sormen ja kourallisen välille. Kourassa vaikuttaa merkityksellisesti keskeiseltä enemmänkin sen muoto ja tämän muodon astiamaisuus: "käsiterä siten taivutettuna, että sillä voi tarttua t. siinä voi pitää jtak" (Kielitoimiston sanakirja) [kursiivi lisätty] Suffiksin -llinen merkityksistä tässä yhteydessä relevantein on "(jonkin) täysi mitta". Kourallinen on siis täysi koura, niin paljon kuin (yhteen) käteen mahtuu.
Kouran rinnakkaistermi on kahmalo, "maljamaisesti vierekkäin asetetut kämmenet" (Kielitoimiston sanakirja). Kourallinen merkitsee kouran täyttä, kahmalollinen kahmalon täyttä. Kahmalollinen on niin paljon kuin rinnakkain asetettuihin...
Toini Havun Helsingin sanomien arvostelu 19.12.1954 Väinö Linnan "Tuntemattomasta sotilaasta" löytyy Jyväskylän yliopiston kirjastosta. Neuvonnasta voi tiedustella mikrofilmiä tai mahdollistuutta lukea artikkeli digitoidusta aineistosta.
https://kirjasto.jyu.fi/aukioloajat
Arvostelusta löytyy mainintoja esim. Wikipediassa ja kirjallisuuskritiikin verkkolehdessa Kiiltomato.net
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toini_Havu
http://www.kiiltomato.net/kirves-kivessa-%E2%80%93-kirjallisuuskritiikk…
Cheshire on brittiläinen paikannimi, joka on johdettu varhaisemmasta latinankielisestä nimestä Ceasterscir. 'Ceaster' merkitsee leiriä, 'scir' aluetta.
Sanonnan "Cheshire cat" alkuperä on epäselvä. Kielitieteilijä ja etymologisti Anatoly Libermanin ansiokas yritys selvittää sen taustaa on luettavissa täältä: The eternal Cheshire cat | OUPblog
Lewis Carroll oli syntyisin Cheshiren kreivikunnasta, mikä saattaa ainakin osittain selittää hänen mielenkiintonsa sanontaa kohtaan. Niin tai näin, häntä on ainakin kiittäminen siitä, että sanonta tunnetaan nykyisin ympäri maailman.
Jouluinen runonne on Ester Ahokaisen kirjoittama Jouluaamuna. Lukukirja, johon tämä sisältyy, on Urho Somerkiven ja Engun Rauhamaan Lasten kolmas lukukirja (Otava, 1959).
Kelvenneelle 1960-luvun puolivälissä suunniteltu suurisuuntainen matkailukeskushanke jäi toteuttamatta, kun 1970-luvun alussa herättiin uhanalaisen Päijänteen suurjärvimaiseman suojelutarpeeseen ja Päijät-Hämeen seutukaavaliitto alkoi suunnitella 1971 alkaen Kelvenneen ympäristöön kansallispuistoa. Päijänteen kansallispuisto, jonka keskeinen osa Kelvenneen ainutlaatuinen harjusaari on, perustettiin 1993.
Lähteet:
Kantola, Arto (2023): Päijänne : koko tarina
Karvinen, Tea (2022): Kansallispuistot : Maamme luonnon helmet
Suomen kansallisbibliografia ei tunne kuin kaksi Tynnin saksannosta. Runokäännöskokoelmassa Meine schöne Schwester (Oberbaum 1990) ei valitettavasti ole runoa Tanssilaulu. Myöskään saksankielisessä suomalaisen lyriikan kokoomateoksessa Still wie Licht ei ole Tanssilaulua.
Lainoja ei vielä voi valitettavasti uusia netin kautta. Uuden järjestelmän myötä ensi vuonna tämä onnistuu.
Tällä hetkellä voi uusia lainojaan kahdella tapaa: joko käymällä lähimmässä kirjastossa tai puhelin-
uusinnan kautta: ma-pe klo 12-18 p.0600-060504.Tämä on maksullinen palvelu, 0, 98 e /min + pvm.
Päättötodistusta voisi tiedustella koulun kunnan arkistosta tai Kansallisarkistosta (https://arkisto.fi/fi/info/yhteystiedot). Koulusta luultavasti riippuu, missä sen arkistoja säilytetään tai onko niitä säilynyt lainkaan. Osoitteesta http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Koulut löytyy tietoa kouluihin liittyvistä arkistoista.
Tietoa Verkkoviestinnän erityiskysymyksistä on koottu Kuntaliiton sivullehttps://www.kuntaliitto.fi/laki/julkisuus-ja-tietosuoja/verkkoviestinnan-erityiskysymyksiaKuntaorganisaatioiden verkkoviestintään vaikuttavat sekä julkishallinnon toimintaa ohjaava lainsäädäntö ja suositukset että yleiset verkkoviestinnän odotukset.Kuntalain 410/2015 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2015/410 29.2 § mukaan "Kunnan on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa. Kunnan on verkkoviestinnässään huolehdittava, että salassa pidettäviä tietoja ei viedä yleiseen tietoverkkoon ja että yksityisyyden...
Hei,
kiitos kysymyksestä.
Huovisen kertomuksen todellinen ydin ja sanoma jää lopulta jokaisen lukijan itsensä tulkittavaksi. Huovisen teoksia on tulkittu erinäisissä kirjallisuustieteellisissä teoksissa, kuten Tero Liukkosen kirjassa Veikko Huovinen : kertoja, veitikka, toisinajattelija (SKS, 1997).
Liukkonen näkee yhtenä tulkitsemisvaihtoehtona tarinan asettavan puntarin vastakkaisiin vaakakuppeihin kapitalismin ja sosialismin. Huovisen käsittelyssä "molemmat yhteiskuntamallit osoittautuvat kyseenalaisiksi. Kapitalismi välineellistää ihmisen. Vallankumous on tuomittu epäonnistumaan, koska päämäärään pyritään väärin keinoin".
Lasihäkki, johon Jacon suljetaan, muistuttaa Liukkosen mielestä televisiota. Lemmikkieläin esittääkin vahvaa...
Tarkoitat ilmeisesti auton rekisterikilpeä. Voit tarkistaa tilanteen kirjautumalla pankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella Traficomin sivulla olevaan Tarkista ajoneuvon tiedot -tiedonhakupalveluun. Rekisteritunnuksella tai valmistenumerolla voit tarkastaa veloituksetta minkä tahansa liikenneasioiden rekisteriin merkityn ajoneuvon tekniset- ja verotiedot. Ajoneuvon omistaja- ja historiatiedot ovat maksullisia.
Realismi filosofiassa tarkoittaa katsomusta, jonka mukaan on olemassa tietoisuudesta riippumaton ulkomaailma. Antirealismilla voidaan tarkoittaa monia erilaisia realismin vastaisia katsantokantoja filosofiassa, esimerkiksi nominalismia, fenomenalismia tai idealismia.
Nominalismi kieltää yleiskäsitteiden olemassaolon, eli nominalisti uskoo maailman koostuvan pelkistä yksilöistä. Ei ole olemassa esimerkiksi yleistä luokkaa "kissat", vaan pelkästään kissayksilöitä. Nominalismin ilmeisenä ongelmana on, että ihmiset kuitenkin mieltävät osan asioista keskenään samankaltaisiksi, ja näin ollen asiat väistämättä tulevat kuuluneiksi jonkinlaisten yleiskäsitteiden alaisuuteen. Voidaan argumentoida, ettei ajattelu ylipäätään ole mahdollista, ellei...
Gabriel Linsénin laulu Wäinämöinens sång till solen Theodor Lindhin tekstiin (ruotsinnokseen) sisältyy Linsénin kolme yksinlaulua sisältävään nuottijulkaisuun Kalevala sånger, joka julkaistiin vuonna 1886 (Werner Söderström). Tässä julkaisussa on vain ruotsinkieliset sanat, mutta musiikki on tietysti sama kuin Lehtisen äänitteellä. Tämä nuotti löytyy vain Kansalliskirjaston kokoelmasta ja sen voi tilata tutkittavaksi ja esimerkiksi itselle valokuvattavaksi lukusaliin. Lainaksi sitä ei saa. Viola-tietokannassa ei jostain syystä ole varauslinkkiä, joten tätä täytyy pyytää joko paikan päällä (toimitus ei tapahdu heti) tai etukäteen sähköpostilla tilaten ja samalla selittäen, että tietueessa ei ole varauslinkkiä. E-osoite on kk-palvelu@...
Nykysuomen sanakirjan mukaan oihkia on '(tuskissaan) valittaa, voihkia, voivottaa", eli aika lailla samoja asioitahan ne oihkiminen ja voihkiminen ovat.
Aki Arponen kirjoittaa Raito 1, 1993 lehdessä tällä otsikolla Ivalon seudun pronssisolkilöydön alkuperästä. Hän toteaa lyhyesti että:
Vaga-joen aluetta ympäristöineen kutsutaan vanhoissa venäläisissä kronikoissa "taipaleentakaiseksi" ja sen asukkaita "taipaleentakaisiksi tsuudeiksi".
Ivalosta Rahajärveltä löydetty solki sijoittuu valutekniikaltaan tuolle alueelle, Pohjois-Venäjälle, Vienanjoen sivujoen Vagan alueelle.
Näillä tsuudeilla oli vilkkaat kauppayhteydet Pohjoiskalotille 1000-1200-luvuilla mutta nimikin on jo hävinnyt. Pieni suomalais-ugrilainen kansa siis.
Saamelaisessa tarinaperinteessä tsuudit ovat viholaisia joita vastaan saamelaiset sankarit käyvät ovelin vastatoimin. Kts. esim. TIENNÄYTTÄJÄ [Videotallenne] = Pathfinder /...
Kyseessä on varmaankin Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani (Gummerus, 2018). Tarasovaa haastateltiin Ylen Aamun kirja -ohjelmassa 1.3.2018. Voit katsoa haastattelun alla olevasta linkistä.
https://areena.yle.fi/1-4371839
Teos kuuluu kirjastoalueesi kokoelmiin. Voit tarkistaa teoksen ajantasaisen saatavuuden alla olevasta linkistä.
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome
https://www.anniinatarasova.fi/
Löysin tällaisen vastauksen viime syksyltä: Suomalaista sivustoa en onnistunut löytämään, mutta tässä pari sivustoa, joista toinen tarjoaa palvelua suomeksi ja toisessa on mahdollista valita maarajauksella suomalainen kirjeenvaihtoystävä:
http://www.ipfworld.com/background-fi.html
https://www.penpalsnow.com/index.html
Nuoret viettävät aikaa nykyään niin paljon sosiaalisen median keskustelupalveluissa, joissa he myös tapaavat toisiaan esim. pelien tai harrastuksen yhteydessä, että nuo perinteiset palvelut, kuten Koululaisen ilmoitukset alkavat hävitä ja niitä on hyvin vaikea löytää. Koululaiselle voisi ehkä ehdottaa, että he pitäisivät tällaista palstaa nettisivuillaan, https://koululainen.fi/. Ystäviä voisi myös etsiä koulun kautta...