Etsitty kirja saattaisi olla Tony Hutchingsin Meneviä esineitä (Artko, 1977).
Richard Scarryn tuotannosta lähimmäs menee Iloinen ilmakirja (Tammi, 1973). Tässä tosin yhdellä aukeamalla on yleensä useita kuvia, mutta muut tuntomerkit täsmäävät.
Tunnetuilta kirjailijoiltamme Syyparka-niminen teksti löytyy ainakin Väinö Linnan kirjasta Oheisia : esseitä ja puheenvuoroja (WSOY, 1967) - ja tietenkin myös myöhemmistä Linnan esseistisen tuotannon kokoelmista Murroksia : esseitä, puheita ja kirjoituksia (WSOY, 1990) ja Esseitä (WSOY, 2007).
Viikin tiedekirjastosta saadun vastauksen mukaan kaikki tieto löytyy tuosta digitoidusta kirjasta Toimellinen ja rehellinen Suomen talonpoika eli elämänkertomus Perttu Antinpoika Koiwulahdesta itsestään. Tekstin voi lukea avaamalla pdf-tiedoston linkistä. Bibliografiset tiedot löytyvät myös Helkasta http://finna.fi esimerkiksi nimekehaulla. Painettuna teos löytyy Viikin tiedekirjastosta http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi sekä Kansalliskirjaston http://www.kansalliskirjasto.fi Reenpään kokoelmasta.
Jos henkilökohtaisia muistoja tai papereita ei löydy, voisi yrittää tutkia arkistoja. Arkistojen portissa kerrotaan, että jokaisesta lapsesta tehtiin kantakortti. Suomessa lastensiirroista on muodostettu Lastensiirtokomitean arkisto, http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Lastensiirtokomitea. Aineiston käytöstä vastaa Kansallisarkisto, https://arkisto.fi/fi/asiointi-2. Sen luettelot löytyvät myös Finnasta, https://www.finna.fi/Collection/narc.VAKKA-45952.KA/HierarchyTree. Ruotsin puolella toimi Hjälpkommittén för Finlands barn, jonka arkistot löytyvät Riksarkivetistä, https://riksarkivet.se/.
Sotalapsilla on yhdistyksiä, sieltä osataan varmasti kertoa, onko heillä olemassa esim. verkostoja, joista voisi kysyä...
Asia riippuu siitä, onko kirjoissa varauksia. Jos varauksia ei ole, voit lainata kirjastot uudelleen kirjaston palvelutiskillä, vaikka ne olisi uusittu jo kolme kertaa. Sen jälkeen kirjoja voi uusia netin kautta jälleen uudet kolme kertaa. Varattuja kirjoja ei voi kuitenkaan uusia lainkaan, koska toiset lainaajat kaipaavat niitä. Hekin saattavat tarvita niitä opintoihinsa.
Vappu Kannaksen kustantamolta kannattaa kysyä, voidaanko sieltä välittää kirjailijalle palautteesi. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/
Normaalioloissa Helsingin kirjastot myyvät kokoelmasta poistettuja lehtiä ja kirjoja. Ajankohdan kirjastot voivat valita itse, mutta yleensä lehtien poistomyynti on alkuvuodesta. Nyt poikkeusoloissa poistolehtimyyntiä ei ole.
Lehtimyynnistä ilmoitetaan yleensä kunkin kirjaton omalla sivulla Helmetissä.
Kuvauksesi sopisi hyvin Oksana Robskin kirjaan Casual (Moskva : Rosmen, 2005). Se ei ole tosin ainakaan vielä ilmestynyt suomeksi. Kirjan venäjänkielisen painoksen saatavuustiedot Helmetissä: http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=oksana+robski+casual&m=&l=&Da=…
Casual kertoo vaurasta elämää viettävistä venäläisistä naisista, jotka asuvat Moskovan lähistöllä Rubljovkan hienostoalueella, samoin kuin Robski itsekin.
Robski on noin 38-vuotias, mutta ikää kysyttäessä: "Luultavasti 28, kuuluu vastaus. Mitä sitä hyvää lukua joka vuosi vaihtamaan."
Oksana Robskista on Susanna Niinivaaran artikkeli "Ihanan rikasta elämää" Helsingin Sanomissa 19.2.2006.
Kuvauksesi voisi myös sopia Darja Dontsovan dekkareihin, esimerkiksi näihin...
Nesteshampoiden INCI-listassa aqua eli vesi on yleensä ensimmäisenä ainesosana, mikä tarkoittaa että sitä on tuotteessa eniten. Riippuen shampoosta, veden osuus on n. 80-95%. Vedettömyyden lisäksi shampoopalan etu on myös vähempi pakkausjäte.
En löytänyt muita samanlaisia. Etsin korutaidekirjoista, mutta niistäkään en onnistunut löytämään. 1970-luvulla suuret korut (sekä hopea että pronssi) olivat varsin muodikkaita ja niitä suunnitteli moni korutaiteilija, mm. Matti Hyvärinen, Helky Juvonen, Pentti Sarpaneva, Tapio Wirkkala ja Björn Weckström. Liisa Vitalin koruista löytyy vähän tietoa Caratiasta.
Apua voisi kysyä Designmuseosta, info@designmuseum.fi.
Verkosta voi yrittää selata Googlen kuvahaulla, Helsingin Pantista tai Tori.fi:stä. En kylläkään onnistunut sieltäkään löytämään kuvaamaanne.
John F. Kennedy joutui salamurhan uhriksi 22.11.1963. Suomessa Kennedyn ampumisesta kerrottiin saman päivän iltauutisissa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/09/11/john-f-kennedyn-murha#media=79…
Vielä samana yönä eduskunnassa pidettiin hiljainen muistohetki. Eduskunnan puhemies Kauno Kleemola lausui muistosanat ja valtion laitoksissa päätettiin järjestää lauantaina suruliputus. Myös yksityisiä kansalaisia kehotettiin siihen osallistumaan. Toinen yleinen suruliputus järjestettiin hautajaispäivänä maanantaina.
https://www.ts.fi/puheenvuorot/560410
Murhapäivän iltana myös Yleisradio muutti myöhäislähetystään ja soitti loppuillan surumusiikkia. Salamurha oli aikansa valtava uutinen ja mediatapahtuma. Reaktiot olivat järkyttyneitä ympäri...
Lapsensa uhraavasta kellonvalajasta runoili Uuno Kailas. Ensimmäinen versio runosta ilmestyi nimellä Kellonvalaja : pääsiäislegenda Suomen kuvalehden numerossa 15-16/1927. Lopullisessa muodossaan runo – nyt nimeltään Kellojen legenda – julkaistiin Kailaan kokoelmassa Uni ja kuolema (1931). Molemmissa versioissa lapsi on tyttö – ei poika.
Kellojen legendan dramaattinen loppuhuipennus kuuluu näin:
"Veti syliinsä tyttären / ja suuteli, silmät peitti / ja – sulavaan vaskeen heitti. / Se armaan ahmaisi sähisten. // Miten alkoi, taivas ties, / sinä päivänä malmi elää. / Te kuulette, kuinka se helää. / Se mies oli ehtoolla hullu mies." (Uni ja kuolema, s. 89)
Musiikkinäytelmää Sininen hetki esitettiin Rovaniemen kaupunginteatterissa joulukausina vuosina 1997 – 1998. Musiikkinäytelmän ensi-ilta oli 5.12.1997.
Musiikkinäytelmän on kirjoittanut Asko Martinheimo, säveltänyt Jukka Siikavire ja sanoitukset on tehnyt Pauli Hanhiniemi. Ohjauksesta vastasi Ilkka Laasonen ja koreografian teki Ari Numminen.
Rovaniemen pääkirjaston Lappi-osastolta löytyy musiikkinäytelmän käsikirjoitus (52 lehteä) ja se on lainattavissa. Lappi-osaston leikekokoelmasta löytyy myös useampia artikkeleita , joissa kerrotaan musiikkinäytelmän valmistelusta. Paljon on kirjoitettu myös esityksen koreografiasta. Kaiken kaikkiaan esitys oli hyvin suosittu, ja sen tähden tekstiselosteet oli tehty useilla eri kielillä. ...
Liitepartikkelia ”-kin” voinee käyttää kaikkien substantiivien kanssa ja siten myös kaikkien paikannimien yhteydessä, myös niiden ollessa taivutettuja. Yleisimmät tarkoitukset ovat sanan ”myös” vastineena käyttö ja ilmauksen tehostaminen tai korostaminen. Matti Vilppula valottaa aihetta Kielikello-lehden artikkelissa osoitteessa http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=248.
Liitepartikkelin luonteva käyttäminen riippuu ihan asiayhteydestä. Esimerkiksi ”Muuten Helsinkikin on kaupunki” voisi sopia vaikkapa sellaiseen asiayhteyteen, jos ensiksi on puhuttu jostakin muusta kaupungista ja halutaan sitten korostaa, että myös Helsinki on yhtä lailla kaupunki.
Erisnimet kirjoitetaan aina isolla.
Kielenhuollon ohjeita löytyy...
Periaatteessa tiedon voi saada Puolan ajoneuvo- ja kuljettajarekisterikeskukselta. Tietojen saaminen edellyttää kuitenkin joko sähköistä kirjautumista tai kirjeitse tehtyä tietopyyntöä, jossa annetaan henkilötiedot. Tietopyyntö pitää perustella ja tietojen saaminen on maksullista. Sivusto on valitettavasti vain puolaksi.
http://www.cepik.gov.pl/dla-obywateli/wniosek-o-dostep-do-cepik#/tabs-1
Pirjo Mikkasen ja Sirkka Paikkalan kirja Sukunimet (Otava, 2000 uudistettu laitos) kertoo, että Toivanen-nimen alkumuotona on pidetty vanhaa muinaissuomalaista miehennimeä Toiva. Toivaset lienevät samaa sukua kuin Toivaiset,
Vanhoja merkintöjä nimestä on lähinnä Viipurin seudulta ja Laatokan Karjalasta sekä pohjois-Savosta ja entise nOulun läänin alueelta. Ensimmäisiä merkintöjä nimestä ovat esimerkiksi L toijffwan 1556 Viipurin pitäjästä ja laurens Toiffuain 1563 Rantasalmelta sekä Antti toijffuon 1541 Kerimäki.
Sukunimenä Toivanen tunnettiin 1900-luvulla lähinnä Pohjois-Karjalassa. ja Pohjois-Savossa, mutta sitä tavattiin myös Itä-Savosta ja kainuusta. Laatokan Karjalan ja Viipurin seudun karjalaiset veivät nimen mennessään länsi-...
Kyseessä on renessanssiajalta peräisin oleva kielisoitin arkkiluuttu. Arkkiluuttu eroaa luutusta siten, että siihen on lisätty bassokielet. Arkkiluuttua soitti kyseisessä konsertissa Eero Palviainen.https://fibo.fi/info/blogi/muusikkoesittely-eero-palviainen/https://en.wikipedia.org/wiki/Archlutehttps://laurisluteblog.blogspot.com/2010/11/lyhyesti-luuttujen-eri-tyyp…
Ainakin Katie Daynesin kirja Miksi eliöt kuolevat? voisi sopia nelivuotiaalle. Siinä on mukava kuvitus, paksut lehdet ja luukkuja, mutta täyttä asiaa kuolemisesta.
Suomen tilastollisen vuosikirjan 2020 taulukossa "24.1 Väestöntiheys 1.1.2020" näkyy karttakuviossa leikkausviiva, joka jakaa väestön pohjois-eteläsuunnassa puoliksi.
Tässä linkki vuosikirjan taulukkolistaukseen: https://pxhopea2.stat.fi/sahkoiset_julkaisut/vuosikirja2020/html/suom00…
Suora linkki taulukkoon (xlsx): https://pxhopea2.stat.fi/sahkoiset_julkaisut/vuosikirja2020/data/vaest_…
Itä-länsisuunnassa leikkausviivaa ei ole valmiiksi laskettuna, mutta sen laskentaa voi tiedustella Tilastokeskuksen erityispalveluista osoitteesta: erityispalvelut@tilastokeskus.fi
