Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Joskus 80-luvun lopussa tai aivan 90-luvun alussa katselin televisiosta taltiointia ulkoilmakonsertista, jossa oli useita esiintyjiä mm. Joe Cocker ja Sinéad O… 188 Kysymykseen vastaamista vaikeuttaa kyseisen konsertin tunnistaminen. Konserttilistojen vertailun perusteella näyttää siltä, että tuon ajanjakson ainoa ulkoilmakonsertti, jossa esiintyivät sekä Joe Cocker että Sinéad O'Connor, olisi Pinkpop Festival Alankomaiden Landgraafissa 23. toukokuuta 1988. En löytänyt kuitenkaan mitään mainintaa mahdollisesta monen esiintyjän yhteislaulusta. Cocker oli ilmeisesti pääesiintyjä, joten luultavasti laulu olisi hänen esiintymisensä lopussa. Festivaalin settilista on kuitenkin puutteellinen hänen kohdallaan. Hänen muiden konserttiensa tuolloisista listoistaan tai muiden esiintyjien listoilta voi yrittää etsiä mysteerilaulua. Tuona aikana molemmat artistit esiintyivät erikseen myös joissakin...
Puolustusvoimissa toimii erikoisupseerien viroissa lääkäreitä. 1900-luvulla erikoisupseerin viroissa toimivat myös hammaslääkärit, tai ainakin osa heistä… 328 Vuoden 1997 eläkeuudistuksen seurauksena osa sotilaslääkäreiden ja hammaslääkäreiden viroista sekä sotilaseläinlääkärin ja sotilastalouden hoitajan virat muutettiin säästösyistä siviiliviroiksi. Siviilivirat kuuluivat yleiseen eläkejärjestelmään, jolloin ammattien eläkeikä nousi viidellä vuodella 60 vuodesta 65 vuoteen. Hallituksen esityksessä HE 217/1996 haluttiin kuitenkin säilyttää mahdollisuus myös hammaslääkärin koulutuksen saaneiden nimittämiseksi erikoisupseerin virkoihin, mikäli sodanajan tehtävät niin edellyttävät.  Puolustusvoimien ylihammaslääkäri Pertti Patinen kirjoitti Sotilaslääketieteellisen aikakauslehden artikkelissaan 2018, että parhaimmillaan 1990-luvulla Puolustusvoimien palveluksessa toimi 35...
Sotien aikana ja ennen sotia reserviläisten kantakorttiin merkittiin kansalaiskunto numeerisesti. Löytyisikö jostain tietoa, mikä mikäkin lukuarvo tarkoitti… 402 Ossi Heinäsen artikkelin mukaan 1930-luvulla mm. paikalliset nimismiehet ja suojeluskunnat arvioivat asevelvollisten poliittista luotettavuutta ennen kutsuntoja kolmiportaisella asteikolla. Luotettavat merkittiin numerolla 1, epäluotettavat numerolla 3 ja muut jätettiin numeroimatta. Luotettavina pidettin suojeluskuntalaisia tai luotettavista perheistä tulevia ja epäluotettavina mm. kommunistiseen puolueeseen kuuluneita. Epäluotettavista laadittiin listat perusteluineen. Tiedot lähetettiin kutsuntatoimistoon, joka merkkasi tiedot kutsuntaluetteloihin ja kantakortteihin kohtaan "kansalaiskunto". (Heinänen, s. 266; kts. myös Nurminen, s. 58.) Lähteitä: Heinänen, Ossi. ”’Tunnetusti kommunisti ja kansalaiskunto aivan heikko’ :...
Tunteeko kukaan laulun alkuperää: Älä itke,kepukka tullee. Se tuo sulle kurpposet Silkkipohjat,kultareunat. Kahden markan arvoiset. Aika wanha Paul. 804 Tässä kollegan ehdotus, joka ei aivan ole muistamassasi muodossa, mutta lienee kuitenkin sama. Hän ehdottaa kansanlaulua nimeltä Älä itkelele,  jossa lauletaan näin:  "Älä itkelele, mamma tullelelee, tuo pikku tossut Topille. Silkkisaumaiset, nahkapohjaiset, kahdeksan markan arvoiset. Älä itkelele, pappa tullelelee, tuo tossut pikku jullillele. Pikipohjaiset, paksusaumaiset, kahdeksan markan arvoiset.” Kuten monien kansanlaulujen, tämänkin tekijä on tuntematon. Laulu löytyy esim. Kiekkumaralla - kansanlauluja lapsille -nuotista. Siinä kerrotaan myös: ”Kansanlauluja leimaa paikallisuus ja variaatio. Samasta laulusta on monia erilaisia toisintoja, kun laulu on kulkeutunut laulajalta toiselle ja maan toiselta laidalta toiselle...
Mistähän löytäisin kirjailija Vappu Kannaksen yhteystiedot? Sähköposti tms. Positiivista palautetta lähettäisin. 199 Vappu Kannaksen kustantamolta kannattaa kysyä, voidaanko sieltä välittää kirjailijalle palautteesi. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/
Syksyllä tulee BenX niminen elokuva. Se perustuu Nic Balthazar:in kirjaan jonka nimi ilmeisesti on "Nothing was all he Said". Onko tällaista kirjaa/pokkaria… 1309 Belgialaisen Nic Balthazarin ohjaama filmi Ben X pohjautuu Balthazarin vuonna 2002 julkaistuun kirjaan ’Niets was alles wat hij zei’. Englanniksi käännettynä kirjan nimi olisi ’Nothing was all he said’, mutta mistään ei löydy viitteitä, että kirja olisi vielä ilmestynyt englanniksi. Montrealissa on tänä vuonna ilmestynyt kirjasta ranskaksi muokattu laitos nimeltään BenX.
Miksi raastaminen ja pilkkominen vähentää ruoka-aineiden allergeenisuutta? 898 Ruoka-aineiden käsittely usein vähentää niiden allergisoivia ominaisuuksia. Rakennetta murskattaessa (niin kuin esimerkiksi raastettaessa ja pilkottaessa) ilman happi tai kypsennettäessä ja pakastettaessa lämpötila vaikuttaa allergiaa aiheuttavien valkuaisaineiden rakenteeseen niin, ettei elimistö enää tunnista niitä haitallisiksi. Kaikenlaista käsittelyä sietäviksi ovat osoittautuneet sellerin, pähkinöiden ja manteleiden sisältämät allergeenit. Lähde: Aila Paganus & Helena Voutilainen, Allergia ja keliakia : ruoka- ja keittokirja. Tammi, 2009
Missä Helsingin kaupungin kirjastossa on laajimmat lehtivalikoimat? 1275 Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä suurin valikoima sekä sanoma- että aikakauslehtiä on Pasilan kirjastossa. Pasilan kirjaston lehtialueelle on tilattu noin 500 aikakauslehteä ja noin 70 sanomalehteä, jotka ovat aina paikalla ja luettavissa. Numeroita ei siis saa kotilainaan. Seuraavaksi suurimmat lehtikokoelmat ovat Itäkeskuksen, Kallion ja Rikhardinkadun kirjastoissa sekä keskustakirjasto Oodissa. Näiden kirjastojen lehdet ovat lainattavissa uusinta numeroa lukuunottamatta. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttuja_kirjastosta/Lehdet_mikrofilmit_tietokoneet(27239) https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Yhteystiedot https://www.helmet.fi/fi-FI
Voiko valtioneuvosto pitää yleisistunnon tai presidentin esittelyn jos pääministeri on muualla eikä pääse paikalle, mutta pääministerin sijainen on paikalla?… 468 Perustuslain 66 §:ssä sanotaan näin: Pääministerin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministerin sijaiseksi määrätty ministeri ja tämänkin ollessa estynyt virkavuosiltaan vanhin ministeri. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L5P66. Vastaus kysymykseesi Voiko valtioneuvosto pitää yleisistunnon tai presidentin esittelyn jos pääministeri on muualla eikä pääse paikalle, mutta pääministerin sijainen on paikalla? Onko kokous silloin päätösvaltainen? on siis kyllä. Perustuslain 59 §:ssä sanotaan presidentin esteestä näin: ”Tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri tai tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.” https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/...
Onko sellaista sukunimeä kuin Perse 690 Saint-John Perse oli ranskalaisen Alexis Leger'n kirjailijanimi. Kirjailija ei kertonut tarkkaan, mistä keksi nimen, mutta on arveltu, että yhdistämällä keksityn sukunimensä ja oikean etunimensä hän viittasi Aleksanteri Suureen, joka valloitti muun muassa Persian valtakunnan. Ranskan kielessä Perse tarkoittaa Persiaa tai persialaista. Perse on myös harvinainen sukunimi englanninkielisessä maailmassa. Silloin se on muunnelma etunimestä Pierce tai Piers. Lähteet: https://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-John_Perse#Pseudonyme_et_noms https://en.wiktionary.org/wiki/Perse  
Klassikot äänikirjoina? 789 Hyvää ja kattavaa listaa klassikoista on hankala laatia. Klassikoiksi luettavia kirjoja on niin paljon ja erilaisia klassikon määritelmiä on myös monia. Äänikirjoja julkaistaan myös koko ajan lisää. Vapaasti luettavia klassikoita löytyy e-kirjoina, mm. Projekti Gutenbergin suomenkielisistä kirjoista, https://www.gutenberg.org/browse/languages/fi. Muita e-kirjakokoelmia, https://www.makupalat.fi/fi/k/18378%2B590/hae?category=114641&sort=titl… Nimenomaan äänikirjoja löytyy useammasta palvelusta. Vapaasti luettavia on koottu Makupalat.fi:n, johon on koottu tiedonhaun lähteitä, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae?sort=title&order=asc&f%5B0%5D=fie… Klassikoita äänikirjoina löytyy Helmet-kirjaston...
Edesmennyt Kirk Douglas onko hän käynyt suomessa 214 Saattaa olla, että Kirk Douglas on käynyt joskus Suomessa, mutta vahvistusta tälle en valitettavasti löytänyt.
Mistä löytyy ohjeita tiktokin käyttöön? 135 TikTok-palvelun käytöstä on kirjoitettu muutamia kirjoja. Suosittelen esimerkiksi näitä kahta PIKI-kirjastoista löytyvää teosta: TikTok aikuisille : vinkkejä kotiin, opetukseen, työhön ja harrasteisiin (Bennett, Áine, Oppian 2022). Tokkerin käsikirja (Rissanen, Jaakob,  Kormilainen, Ville, Kustannusosakeyhtiö Otava 2022). Myös pelkästään googlaamalla ”TikTok ohjeet” löydät runsaasti erilaisia verkkosivustoja TikTokin käyttöön. Esimerkiksi Verke eli digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus on tehnyt opiskelumateriaalin ”TikTokin perusteet – näin aloitat TikTokin käytön”. Löydät materiaalin täältä: https://www.verke.org/vinkit/tiktokin-perusteet-nain-aloitat-tiktokin-kayton/ YouTubesta löydät myös paljon videoita...
Mistä tiedetään ettei aika voi mennä taaksepäin? Kuvitellaan et palaisin ajassa taaksepäin ja eläisin elämän eri tavalla jolloin en menisikään ajassa… 840 Ajan luonne ja mahdolliseen aikamatkustukseen liittyvät paradoksit ovat kiehtova kysymys. Ensinnäkin ei ole yhteisymmärrystä siitä, meneekö aika lainkaan eteenpäin tai taaksepäin. Teorioita ja selityksiä siitä, millaista aika on ja miksi makrotasolla koemme sen kulkevan vain eteenpäin on lukuisia. Niiden tutustumisen voi aloittaa Wikipediasta. Mahdolliseen aikamatkustukseen liittyviä aikaparadokseja pohditaan esimerkiksi tässä artikkelissa. Siinä katsotaan aikamatkustuksen olevan teoreettisesti mahdollista. Eri asia kuitenkin on, voisiko matkaaja muuttaa tapahtunutta mitenkään. Yksi tulkinta nojaa multiuniversumiteoriaan. Siinä muutoksen tekeminen aiheuttaa maailman eriytymisen. Aikamatkaaja saisi pelkällä saapumisellaan...
Voi olla mahdoton tehtävä, mutta etsin kirjan alun mottoa varten suomenkielistä versiota sitaatista, joka on peräisin Victor Hugon kirjasta Kurjat. Se kuuluu… 170 Hei,Sitaatti on Kurjien 1 osan Fantinen ensimmäisestä kirjasta 4. luvusta. J. V. Lehtosen suomennoksessa sitaatin sisältävä kappale on käännetty:"Hän puheli näinkin: "Opettakaa tietämättömiä, niin paljon kuin suinkin voitte; yhteiskunta tekee rikoksen siinä, että se ei anna oppia ilmaiseksi; sen on vastattava siitä pimeydestä, minkä se siten saa aikaan. Tuossa on sydän, se on täynnä pimeyttä, synti itää siellä helposti. Syyllinen ei ole se, joka synnin tekee, vaan se, joka tekee pimeyden"."
Mikä on prontteli? 277 "Prontteli oli hieman koheneva astia, metallista tai tuohesta tai miksei muustakin tehty. Prännärillä poltettu kahvi pidettiin kaffeepronttelissa ja äijillä oli tuohesta tehty tupakkiprontteli, jossa oli pyöreä pohja, tuohiset sivut ja kansi päällä." - F. E. Sillanpää, Sanoja Hämeenkyrön murteesta (teoksessa Päivä korkeimmillaan : suhteita ihmisiin ja ihmisryhmiin)
Muistan noin vuonna 2000–2002 lukeneeni blogina ilmestyneen nettisarjakuvan, joka oli mustavalkoinen ja taitavasti piirretty. Se oli kirjoitettu englanniksi,… 119 Olisiko kyseessä Teemu Mäkisen projekti The Sixth Seal? Teemu Mäkinen - Lambiek Comiclopedia 
Tarvitsemme pikaisesti tietoa psykiatrisen potilaan hoitopolusta. Hoitopolku- termistä emme löytäneet englanninkielistä vastinetta. Tarvitsisimme siis muutaman… 1113 Terveystieteiden keskuskirjaston Medic-tietokannan mukaan hoitopolkujen tai hoitoketjujen englanninkielinen vastine on critical pathways. Myös termejä care pathways tai care path käytetään. Tietokannan kautta voi hakea myös suomenkielisillä termeillä ja valita kieleksi englannin, jolloin tulokset ovat englanninkielisiä. Uusimpia tutkimuksia tämän haun kautta ovat mm. nämä: - Personal liberty in psychiatric care : towards service user involvement / Lauri Kuosmanen (väitöskirja, Turun yliopisto, 2009) - Acceptance and use of information technology among nurses in psychiatric hospitals / Marita Koivunen (väitöskirja, Turun yliopisto, 2009) - Juvenile neuronal ceroid lipofuscinosis; psychiatric symptoms, GAD-autoantibodies, and response to...
Mikä mahtaa olla Karl Mayn kirjoissa intiaanipäällikkö Winnetoun hevosen nimi? Saksaksi Iltschi. Tarvitsisin tietoa kirjasuomennosta varten, jossa nimi… 435 Englanninkielisen Wikipedian mukaan hevosen nimi tarkoittaa tuulta (Wind). Pelkään pahoin, ettei teoksen suomentaja ole kuitenkaan tyytynyt kääntämään Windiä suoraan Tuuleksi. Nimi voi yhtä hyvin olla Puhuri tai vaikkapa Tuulispää. Olen koettanut metsästää nimeä, mutta valitettavasti meiltä Turusta ei löydy Winnetou-trilogiasta kuin sarjan ensimmäinen osa: Erämaan kostaja (tai Winnetoun kosto). Siinä ei hevosen nimeä mainita. Puhutaan ainoastaan hevosesta, joka on komein ilmestys ikinä. Lastenkirjainstituutti täydentää vastausta  näin: "Voi olla, että Winnetoun hevosen nimeä ei ole koskaan käännetty tai edes kirjoitettu suomenkieliseen kirjaan. Tällä sivulla on lainaus siitä kirjasta (Old Surehand I), jossa nimi Iltschi...
Missä lastenohjelmassa 60-luvulla laulettiin "lennä lennä Joni jonin kori kotiinpäin"? Tunnettu jazz-kappale Take five on taustana. Saako tätä suomenkielistä… 569 Paul Desmondin ja Dave Brubeckin Take five -kappaleen suomenkielisiä sanoja on etsitty verkossa muutamilla keskustelupalstoilla. Eräällä palstalla muistettiin, että Take five oli Tupuna Vaissin piirrosten taustamusiikkina. Tupuna Vaissi oli lastenkirjailija ja kuvataiteilija, jonka satuja esitettiin vuosina 1966-1970 pyörineessä makasiiniohjelmassa Pienten piiri. Ylen Elävästä arkistosta löytyy tallenne "Tupuna Vaissi piirtää sadun Miska-kissasta ja Joni Jonista". Valitettavasti tuolla tallenteella ei pikaisella katselulla kuulostanut olevan etsittyä kappaletta. Elävässä arkistossa ei ollut myöskään muita Tupuna Vaissin satuja.