Allergiaa on sanottu 2000-luvun vitsaukseksi, sillä taipumus allergiaan on kaksinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Allergia ei kuitenkaan ole uusi sairaus, tunnetuilla historiallisilla henkilöillä tiedetään olleen allergioita. Esimerkiksi Rooman keisari Claudiuksen poika Britannicus kärsi hevosallergiasta, joka arvatenkin oli aikamoinen ongelma, aikana, jolloin hevonen oli yleisin kulkupeli! Ruoka-aineallergioista taas yksi tunnettu historiallinen tapaus on Englannin kuningas Richard III, joka kärsi mansikka-allergiasta.
Länsimaisen lääketieteen isäksi tituleerattu Hippokrateskin (460-377 eKr) kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten että ruoka voi aiheuttaa sairauksia ja terveysongelmia joillekin ihmisille. Hippokrates oli muun muassa...
Tässä ruotsinkieliseltä kollegalta saatua tietoa. Ilmeisesti lause on muunnos Frid över hans minne (Rauha hänen muistolleen) -ilmauksesta. Stoft on vanhahtava sana, joka tarkoittaa pölyä ja tomua, mutta myös ruumista. Öfver on vanha muoto sanasta över. Lause tarkoittaa siis "Rauha hänen ruumiilleen".
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta kerrottiin seuraavaa: Valitettavasti tarkkaa alkuperää ei löydy, mutta vanhimmat tekstiesiintymät ovat 1830-luvulta. Svenska Akademiens ordbok -sanakirjassa on samantyyppisiä ilmauksia 1800-luvulta (frid öfver dina dar, frid med hans aska, frid öfver hans minne). Sana stoft on peräisin muinaisalasaksan sanasta stof ja tässä yhteydessä tarkoittaa kuolleen ihmisen...
Etsimäsi kirja on todennäköisesti kustavilaisen Volter Kilven (1874–1939) romaani Alastalon salissa (1933). Suomen Kansallisbiografian mukaan ”Alastalon pappana” tunnettu talonpoika ja laivanvarustaja David Jansson (1821–1883) oli esikuva romaanin päähenkilö Herman Mattsonille. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuolen Kustaviin, jossa kustavilaiset kylänmiehet ovat kokoontuneet Alastalon saliin neuvottelemaan Mattsonin parkkilaivaan sijoittamisesta. Kilven tajunnanvirtatekniikkaa soveltavaa romaania pidetään suomalaisen modernismin merkkiteoksena.
David Jansson kihlautui Josefina Österbergin kanssa vuonna 1882. Avioliitto ei kuitenkaan koskaan ehtinyt toteutua, koska Jansson kuoli halvauskohtaukseen vuoden 1883 kesällä.
David...
Tunnetuilta kirjailijoiltamme Syyparka-niminen teksti löytyy ainakin Väinö Linnan kirjasta Oheisia : esseitä ja puheenvuoroja (WSOY, 1967) - ja tietenkin myös myöhemmistä Linnan esseistisen tuotannon kokoelmista Murroksia : esseitä, puheita ja kirjoituksia (WSOY, 1990) ja Esseitä (WSOY, 2007).
Helkalan kartano -sarjassa on ilmestynyt kuusi osaa, kirjat nimeltään järjestyksessä:
Reipas tyttö saa paikan
Hellitä suitsia, Kati
Helkalan villikot
Helkalan kilpakosijat
Häät Helkalassa
Näkemiin Helkala
Kirjailijasta ja kirjoista enemmän Kirjasampo -kirjallisuuden verkkosivustolla: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175937825466
Hei! Kirjastossa saa jutella, mutta niin, että ei häiritse muita. Kiroilu ei kuulu hyviin tapoihin. Jos joku käyttäytyy häiritsevästi kirjaston henkilökuntaa tai muita asiakkaita kohtaan, hänelle voidaan määrätä käyttöoikeuden menetys. Se tarkoittaa, että häiritsijä ei saa käyttää kirjaston palveluita määrättyyn aikaan, joka vaihtelee yhdestä vuorokaudesta aina yhteen vuoteen. Yleensä häiritsijät kyllä uskovat ihan ystävällistä huomautusta.
Tiedustelin kirjastotyössä pidempään olleilta kysymystäsi. He muistelivat, että kirjastot ovat saaneet esimerkiksi Aku Ankan taskukirjoja kovakantisina versioina Kirjastopalvelun kautta. Tämä tieto vahvistettiin myös Kirjastopalvelusta. Sieltä kerrottiin, että Kirjastopalvelu osti ennen Aku Ankan taskukirjat arkkeina ja sitoivat ne Vippulan varastolla kirjasidoksiksi. Tätä on heidän mukaansa tehty aina 1990-luvun loppupuolelle saakka.
Yleisesti ottaen kirjaston lehtiin ei kuulu tehdä merkintöjä. Eri kirjastoissa voi olla erilaisia suhtautumistapoja sanomalehtien sudokujen täyttöön, mutta kannattaa kysyä etukäteen henkilökunnalta, saako sudokun täyttää. Tarvittaessa sivusta voi myös ottaa kopion.
Vanhoja Eeva-lehden vuosikertoja voi lukea Pasilan kirjaston lehtiosasastolla. Lehti ei ole luettavissa digitaalisena.
BTJ:n aiemmin ylläpitämä artikkelitietokanta Aleksi käsitti yli 900 000 artikkeliviitettä noin 300 kotimaisesta aikakauslehdestä vuosilta 1982–2017. Vuonna 2018 Aleksi-tietokanta yhdistettiin Arto-artikkeliviiteteikokantaan. Tiedot ovat haettavissa Arton oman käyttöliittymän lisäksi Finnasta. Artikkelin etsimisessä saattaa siis olla apua Artosta tai Finnasta.
Arto https://finna.fi
Finna https://finna.fi/
Helmet http://www.helmet.fi/fi-FI
Pasilan kirjasto http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
Kirjan kustantajan Tammen mukaan Christopher Paolinin kirja Brisingr ilmestyy suomeksi maaliskuussa 2009. Kirja on kolmas osa sarjassa Perillinen. http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513132231/
Saat kirjastokortin ja tunnusluvun käymällä missä tahansa HelMet-kirjastossa. Varaa mukaasi kirjaston hyväksymä voimassaoleva henkilötodistus, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Alle 15-vuotias saa kirjastokortin huoltajan tai toisen täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella.
Voit täyttää valmiiksi kirjastokorttihakemuksen. Näin nopeutat hiukan kortin kirjoittamista. Tulostettava hakemuslomake avautuu alla olevasta linkistä.
Luettelon Helmet-kirjastoista löydät palvelusivuston oikeassa laidassa olevasta pudotusvalikosta "Löydä kirjastosi".
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
http://luettelo.helmet.fi/screens/kirjastokorttihakemus.pdf
http://www.helmet.fi/fi-FI
Koska käytettävissämme olevista lähteistä ei löytynyt mitään tietoa autogrammikuvista, niin kysyimme asiaa Museoviraston Kuvakokoelma-osastolta. Alustavassa puhelinkeskustelussa selvisi se, minkä itsekin päättelimme netistä löytyvien autogrammikuvien perusteella eli että kyseessä on usein taitelijoita esittävä kuva, jossa on myös kuvan kohteen nimikirjoitus. Saksan kielen sana autogramm tarkoittaa nimikirjoitusta. Jos saamme Museovirastosta vielä lisätietoa asiasta, niin informoimme teitä.
Aaro Hellaakoskella on kokoelmassa Jääpeili useita hienoja vastasyntyneeseen liittyviä runoja, esim. Ilon pyyntö, Tyranni ja Naurua. Kokoelma löytyy omana kirjanaan, ja se on myös useammassa Runot-kokoelmassa.
Alla olevissa kirjoissa on myös syntymään ja vastasyntyneeseen liittyviä runoja.
- Uuden elämän aamu : runoja lapsen syntyessä / toimittanut Katarina Yliruusi ; valokuvat Juhani Yliruusi
- Sanoja uuden elämän alkuun / [runot on koonnut Anu Silfverberg ja kokoelmaksi toimittanut Hanna Pudas]
- Tervetuloa maailmaan / Anna-Mari Kaskinen
Ehkä näistä löytyisi mummille se etsitty runo.
Aikamatkailua esiintyy ainakin seuraavissa kotimaisissa aikuisten tieteiskirjoissa:
Anssi Asunta: Kolmas aikakirja
J. Pekka Mäkelä: 391
Aukkoja ajassa (toim. Harri Erkki), novellikokoelma
Jyrki Vainonen: Swiftin ovella
Janne Mäkelä: Juoksu aikaa vastaan
Martin Taiga: Osiriksen sormus : kaksi aikamatkakartomusta
Hemmo Murto-Unkila: Sälekaihtimien sulkijat
Markku Varis: Visiot ja virukset
Sari Paldanius: Bahalas
Muita esimerkkejä ajasta suomalaisessa tieteiskirjallisuudesta ovat mm. vuonna 1931 ilmestyneessä L. Valakiven Nuortuva maailma, jossa ihmiset syntyvät vanhuksina ja nuortuvat kohti lapsuutta; Tuomas Salorannan novellikokoelmassa Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta ainakin joku novelleista käsittelee...
Tähän kysymykseen on vastattu jo aiemmin Kysy kirjastonhoitajalta-palvelussa.
Nämä lyhenteet liittyivät jäsenten lisämaksuvelvollisuudeksi kutsuttuun vastuuseen. Jos osuuskunnassa jäsenet eivät olleet henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan veloista, kyseessä oli osuuskunta ilman lisämaksuvelvollisuutta (i.l.). Jos jäsenen kuului vastata säännöissä määrätyn lisämaksuvelvollisuuden rajoissa henkilökohtaisesti osuuskunnan sitoumuksista, kyseessä oli rajoitettu lisämaksuvelvollisuus (r.l.). (Osuuskuntalaki 247/1954)
Taideyliopiston kirjasto on kaikille avoin kirjasto - kuten Suomen kirjastot yleensäkin ovat.Jos kyseisen aineiston kohdalla lukee, että se on avovarastossa, se tarkoittanee, ettei sitä tarvitse etukäteen varata tutustumista varten. Voit toki ottaa yhteyttä Töölön kampuskirjastoon ja varmistaa asian.lib.siba@uniarts.fiPuh. 040 710 4224https://uniarts.finna.fi/
Suomen ensimmäinen kissanäyttely järjestettiin Galerie Hörhammerissa Iso Roobertinkadulla Helsingissä huhtikuun alussa 1961.
"Huhtikuun ensimmäisenä lauantaina vuonna 1961 moni Helsingin Iso Roobertinkadulla kulkeva hieraisee silmiään. Seuraavan kolmen päivän ajan Galerie Hörhammerissa ei esitelläkään taidetta, vaan näytillä on jotain paljon pehmeämpää ja karvaisempaa. Sisätiloissa häkit alkavat olla valmiina, ja jostain kuuluu maukaisu. Tätä suomalaiset rotukissaharrastajat ovat odottaneet, tätä he ovat valmistelleet ja täällä he nyt ovat. Kun kello on 13, voi Suomen ensimmäinen kansainvälinen kissanäyttely alkaa!"
Minna Keinänen & Harri Nyman, Kissojen Suomi : katit historian poluilla. SKS, 2012
Kalevalaseuran sivuilta (kalevalaseura.fi) voi tutkia käännöksiä kielittäin ja myös aikajärjestyksessä. Vanha Kalevala käännettiin kokonaisuudessaan ruotsiksi 1841 ja ranskaksi proosakäännöksenä 1845. Jos jätetään välistä osakäännökset eri runoelmista, seuraavat kokonaisen Kalevalan käännökset ovat vuosiltä 1847 (venäjä, suorasanainen selostus Kalevalan sisällöstä ja muutamia runomittaisia näytteitä), 1852 (saksa) ja 1871 (unkari).
Näiden käännösten väliin jää paljon erilaisia lyhyempiä käännöksiä, kannattaa tutkia listausta. Se oli todella mielenkiintoinen!
Tätä Michael Lewisin kirjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu. Tähän mennessä suomennetut kirjat:
Valehtelijan pokeri : kovaa peliä Wall Streetillä (1990)
Se kaikkein uusin: tarina Piilaaksosta (2002)
Sinne ja takaisin: kriittinen matka velkakriisimaihin (2012)
Flash boys: kapina Wall Streetillä (2015, 2.p. 2017)