Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirja kertoo, että Lenita on "Magdalenan ja sen johdannaisten Leenan ja Leenin alkuaan italialais-espanjalainen hellittelymuoto". Lenitan nimipäivä on 22.7.
Valitettavasti lähdeteoksemme eivät sisällä mitään Salopuro-nimestä. Salo-alkuisia yhdyssanoja on sukunimistössämme runsaasti, osa on lähtöisin paikan- tai tilannimistä, osa on suomalaistettuja nimiä monenlaisista alkuperäisnimistä, joilla usein ei ole mitään merkityksellistä tai äänteellistä yhteyttä 'saloon'. Suomalaisuuden liiton julkaiseman Sukunimioppaan mukaan (vuoden 1984 painos) Salopuro on kuulunut vuodesta 1930 lähtien suojattuihin sukunimiin. 1930-luvun puolivälissä tapahtuneen suuren nimenmuutosaallon yhteydessä Salopuro-nimeä ei ottanut kukaan (sellaisia kuin Salohonka, Salojärvi, Salokangas, Salokannas, Salokanta, Salokanto, Salokaski, Salokataja, Salokero, Salokorpi, Salokunnas, Salokylä, Salolaakso, Salolammi, Salolehto,...
Tampereen suojellut rakennukset saa näkyviin kaupungin karttapalvelussa osoitteessa https://kartat.tampere.fi/oskari/. Valitse vasemman reunan valikosta "karttatasot", sitten esiin tulevasta valikosta "kaavoitus" ja vielä "asemakaava". Valitse sitten sen alla näkyvistä vaihtoehdoista "Asemakaavojen rakennus- ja rakennekohtainen suojelu (julkinen)" aktiiviseksi. Suojellut rakennukset on merkitty karttapohjaan oranssilla värillä. Sivun alalaidasta voi vaihtaa pohjaksi ilmakuvan, josta merkintä erottuu paremmin.
Kyllä on monta maata, joissa kiroilu on jossain määrin laitonta. Kiroiluun liittyviä lakeja löytyy eniten konservatiivisista maista tai paikoista joissa uskonto vaikuttaa lainsäädäntöön. Esimerkiksi Yhdistyneet Arabiemiirikunnat kieltävät kiroilun kokonaan ja kiroileminen voi tuoda mukanaan vuoden vankilassa ja suuret sakot.
Muista maista on tullut uutisia että myös julkkikset ovat saaneet sakkoja kiroilusta. Artisteja jotka menevät esiintymään Saint Christopherin ja Nevisin federaatioon varoitetaan etukäteen olla kiroilematta lavalla, sillä räppärit DMX ja 50 Cent ovat aiemmin saanet sakkoja ja jopa pidätetty esityksen jälkeen.
Myös Venäjällä astui voimaan uusi laki vuonna 2014 jonka perusteella kiroilu taiteessa, kuten esimerkiksi...
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Uuden suomalaisen nimikirjan (2000) mukaan sukunimi Mörö tulee siitä, että tummatukkaista, isokokoista ihmistä on saatettu nimitellä sanoilla mörkö ja mörö, joilla on tarkoitettu pelottavan ja kummituksen lisäksi myös villieläintä, karhua, sutta tms. Sukunimenä Mörö on kannakselainen, nimenkantajia asui ennen viime sotia etenkin Valkjärvellä ja Kivennavalla.
Suurimmalla osalla kirjastojen työntekijöitä on jokin kirjastoalan koulutus tai muun alan tutkinto, jota on täydennetty kirjastoalan opinnoilla. Kirjastoalaa voi opiskella niin yliopistossa, ammattikorkeakoulussa kuin opistoasteellakin. Kirjastossa työskentelevät voivat olla ammatiltaan esimerkiksi kirjastonhoitajia, informaatikkoja, pedagogisia informaatikkoja, kirjastovirkailijoita, kirjastoautonkuljettajia, erikoiskirjastonhoitajia, erikoiskirjastovirkailijoita tai kirjastosihteerejä. Kirjastojen johtotehtävissä on kirjastotoimenjohtajia tai kirjastonjohtajia, apulaiskirjastotoimenjohtajia, apulaiskirjastonjohtajia tai palvelupäälliköitä. Erilaisia ammattinimikkeitä on paljon.Tieteellisissä...
Internet-lähteiden mukaan suurimmassa tunnetussa kissapoikueessa oli 19 poikasta, joista tosin neljä syntyi kuolleena. Ennätys on vuodelta 1970.
Kaikkien aikojen nuorimmasta kissaemosta en löytänyt mainintaa. - Naaraskissan voidaan katsoa olevan sukukypsä sen tultua ensimmäistä kertaa kiimaan. Ajankohdassa voi olla paljonkin yksilöllistä ja rotukohtaista vaihtelua - vaihteluväli on 4-18 kuukautta. Kissan tiineysaika vaihtelee 59-71 vuorokauteen. Näiden tietojen perusteella kissan olisi teoriassa mahdollista saada ensimmäinen poikueensa noin puolen vuoden ikäisenä.
Lähteet:
Sari Haikka, Kissan uusi kotilääkäri
http://www.cat-world.com.au/cat-world-records
http://rulingcatsanddogs.com/cat-world-records.htm
"Modaalipartikkelit" on (suomen kielen) kieliopissa taipumattomien sanojen ryhmään "partikkelit" kuuluva alaryhmä, johon kuuluvat sellaiset ilmaisun varmuutta kuvaavat partikkelit kuten "varmaan, kyllä, kai, muka".
Heikki Poroila
Tikkurilan kirjasto
Kyseessä on ”Kootut teokset” -sarjan ensimmäinen osa, joka sisältää teokset ”Muuan markkinamies” ja ”Rautatie” sekä Ahon novelleja. Valitettavasti kirjalla ei ole luullakseni paljonkaan rahallista arvoa. Sarjojen yksittäiset osat ovat vielä sellaisia, että niiden kysyntä voi olla yksittäisiä kirjoja heikompaa, eivätkä kaikki antikvariaatit välttämättä edes ota vastaan sarjojen yksittäisiä osia. Kirjan täsmällinen arvo riippuu aika paljon myyjästä, mutta en uskoisi antikvariaattien maksavan mainitsemastasi kirjasta muutamaa euroa enempää. Voit toki halutessasi pyytää kirjasta arvion antikvariaatista.
Koko kymmenosaista ”Kootut teokset” -sarjaa myydään Internetissä 15–40 euron hintaan, joten yksittäiselle kirjalle ei jää sarjanakaan kovin...
Suopursun englanninkielinen nimi on Labrador tea. Se on myrkyllinen kasvi, jota ei pitäisi käyttää sisäisesti. Grönlannissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa esiintyy lännensuopursua, josta tehtyä teetä käytettiin paljon Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Intiaanit ja eskimot niin ikään käyttivät ”suoteetä”. Vielä 1930-luvulla tehtiin yleisesti teetä, josta käytettiin nimeä Labrador tea, St. James’ tea tai ”countrytee”. Lisää suopursun käytön historiasta löytyy kirjassa Piippo, Sinikka : Luonnon lääkeyrtit 4 s. 204-206.
Jerseyn saari on todellakin kruunun alusmaa, jonka valtion päämies on Britannian kuningas. Sillä on itsehallinto, oma taloushallinto ja omat tuomioistuimet, mutta sitä puolustaa ja edustaa kansainvälisissä yhteyksissä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus. Jerseyn hallinnon sivulla kerrotaan saaren hallinnollisesta asemasta ja sen historiallisesta taustasta, joka juontuu vuodelle 1204, jolloin Englannin kuningas hävisi Rouenin taistelussa Ranskan kuninkaalle Normandian, johon tuolloin kanaalin saaret kuuluivat. Kanaalin saaret saatiin kuitenkin houkuteltua pysymään Englannin kuninkaan alla ja erikoisasema on säilynyt. Samaisella sivustolla myös mainitaan, että Jersey on osa Brittein saaria, johon kuuluvat...
Luokittelu tarkoittaa kirjastossa sitä, että aineiston asiasisältö määritellään ja aineisto merkitään luokkanumerolla. Suomen yleisissä kirjastoissa on käytössä Deweyn luokitusjärjestelmä (http://ykl.kirjastot.fi/), jossa aineisto on sisältönsä mukaan jaettu kymmeneen pääluokkaan (niitä merkitään numeroilla 0-9) ja kukin näistä luokista voidaan edelleen jakaa kymmeneen alaluokkaan ja taas nämä luokat kymmeneen luokkaan jne. Luokkanumero voi olla esim. muotoa:72.9131 (=Renesanssin arkkitehtuuri).
Luokittelua käytetään aineiston sijoittamiseen, löytymiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen kirjastossa.
Aineiston löytämisen ja käyttämisen helpottamiseksi se asiasanoitetaan eli merkitään tietokantoihin aineiston perään sen sisältöä kuvaavia...
Kaikissa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa ovat voimassa samat käyttösäännöt.
Myöhässä olevasta aineistosta peritään myöhästymismaksua 0,10 € jokaiselta kalenteripäivältä, mukaan lukien palautuspäivä. Lasten aineistosta myöhästymismaksuja ei peritä.
Myöhässä olevista lainoista seuraa tilapäinen lainausoikeuden menetys, joko välittömästi (jos myöhässä olevia lainoja on kymmenen tai enemmän) tai määräajan kuluttua (28 vrk eräpäivästä). Tämä koskee myös lasten aineiston lainoja.
Kirjasto lähettää myöhässä olevasta aineistosta kaksi myöhästymismuistutusta, minkä jälkeen kirjasto siirtää palauttamattoman aineiston perintätoimiston perittäväksi. Jos asia menee perintätoimistolle asti, joutuu asiakas maksamaan myös perintätoimiston kulut.
"Sinuahan on ollut kokonainen lauma", sanotaan Maiju Lassilan Kuolleista herännyt -romaanin (1916) päähenkilöstä. Sama pätee monella nimellä esiintyneeseen Lassilaan eli Algot Untolaan itseensäkin.
Kaisa Kurikka kertoo tutkimuksessaan Algot Untola ja kirjoittava kone (2013, Turun yliopisto) (https://www.doria.fi/handle/10024/90520), että Untola/Lassila halusi useita eri nimiä käyttämällä vastustaa 1900-luvun alun näkemyksiä tekijyydestä ja esteettisistä säännöistä. Hän oli oman aikansa kirjallinen häirikkö, joka pelasi identiteettipeliä, sekoitti lukijoiden ja arvostelijoiden mielikuvia teosten tekijästä sekä romutti tekijään liittyvää henkilökulttia.
Tulitikkuja lainaamassa -teoksen (2001, SKS) esipuheessa Kurikka kirjoittaa, että eri...
Soitin suomen Netflixin ilmaiseen palvelunumeroon 0800 915 563.
Sieltä vastattiin, ettei heillä vielä ole tietoa siitä, koska kausi 6 olisi katseltavissa Suomen Netflixissä.
He vinkkasivat, että Netflixin sivustalla on palautelomake, jolla voi toivoa palveluun ohjelmia.
Kiukaan sähkönkulutukseen vaikuttavat useat tekijät mm. saunan koko, eristys, pintamateriaalit sekä ilmanvaihto. Sähkönkulutuksesta yli puolet kuluu esilämmitykseen ja loput lämmön ylläpitämiseen saunomisen aikana. Suositeltava saunomislämpötila on 70-80 astetta. 100 asteen lämpötilassa sähkönkulutus lisääntyy 20-30 prosenttia.
Sähkölaitteen kulutuksen voi laskea kertomalla laitteen tehon käyttöajalla.
1 kW x 1 h = 1 kWh
teho käyttöaika kulutus
Laitteen käyttökustannus saadaan selville kertomalla sähkönkulutus kilowattitunnin hinnalla eli
1 kWh x 7,5 snt/kWh = 7,5 snt
kulutus sähkön hinta käyttökustannus
Eli 6kWh kiukaan lämmitys lasketaan kertomalla 6 x 2= 12 ja kertomalla 12 x...
Mitään yleispätevää ohjetta ei voi antaa, koska eri kielten oikeinkirjoituksen c:n äännearvo vaihtelee. Siihen vaikuttaa yleensä äänneympäristö. Esimerkissä mainitussa tapauksessa, jossa sanan kirjoitusasu lienee latinaa, suositeltavin ääntäminen olisi ehkä k, koska meikäläisessä latinanopetuksessa c neuvotaan aina ääntämään siten. Tosiasia kuitenkin on, että latinankin ääntäminen on aikojen kuluessa vaihdellut eikä mainittu (sinänsä yksinkertainen) tapa ole välttämättä ollenkaan kaikkialla käytössä. Ongelmia yleensä esiintyy silloin kuin c:tä seuraa etuvokaali (käytännössä lähinnä e, y, i; latinan oikeinkirjoituksen ae ja oe äännetään yleensä e:nä, joten ne kuuluvat myös näihin tapauksiin). Myöhemmäsä latinassa (ja mm. kirkon liturgisessa...