Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko sovellusta minne voisin tallentaa lukemani kirjat? 1682 Kirjojen sosiaalista luettelointia varten voi käyttää esimerkiksi Goodreadsia tai LibraryThingiä, jos listaamiseen haetaan tässä nyt jotakin musiikkitietokanta Discogsin kaltaista alustaa eikä esimerkiksi kirjablogeja, muistiinpanosovelluksia tai Instagramin kirjatilejä. Amazonin omistamalla Goodreadsilla on eniten käyttäjiä ja eniten nimekkeitä. Käyttäjät kuvaavat Goodreadsin toimivan enemmän sosiaalisen median kaltaisena kanavana, kun taas LibraryThing sopii paremmin kirjojen katalogisointiin ja kuvailutietojen järjestelyyn. Molemmista palveluista löytyy hyvin myös suomenkielisten kirjojen kuvailutietoja. Näiden kahden todennäköisesti eniten käytetyn palvelun lisäksi on olemassa pienempiäkin alustoja, kuten esimerkiksi The...
Olen yrittänyt etsiä tietoa 90-luvun alkupuolen kotimaisesta Tv-sarjasta, jossa ohjelmaan mukaan ilmoitetut ihmiset editoitiin mukaan suosikkielokuviinsa… 524 Tätä on kysytty aiemmin Ylen Muistikuvaputki-verkkosivulla. Kyseessä oli televisiosarja nimeltä Sinun unelmiesi tähden. http://vintti.yle.fi/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/… YouTubelta löytyy osa Madonna - Like a Prayer -jaksosta. https://www.youtube.com/watch?v=-IQ8ERRm4tk&ab_channel=MarkoJukkara Kansallinen audiovisuaalinen instituutti säilyttää elokuvia ja televisio- ja radio-ohjelmia. Heiltä voisi tiedustella sarjan tallenteista. Videolla ja filmillä olevien aineistojen katselusta katseluhuoneissa peritään maksu. https://kavi.fi/tietopalvelu/ 
Minua on yli 20 vuotta vaivannut eräs lastenkirja, joka on jättänyt lapsenmieleeni lähtemättömän vaikutuksen. Ahkerasta etsimisestä huolimatta en ole… 1451 Ehdottaisin kirjaa: Perrault, Charles ja Postma, Lidia: Peukaloinen, WSOY 1983. Kirja on tosin 80-luvulla ilmestynyt mutta kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta vanha. Tosin siinä on useamipia lapsia (sisaruksia), mutta kuvaamasi sivu on juuri samanlainen. Ainakin kannattaa tarkistaa asia, kirjaa on vielä monissa kirjastoissa. Jos haluat vielä tutkia asiaa eteenpäin, voisit vierailla Tampereella sijaitsevassa Lastenkirjainstituutissa.Heillä on myös hieno tietokanta lastenkirjoista osoitteessa www.lastenkirjainstituutti.fi.
Miten lopetan kirjaston jäsenyyden käymättä kirjastossa? 186 Mikäli kortin omistajalla ei ole kirjalainoja eikä hänellä ole kirjastoon maksettavia maksuja, kortti voidaan pyynnöstä poistaa. Lainakortin omistajan henkilöllisyyden varmistamiseksi pyyntöön voi lisätä sen henkilön yhteystiedot, joka hakee jäsenyyden poistamista. Lainakortti kannattaa vielä hävittää.  Jos kirjastokorttia ei ole käytetty kolmeen vuoteen, eikä asiakkaalla ole kirjastoon maksettavia maksuja tai kirjaston kirjoja lainassa, kortti saatetaan käyttämättömänä poistaa järjestelmästä.   
Kuinka monta Neiti Etsivä kirjaa on kirjoitettu ja kuinka moni niistä on käännetty suomeksi? 2022 Neiti Etsiviä on ilmestynyt englanniksi yhteensä 175 kappaletta. Lisätietoa löytyy osoitteesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Nancy_Drew Näistä on suomennettu 105. Täydellinen lista suomennoksista löytyy sivulta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Paula_Drew
Linnan juhlien avec. Mitkä on köykäiset perusteet päästä avec kutsulla mukaan? 975 Tasavallan presidentin verkkosivuilla on aiheesta näin:Kenet voi ottaa aveciksi?Kutsu on aina henkilökohtainen, myös puolisolle. Kutsussa tulee näkyä sekä pääkutsutun että puolison nimi, jotta pääsee sisäänJos olet saanut kutsun ja sinulla on puoliso, eikä hänen nimeään näy kutsussa, ota yhteyttä tasavallan presidentin kansliaanKutsuttu voi tarvittaessa ottaa mukaansa avustajan. Asia on sovittava kanslian kanssa erikseen, sillä myös avustaja tarvitsee kutsukortinhttps://www.presidentti.fi/niinisto/uutinen/ukk-itsenaisyyspaiva/
Etsin lasten runoa, jossa "amaryllis puhkes kukkaan / Nöpöstiina joutui hukkaan". Viereisen kuvan mukaan neiti löytyi pöydän alta kukkamultaa napostelemasta… 1800 Nöpöstiinan runoseikkailuja löytyy Anni Qvistin kirjoittamasta ja Pirkko Hakkilan kuvittamasta kirjasta Höpsistä pussiin (WSOY, 1971).
Voisitko kertoa mistä ovat peräisin ja mitä tarkoittaa nimet Aurora, Aliisa ja Liisa? 1547 Aurora: aamurusko (kreik.), muinaisilla roomalaisilla kreikkalaisen aamuruskon jumalatar Eoksen vastine. Nimi esiintyi Suomen almanakassa 1794-1907, uudelleen almanakkaan 1995. Aliisa: suomalainen muuntuma Alicesta. Nimi Suomen almanakassa 1882-88, 1890-1920 muodossa Alisa ja uudelleen 1950- muoto Aliisa. Liisa: lyhentymä Elisabetista. Almanakassa vuodesta 1929. Nämä tiedot löytyvät mm. seuraavista teoksista: Kustaa Vilkuna, Etunimet (2005) ja Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja (1999). Lisää lähteitä löytyy hakemalla Ratamo-verkkokirjastosta asiasanalla etunimet. http://kunta.hyrinet.fi/ratamo-kirjastot/
Kuka päätti aakkosten järjestyksen? 1109 Aakkosten evoluutio voidaan jäljittää Egyptin hieroglyfeihin, joissa oli egyptin 24 konsonattia vastaava täydellinen 24 merkin sarja. Noin vuodesta 1700 eKr. lähtien Egyptin hieroglyfit tunteneet seemiläiset alkoivat kokeilla pelkästään konsonanttiaakkosia. Merkkien rajoittaminen pelkästään yksittäisiin konsonantteihin oli yksi ratkaiseva innovaatio. Toinen oli helpottaa aakkosten muistamista asettamalla kirjaimet kiinteäksi jonoksi ja antamalla niille helposti mieleen jäävät nimet. Suomessa nimet ovat lähinnä vain merkityksettömiä yksitavuisia sanoja (”aa”, ”bee”, ”see” jne.). Seemiläisillä nimillä oli seeminkielinen merkitys: ne olivat tutuista asioista käytettäviä sanoja (alef= härkä, beth= talo, gimmel= kameli, daleth= ovi jne.)....
Minulla ja Kaverillani on yhteinen iso iso isä , monensia serkkuja olemme toisillemme? 617 Olette toisia serkkuja.Tässä on linkki englanninkieliseen artikkeliin, jossa on serkkutaulukko: https://www.familysearch.org/en/blog/cousin-chart (isoisoisä on englanniksi great grandfather)MyHeritage-sukututkimussivuston artikkelissa avataan asiaa sanallisesti:Serkkusi järjestysluku (ensimmäinen, toinen, kolmas) lasketaan lyhyimmän etäisyyden (sukupolvia) mukaan sinun tai serkkusi ja yhteisen esivanhempanne välillä.___Jos teillä on yhteinen isovanhempi, sukupolvietäisyytenne häneen on 2 ja se tekee teistä ensimmäiset serkuksetJos teillä on yhteinen iso-isovanhempi, teitä erottaa 3 sukupolvea, joten olette toisia serkkuja."Sukulaisuuksia on tarkasteltu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemminkin, esim.:https://www.kirjastot.fi/kysy/...
Mitä tarkoittaa sana kesä? Vanha kansa sanoi, että kesä loppuu juhannukseen. Kyllähän kesä jatkuu mielestäni siitä vielä pitkään. Onko sanayhteyttä kesä,… 4099 Sana kesä tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan lämpimintä vuodenaikaa, varsinaisesti kesä-, heinä- ja elokuuta, joskus vuoden lämpimämpää puoliskoa. Sanaa käytetään myös symbolisesti kuvaamaan onnellista aikaa, esim Sydämeeni koitti kesä. Suomen murteissa kesä on ollut aiemmin itäsuomalainen sana ja Länsi-suomessa on käytetty sanaa suvi. Sana kesä viittaa mahdollisesti maatalouskulttuuriin. Lisätietoja löytyy mm. Nykysuomen sanakirjasta ja Nykysuomen etymologisesta sanakirjasta. Sirpa Karjalaisen Juhlan aika -kirjassa sanotaan, että vanhan uskomuksen mukaan juhannukseen päättyy pikkukesä, jota seuraa isokesä. Jos pikkukesä on kylmä, isokesä on lämmin ja päinvastoin. Juhannus ajoittuu kesäpäivänseisaukseen ja sen jälkeen valoisa aika...
Mistä löytyisi ruotsinkielisiä slangisanalistoja tai jos olemassa kirjoja tästä aiheesta ( kirja ei saisi olla kovin vanha)? Haen tämän päivän slangisanoja… 738 Wikipedian ruotsinkielisessä versiossa slangi-sivulta on linkki sivulle http://www.slangopedia.se/  Suomenruotsalaisesta slangista löytyy artikkeli vapaasti luettavasta kirjasta Gruppspråk, samspråk, två språk, toimittanut Marika Tandefelt (2015). Kunhan kirjastot taas aukeavat, kirjaston kokoelmasta löytyy kirja Sjödin: O som i ordbok : 2563 ovanliga, oborstade, omistliga ord (2017), josta voi myös olla hyötyä.  
Löytyykö jostain väkivaltaisten kuolemien määrä Afrikassa maittain? 203 YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston (UNODC) internetsivuilta voit tarkastella väkivaltaisten kuolemien määriä eri alueilla. https://dataunodc.un.org/crime/intentional-homicide-victims Tietoa voi hakea myös maanosittain. Jos haluat tarkastella Afrikan tilannetta, valitse "Region"-valikosta "Africa".
Leo ja Leena Siirtola on säveltanyt ja sanoittanut erilaista musiikkia. Netin mukaan Jouko Tekoniemi on kirjannut sävellykset nuoteiksi. Käyttökohteena… 1530 Leo Siirtolan sävellyksiä on nuotinnettuna kahdessa julkaisussa. Ensimmäinen niistä on Pelimannin polulta (julkaistu v.1987). Nuotissa on sanat, melodia ja sointumerkit. Toinen on julkaistu v. 2002 ja on nimeltään Hetki kuin timantti : Leo ja Leena Siirtolan lauluja. Nuotissa on sanat, kosketinsoitinnuotinnos ja sointumerkit. Kumpaakin nuottia on saatavilla useammastakin suomalaisesta kirjastosta. Aineistohakuja voi tehdä Frank-monihaku sivustolla (osoitteessa http://monihaku.kirjastot.fi). Mikäli oman kirjastonne kokoelmista näitä nuotteja ei löydy, voitte tehdä kirjastossanne kaukolainapyynnön ja saada näin nuotit käyttöönne. Lisää tietoa Leo Siirtolasta löytyy mm. Leena Siirtolan kirjoittamasta elämäkerrasta "Leo Siirtola : Lapin...
Mikä ero on mozzarella- ja haloumi juustoilla? 2138 Mozzarella on alkuaan italialainen juusto ja halloumi kyproslainen. Mozzarella on yleisnimi, jolla tarkoitetaan useita erilaisia tuorejuustoja. Se valmistettiin alunperin vesipuhvelin, mutta nykyään useimmiten lehmän maidosta. Halloumi tai halumi valmistetaan lampaan- ja vuohenmaidon seoksesta, mutta on myös juustoja, jotka sisältävät lisäksi lehmänmaitoa. Halloumi valmistetaan tekemällä ensin juoksutepohjainen tuorejuusto, joka keitetään voimakassuolaisessa vedessä. Juuston rakenne tiivistyy ja se saa kumimaisen rakenteen ja kermamaisen maun. Tietoa näistä ja muistakin juustoista mm. näiltä sivuilta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mozzarella http://fi.wikipedia.org/wiki/Halumi http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/juusto.html
Telefo(o)ni Afrikassa on vanha lastenlaulu. Sen lopussa on kohta, jota olen usein ihmetellyt. Kaikissa sanoituksissa, jotka olen löytänyt, on teksti "Häntä… 304 Aksel Törnuddin Koulun laulukirjassa (1913) Telefoni Afrikassa päättyy seuraavasti: "Häntä pannaan toisen korvaan, toinen kärsää käyttää / ja tuo uusi telefoni kaikki toiveet täyttää!"Runon kaikkein alkuperäisimmässä versiossa, joka ilmestyi aikaisemmin samana vuonna Arvid Lydeckenin satu- ja runokokoelmassa Kun päivä paistaa, kyseinen kohta esitetään kirjan kuvituksessa: yksi marakatti ääntelee kärsään ja toinen on pannut norsun hännän korvaansa (kuvateksti: "Näin elefantti menetteli"). Itse runossa sanotaan vain kuvaan viitaten "Aivan niin se menetteli, kuten kuva näyttää, / ja tuo uusi telefoni kaikki toiveet täyttää!"Myöhemmin Arvily sepitti runonsa kokonan uudelleen ja se sai nimen Puhelin Afrikassa. Tämä versio ei jätä sijaa...
Terve, Onko kirjastoilla 16mm elokuvia lainattavana? Olisin myös kiinnostunut ostamaan mikäli niistä jossain vaiheessa hankkiudutaan eroon. 1272 Ei ole, kirjastot lainaavat elokuvia DVD- tai Blu ray -muodossa, ja jonkin verran vielä myös videokasetteina. Tekijänoikeussyistä kirjastot eivät saa myydä poistamiaan kuvatallenteita olivatpa ne missä muodossa tahansa.
Kuka vastaa siitä että vapaakappalelain mukaiset kuusi kappaletta julkaisua toimitetaan Helsingin yliopiston kirjastolle? Lähinnä minua kiinnostaa… 977 Vapaakappalelaki velvoittaa valmistajan lähettämään nuo kuusi vapaakappaletta. Valmistajalla tarkoitetaan kirjapainoja.
Onko jossain päin maailmaa tällä hetkellä vuosi 1964? 412 Maailmassa on monia erilaisia ajanlaskujärjestelmä, joissa vuosien laskemisen tapa on erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi islamilaisessa ajanlaskussa vuodet alkavat perimätiedon mukaisesta profeetta Muhammadin paosta Mekasta Medinaan, joka tapahtui suomalaisen ajanlaskun mukaan vuonna 622. Ainakaan suomenkielisessä Wikipediassa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalenteri listatuissa yleisimmissä kalenterijärjestelmissä ei näyttänyt olevan mitään sellaista järjestelmää, jonka mukaan nyt olisi vuosi 1964 tai mikään mukaan vuosi väliltä 1964–1968 asti. Ei ole tietenkään mahdotonta, etteikö sellaista järjestelmää olisi joku voinut keksiä ja ottaa käyttöön, mutta asiaa ei ole mahdollista selvittää pidemmälle tämän vastauksen...
Mistä on sanonta mitä tyhmempi isäntä sitä suuremmat perunat 883 Sanonta on esiintynyt ainakin Kalle Päätalon tuotannossa. Ihan varmaa ei ole, onko Päätalo tämän keksinyt vai onko sitten vanhempaa perua.