Helmet-kirjastokortin voi saada vain käymällä jossakin Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kirjastossa. Kortin voi kyllä saada kuka tahansa, jolla on osoite Suomessa. Voit hankkia kirjastokortin, kun käyt seuraavan kerran pääkaupunkiseudulla.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa
”Sattui kerran vahingossa Matin muija” alkaa laulu, josta on olemassa useita erilaisia toisintoja monilla eri nimillä, esimerkiksi ”Matti ja pappi”, ”Matti ja rovasti”, ”Matin muijan kuolema”, ”Matin muija”, ”Matin Maija”, "Lehmän annan papille" ja ”Sattui kerran vahingossa”. Laulussa ahne pappi vaatii Matilta lehmää palkaksi ruumiin siunaamisesta. Tämä arkkiveisu levisi Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja oli ainoa koko maahan levinnyt selkeästi papistoon kriittisesti kantaa ottava kertova laulu.
Anneli Asplundin mukaan laulun arkkipainatuksia on tiedossa kolme, joista vanhin vuodelta 1906. Asplundin kirjassa on useita laulun toisintoja: erilaisia sanoituksia ja neljä melodianuotinnosta.
Kirjassa ”Laululipas : Suomen...
Suomen etu- ja sukunimilain (946/2017) 16 §:n mukaan elossa olevan henkilön käytössä oleva sukunimi voidaan ottaa sukunimenä käyttöön vain tietyin ehdoin. Sukulaisuus on hyväksytty peruste eli jos tämä kysymyksessä mainittu henkilö on kysyjän puolison sukulainen, nimenmuutos on ollut laillinen eikä sitä varten ole tarvinnut kysyä erikseen lupaa. Jos kysyjän puoliso haluaa ehdottomasti eri nimen, hänen täytyy hankkia ns. uudissukunimi, joka ei ole vielä kenenkään käytössä. Uudissukunimestä säädetään em. lain pykälissä 17-20.
Heikki Poroila
Tarkoitat varmaankin Suomen pitkäaikaista presidenttiä Urho Kaleva Kekkosta? Kansallisbibliografian artikkeli osoitteessa http://www.kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/632 kertoo, että hän syntyi 3.9.1900 Pielavedellä.
Kippari-lehteä on tilattu Lahden kaupunginkirjastoon vuodesta 1986 lähtien. Poikkeuksen muodostaa vuosi 1994, jolloin lehteä ei ole tilattu. Vuoden 2004 lehdet ovat lukusalikäytössä pääkirjastossa. Aiempien vuosien lehtiä voi lainata pääkirjastosta mutta vuoden 2003 lehdet ovat vielä sitomossa. Tänä vuonna Kippari-lehti tulee myös Launeen kirjastoon, josta lehden irtonumeroita voi lainata lukuunottamatta uusinta numeroa.
Eeva Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan kirjan 1. painos ilmestyi 1976. Kirjallisuusarvosteluja -sarjassa B, johon on koottu suurimmissa sanomalehdissä olleita kirja-arvosteluja, on myös kyseisen kirjan arvosteluja: 1976:11-12, s.924 ja 1977:1, s. 24, 25, 42, 50.
Lisäksi Joensuun kaupunginkirjaston Pohjois-Karjala -kokoelmasta löytyvät artikkelit sanomalehti Karjalaisesta 3.10.1976 ja sanomalehti Pohjois-Karjalasta 5.11.1976. Lisäksi löytyy yleisartikkeleita: Ruumiinkulttuuri 1995:2, s.14-19, 51 ja Ruumiinkulttuuri 1994:1:14-16, 51 ja Kodin kuvalehti 1997:5 (Ks. tietokanta Aleksi ja kirja Suomen kirjailijat 1945-1980, s.687).
Kirjallisuusarvostelujen B-sarjaa ja aikakauslehtiä saa lainaksi, sanomalehtiartikkeleista lähetämme kopioita....
Valitettavasti lainojen uusiminen pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoista ei vielä toistaiseksi onnistu Internetin kautta.
Syynä on kymmenisen vuotta vanha kirjastojärjestelmä, johon ei mm. kustannussyistä johtuen ryhdytä liittämään kyseistä mahdollisuutta. Uuden kirjastojärjestelmän valintaprosessi ja hankinta on par'aikaa käynnissä, mutta sen käyttöön otto vienee vielä noin vuoden verran.
Kun uusi kirjastojärjestelmäotetaan käyttöön (v. 2003?) tulee siinä olemaan mahdollisuus uusia lainat Internetin kautta.
Yhdistyslaki säätelee Suomessa yhdistysten toimintaa. Yhdistyslaki on luettavissa ajantasaisena Finlex-tietopankissa:
Yhdistyslaki 26.5.1989/503
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503
Yhdistyslain 17 §:n mukaan yhdistyksen jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksessa. Perinteisen kokouksen lisäksi voidaan yhdistyksen säännöissä sopia, että kokoukseen voi osallistua myös postitse, sähköpostilla tai muulla sähköisellä viestintävälineellä. On myös mahdollista säännöissä sopia tiettyjen päätösten tekemisestä erillisissä äänestystilaisuuksissa.
Yhdistyslain 5 luku käsittelee yhdistyksen päätöksentekoa tarkemmin. Luvussa säännellään mm. yhdistyksen kokouksen koollekutsumisesta ja päätöksenteosta kokoustilanteessa...
Ajan voi varata soittamalla toimipisteeseen, jossa digitointia haluaa tehdä. Valitettavasti Joensuun pääkirjastolla videokasettien digitointimahdollisuus on kuitenkin toistaiseksi pois käytöstä vioittuneen laitteiston vuoksi.
Tällä hetkellä VHS-digitointiin on mahdollisuus seuraavissa Vaara-kirjastojen toimipisteissä:
Ilomantsin kirjasto (vhs suoraan dvd:lle)
Kiteen kirjasto (vhs tietokoneelle, josta tikulle tai dvd:lle)
Lieksan pääkirjasto (vhs tietokoneelle, josta tikulle tai dvd:lle)
Digitointi toimii pääasiassa itsepalveluna, mutta ohjeet ovat hyvät ja opastusta toki annetaan. Joensuun pääkirjastolla on myynnissä 64GB muistitikkuja, johon mahtuu videota varmasti useampi kasetillinen. Muistitikkujen saatavuus kannattaa varmistaa...
Tilastokeskus julkaisee tilastoja niin kunnan, valtion kuin yksityisen sektorinkin palkoista, esim. kuntasektorin palkat http://www.stat.fi/tk/hp/palkkatilastot_julsektorikk.html . Nämä ovat siis kuitenkin keskiansioita, eivät peruspalkkoja. Kirjastonhoitajien palkkaluokat kunnissa ja valtiolla löytyvät Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimuksesta, valtion osalta Valtion yleisesta virka- ja työehtosopimuksesta. Nämä löytyvät Internetistäkin, http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,15173,15179,9663 . Valtion työehtoihin, sopimuksiin ja palkkamääräyksiin kannattaa tutustua Valtiovarainministeriön julkaisemassa kokonaisuudessa Valtio työnantajana, http://www.vm.fi/vm/fi/12_Valtio_tyonantajana/index.jsp . Valtion virka- ja työehtojen...
HelMet -järjestelmässä voi asiakas itse tehdä vain yhden varauksen teosta kohden. Kun tarvitaan useampia varauksia, ne voi tehdä virkailija kirjastossa.
Varausmaksua ei peritä lastenaineistosta, siis aineistosta, joka on rekisterissä merkitty tunnuksella LAS, eikä alle 18-vuotiailta varaajilta.
HelMet kirjastoissa ei näyttänyt olevan Annika Thorin "Melkein ystävä" nimistä teosta. Kyseessä voi olla uutuus tai sitten kirjan nimi onkin jokin toinen.
Tätä laulua on etsitty aiemmin tässä palvelussa eikä laulua löytynyt silloinkaan. Vastauksen kommenttikentässä eräs kommentoija muistelee laulun sanoja. Hänen mukaansa laulu alkaa: "Hyvää huomenta oma kulta". Näilläkään tiedoilla en onnistunut löytämään laulun nimeä tai esitystä.
Aiempi vastaus ja kommentti:
https://www.kirjastot.fi/kysy/muistaako-kukaan-mujeen-laulamaa-lastenla…
Ehkä joku lukija tunnistaa laulun ja tietää laulun nimen tai esittäjän tai muita tietoja laulusta.
Se, kuinka kauan kirjaston tietokoneella saa olla, riippuu kirjastosta ja sen tietokoneista. Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä on pikakoneita, joita voi käyttää vain 15 tai 30 minuuttia. Kirjastoissa on myös koneita, joilla voi olla kokonaisen tunnin, kaksi tuntia tai peräti neljä tuntia. Kaikissa kirjastoissa ei kuitenkaan ole kahden tai neljän tunnin koneita. Jos koneelle ei ole tulossa ketään sen jälkeen, kun tunti tai muu varausaika on kulunut, konetta saa ehkä käyttää vielä pidempään.
Tarkempia tietoja siitä, kuinka pitkän aikaa koneella voi olla, saat omasta kirjastostasi, jonka henkilökunta neuvoo sinua varmasti mielellään. Voit myös itse katsoa tietyn kirjaston tietokonevalikoimaa osoitteesta https://varaus.lib.hel.fi....
Vuonna 1941 julkaistu Aku Ankka -lyhytanimaatio Old MacDonald Duck on julkaistu Suomessa DVD-kokoelmalla The Chronological Donald 1934-1941, mutta sen tekstityksessä lehmän nimeä ei ole muutettu, vaan se on edelleen Clementine. On toki mahdollista, että esim. televisioesityksen yhteydessä on käytetty eri käännöstä ja siinä nimi on vaihdettu.
Clementine on feminiininen muoto nimestä Clement. Se pohjautuu latinaan ja tarkoittaa lempeää, lauhkea, hellää.
Disney Treasures -julkaisut: https://disney.fandom.com/wiki/Walt_Disney_Treasures:_Wave_Three#The_Ch…
Nameberry.com: https://nameberry.com/babyname/Clementine
Kyseessä on ensimmäinen Craig Russellin kahdesta suomennetusta Lennox-sarjan romaanista, Yksityisetsivä Lennox, joka ilmestyi 2015. Toinen osa, Glasgowilainen suudelma julkaistiin tänä vuonna. Kaikkiaan sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa vuosina 2009-2016. Sarjan päähenkilö Lennox on entinen kanadalainen sotilas.
Helmet-kirjastojen e-aineistopalvelut löydät täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Ohjeet/Ohjeet_ekirja_ja_aanikirjapalveluihin(25244). Esimerkiksi Ellibs-palvelussa saat heti lainattavissa olevan aineiston näkyviin painamalla yläpalkin "saatavuus"-kohtaa, jonka jälkeen valitaan "saatavilla heti". Overdrive-palvelussa taas yläpalkista valitaan "kokoelmat", jonka jälkeen "nyt saatavilla".
Hei,
kysyin asiaa Helsingin pörssistä ja sain vastauksen, jossa ei eritellä peräkkäistä ja samanaikaista merkintää. Joka tapauksessa merkintää käytetään osakemarkkinoilla. Lähetin heille sähköpostia, jossa pyysin tarkennusta mutta en ole sitä vielä saanut. Tässä kuitenkin vastaus jonka sain:
Merkintä = Osakkeiden ja joukkovelkakirjojen ostaminen liikkeeseenlaskun yhteydessä
-selitys Pörssisäätiön Osakeoppaasta. NASDAQ OMX Asiakaspalvelu.
Mikäli saan tarkennuksen, lähetän vastauksen myöhemmin.
Antoisaa opiskelua