Kadonnutta DVD-levyä ei voi korvata ostamalla kaupasta samanlaisen, vaan se täytyy korvata maksamalla korvaushinta kirjastoon.
Kirjasto maksaa jokaisesta hankkimastaan DVD-levystä myös tekijänoikeusmaksuja, mutta niiden maksaminen ei tietenkään tarkoita, että tekijänoikeudet sinänsä siirtyisivät minnekään. Maksamalla tekijänoikeusmaksut kirjasto vain hankkii luvan kyseisen DVD:n kirjastokäyttöön. En siis oikein ymmärrä, mitä tarkoitat kysymykselläsi siitä, jäävätkö oikeudet sinulle. Korvaamassasi levyssä itsessään tietysti periaatteessa säilyvät kirjastokäyttöoikeudet, mutta koska levy on joko kadonnut tai turmeltunut, tällä ei ole merkitystä.
Kirjastojen kaukopalvelun kautta voi lainata kirjoja myös yliopistojen kirjastojen kokoelmista. Kaukopalvelusta peritään lähettäjäkirjaston asettama maksu.
Nuoruustangossa ainakin mainitaan Siikainen muutamassa kohdassa, tapahtumista suurin osa taitaa silti sijoittua Merikarvialle ja Turkuun. Vares ja kaidan tien kulkijat sijoittuu esittelytekstien perusteella myös maaseudulle, mutta hieman Siikaista pohjoisemmaksi, Keski-Pohjanmaalle. Paljon tietoa Reijo Mäestä löydät mm. Otavan sivuilta http://www.otava.fi/kirjailijat/ ja Dekkarinetistä http://www.tornio.fi/MakiReijo.
Suomen eduskunnan sivulta löytyy tieto pisimpään valtiopäivillä istuneista kansanedustajista http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hx8200.htm
Tilaston mukaan Ilkka Kanerva ja Esko-Juhani Tennilä ovat istuneet pisimpään: 32 valtiopäivillä.
Deutsche Biographien mukaan näyttää siltä, että Karl Wilhelm Ferdinand, on ollut marsalkka, Generalfeldmarschall, 1787, vuosina 1972-1794 ja 1806, https://www.deutsche-biographie.de/sfz39894.html#ndbcontent
Heraldiikka-Wikissä on mainittu 1787 ja 1806, https://www.heraldik-wiki.de/wiki/Generalfeldmarschall#Kurbrandenburg_u…
Ehkä tutustuminen hänen elämäkertaansa tai sotilasmatrikkeleihin voisi selventää asiaa, Detusche Biographiessa on kirjallisuuslista. Tällainen teos sotilashistoriasta Preussista on saatavilla verkossa, Adel und Militär in Ost- und Westpreußen zum Ende des 18. Jahrhunderts, Frank Behr, https://edoc.hu-berlin.de/bitstream/handle/18452/23763/dissertation_beh…
Tilastokeskuksen kirjastosta kerrottiin, että kaupungittaisia tilastoja Suomeen muuttaneista kansalaisuuuksittain ei ole. Monissa kunnissa tietystä maasta muuttaneita on vain muutamia, ja tietosuojasyistä tällaisia tilastoja ei julkaista.
Tilastokeskuksen sivuilta löytyy Suomessa vakinaisesti asuvat ulkomaalaiset -tilastoja (uusin 31.12.2015, ennakkotieto), mutta ei siis kaupunkikohtaista tilastoa:
http://docreader.readspeaker.com/docreader/index.php?jsmode=1&cid=brzou…
Tilastokeskuksesta saa myös tarkempia tietoa maksullisena palveluna, mutta tällöinkään ei alle 10 hengen tietoja ilmoiteta. Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: erityispalvelut(at)tilastokeskus.fi
Kaupunkilaisten geeniperimä ei taida olla tiedossa.
Tässä muutama ehdotus, joista voisit olla kiinnostunut:
Follett, Ken: Vuosisata-trilogia
Falcones, Ildefonso: Meren katedraali
Atkinson, Kate: Hävityksen jumala ja Museon kulisseissa
Kirjailijat Kirjasammossa:
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175961871980
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175904630331
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176004333349
Valmista listaa en onnistunut löytämään.
Jos suosituimmuutta arvioidaan kirjamyynnin kautta, Finlandia-ehdokkaiden listoja voi verrata esim. Suomen kustannusyhdistyksen sivuilta löytyviin myydyimpien kotimaisten kaunokirjojen listoihin (https://kustantajat.fi/tilastot/bestsellerit).
Vuoden 2022 Finlandia-voittaja, Iida Rauman Hävitys, on 20 myydyimmän kirjan listalla kolmantena. Muista ehdokkaista Olli Jalosen Stalker-vuodet on sijalla 15.
Vuoden 2021 ehdokkaista Rosa Liksomin Väylä on sijalla 3, Pirkko Saision Passio sijalla 11 ja voittaja Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto sijalla 4.
Vuoden 2020 listalla voittaja, Anni Kytömäen Margarita, on sijalla 2. Ehdokkaista Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on sijalla 5.
Voisiko olla kyseessä aivan uusi asia? Löysin hakukoneella sivuston:
http://www.kaakao.net/sieppi/index.html
joka käsittelee omien sanojensa mukaan
SIEPPI: SIEPPAUKSIA POTTEREISTA
Sanakirjoista en löytänyt selityksiä sanalle sieppi.
Hei!
Löysin asiaan saman vastauksen kahdesta eri kirjasta: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet. O 2000 ja Uusi suomalainen nimikirja. O 1988. Niiden mukaan Aalto on tyypillinen 1900-luvun alussa harkiten valittu sukunimi, sillä siis korvattiin esimerkiksi ruotsalainen sukunimi.
Ilmeisesti kaikista Suomen yleisistä kirjastoista voi lainata DVD-elokuvia.
Helmet-kirjaston DVD-elokuvat: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28*%29%20f%3Ag%20c%3A15__O…
Hakutulosta voi rajata tarkennetussa haussa esimerkiksi lasten kokoelmaan ja tiettyyn kieleen.
LINDA - yliopistokirjastojen yhteistietokannasta löytyi seuraavat julkaisut:
Lahti kansainvälistyvässä Suomessa : tavoitesuunnitelmaseminaari 29.11.1989 / [julkaissut]
Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus Lahti : 1990. Pihlaja, Juhani:Lahden peruspiirteet : millainen kaupunki Lahti on? [Lahti] : Tekninen virasto, tietopalvelut, 1991. Happy days are here again : Amerikan ilmiöitä ja ajankuvaa Lahdessa 1945-1965 / [Lahden kaupunki], 1990. Halme, Timo: Kaupungin sisäinen rakenne : kaupunkirakenteen hajautuminen, Kuopion kaupunki, 1995. Vesala, Riitta Maankäytön suunnittelun strategiat ja käytäntö : esimerkkinä Lahti Espoo : Teknillinen korkeakoulu, 1994. The Finnish Urban Indicators System Nimeke A portrait of...
Kappaleen nimi lienee Ihanuuteni ja sitä on esittänyt Yasmiinin tuoksu. Eräällä keskustelupalstalle aihetta käsitellään hieman enemmänkin, http://www.radiosuomipop.fi/phpbb2/viewtopic.php?p=152860 .
Aineistotietokannasta kannattaa etsiä nimellä Ihanuuteni, http://kummeli2.kemi.fi:8000/Intro?formid=form.html .
Haulla löytyvät seuraavat
Suomirock Vol 1 [Videotallenne] : Power Karaoke
Suomi soittaa [Äänite] : jaksaa vanhakin tanssia p1997
Tanssiorkesteri Syke Villit bootsit p2003
Ensimmäisestä en löytänyt tietoja esittäjästä tätä kautta, toisella levyllä kappaleen esittää tanssiorkesteri Ässät, kolmannella tanssiorkesteri Syke. Ehdotan, että käyt lähikirjastossa katsomassa, olisiko näissä äänitteissä etsimäsi kappale.
Valitettavasti Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista Ylioppilaslehti tuolta ajalta puuttuu kokonaan. Se on kuitenkin luettavissa Kansalliskirjastossa, myös mirofilminä.
https://finna.fi
Tietoa Agatha Christien elämästä löydät kätevästi Internetistä osoitteesta:
http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/kirjailijat/agatha.htm
Sivuilla on tietoa Christien elämästä ja tuotannosta sekä runsaasti linkkejä muille saman aiheisille www-sivuille. Sivuilta löytyy myös lista Christie -aiheisesta kirjallisuudesta johon pääset tutustumaan tarkemmin kirjastoissa.
Nykyisistä kansanedustajista löytyy luettelo ikäryhmittäin. 1980-luvulla syntyneitä on jo 33 (16,5 %):
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/tilastot/Sivut/hex8230_Kansanedustajien%20ik%C3%A4rakenne.aspx
Ensimmäiset 80-luvulla syntyneet tulivat ehkä valituiksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Samanlaista ikäryhmäjakoa ei heistä löytynyt. Kukaan heistä ei liene kuitenkaan ensimmäinen, koska kansanedustajat aloittavat työnsä yhtä aikaa. Tässä linkki luetteloon vuoden 2003 kansanedustajista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vaalikauden_2003%E2%80%932007_kansanedustajista
Varsin kattava lista löytyy Edgar Allan Poe Society of Baltimoren sivuilta: http://www.eapoe.org/works/index.htm
Täältä löytyy ainakin osa suomennetuista teoksista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Edgar_Allan_Poe
Täältä saa myös paitsi listan alkuteoksista myös kokoekstinä kyseiset teokset: http://en.wikisource.org/wiki/Author:Edgar_Allan_Poe
Vuonna 2005 on ilmestynyt Jukka Halmeen ja Juri Nummelinin toimittama kirja Ulkomaisia kauhukirjailijoia (ISBN 951-692-595-2), jossa on artikkeli Edgar Allan Poesta ja perusteellinen lista hänen suomennetuista teoksistaan.
Iltasella on yleinen Karjalassa, Savossa, Keski-Suomessa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Suomen murteiden sanakirja ei vielä yllä vissiin-sanaan asti, joten sen yleisyyttä jossain murteessa täytyisi kysyä Kotimaisten kielten keskuksesta.LähteetSuomen murteiden sanakirja: Iltasella: https://kaino.kotus.fi/sms/?p=qs-article&sms_id=SMS_c21830df2c252ca7d48…Iltasella levikkialue (kartta): https://kaino.kotus.fi/sms/?p=map&map_id=174733
Suomessa tuskin kukaan tarjoaa tällaista "rekisteröintipalvelua", koska meillä tekijänoikeudellinen suoja syntyy automaattisesti, kun teos on luotu. On tietenkin tilanteita, joissa tekijänoikeuden omistajan voi olla vaikea todistaa aukottomasti tekijyyttään. Teosto pitää yllä teosrekisteriä, koska hoitaa rojaltien perimisen ja välittämisen. Vastaavasti esimerkiksi Sanastolla on tekijöiden itsensä luoma rekisteri niistä teoksista, joiden edunvalvontaa (lähinnä lupakäytäntöjä ja korvauksia) halutaan valvoa.
Jos on Teoston tai Sanaston jäsen, ilmoitus teoksesta rekisteriin on käytännössä kysymyksessä esitetyn kaltainen toimi, mutta molemmissa lähdetään siitä, että rekisteriin merkitään valmiita teoksia, Sanastossa käytännössä edellytetään...
Marvi Jalosta löytyy enemmän tietoa ainakin seuraavista kirjoista:
-Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita.
-Nuorten suosikkikirjat kautta Plätän.
Molemmat kirjat löytyvät Tuusulan pääkirjaston lastenosastolta, ensimmäinen on lainattava kappale ja toinen on lasten käsikirjastossa. Voit kysyä tarkemmin kirjaston henkilökunnalta.