Maija-laulun sanoja on kysytty tällä palstalla aiemminkin. Lainaan tässä vuonna 2018 annettua vastausta. "Sanat tähän lauluun löytyivät pienestä "Jeesuksesta laulan" vihkosesta, joka on painettu 1959 Kristiinassa, kirjapaino Oy Pohjan-miehessä. Laulun sanoittajaa tai säveltäjää ei kerrota." Vihkosta voi yrittää saada kaukolainaksi.
Kyseessä on ensimmäinen Craig Russellin kahdesta suomennetusta Lennox-sarjan romaanista, Yksityisetsivä Lennox, joka ilmestyi 2015. Toinen osa, Glasgowilainen suudelma julkaistiin tänä vuonna. Kaikkiaan sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa vuosina 2009-2016. Sarjan päähenkilö Lennox on entinen kanadalainen sotilas.
Saat sen selville Helmet-verkkokorjaston kautta (www.helmet.fi). Kun kirjoitat Helmetiin Teoksen nimi -kohtaan hakemasi kirjan nimen ja klikkaat Hae-painiketta, saat luettelon kirjastoista, joiden kokoelmissa kirja on. Sivulla näkyy kymmenen kirjastoa, mutta jos kirjoja on enemmän kuin kymmenen, saat loput näkyviin klikkaamalla Näytä kaikki sijainnit -painiketta. Laskemalla kirjastojen lukumäärän selviää myös kirjojen määrä. Huomaa, että joistakin kirjoista on kirjastoissa useita painoksia. Myös mahdolliset äänikirjaversiot kirjasta ovat omana tietueenaan.
Helsingin kaupunginkirjaston maksuja ei voi maksaa aivan suoraan tilille. Asiasta pitää sopia erikseen ja pyytää lasku, jossa olevalle tilille maksut voi suorittaa. Jos maksut haluaa hoitaa tilisiirtona, kannattaa ottaa yhteyttä omaan lähikirjastoon ja pyytää maksuista laskua.
Tämähän kuulostaa aivan Vilijonkalta, mutta Muuminpeikon jaksossa 14, jossa Vilijonkka muuttaa Muumilaaksoon, sitä ei ollut. Muumi-sitaateista sitä ei myöskään löytynyt. Vilijonkan hahmo perustuu Muumi-sarjakuviin, hän ilmestyy osassa 6 Muumilaaksoon, mutta en pääse tarkistamaan tekstiä, koska sarjakuva ei ole kirjastossamme saatavilla.
Ehkä joku lukijamme osaa paikallistaa lauseen?
https://sitaatit.fi/muumi-sitaatit/
https://www.moomin.com/fi/quotes/
Runo on Antero Kajannon ja löytyy kokoelmasta Paarma, julkaistu 1946
Kirja löytyy Pasilan kirjaston kirjavarastosta. Varauksen voit tehdä sivulla http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1327450?lang=fin
Runo on luotteloitu Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaan
http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=…
Suomi24:n ylläpitäjät poistavat viestejä harkintansa mukaan, jos ne ovat sääntöjen vastaisia. Osoitteesta https://www.suomi24.fi/opastus/saannot löytyvät keskustelujen säännöt. Asiattomasta viestistä ilmoittaessaan kannattanee kertoa, mitä sääntöjen kohtaa viesti rikkoo. Moderaattori on toki lopulta se, joka ratkaisee, onko viesti asiaton. Joskus saattaa olla, ettei moderaattori ole heti paikalla tai ehdi käydä kaikki ilmoituksia läpi.
Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajien nimet löytyvät osoitteesta http://nobelprize.org/nobel_prizes/literature/laureates/.
Palkinto myönnetään koko kirjailijan tuotannosta, ei yhdestä teoksesta. Kaikilta palkinnon saaneilta on suomennettu teoksia. Suomennetuista teoksista löytyvät tiedot Kansallisbibliografiasta http://finna.fi.
Vuodesta 1994 palkinnon ovat saaneet:
2006 - Orhan Pamuk
2005 - Harold Pinter
2004 - Elfriede Jelinek
2003 - J.M. Coetzee
2002 - Imre Kertész
2001 - V.S. Naipaul
2000 - Gao Xingjian
1999 - Günter Grass
1998 - José Saramago
1997 - Dario Fo
1996 - Wislawa Szymborska
1995 - Seamus Heaney
1994 - Kenzaburo Oe
Rikosrekisterilain 770/1993 ajantasaisen version 3-4a§:ssä määritellään tietojen luovuttaminen rikosrekisteristä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930770
Oikeusrekisterikeskuksen sivulta löytyy myös tiivistelmä Rikosrekisteristä
https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi/index/palvelut/rikosrekisteriot…
Sukunimi Fogel on Suomessa melko harvinainen. Digi- ja väestötietoviraston tilaston mukaan se on tai on ollut käytössä 52 suomalaisella. Vähän tietoa nimestä löytyy ainakin Sukunimi-infon sivulta.
Konnansuota puolestaan ei puolestaan ole tilaston mukaan ollut käytössä kenelläkään suomalaisella. Siten siitä ei myöskään ole lisätietoja.
Digi- ja väestotietoviraston sukunimihaku: https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Fogel Sukunimi.infon-sivulla: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/index-lista.html
Ihan turhaan olet pettynyt, sillä voin kertoa sinulle ilouutisen : kyllä joulukalenteri on.
Sinne pääset vaikka Auran kirjaston etusivulla olevasta linkistä:
http://www.aura.fi/kirjasto (ja siellä jouluinen kalenterikuva) tai http://joulukalenteri.positiivarit.fi/ .
Kalenterin teemme tänä vuonna nyt toista kertaa yhteistyössä Positiivarit-nimisen yrityksen kanssa.
Mutta itse kalenterin runot ja ulkoasu ovat edelleen samojen tekijöiden käsialaa.
Tunnelmallista joulun odotusta joulukalenterin parissa!
Liikennemerkeistä säädetään Tieliikennelaissa 729/2018 (laissa liikennemerkeistä käytetään myös nimitystä liikenteenohjauslaite). Linkki: Tieliikennelaki: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729
Valitettavasti kysymäsi runon alkuperä ei etsimisestä huolimatta selvinnyt. Runoa haettiin Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämästä "Linkki maailman runouteen" -tietokannasta, kahdesta eri virsitietokannasta (virret.net sekä virsikirja.fi) sekä mm. Finna-palvelusta.
Mikäli joku tämän kysymyksen ja vastauksen lukijoista tunnistaa kysymyksen, voi vastaukseen mielellään jättää kommentin.
Hei,
Katsoin Yliopiston Almanakkatoimiston sivuilta, niin viikonpäivä oli lauantai 28.10.2006. Simon nimipäivä.
Osoite verkossa:
https://almanakka.helsinki.fi/fi/arkisto/yliopiston-almanakat-universit…;
Voisitko kertoa tarkemmin kuka on Kisse, niin yritämme selvittää hänen yhteystietonsa. Jos Kisse on muusikko, voisit ehkä kysyä vaikkapa Suosikki-lehden Professor-palstalta, josta saa vastauksia tämän tyyppisiin kysymyksiin. Professor-palstan sähköpostiosoite on professor@kuvalehdet.fi tai postikortilla SUOSIKKI/TOIMITUS proffa/Yhtyneet kuvalehdet PL 258 00002 HELSINKI
Olet hakenut työhösi aineistoa aivan oikeasta suunnasta eli työturvallisuuskeskuksesta. Saamasi aineiston lähdeluettelot sisältävät varmasti runsaasti lisävinkkejä muista lähteistä. Opinnäytetyöhän ei välttämättä tarvita runsaasti aineistoa, jos jo saatu on relevanttia.
Mutta lisää voit hakea esimerkiksi artikkelitietokannoista tai kirjastojen kokoelmaluetteloista. Kysy lähikirjastostasi, mitä tietokantoja siellä on käytössä. Haettaessa sanalla "perehdyttäminen" löytyy kotimaisten lehtien viitetietokanta ALEKSIsta 21 viitettä, mm. Ganzel, Rebecca: Perehdyttäminen kilpailukeinona (lehti: Yritystalous 1/1999).
Vaihtoehtoisesti voi hakusanoina käyttää vaikka sanoja "työnopastus" tai "työnopetus". Netin kautta pääset selailemaan kirjastojen...
DVD-formaatteja on monenlaisia, mutta tavallisin lienee yksipuolinen ja yksikerroksinen DVD-5-formaatti, jonka 4,7 gigatavun kapasiteettiin mahtuu 120 minuuttia DVD-tasoista videokuvaa. Pakattua/huonolaatuisempaa videokuvaa siihen mahtuu enemmänkin. CD-tasoista musiikkia DVD-5-levylle mahtuu lähes 8 tuntia. Esimerkiksi normaali tallennettava DVD-R on formaatiltaan DVD-5-levy.
Melko yleisiä esimerkiksi pitkien elokuvien tallentamisessa ovat myös kaksikerroksiset DVD-9-levyt, joihin mahtuu lähes tuplamäärä dataa, esimerkiksi noin 240 minuuttia hyvälaatuista videokuvaa. Tallennettavissa levyissä DVD-9-formaattia edustaa DVD-R DL.
Lähteet:
Gayle A. Alleman: "How DVDs work" / HowStuffWorks
Sal Prince: "DVD Size: How Much Data Do the Various...
Vika voi olla verkkoyhteydessä, jolloin kirjan lainausta ei saada täysin vahvistettua kerralla. Voit yrittää sulkea Bluefire Readerin ja ladata kirjan uudestaan laitteellesi. Jos kirja on jo ladattu Bluefire Readeriin, niin poista ensin se ja lataa uudestaan kirjastosta. Kirjan voi useimmiten ladata vähintään kolme kertaa palvelusta omalle laitteelle.