Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
600 000 asukkaan Helsingissä on 5 kirjastoa sunnuntaina auki ainakin neljä tuntia. 250 000 asukkaan Espoossa 3 kirjastoa auki. 180 000 asukkaan Turussa yksi… 3131 Vuoden 2010 virallinen väkiluku Tampereella oli 213 217 henkilöä. Tampereella ei tällä hetkellä ole sunnuntaisin auki olevia kaupunginkirjaston toimipaikkoja. Pääkirjastossa sijaitseva käsikirjasto sekä Puutarhakadulla sijaitseva lehtilukusali eivät palvele asiakkaita enää sunnuntaisin. Muutos aukioloaikoihin tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Vuoden 2009 loppuun saakka käsikirjastoa ja lehtilukusalia pidettiin sunnuntaisin auki kuuden tunnin ajan (viimeiset vuodet 11.00-17.00). Sunnuntaiaukiolo kuuluu kirjaston tavoitteisiin, mutta ainakaan vuonna 2012 tämä ei vielä toteudu.
Pistänkin teille aika pahan kyssärin. Kun kelloja siirretään talviaikaan ja sinä yönä tekee kellon mukaan 12h töitä (klo 19 - 07). Kuitenkin kun kelloja… 4621 Määräykset työajasta, palkasta ja muista korvauksista löytyvät kunkin alan työehtosopimuksista. Mahdollisesti asioista voidaan sopia myös työntekijä ja työnantajapuolen liittojen välisissä neuvotteluissa. Yleissitovat työehtosopimukset löytyvät Finlexistä http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto/ Työtuomioistuimessa on vuonna 1987 annettu seuraava aiheeseen liittyvä ratkaisu. (TT:1987-13) "Vastalauseena sille, että työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta ylityökorvausta talviaikaan siirtymisen yhteydessä tehtäväksi määrätyltä yhdeksänneltä työtunnilta, olivat työntekijät poistuneet työpaikalta kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen, minkä johdosta tehdas oli jouduttu ajamaan alas. Työstä poistuminen oli kohdistunut...
Onko missään olemassa nuottia Risto Räppääjän lauluun: Minä kaipaan vanhaan kotiin.. Mistä sen voisi ostaa tai saada 1770 Nuottia ei ainakaan vielä ole. Iiro Rantalan vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä, jolla on musiikkia Mari Rantasilan ohjaamasta Risto Räppääjä -elokuvasta, laulu on. Levyn tekstiliitteessä on laulun sanat. Levy on tulossa Pirkkalan kirjastoon, ja se on myös myytävänä.
Milloin Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämästä sakkorekisteristä (http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/28625.htm) poistuu merkintä sakkorangaistuksesta? 2059 Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän sakkorekisterin sisältämistä tiedoista säädellään laissa sakon täytäntöönpanosta 672/2002. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020672 Tämän lain 52 §:ssä lukee: Tietojen poistaminen sakkorekisteristä Sakkorekisterin sisältämät tiedot poistetaan viiden vuoden kuluttua siitä, kun niitä koskevan tässä laissa tarkoitetun seuraamuksen täytäntöönpano on päättynyt. --- Tuo lain kohta on muutettu säädöksellä 348/2013 ja se on astunut voimaan 1.6.2013. Lain 2 §:ssä kerrotaan seuraamuksen täytäntöönpanosta: ”Sakon ja omaisuuteen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoon on ryhdyttävä, kun ratkaisu, jolla kyseinen seuraamus on määrätty, on tullut lainvoimaiseksi tai kun ratkaisu on pantavissa...
Etsin puutarhavajan rakennusopasta. Onko oppaita ja mistä löytyy?? 1577 Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen yhteisestä HelMet-aineistohausta löytyy useita piharakennusten rakennusoppaita. Esimerkeiksi valitsin seuraavat: Qvist, Leif Pihanikkari : rakennusohjeita linnunpöntöstä leikkimökkiin Suikkanen, Eino E. Penkki, koppi, pukki : rakennamme pihaan ja puutarhaan HelMetistä löydät lisää vaihtoehtoja käyttämällä esimerkiksi hakusanoja: pihakalusteet, rakennusohjeet, vajat Aineistohaku löytyy osoitteesta: http://www.helmet.fi
Haluaisin tietää sukunimen Kunelius historiasta. Alkuperä yms. 1659 Emme onnistuneet löytämään tietoa Kunelius-nimestä kirjaston nimikirjoista. Nimi vaikuttaisi kuitenkin olevan ruotsinkielistä alkuperää. Neuvoisimmekin ottamaan yhteyttä suoraan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimistöneuvontaan, yhteystiedot löydät täältä: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=181 . Neuvonta on heinäkuun ajan suljettuna, mutta elokuussa neuvontanumeroon voi jälleen soittaa. Toivottavasti sukunimen alkuperä selviää!
Saisinko Aulikki Oksasen sanat Armas Järnefeltin Kehtolauluun? 10046 Etsimäsi Aulikki Oksasen lauluruno Järnefeltin Kehtolauluun sisältyy Oksasen kokoelmaan Kolmas sisar (Siltala,2011). Runo alkaa näin: "Tummuu yö. Vain tuuli vaeltaa. / Vie kauas maailma tie myrskyinen." Saat runon sähköpostiisi. http://yle.fi/uutiset/sibeliuksen_valse_triste_ja_jarnefeltin_kehtolaul… Oksanen, Aulikki: Kolma sisar (Siltala, 2011)
Tarvitsisin tietoa Aasialaisesta kirjallisuudesta yleisesti ja merkittävistä/suosituista kirjailijoista. Onko olemassa mitään asiaa käsittelevää internet… 2054 Suomenkielellä tietoa Aasian kirjallisuudesta kannattaa etsiä esim. ns. suurista kirjallisuushistorian sarjoista. Esim. Kansojen kirjallisuus -sarjassa osassa 1 kerrotaan Iranin ja Intian muinaisista teksteistä, osassa 2 näiden käsitellään samojen alueiden lisäksi Japanin ja Kiinan keskiaikaisia tekstejä. Lisäksi ainakin osat 4 ja 10 kannattaa tarkistaa. Rafael Koskimiehen toimittaman Maailman kirjallisuus -sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan varhaisista teksteistä Itämaistä; mukana mm. Intia. Kiinan klassisesta runoudesta saat tietoa ainakin Pertti Niemisen kirjasta Mandariini kainalossa. Jonkinmoista apua saattaisit saada myös Suomennoskirjallisuuden historiasta, jonka toisessa osassa käsitellään mm. Intian, Arabian, Kiinan ja Japanin...
Taskukirjasto-sovelluksessa on lainatun kirjan kohdalla keltainen korostus. Mitä se tarkoittaa? Ks. liite 468 Keltainen korostus ilmaantuu lainattuun kirjaan, jos siinä on varauksia tai yrität uusia sitä liian pian.
Onko kirjastossa edelleen käytössä tulostuspalvelu (lähetän tulosteetavan aineiston ja tulostan sen kirjastossa) ? 1387 Kyllä on käytössä. Helsingissä tulostaminen omalta laitteelta tapahtuu erillisen tulostuspalvelun kautta. Ensimmäisellä kerralla sinun tulee rekisteröityä osoitteessa: YSoft SAFEQ Self-Registration Portal (hel.fi) Tässä lyhyt ohje, jos sinulla ei ole vielä tulostusprofiilia: Valitse kohta Rekisteröi uusi tili ja täytä tiedot. Saat sähköpostitse tilin vahvistusilmoituksen. Klikkaa viestistä painiketta Aktivoi tili. Samassa viestissä on henkilökohtainen pin-koodi, jolla jatkossa aina vapautat tulosteet kirjastossa. Omalta laitteelta tulostaessa sinun täytyy ensin kirjautua asiakastulostuspalveluun sähköpostiosoitteella ja salasanalla verkkosivulla: asiakastulostus.hel.fi/login. Lataat tulostustyöt sieltä ja painat Lähetä, jonka...
Millaista on poststrukturalistinen kirjallisuus? missä lähteissä sitä käsitellään? 2121 Poststrukturalismi tai jälkistrukturalismi on filosofinen suunta, joka syntyi Ranskassa 1960-luvulla kriittisenä reaktiona strukturalismin objektiivisuus- ja laaja-alaisuusvaatimuksia vastaan. Se tähdentää mm. tulkinnan ja totuuden subjektiivisuutta. Ranskassa suuntaa hiipui jo 1970-luvulla, mutta sen merkitys angloamerikkalaisen kulttuurin piirissä kasvoi 1980- ja 1990-luvuilla. (Lähteet: Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja, WSOY, 2003 ja Factum 6, Weilin & Göös, 2005) Poststrukturalismi liittyy läheisesti postmodernismiin. Kysymyksiin postmodernismista kirjallisuudessa on vastattu Etätietopalvelussa aiemmin. Näitä kysymyksiä ja vastauksia pääsee selaamaan arkistosta. Sen osoite on http://www.kirjastot.fi/ . Hakuruutuun...
Mikä tekee Icon of the Seas:ista maailman suurimman matkustajalaivan, ja mikä on sen korkeus? 1298 Icon of the Seas lasketaan maailman suurimmaksi risteilyalukseksi bruttovetoisuutensa perusteella. Se on ilmoituksen mukaan 250 800. Lisäksi on ilmoitettu, että aluksen pituus on 365 metriä ja että se pystyy ottamaan enimmillään 7 600 matkustajaa. Tätä ennen suurimmaksi lasketun matkustaja-aluksen Wonder of the Seasin kohdalla samat luvut ovat 235 687, 362 ja 7 084. Laivan korkeudesta ei löydy tarkkaa tietoa. Wonder of the Seasin korkeus vesirajan yläpuolella on 72 metriä. Sillä on 18 kantta, kun Icon of the Seasilla niitä on 20. Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Icon_of_the_Seas https://en.wikipedia.org/wiki/Oasis-class_cruise_ship https://www.royalcaribbeanpresscenter.com/fact-sheet/35/icon-of-the-...
Mitkä olivat Suomen suurimmat yritykset (kymmenen) vuonna 1988? 1073 Suomen 10 suurinta yritystä liikevaihdon mukaan vuonna 1988 olivat: 1. Neste 2. Kesko 3. Eka-yhtymä 4. Nokia 5. SOK 6. Hankkija 7. Rauma-repola 8. Kemira 9. Enso 10. Outokumpu Lähde: Talouselämän raportti suuryrityksistä 1988. (Talouselämä-lehti)
Missähän Suomessa myytävässä autossa on takapenkki jossa keskipenkillekin mahtuu hyvin aikuinen istumaan. Monesti keskimmäinen penkki on todella kapea. 990 Oikotie.fi on tehokas palvelu autojen ostoon ja myyntiin. Palvelu toimii Sanomien laajassa verkostossa (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Autobild). Oikotien osoite on http://autot.oikotie.fi/ . Ehtonne täyttäviä käytettyjä autoja löytyy tällä hetkellä Oikotie-palvelun kautta parisen sataa. Oikotie-palvelusta voi hakea myös uusia autoja ja esittelyautoja. Autohaku suoritetaan kirjoittamalla halutut hakuehdot niille varattuihin kirjoitusruutuihin ja painamalla lopuksi hae-painiketta. Muita autojen ostopalveluja löytyy muun muassa seuraavista osoitteista: http://www.autotalli.com ja http://www.autokaupat.net/uusi/index.php . Takapenkin keski-istuimen koosta sen sijaan ei voi sanoa varmasti internethaun perusteella. Se on todettava paikan...
Mihin raamatunkohtiin tms. perustuu Suomen luterilaisen kirkon naispappeuden vastustus? Itse en tiedä muuta kuin että Paavali olisi sanonut "Nainen vaietkoon… 1154 Naispappeuden vastustus ei perustu pelkästään erillisiin selväsanaisiin raamatunlauseisiin (kuten esim. mainitsemanne 1.Kor. 14 : 34) vaan niiden tulkintaan mm. vanhatestamentilliselta taustalta. Tietoa aiheesta saatte esim. seuraavista kirjoista: Naispappeus : teologien puheenvuoroja. – Helsinki, 1968. Huovinen, Eero : Nainen ja pappisvirka : agumentaatioanalyysi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käydystä naispappeuskeskustelusta. – Helsinki, 1979. ISBN 951-9111-26-3 Teinonen, Seppo A. : Kirkon uudistus ja naispappeus. – Helsinki, 1975. ISBN 951-621-135-6 Lindström, Martin : Naispappeus Raamatun ja tunnustuksen näkökulmasta. – Helsinki, 1980. ISBN 951-1-05847-9 Herran käsky : asiatietoa naispappeuskysymyksestä. – Helsinki, 1984....
Miten pääsen kirjautumaan eMagz-palveluun. Kirjastokorttini numero ja pin eivät kelpaa. 1766 eMagz palvelu toimii vain kirjastoissa. Siihen ei silloin tarvitse kirjautua sisään, riittää, kun klikkaa kaupunkikohtaista linkkiä. http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin(25232) Palvelussa voi yhtä lehteä lukea korkeintaan kolme asiakasta.
Milloin tulee uusin Koiratytöt-kirja Jesse joulukoira? 324 Hei! Valitettavasti meillä ei ole tietoa, milloin Jesse joulukoira ilmestyy.
Voiko kotipäätteeltä selata mikrofilmattuja sanomalehtiä? 1682 Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771 - 1890 löytyy Helsingin yliopiston kirjaston sivulta http://digi.lib.helsinki.fi. Kaupunginkirjastoissa, myös esim. Porin kaupunginkirjaston mikrofilmattuja sanomalehtiä voi lukea kirjaston mikrofilmihuoneessa. Luettelo lehdistä on osoitteessa https://satakirjastot.finna.fi/OrganisationInfo#85142. Verkkolehtiä löytyy esim. Makupalat.fi -aihehakemistosta osoitteessa https://www.makupalat.fi/fi/k/603/hae?category=113760&sort=title&order=…. Esimerkiksi suomalaiset sanomalehdet, https://www.makupalat.fi/fi/k/118239/hae?category=118259&sort=title&ord…
Mistä löytäisin Hilja Haahden runot: Kunnia Herran, Häilyvä pisara sekä Tarhuri? 1757 Kaikki kolme runoa löytyvät teoksesta Haahti, Hilja: Valittuja runoja (2.laaj.p. Otava 1926). (Häilyvä pisara on nimeltään Päilyvä pisara.) Mikäli et omista lähikirjastoistasi tätä teosta löydä, voit pyytää kirjastoasi tilaamaan sen kaukolainana, esim. täältä Hämeenlinnasta.
Helsingin päärautatieaseman Kaivokadun puoleisen sisäänkäynnin molemmin puolin seisovat Emil Wikströmin Hangon punaisesta graniitista veistämät komeat… 423 Lyhdyt ovat olleet rakennuksen valmistumisesta saakka paikoillaan. Ne näkyvät osana jo piirustussuunnitelmia ennen rakennuksen tekemistä. Vuonna 2013 niihin uusittiin valotekniikka, jolloin myös lyhdyistä tehtiin kopio ja vanhat annettiin museoomme. Alla olevassa blogitekstissä on kerrottu asiasta. Kokoelmissamme säilytämme kolmea alkuperäistä ja yhden sijaintipaikka on Visavuoren museo johon lahjoitimme sen. Visavuori on Emil Wikströmin taitelijakoti ja ateljee. https://trafiikki.fi/esine-esittelyssa-helsingin-rautatieaseman-kivimiesten-lyhty/ Vastaus saatiin Suomen Rautatiemuseosta.