Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Missä Otto Mannisen runossa on seuraavanlainen säe ja mistä teoksesta kyseinen runo löytyy? "Syvältä kyntää murheen aura vakaata, tummaa vakoaan." 2467 Kyseessä on Otto Mannisen runo Murheen vilja kokoelmasta Matkamies (1938). Runo on luettavissa myös esimerkiksi seuraavista teoksista. Manninen, Otto: Runot (1950 tai 1979, WSOY) Suomen runotar (Suomen kirjailijaliiton asettama toimituskunta Weilin+Göös, 1965) Suomen runotar 1 (toim. toimittaneet Hannu Kankaanpää, Satu Marttila, Mirjam Polkunen, Kirjayhtymä, 1990). Suomen kirjallisuuden antologia. 4, Vuosisadan vaihde (koonneet Tuomas Anhava, Kai Laitinen ja Matti Suurpää, Otava, 1968) http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena https://finna.fi
Onko totta, että ketsuppia on myyty ja käytetty Amerikassa lääkkeenä 1830-luvulla? 1513 Tomaattiin suhtauduttiin pitkään penseästi. Sen kuuluminen myrkyllisten koisokasvien heimoon arvelutti ja Euroopassa tomaattia kasvatettiinkin pitkään ainoastaan koristekasvina. Eurooppalaisten mukana ennakkoluulot tomaatin myrkyllisyydestä kulkeutuivat Amerikkaan. Sonja Lumme kertoo Tomaatti!-kirjassaan tarinan, joka oivallisesti valottaa näitä syvälle pinttyneitä käsityksiä: " -- vuonna 1820 maanviljelijä ja kasviharrastaja, eversti Robert Gibbon Johnson seisoi oikeustalon rappusilla Salemissa, New Jerseyssä, ja ilmoitti syövänsä kokonaisen korillisen tomaatteja todistaakseen niiden myrkyttömyyden. Kansa hurrasi ja odotti everstin heittävän henkensä ensimmäistä puraistuaan. Mutta rohkea tomaatinsyöjä jäi kuin jäikin eloon ja todisti...
Rotuhygieniasta Suomessa 1900 - luvun alussa ja "tylsämielisistä" kerrottiin YLEn Hyvissä Aikeissa -ohjelmassa. Löytyykö luettavaa aiheesta? 250 Rotyhygieniasta löytyy Helmet-haulla kaksi teosta:   Kansamme parhaaksi : rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti / Markku Mattila sekä   Mongoleja vai germaaneja? : rotuteorioiden suomalaiset / [toim.] Aira Kemiläinen, Marjatta Hietala, Pekka Suvanto Helmet Kehitysvammahuollon historiasta löytyy teos Selviytymistarinoita : sata vuotta kehitysvammahuollon arkea / Päivi Ylikoski ; [kuvat: Rinnekodin ja Vaalijalan arkisto..et al.]  Finna-haku löytää rotuhygieniasta Suomessa mm. Markku Mattilan väitöskirjan Kansamme parhaaksi : rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin astiNäytä tarkat tiedot Finna  
Onko tietoa mistä verkossa löytäisi vitsejä ja kaskuja? Ystäväni lähettelee minulle vitsejä, ja haluaisin joskus edes olla yhtä hauska ja lähettää puolestani… 3109 Tässä muutamia ehdotuksia: http://www.hintatakuu.com/ http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Sekalaista&sivu=Vitsit http://www.mankeli.com/vitsit/ http://www.vitsit.biz/vitsit http://www.dlc.fi/~frank/huumori/ http://fi.wikibooks.org/wiki/Vitsit http://www.vitsiniekka.com/jokes.aspx?id=7
Miten jatkuu Erkki Salmenhaaran runo, joka alkaa ”Sininen myyrä valuu taivaalta”? Missä se on julkaistu? 268 "Sininen myyrä putoaa pilven läpi. / Kuu sulaa ja valuu maahan. Kengät / tarttuvat liimaan, taivas on irti." runoili Erkki Salmenhaara sikermänsä Yhdeksän runoa toisessa runossa. Yhdeksän runoa julkaistiin Parnasso-lehden numerossa 5/1961.
Etsin 1940-1950 -luvun lastenkirjoja, joista seuraavat tekstinpätkät ovat peräisin: 1. Kanaemo päähänsä sai oivan tuuman kerran 2. Sataa sataa rapisee vettä… 3251 Valitettavasti kaikkia tekstejä ei löytynyt. 2. "Sataa sataa rapisee vettä pilven tuomaa, suojassa me seisomme ei sade meitä haittaa..." saattaisi löytyä jommastakummasta näistä Kesäpäivä (1954) tai Salmi, Irma: Pienokaisten kesäpäivä (1953). (Lisätty asiakaspalautteesta). 3. Tuhmureita ( s. 48-50). - Julkaisussa: Iloinen aapinen / Martti Haavio, Aili Konttinen, Ohto Oksala ; kuvittanut Erkki Koponen. - Porvoo : WSOY, 1937. - 144 s. : kuv. ; 22 cm. - ISBN sid. [Myös myöhemmissä painoksissa] 4. Kuvakirja: Maaäidin lapset / kirj. Kerttu Mustonen ; kuv. Maire Könni. - [Helsinki] : Könni, [1946]. - [18] s. : kuv. ; 25 cm. 5. Krohn, Helmi: Untuvakerä. Kuvitettu tarina pienestä pikkuruisesta kaniininpoikasesta / Suomen lapsille kertonut Helmi...
Onko Viisikko sarja sopivaa luettavaa kohta 8 vuotiaalle, entä Tarzan? Mitä muuta lukemista sen ikäselle voi tarjota, osaa lukea ja lukee vaikka mitä kun on … 564 Paikalla ollut lastenkirjastonhoitaja tutki eri lähteitä ja suosituksia tehden niistä koosteen. Eri lähteiden yhteenvedossa Viisikkoa on hyvä lukea ääneen 5-8 - vuotiaille ja vasta 8-9 - vuotiaat lukisivat Viisikkokirjoja itse. Tarzan sopisi 11-14 - vuotiaiden luettavaksi. Yksilökohtaisten eroavaisuuksien huomioimisessa ovat lasten huoltajat ja opettajat varmasti parhaita. 
Monessako maassa ja kuinka monella kielellä Tex Willer ilmestyy? Kiinnostaisi myös tietää nämä maat ja kielet. 561 Tex Willerin oikeudet omistaa italiainen kustantamo Sergio Bonelli Editore. Kustantamon sivuilta löytyvän listan mukaan sarjakuva ilmestyy tällä hetkellä Italian lisäksi  seuraavissa maissa: Alankomaat (hollanti), Brasilia (portugali), Chile (espanja), Espanja, Intia (hindi), Kreikka, Kroatia, Portugali, Ranska, Saksa, Serbia, Suomi, Tanska ja Turkki. Sarjakuva ilmestyy 15 maassa, todennäköisesti 13 kielellä, sillä Brasilian virallinen kieli on portugali ja Chilen virallinen kieli on espanja.  https://en.sergiobonelli.it/ Lista maista, joissa julkaistaan Sergio Bonelli Editoren oikeudet omistamien hahmojen sarjakuvia. https://en.sergiobonelli.it/section/3126/licensing
Elokuvan nimi taas hukassa. Elokuvassa on River-niminen poika, joka etsii strutsin munia toisten lasten kanssa. Riverin isoäiti tulee hakemaan poikaa, poika… 163 Voisikohan kyseessä olla elokuva nimeltään The Bird Can't Fly vuodelta 2007?
Voiko kirjastoon lahjoittaa kirjoja, ja jos voi niin miten (Helsingissä)? 1562 Helsingin kaupunginkirjasto ottaa mielellään vastaan kirjalahjoituksia. Kannattaa kysyä aluksi omasta lähikirjastosta olisiko heidän kokoelmissaan tarvetta lahjoitettaville kirjoille. Kunkin kirjaston henkilökunta arvioi lahjoitukset ja päättää otetaanko lahjoitukset kokoelmiin vai ei. Lahjakirjoihin sovelletaan kirjaston yleisiä kirjavalintaperiaatteita ja lahjoitukset valikoidaan sen mukaan, millaista materiaalia kokoelmista puuttuu. Kirjasto pidättää oikeuden olla liittämättä lahjoituksia kokoelmiinsa.
Mistä saisin "lomakemallin" tai tietoa kuinka ja millaisia kysymyksiä laaditaan haastattelututkimukseen sisäisestä asiakastyytyväisyydestä palveluverkostossa? 2482 Kysy kirjastonhoitajalta arkistossa on vastattu vastaavanlaiseen kysymykseen aikaisemminkin. Ks. arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx hakusanoilla "haastattelututkimus" tai "asiakastyytyväisyys". Valmista lomaketta ei löydy, mutta vastaavia opinnäytteitä on tehty ja niistä voisi saada vinkkejä lomakemalliin. Tieteellisten kirjastojen yhteisluettelosta Lindasta löytyi viitteitä opinnäytteistä, jotka käsittelevät sisäistä asiakastyytyväisyyttä, esim.: Wallin, Eeva: Sisäinen asiakastyytyväisyys ja palvelun laatu : case: Metso Paper Oy. Pro gradu -työ : Turun kauppakorkeakoulu, Markkinointi, 2002. Heinonen, Sari. Tietohallinnon sisäinen asiakastyytyväisyys : [case: ABB Service Oy]. Pro gradu -työ : Turun...
Miksi myöskin-sanan käyttöä toivotaan vältettävän sen takia, että se on kaksinkertainen ilmaus? Miksi sitten "myöskään" on hyväksyttävä kun eikös siinäkin ole… 897 Myöskin sisältää sanan myös sekä liitteen -kin, jonka merkitys on ’myös’. Kokonaisuus on siis merkityksen kannalta toisteinen. Sama koskee myös-sanan ja -kin-liitteen yhdistelmää, jossa -kin on kiinnittynyt eri sanaan. Usein merkitystä ’myös’ ilmaisemaan riittää joko pelkkä myös tai pelkkä -kin. Kielteinen (ei) myöskään eroaa myöskin-sanasta siinä, että siihen liite -kään kuuluu erottamattomasti: toisteinen "myös tänäänkin" voidaan korvata sanomalla kieliopillisesti korrektisti "myös tänään", mutta "ei myöskään tänään" ei vastaavalla tavalla ole korvattavissa ilmaisulla "ei myös tänään". Kieltoa vahvistava myöskään on neutraali ja yleiskielen mukainen. Se...
Mistä lastenkirjasta mahtaa olla kyse? Siinä poika harmittelee, kun joutuu iltaisin menemään nukkumaan, vaikka epäilee öisin tapahtuvan kaikkea jännää. Pojan… 540 Öisen kaupungin elämästä kertova lastenkirja saattaisi olla Anna Carin Eureliuksen kirjoittama ja Monika Lindin kuvittama Lasse on yötä ulkona (WSOY, 1975). Tässä tosin Lassen vie kaupungille hänen äitinsä - isä jää kotiin nukkumaan pikkusiskon ja perheen Pahus-koiran kanssa. Liitumummeli lienee hiippaillut kysyjän muistikuviin Kay Pollakin kertomasta ja Birgitta Steenin kuvittamasta kirjasta Kaupunki, josta tuli maailmankuulu (Kirjalito, 1977). Tarinan päähenkilö on Olli-poika, joka ryhtyy elävöittämään kaupungin harmaita seiniä piirroksin kadulta löytämällään liidulla. Ollin esimerkin innoittamana kaupungista löytyy muitakin, joilla on "kova halu piirtää ja maalata kaikenlaista kaikkeen mahdolliseen". Yksi näistä on muori...
Mitä tekivät lautamiehet 1800-luvun lopulla, tsaarinvallan aikana? 446 Lyhyesti: lautamiehet ovat Suomessa tehneet aina 1400-luvulta asti sitä samaa, kuin tänäkin päivänä, eli toimineet yleisen alioikeuden maallikkotuomareina. Aiemmin lautamiehiä oli kihlakunnanoikeudessa, nykyisin käräjäoikeudessa.Tuomioistuinviraston Lautamies käräjäoikeudessa -esitteessä (Tuomioistuinvirasto 2021, s. 3) sanotaan: "Yleisiä alioikeuksia maassamme ovat käräjäoikeudet. Käräjäoikeuden päällikkötuomarina on laamanni ja muina tuomareina käräjätuomareita. Ainoastaan käräjäoikeudessa on lisäksi lautamiehiä."Ylen jutussa vuodelta 2022 kerrotaan, että Suomessa on ollut lautamiehiä aina 1400-luvulta saakka: https://yle.fi/a/3-12468028 Oikeusministeriön Käräjäoikeuden lautamies -esitteessä (s. 2) avataan lautamiesten historiaa....
Usein tarvitsee kopioita erilaisia hakemuksia varten. Onko Espoon Tapiolan kirjastossa kopiokone, jota yleisö saa käyttää? Paljonko maksaa? 1919 Kyllä, Tapiolan kirjastosta löytyy kopiokone aivan lainaustiksin vierestä, hissiä vastapäätä. Kopiot maksavat 0,40€/arkki ja ne maksetaan ennen kopiointia kolikoilla maksuautomaattiin.
Tykkään Vaahteramäen eemelistä ja keräilen niitä kirjoja niin onko joku kirja jossa on koko eemeli tarina vai pitäisikö kerätä koko kirja sarja? 204 Yhteisnide Eemelin kootut metkut sisältää kaikki kolme alkuperäistä Eemeli-romaania: Vaahteramäen Eemeli, Eemelin uudet metkut ja Eläköön Eemeli. Helppolukuiset pikkukirjat Eemelin metku n:o 325, Eemeli ja pikku Iidan metku sekä Eemeli ei kitsastele kokoaa yksiin kansiin Eemeli ja pikku Iida (1990). Vuonna 2008 sama kooste julkaistiin nimellä Vaahteramäen Eemeli ja pikku Iida. – Eemelin sadas puu-ukko (2013) on vastaava yhteisnide kirjoista Se Eemeli, se Eemeli, Eemeli ja Liinan poskihammas, Eemeli ja keittokulho sekä Eemelin sadas puu-ukko. Samat neljä kirjaa sisältyvät vuonna 2004 julkaistuun yhteislaitokseen Eemelin suuri kuvakirja. Kertomus Eemeli ja Liinan poskihammas on ensimmäisen kerran julkaistu kirjassa Eläköön...
Olen tällä viikolla lainannut "Karpin leivontakirja - leivo ilman sokeria ja jauhoja / Annika Rogneby". Pettymys oli suuri kun kirjassa on vain kakkuja ja… 3037 Monessakaan karppauskirjassa ei ole leivänleivontaohjeita. Kirjassa 100 helppoa ja hyvää gi-ruokaa (Ola Lauritzon & Ulrika Davidsson, 2008) on kaksi spelttilimpun ohjetta. Ohjeessa on spelttivehnäjauhoja ja hiivaa, joten jauhoton tai hiivaton se ei ole. Kirjan voi lainata Helmet-kirjastoista (www.helmet.fi). Netin kautta löytyy karppileivän ohjeita, esim. nämä, jotka ovat myös hiivattomia: http://herkku.wordpress.com/2010/06/05/karppaus-leipa/ http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=659 http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=303 Hiivattomia leipiä ovat ainakin monet rieskat, teeleivät ja intialainen chapati-leipä. Näiden ohjeita löytyy monesta leivontakirjasta, mm. kirjasta Teehetkien herkut (Pirjo Suvilehto, 2008). Kirjassa...
Kumpi on helppohoitoisempi lemmikki: koira vai kissa? 1304 Kissa mainitaan usein helppohoitoisemmaksi, koska se voidaan opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa tarpeiden tekoon eikä sitä siis tarvitse välttämättä ulkoiluttaa useita kertoja päivässä kuten koiraa. Molemmat tarvitsevat kuitenkin säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa, oikeanlaista ravintoa ja toisinaan eläinlääkärikäyntejä. Tämä pätee toki kaikkiin lemmikkieläimiin. Perustietoa löytyy esim. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuilta. Kissoista: http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/kissa/aiotko_hankkia_kiss… Koirista: http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/koira/aiotko_hankkia_koir… Muista lemmikkieläimistä: http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/yleista_lemmikkielaimista…
Onko vielä saatavana Hilja Valtosen kirjoja? minkä nimisiä kirjoja hän on kirjoittanut? 1854 Hilja Valtonen oli tuottelias kirjailija, mutta Wikipedian artikkelista http://fi.wikipedia.org/wiki/Hilja_Valtonen löytyvät hänen tärkeimmät teoksensa listattuna. Tässä ovat roomaanit: Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! (1927) Opettajan villikko (1928) Hiiliristi (1930) Kunnankirjuri (1931) Vaimoke (1933) Tarvaatar (1935) Nykyhetken tyttölapsi (1937) Hätävara (1938) Ville viekastelee taas (1945) Kilroy sen teki (1947) Rakas Vihtori (1950) Neiti talonmies (1954) Neekerityttö peilaa (1957) Poikamiestyttö (1966) Ruskapäiviä (1975) Otava on vielä 2000-luvulla julkaissut Hilja Valtosen teoksia uusintapainoksina, mutta tällä hetkellä niitä...
Miten määritellään sumeahaku? 2708 Sumea haku (fuzzy search) tarkoittaa sitä, että palvelinohjelmisto etsii annettujen sanojen kaltaisia sanoja tietokannasta. Tällöin hakutulos on kattavampi, mutta siinä voi olla mukana myös epärelevanttia aineistoa, jossa on hakusanaa muistuttava sana. Sumea haku on käytössä mm. Kansalliskirjaston lehtitietokannassa, jossa on siitä määrittely, ks. http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html . Aiheesta löytyy tietoa asiasanalla sumea logiikka. Aineistoa kannattaa hakea sellaisten kirjastojen tietokannoista, joista löytyy erityisesti informaatioon liittyvää aineistoa, esim. Tampereen yliopiston kirjaston tietokannasta, http://finna.fi . Teoksia sumeasta logiikasta: Kosko, Bart Sumea logiikka [Helsinki] : Art House , 1993 Niemi...