Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Vaikka kirjaudun oikein erillisellä reitillä verkkomaksamiseen ei maksu onnistu. Näen ja hyväksyn eri kirjat mutta sen jälkeen ei ole valikkoa josta maksaminen… 152 Verkkomaksamisessa on todennäköisesti ollut häiriö tuolloin. On tiedossa että häiriöitä on silloin tällöin ollut. Toivottavasti olette nyt onnistunut jo maksamaan. Ellette ole vielä onnistunut verkkomaksamaan, kannattaa se kertoa kirjaston virkailijalle myös kirjastokäynnin yhteydessä. 
Täällä kysyttiin onkimispaikoista ja sieltä tuli vajaa vastaus. Eli löytyykö jostain tietoa ns yleisistä paikoista minne voi mennä onkimaan. Kiinnostaisi. 361 Onkia saa periaatteessa missä tahansa. Ei siis ole olemassa erikseen onkimiseen osoitettuja paikkoja. Toki esimerkiksi uimarannalla tai toisen laiturilla ei saa onkia. Hyviä onkimispaikkoja voi etsiä esimerkiksi Suomen Vapaa-ajankalastajien verkkosivujen Kalastuspaikat-hausta valitsemalla kalastusmenetelmäksi onkimisen.
Voinko saada jostain- ei finnasta askartelu ja käsityölehden nro 1/96 pääsiäsinumeron????Tarvin kaavaarkin ko. numerosta. 120 Helka-tietokannan mukaan Askartelu ja käsityö -lehden vuoden 1996 numerot löytyvät Museoviraston kirjaston varastosta (Sturenkatu 2a, 00510 Helsinki). Museoviraston kirjastosta voi lainata Helka-kirjastokortilla, jota käytetään myös Helsingin yliopiston kirjaston toimipisteissä sekä Kotimaisten kielten keskuksen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Työväenliikkeen kirjastoissa. Helka-kirjastokortin voi hankkia maksutta.Tietoa Museoviraston kirjaston käytöstä ja asiakaspalvelun aukioloajoista löytyy täältä: https://www.museovirasto.fi/fi/kokoelma-ja-tietopalvelut/kirjasto Askartelu ja käsityö -lehti Helka-tietokannassa: https://helka.helsinki.fi/permalink/358UOH_INST/q5v72t/alma998301683506253Lisää tietoa Helka-kirjastokortista:...
Missä on muita kirjastoja? Luettele yksi niistä. 798 Kaikki Suomen kirjastot löytyvät seuraavasta linkistä: http://www.kirjastot.fi Käy vaikka katsomassa oman lähikirjastosi verkkosivuja.
Mitä vastaavia kirjoja on kuin Munroen Entäs jos... ja Orlinin Matematiikkaa huonoin piirroksin? 204 Tässä joitakin viihdyttäviä kirjoja luonnontieteellisistä aiheista. Beattie, Rob: 101 kiintoisaa koetta kotikeksijälle : kiehtovaa huvia ilman erikoisvälineitä (Multikustannus, 2009) Bryson, Bill: Lyhyt historia lähes kaikesta (laajempi teos WSOY 2005, nuoremmille lukijoille räätälöity supistettu laitos WSOY 2008) Lind, Tapio: Vesimelonin kuivatus ja muita matemaattisia pähkinöitä (Docendo, 2021) Macaulay, David: Maailman salaisuudet (mammuttien ja hyppypäästäisten avulla) (Readme.fi, 2020) Peake, Tim: Kysy astronautilta : kaikki avaruudessa elämisestä (Into, 2019) Syökö mikään ampiaisia? ja 101 muuta kiperää kysymystä (Sammakko, 2008) Tiede haltuun puolessa minuutissa : viisikymmentä maailmaa muuttanutta ajattelumallia (toim. Paul...
Hyvä tietäjä, Minulla on äidinperintönä kaksi esinettä, toffeenruskea keramiikka ( savi, poltettu?). Pienehkö pöytälamppu (jalka) ja vaasi. Tulta syöksevä… 118 Valitettavasti en löytänyt tietoa näistä esineistä. Ehdottaisin kysymään niiden mahdollista arvoa esimerkiksi vanhojen tavaroiden osto- ja myyntiliikkeestä. 
Mikä on koivunherkkutatti englanniksi? 385 Koivunherkkutatti, latinaksi Boletus betulicola ei ilmeisesti ole saanut englanninkielistä nimeä. Herkkutatti Boletus edulis kyllä tunnetaan englanninkielisellä arkisella nimellä penny bun tai penny-bun fungus, ruokana myös porcini -nimellä. Koivunherkkutatti lienee sen verran harvinainen Isossa-Britanniassa ettei sille ole annettu englanninkielistä nimeä.koivunherkkutatti - Boletus betulicola | Yleiskuvaus | Suomen LajitietokeskusBoletus betulicola (Vassilkov) Pilát & DermekBoletus betulicola - Wikidata 
Millaisia erilaisia käännöksiä eri vuosilta on 1. Johanneksen kirjeestä 3:18 "Älkäämme rakastako sanoilla ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa". Löysin v… 76 Raamattu 1933/1938: Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.Uuden Testamentin "väliaikainen" käännös 1913:  Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa!Bibliä 1776: Lapsukaiseni, älkäämme rakastako sanalla eli kielellä, vaan työllä ja totuudella.Lisää käännöksiä eri kielillä: https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Turun kaupunginkirjaston aineiston varauksesta sanotaan: varattu aineisto säilytetään kirjastossa noutoilmoituksessa mainittuun päivään saakka. Montako… 869 Mikäli saat ilmoituksen postitse, sinulla on viikko aikaa hakea varaamasi levy. Jos saat ilmoituksen sähköpostiisi, saat päivän enemmän aikaa, koska kirjeposti on myöhemmin perillä kuin sähköposti. Molemmissa vaihtoehdoissa hakuajan viimeinen päivä on sama.
Minua kiinnostaisi olla kirjekaverina kansainvälisesti eripuolilta maailmaa asuvien kanssa. Käyttäisin pääsääntöisesti englantia, mutta espanjan kielelläkin… 1125 Internetissä on useita palveluita, jotka välittävät kirjeenvaihtoystäviä. Kokeile esimerkiksi seuraavia: http://www.mylanguageexchange.com/penpals.asp http://www.efriends.pnet.pl/lists.html Lisää voit etsiä esim Googlella, http://www.google.fi . Valitse hakusanaksi joko penpals tai pen friends.
Elääkö Hans Metzger (Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa. Otava 1984 teoksen kirjoittaja) vielä ja onko tietoa, mistä Metzgerin kuolinpäivän… 713 Ainakaan internet-lähteiden perusteella ei valitettavasti löytynyt täyttä varmistusta asiasta: kaikkialla mainitaan vain Metzgerin syntymävuosi 1912, eli tänä vuonna Metzger olisi 99-vuotias. Lisätietoja lyhyesti muun muassa suomenkielisessä Wikipedia-artikkelissa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Metzger
Tarvitsisimme Pablo Nerudan runon El Indio käännöksen englanniksi. Onko sitä missään käännöskokoelmassa tai muussa kirjassa? Ei oikein mistään löydy… 381 Omassa kirjastossa oli paikalla teos Neruda, Pablo: Selected Poems (selected by Nathaniel Tarn), 2012. Teoksessa on runsas kokoelma Nerudan runoja useasta eri teoksesta, rinnakkain espanjan- ja englanninkielinen versio. Ikävä kyllä tuota runoa El Indio ei näyttäisi olevan mukana. Selattiin läpi myös toinen kokoelmateos Selected Poems vuodelta 1975, mutta kyseistä runoa ei löytynyt siitäkään. Kannattaa ottaa yhteyttä vielä Helsingin yliopiston kirjastoon. Helka-tietokannassa on parhaillaan käyttökatko.
En löytänyt teidän haullanne kirjaa Watchmakers and Clockmakers of the World by G. H. Baillie. Löytyyköhän sitä mistään? Omistan kronometrin, jonka iän… 697 Kysymäsi kirja löytyy Lindan (Suomen tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo) mukaan Museoviraston kirjastosta. Kirjaston käyttöoikeus on kaikilla, lukusali- ja käsikirjastolainoissa on rajoituksia. Osoite on Nervanderinkatu 13, 00101 HKI ja puh. 09-4050213. Jos et löydä etsimääsi, niin ehkäpä voisit kysyä myös Suomen kellomuseosta, joka sijaitsee Espoossa osoitteessa Opinkuja 2, puh. 09-4520688. Koska knonometria on käytetty myös merenkulussa paikanmääritykseen, saattaisi Suomen merimuseon kokoelmastakin olla hyötyä, osoite on Hylkysaari, 00570 HKI ja puh. 09-40509051 (URL-osoite on http://www.nba.fi/MUSEUMS/MARITIME/Infofin.htm ).
Onko mistään saatavissa tilastoja 1960-luvulla julkaistun suomenkielisen kaunokirjallisuuden kappalemääristä? Kustannusyhdistyksen tilastot alkavat 1990-luvun… 307 Vanhat Suomen tilastolliset vuosikirjat löytyvät digitoituina Doria-palvelusta. Tässä linkit kysymiisi vuosiin. 1960-luvun tiedot ovat parissa eri vuosikirjassa. - vsk 1965, s. 330 (1960-1964) http://www.doria.fi/handle/10024/87698 - Vsk 1971, s. 356 (1965-1970) http://www.doria.fi/handle/10024/87817 Tilastokeskuksen julkaisemasta Kulttuuritilasto-julkaisusta löytyvät tiedot viisivuosittain: http://www.doria.fi/handle/10024/162262            
Minulla on kausityöntekijöinä parhaimmillaan 40 henkilöä. Työ on melko rutiininomaista "ruumiillista" puutarhatyötä ja korvalappusoitinten käyttö on sallittu… 1100 Tekijänoikeuslain 2 luvun 12 §:n mukaan julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404#L2P12 Laki sallii siis kirjastosta lainatun äänikirjan muuntamisen mp3-formaattiin mutta tämän kopion voi tehdä vain yksityiseen käyttöön ei suurelle joukolle. Muita tapoja yhden ja saman äänikirjan saaminen monen käyttöön ei laillisesti ole.
Mistä löytäisin julkiset osakeyhtiöt rakennusalalta jotka ovat olleet toiminnassa vuosina 2003-2008? Mistä löytäisin kyseisten rakennusalan yritysten… 847 Näitä voi tiedustella patentti ja rekisterihallituksesta http://www.prh.fi ja sen kirjastosta/tietopalvelusta http://www.prh.fi/fi/kirjasto/yhteystiedot.html . Tilastokeskuksella on yritysrekisteri, josta saa yhteystietoja osoitteita yms. toimialoittain maksua vastaan. Lisätietoja hinnoittelusta saa sähköpostitse yrek@tilastokeskus.fi. Yksittäisen osakeyhtiön tilinpäätös ym. tietoja ei Tilastokeskuksesta saa, vaan tiedot ovat siellä pelkästään tilastojen tekemistä varten.
Kysyisin tämmöistä että joskus 80-luvulla on ollut joko kirja tai ohjelma. Siinä tytöllä, nimeltään (kai) Karoliina oli valkoinen pehmokani jolla oli vain yksi… 1360 Muistamasi kirjat ovat varmaankin Laura Voipion kirjoittamia ja Virpi Pekkalan kuvittamia Karoliina-kirjoja. Niitä ilmestyi vuosina 1986-1988 seitsemän: - Karoliinan sadepäivä - Karoliinan syntymäpäivä - Karoliinan joulujuhla - Karoliina on rohkea - Karoliina ja karusellihevonen - Karoliina ja Uni-Leijona - Karoliina ja kuninkaanpoika Kuvakirjojen Karoliina on pieni tyttö, jolla on aina mukanaan yksikorvainen pehmokani. Kirjat löytyvät Urjalan kirjastosta lukuun ottamatta Karoliina ja karusellihevonen -kirjaa, jonka voit lainata muista Piki-kirjastoista: http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/haku
Etsin kirjaa jonka nimeä en muista, saati kirjailijaa. Todennäköisesti kyseessä oli käännöskirja, miehen kirjoittama luultavimmin. Sain sen lainaksi 1980-luvun… 965 Etsitty kirja voisi olla Max Ehrlichin The reincarnation of Peter Proud. Sen ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1976 nimellä Peter Proudin edellinen elämä ja toinen vuonna 1985 nimellä Kuka minä olin?
Voinko lainata uudelleen tietyt kirjat? En voi uusia niitä, koska ne ovat varattu. Mutta tarvitsen kirjoja parin kuukauden päästä tentissä ja olisi hyvä saada… 1147 Voit tehdä kirjoihin varaukset sen jälkeen, kun olet palauttanut ne. Itsellä lainassa olevia kirjoja ei voi varata. http://www.helmet.fi/fi-FI
Onko musiikin alan arvonimen Dir.Mus. (Director Musices) omaavista henkilöistä saatavilla julkisia tietoja ennen vuotta 1994, esim. vuodesta 1950 alkaen ?Onko… 1116 Vaikuttaa siltä, että mitään julkisesti saatavilla olevia koottuja listoja arvonimen director musices saaneista ei ole tarjolla. Kuten Wikipedian artikkeli kertoo, luterilaisen kirkkomme tuomiokapitulien lisäksi arvonimeä on myöntänyt "ansioituneille muusikoille" myös tasavallan presidentti eli kyse ei ole pelkästään kirkollisesta tittelistä. Lehdet julkaisevat uutisia sekä tasavallan presidentin että tuomiokapitulien myöntämistä arvonimistä, mutta ne ovat aina ajankohtaistapahtumia. Todennäköisesti täydellisen listan kokoaminen edellyttää yhteydenottoa sekä tasavallan presidentin kansliaan että kaikkiin Suomen tuomiokapituleihin. Wikipediasta löytyy tarkat lukumäärät maallisista nimityksistä, joita on tehty vuoden 1934 jälkeen vuoteen...