Nino Portelli -nimellä julkaistut levyt on äänitetty vuosina 1990-1992. Tuotanto sisältää muutaman vinyylisinglen sekä 1992 julkaistun cd-kokoelman The Sound of Nino Portelli. Musiikki on edeltävien vuosikymmenten kansainvälisiä viihdemusikkin hittejä.
Portelli on epäilemättä salanimi, mutta oikeaa henkilöyttä ei löydy Fenno-äänitetietokannan eikä Viihdemusiikin ystävien sivuston salanimiluetteloista. Singlen etiketissä on toinenkin salanimi, tuottaja Nico Fantastico. Joka tapauksessa kyseessä on suomalainen julkaisu, koska äänitetiedot löytyvät kansallisdiskografia Violasta. Yleisten kirjastojen kokoelmissa Portellin musiikkia ei kuitenkaan ole.
Portellia julkaissut suomalainen Bluebird myytiin v. 2000 kansainväliselle Sony BMG -...
Enid Blytonin Seikkailujen saari ei ihan vastaa etsimääsi kirjaa, mutta siinä on kuitenkin joitakin yhteneväisyyksiä. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1944, ja suomennoksesta on useita eri painoksia. Yhden suomennoksen kansikuvassa kolme lasta on kaivoskuilun pohjalla ja he tutkivat löytämäänsä aarretta.
Lasten nimet ovat Jack, Filip, Dinah ja Anne sekä heidän ystävänsä Bill. Mukana seikkailuissa on lisäksi papukaija Kiki.
Seikkailujen Saaressa lapset löytävät luolan, joka vie heidät yksinäiselle kalliosaarelle. Maanalaisissa tunneleissa on mm hylätyn kuparikaivoksen kaivoskuilu, joka hiukan muistuttaa kaivoa. Kirjassa on jonkin verran mustavalkoisia piirroskuvia.
Kyseinen kappale on Antero Jakoilan säveltämä Bandoneon. Kappale on julkaistu myös kokoelma-cd:llä Jukebox : music in the films of Aki Kaurismäki.
Lähteet:
Mies vailla menneisyyttä -elokuvan tiedot Elonet-tietokannassa
Kokoelma-cd:n tiedot Kansalliskirjaston tietokannassa
Kappale Youtubessa
Tapiolan kirjastossa ei valitettavasti ole Diakuvien skannaus mahdollisuutta.
Sellainen löytyy kuitenkin Entressen, Ison Omenan ja Sellon kirjastoista. Ajan voit varata osoitteesta varaamo.espoo.fi kirjautumalla sisälle esim. kirjastokortillasi. Linkki diaskanneri hakuun
Hei, perspektiivillä tarkoitetaan maalaustaiteessa kolmiulotteista näkövaikutelmaa esineiden sijainnista ja etäisyydestä. Kuvassa on itsessään kaksi ulottuvuutta, korkeus ja leveys ja kolmas ulottuvuus on syvyysvaikutelma, eli illuusio. Perspektiivikuvauksella tarkoitetaan taas kolmiulotteisen tilan tai kappaleen kuvaamista kaksiulotteisessa kuvaustasossa. Jo antiikin aikana esiintyi pyrkimyksiä perspektiivikuvaukseen, mutta ongelmana oli se, että kuvattavat kohteet oli usein esitetty eri suunnista. Tämän takia yhdenmukaista tilailluusiota ei päässyt syntymään.Renessanssin aikana Firenzessä matemaatikot, optiikantutkijat ja taiteilijat aloittivat järjestelmällisen perspektiivin tutkimuksen. Jo 1200–1300-luvut Italiassa voidaan...
Viherlaakson kirjastosta löytyy paperisilppuri. Silppurilla voi kuitenkin silputa vain pari A4-kokoista paperia kerralla, joten suuren määrän silppuaminen on hidasta. Silppurin säiliö voi myös täyttyä, joten suosittelen käymään kirjastossa silloin, kun henkilökunta on paikalla. Joissain kirjastoissa on myös isompi tuhottavien paperien säiliö, esimerkiksi Ison omenan ja Lippulaivan kirjastoissa.Viherlaakson kirjaston verkkosivut: https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84795
Jos olet unohtanut tunnuslukusi, uuden tunusluvun saa mistä tahansa HelMet kirjaston toimipisteestä. Henkilökortti ja kirjastokortti on oltava mukana. Jos haluat vaihtaa tunnuslukusi, kirjaudu omiin tietohin HelMet etusivulta http:/www.helmet.fi Linkki vaihda tunnuslukusi on sivun vasemmassa laidassa.
Uusikuu-DVD tullee keväällä 2010. Optimistisimmat arviot tarjoavat julkaisuajankohdaksi maaliskuuta (http://houkutus-twilight.blogspot.com/2009/11/tietoja-uusikuu-dvdsta.ht…). Jotkut verkkokaupat ilmoittavat DVD:n julkaisupäiväksi 31.5.2010, mutta siitä päätellen, että läheskään kaikilla kauppiailla tätä tietoa ei ole, kyseessä saattaa olla pelkkä arvio.
Helmet-kirjastojen järjestelmästä selviää jokaisen niteen eli kunkin erillisen kirjan kohdalta sen kokonaislainamäärä sekä lisäksi edellisen ja kuluvan vuoden lainamäärät vielä erikseen.
Ohessa muutama uusi masennusta ja depressiota käsittelevä kirja. Voit myös itse tehdä haun Helsingin kaupunginkirjaston aineistotietokantaan http://www.libplussa.fi . Kirjoita aihehakuun hakusanaksi esim. 'masennus'. Tällöin saat listauksen suurin piirtein kaikista aihetta jollakin tapaa sivuavista teoksista, jotka löytyvät kaupunginkirjaston kokoelmista.
Vartiovaara, Ilkka Kaksi kelloa--ajatuksia paremmasta elämästä. 2000
"Miten selviytyisin iltaan"--välähdyksiä masennuksen maailmasta. 1999
Seligman, Martin E. P. Optimistin käsikirja. 1999
Hardwick, Neil Hullun lailla. 1999
Huttunen, Matti Ihmiseksi--kirjoituksia kolmannelta linjalta. 1999
Leppänen, Seija Kävelevä sisällissota. 1999
Kuvia ja tietoa Linnen puutarhasta löytyy esimerkiksi The Swedish Linnaeus Society -järjestön ja Linnaeus' Uppsala -sivustoilta:
http://www.linnaeus.se/en/the-history-of-the-linnaeus-museum/
https://linnaeusuppsala.com/plats/linnemuseet-the-birthplace-of-modern-biology/
Myös Googlen kuvahaun avulla löytyy paljon kuvia puutarhasta:
https://www.google.com/search?q=linnaeus+tr%C3%A4dg%C3%A5rden&rlz=1C1GCEB_enFI858FI858&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwij07iwsNzjAhUtposKHTT6Cj44ChD8BQgRKAE&biw=1920&bih=937
Kuva Linnen työhuoneesta on ainakin kaupunkikävelyjä Uppsalassa järjestävän Helena Harneskin sivuilta:
http://www.helenaharnesk.se/foredrag/carl-von-linne/
Kyseessä on Elvi Sinervon nimeämätön runo vuodelta 1931.
https://www.finna.fi/
Sinervo Elvi: Pilvet : runot 1941-56 (1984)
Vain unen varjo : kaipuun ja surun runoja (toim. Hannele Koivunen ja Laura Virkki (1997)
Kyseistä teosta näyttäisi löytyvän useista yliopistokirjastoista. Teoksen saa Kajaanin kaupunginkirjaston kautta kaukolainaksi tekemällä siitä kaukopalvelupyynnön. Tämän voi tehdä joko käymällä pääkirjastossa tai kirjaston kotisivun kautta osoitteessa http://www.kajaani.fi/kirjasto, sieltä pikalinkkien alta kohta kaukopalvelu ja kaukolainapyynnön tekeminen. Kaukolainan hinta on 4 e/kirja.
1900-luvun alkuun sijoittuva Braunin lääkäriperheestä kertova Suomessa Lellikki-nimisenä esitetty televisiosarja oli alkuperäiseltä nimeltään Nesthäkchen ("Kuopus"). Tämä kuusiosainen, alunperin vuodelta 1983 peräisin oleva sarja perustuu väljästi Else Uryn (1877-1943) Nesthäkchen-kirjasarjan kolmeen ensimmäiseen romaaniin. Valitettavasti en onnistunut selvittämään sen tarkkaa esitysajankohtaa Suomessa.
Nesthäckhen-romaaneja ei ole suomennettu. Ainoa suomeksi saatavilla oleva Uryn romaani on vuonna 1924 ilmestynyt Hannu-veitikka (Hänschen Tunichgut).
Kyllä on. Eräpäivätiedotteen saat käyttöösi käymällä missä tahansa Lahden kaupunginkirjaston toimipisteessä.
Palvelun toimivuus riippuu mm. asiakkaan sähköpostipalvelimen toiminnasta, josta kirjasto ei voi vastata. Siksi ilmoituksen poisjääminen ei poista asiakkaan vastuuta mahdollisista myöhästymismaksuista.
Kyseessä on Robert Herrickin runo To the Virgins, to Make Much of Time, joka alkaa säkeellä Gather ye rosebuds while ye may.
Aila Meriluoto on suomentanut runosta ensimmäisen säkeen, joka sisältyy Edith Holdenin teokseen Luontopäiväkirja 1905 (Otava, 1989). Runon muista säkeistä ei valitettavasti ole suomennosta.
HelMet-kirjastojen ainoa kappale teoksesta on valitettavasti tällä hetkellä lainassa, mutta voit tehdä siitä varauksen. Teos kuuluu myös Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmiin.
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
https://www.gutenberg.org/files/22421/22421-h/i.html#p208
https://finna.fi/
Alla on lista omista ehdotuksistani hyvän mielen kalenteriisi. Mukana on myös yksi lastenkirja, iki-ihana klassikko Salainen puutarha, joka mielestäni kaikkien pitäisi lukea, sekä tietokirja Hyvän historia.
Keskiyön kirjasto / The Midnight Library / Matt Haig
Salainen puutarha / The Secret Garden / Frances Hodgson Burnett
Hyvän historia : ihmiskunta uudessa valossa / Humankind : a hopeful history / Rutger Bregman
Etta ja Otto ja Russell ja James / Etta and Otto and Russell and James / Emma Hooper
Kaikki on mahdollista / Anything is possible/ Elizabeth Strout
Linkit vievät kyseisen kirjan tietoihin Helmet-verkkokirjastossa.
Lisää hyvän mielen kirjoja voi etsiä esimerkiksi Kirjasampo-sivustolta.
Myöhässä olevasta lainasta on tullut sinulle myöhästymisilmoituksen maksu 3,00 €, sillä kirjaan on varausjonoa. Jos jonoa ei ole, kertyy aikuisten aineistosta ja viikkolainoista myöhästymismaksua 0,35 €/vuorokausi/laina (maksun enimmäismäärän ollessa 7€/laina). Lisää tietoa maksuista löytyy kirjaston verkkosivuilta: Kaupunginkirjaston maksut | Jyväskylä.fi
Ensisijaisesti neuvoisin kysymään ko. vanhuksilta itseltään.
Lisäksi voisitte kysellä esimerkiksi eri kirjastoista. Uskoisin, että henkilökunnasta ainakin vähän varttuneemmalla väellä on hyviä vinkkejä.
Sinänsähän ikä ei vaikuta lukumieltymyksiin vaan eri ihmisten erilaiset kiinnostuksenkohteet.
Usein, ei suinkaan aina, muistelmat viehättävät vanhempaa lukijaa, onhan hänellä jo perspektiiviä ymmärtää elettyä elämää.
Ette tarkentanut kysymyksessänne sitä, minkä tyyppisestä tilaisuudesta on kyse. Jos toivoisitte hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia juttuja, joihin kuulijat mahdollisesti osallistuisivat, voisi Kirsti Koivulan kirjat olla sopivia. Erityisesti mainitsisin näistä Iltamme iloksi : ikinuorten virikekirjan. Murrejutut ja Suomen heimojen...