Helsingin kaupunginkirjasto ei säilytä Aamulehteä noin pitkältä ajalta. Sen sijaan Kansalliskirjasto taltioi kaikki suomalaiset painotuotteet, myös Aamulehden. Sen vanhempia numeroita voi käydä mikrokuvattuna lukemassa heidän lehtisalissaan, osoite on Unioninkatu 36, Senaatintorin kulmassa. Ennen kuin menee itse paikan päälle on kuitenkin syytä ottaa heihin yhteyttä sähköpostitse, että he hakevat suljetuista kokoelmistaan tarvittavan aineiston esille. Heillä on omat toimitusaikansa. Sähköpostiosoite, johon asiasta tulee kirjoittaa, on
kk-palvelu@helsinki.fi . Kirjaston kotisivut ovat osoitteessa www.kansalliskirjasto.fi.
Hei!
Mukava kuulla, että kirjasto tuo hyviä muistoja mieleen.
Laitan sinulle linkin palvelun vastaukseen, jossa esitellään erilaisia mahdollisuuksia työskentelyyn kirjastossa. Vastaus on viime marraskuulta: http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=a4fce41a-dbcc-4e3…. Vastauksessa on selvitetty työllistymismahdollisuuksia kirjastoon laveasti.
Kirjastoissa on mahdollista suorittaa myös erilaisia ja eri pituisia harjoittelujaksoja. Kirjastoalan opintoharjoittelun lisäksi, harjoittelijaksi kirjastoon voi päästä Työ- ja elinkeinotoimiston kautta. Jos olet kiinnostunut tutustumaan kirjastotyöhön harjoittelun kautta, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan kirjastoon, jolloin selviää sen hetkinen harjoittelijatarve.
Koronatartunta voi olla alussa jonkin aikaa oireeton. Oireiden alettua henkilö menee yleensä testiin. Saatuaan testistä tiedon, että hänellä on koronavirus, henkilö ilmoittaa tästä Koronavilkku -sovellukseen. Tällöin sovellus lähettää tiedon mahdollisesta altistumisesta niille sovelluksen käyttäjille, jotka ovat olleet oireettoman/oireisen tartunta-ajan aikana kontaktissa sairastuneen kanssa.
Joillakin koronatartunta taas ei aiheuta minkäänlaisia oireita. Jos joltain henkilöltä löytyy koronavirus, saattaa testaamalla myös hänen kontakteistaan löytyä tartuntaa oireettomana kantavia muita henkilöitä. Tällöin tämä oireeton henkilö on saattanut liiikkua ympäriinsä kantaen tartuntaa siitä itse täysin tietämättömänä ja altistanut näin...
Hei!
Rajala nimi on ollut käytössä jo 1600-luvulla. (Rajala nimeä on otettu sukunimeksi myös 1900-luvun alkupuolella korvatessa vieraskielinen sukunimi. ) Raja-sanan sisältävät nimet voivat viitata tiettyyn rajapaikkaan tai kertoa asumuksen sijaitsevan lähes valtakunnan, läänin, maakunnan, pitäjän, kylän tai tilan rajaa. Sukunimistöön ne yleensä ovat siirtyneet kotitalon nimestä. Rajaloita on mm. Etelä-pohjanmaalla, Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Lähdekirjat: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet, 2000 ja Uusi suomalainen nimikirja, 1988.
Kirjat voit lainata Kuopion kaupunginkirjastosta.
http://kirjasto.kuopio.fi/
Pentti Saaritsan runo Aamu on hänen runokokoelmastaan Yhdeksäs aalto (1977).
Voit lukea runon myös esimerkiksi Saaritsan runojen kokoelmasta Runoja 1965-1982 (1983).
Molemmat teokset kuuluvat Helmet-kirjastojen kokoelmiin.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Osut kysymykselläsi tärkeään asiaan. Näitä aakkostuskysymyksiä me joudumme kirjastossakin pähkäilemään tuon tuosta. Vastaus ei ole yksiselitteiden. Sukunimien etuliitteet ovat yleensä artikkeleita tai prepositioita. Joskus niiden surkastumia. Suomen kielessä ei niitä ei ole, joten etuliitteiden aakkostus liittyy aina muiden kielten edustajien nimiin. Aakkostuskäytännöt ovat eri kielissä erilaiset. Siksi samakin etuliite saattaa aakkostua kahdessa eri kielialueen nimessä eri tavoin.
Mainitsemasi d'-etuliite esiintyy eri kielissä. Jos kyse olisi englanninkielisestä etuliitteestä, se kirjoitettaisiin isolla kirjaimella ja nimi aakkostettaisiin D--kirjaimen mukaan. Mainitsemasi nimi on todennäköisesti portugalinkielinen ja silloin liite ei...
Vantaan Tikkurilan kirjasto on säilyttänyt Suuren käsityölehden numerot vuodesta 1987 asti. 9/2002-lehti löytyykin Tikkurilasta, mutta 9/1995 puuttuu. Kirjastossa luettava 9/2002-lehti löytyy myös Helsingin Pasilan kirjastosta. Vanhempaa etsimistäsi lehdistä ei siis Helmet-kirjastoista löydy. Kansalliskirjaston lukusalissa sitä on mahdollista lukea (http://www.kansalliskirjasto.fi/). Divareista ja kirppareilta lehti tietenkin myös saattaa löytyä.
Parista muustakin Suuren käsityölehden numerosta löytyy koiran sadeasujen kaavoja: 2008/9, (s. 18 ja 20), 2008/4 (s. 18-19 ja s. 49-50) ja 2007/10 (s. 20-21 ja 64). Näitä lehtiä löytyy monista Helmet-kirjastoista.
Tavallisimmin kotiapulaiset aterioivat keittiössä korjattuaan herrasväen ruoka-astiat ja loput ruoat.Suomisen perhe -elokuvien kuvaamassa maailmassa eletään tavallaan vielä sotienvälisen ajan sääty-yhteiskunnassa, missä "parempien" perheiden kodeissa odotettiin ilman muuta olevan palvelusväkeä edes yhden palvelijan verran. Palvelijat olivat palkollisia, "alempaa" säätyä isäntäväkeen nähden. Tilanne oli mitä suurimmassa määrin kysymyksessä ounastellun kaltainen: kenellekään ei tullut mieleen, että kotiapulainen olisi voinut aterioida perheen kanssa samaan aikaan samassa pöydässä. Sitä paitsi, isäntäväen ruoka-aika oli kotiapulaisen kannalta työaikaa: hänen tuli huolehtia tarjoilusta ja olla sillä tavalla "läsnä" ja saapuvilla.Erinomaisia...
Vaahteranmäen Eemelin tapahtumat sijoittuvat viime vuosisadan alkuun (ja vaihteeseen). Päähahmossa Eemelissä kirjailija, Astrid Lindgren (1907-2002) kertoo olevan piirteitä omasta isästään ja tämän veljestä, jotka elelivät lapsina vuosisadan lopun Smoolannissa. Eemelin jekuista osa perustuu kirjailijan isän kertomuksiin. Joitain tapahtumia ja ilmiöitä voidaan ajoittaa, esim. suuri maanjäristys Amerikassa, joka viittaisi vuonna 1906 San Franciscossa tapahtuneeseen maanjäristykseen sekä köyhäintalo (fattigstuga), jotka vuonna 1918 muutettiin Ruotsissa vanhainkodeiksi (eli tapahtumat ajoittuisivat siis aikaan ennen tuota vuotta).
Suomen Akatemian Tietysti.fi.stä löytyvästä tutkijatohtori Johanna Annola...
Etymologisesta sanakirjasta ei löytynyt talitiaista, joten sallinet arvailun. Tali sana tulee ruotsista (talg) ja ruotsin kielessä talitiainen on talgoxe. Tali taasen on merkitykseltään naudan- tai lampaanrasvaa, mikä kenties on maistunut suurikokoiselle tiaiselle hyvin. Myös viron kieleen on päätynyt ko. tiaiselle rasvaan viittaava nimitys rasvatihane. Yritin löytää lintujen nimien etymologiaa käsittelevästä kirjasta Linnun nimi (Häkkinen, 2004) vastausta kysymykseesi, mutta eipä se osunut paksun teoksen sivuilta silmiini. Latinankielinen tieteellinen nimi ei myöskään ole avuksi tässä. Nimi Parus Major (eng. Great tit) viittaa vain tämän varpuslintujen lahkoon ja tiaisten heimoon kuuluvan tiaisen kokoon.
Tieteellisessä ja luonnollisessa...
Kotimaisten kielten keskuksen Suomalaisessa paikannimikirjassa Huittisen alkuperästä sanotaan näin: Yleensä Huittinen on yhdistetty skandinaaviseen ’valkoista’ merkitsevään sanaan hwit tai eri-ikäisiin germaanisiin henkilönnimiin, esim. Hvide, Huide, Hvite, Witte. Kielellisesti sopiva henkilönnimi olisi luonnollinen tausta asutusnimelle, mutta Huittinen-nimen asiataustaksi sopiva henkilö tai hänen perustamansa talo jää arvailujen varaan. Toinen mahdollisuus on lähteä luontonimestä ja yhdistää Huittinen skandinaavisiin hvit-sanaan pohjautuviin koskennimiin, esim. Norjan Hvittingen (< *Hvítingr), joiden on selitetty johtuvan kosken kuohuvasta valkoisesta vaahdosta. Tätä taustaa vasten nimi olisi alkuaan voinut olla skandinaaveilta...
Laulu on suomennettu nimellä Orava. Myös nimiä Orava puussa tai Oravalla puussa on käytetty sen suomenkielisenä nimenä. Laulu alkaa näin: Oravalla puussa, käpy oli suussa... Suomenkieliset sanat löytyvät mm. seuraavista kirjoista:
Suuri toivelaulukirja 3, Lasten paras laulukirja ja lasten kultainen laulukirja 2.
Nina Hurma oli kirjailijanimi, jonka takaa paljastuu Niina Niskanen. Häneltä ilmestyy nyt syyskuussa 2022 uusi teos Rihkama (Gummerus). Sen kerrotaan olevan itsenäinen päätösosa näille kahdelle aiemmalle romaanille.
Lähde: https://issuu.com/gummerus/docs/220325_gummerus_luettelo_koko_kes_syksy…
Englannissa omistusmuoto (possessive case) on 's tai pelkkä ' silloin kun sana loppuu s-kirjaimeen. Erisnimien kanssa voi käyttää molempia tapoja esim. James's ja James' tai sitten voi käyttää of-rakennetta, kuten kirjoitit. 's on ns. Saxon genitive ja of-rakenne Norman genitive. Mutta omistussuhteita voi ilmaista muillakin tavoilla, jotka kääntäessä suomeen voi kääntää genetiivillä, vaikka englanniksi on käytetty jotain muuta tapaa. Esimerkiksi "The award-winning novel Overstory by Richard Powers" kääntyisi luontevasti "Richard Powersin palkittu romaani Ikipuut".Pääosin 's-muotoa käytetään, kun puhutaan jonkun omistamasta asiasta tai piirteistä. Yleensä siis elollisiin olentoihin liittyvistä asioista. Sitä käytetään myös ajanmääreiden...
Kysymykset tulevat kaikkien vastaajien yhteiseen ylläpitoon ja niihin saavat periaatteessa vastata kaikki vastaajat. Kysymyksen ohessa näkyy kuitenkin kysyjän valitsema asuinkunta, joka ohjaa sitä, kuka on vastuussa siitä, että kysymykseen varmasti vastataan. Jos kysyjä on valinnut erikoisaiheen, vastaajakirjastoksi valikoituu erikoiskirjasto, jonka osaamisaluetta aihe on. Vastaajakirjastoista löytyy luettelo, https://www.kirjastot.fi/kysy/tietoa-palvelusta/kirjastot . Jos vastaajakirjastosta ei reagoida, toimitus muistuttelee vastaamisesta tai vastaa itse. Toimitus koostuu 2 henkilöstä, joista yhden työajasta 1/3 ja toisen 2/3 on varattu palvelun hoitamiselle.
Suomen kielitoimisto selittää sanonnan" kuv. Roikkua löysässä hirressa = joutua odottamaan pitkään jonkun kielteisen asian ratkeamista.
http://www.sprakinstitutet.fi/files/3704/Kielitoimisto_tutuksi_Riina_Klemettinen_Kielitoimiston_sanakirja_klikkaava_loytaa.pdf
Sanonta periytyy varmaankin hirttotuomioiden ajoilta.
Silloin hirtettävä saatettiin vain ripustaa köyteen: "Kun hirtettävä ripustetaan köyden varaan, ruumiin paino kiristää silmukan kaulan ympärille ja puristaa henkitorven tukkoon. Uhri kuolee hitaasti tukehtumalla, mutta jos silmukka puristaa kaulan verisuonia tukkoon, tajuttomuus seuraa nopeasti.[3] Kuolema tulee tavallisesti 10–20 minuutin kuluessa, ja sen aiheuttaa tukehtuminen. Toteutuneissa teloituksissa vankien on...
Kuulostaa siltä, että korttisi on lukittu.
Lukituksen syitä voi olla monia esim. maksamattomat maksut, palauttamattomat kirjat, kirjastoon unohtuneet tärkeät paperit, vuosien täyttäminen (15 tai 18)
Ota yhteyttä lähimpään Helmet kirjastoon. Varaa lähettyville kirjastokortti ja kuvallinen henkilöllisyystodistus, passi tai kela-kortti.
Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannan mukaan Suomessa on vuoden 2016 lopussa ollut 67 104-vuotiasta tai vanhempaa: 104-vuotiaita on ollut 42, 105-vuotiaita 13, 106-vuotiaita 5, 107-vuotiaita 2, 108-vuotiaita 4 ja 110-vuotiaita 1. http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/055_v… Vanhin heistä on kuollut tammikuussa 2017.
Nettisivuilla Suomen vanhimmat ihmiset http://tuomas.salste.net/suku/vanhimmat.html kerrotaan, että tällä hetkellä Suomen vanhimmat ihmiset ovat neljä 108-vuotiasta 1908 syntynyttä naista. Miehistä vanhimmat ovat 105-vuotiaita ja syntyneet 1911. Heitäkin on neljä.
Tilastokeskuksen tuottaman väestötilaston mukaan 31.12.2016 Suomessa on ollut yli 100-vuotiaita 815, joista naisia 680.
Mieleen tulee Henrik Tikkasen satiirinen romaani Unohdettu sotilas. Sitä ei ole nyt omassa kirjastossa saatavilla, joten en voi tarkistaa.
Toinenkin kirja tuli vielä mieleen. Heidi Ruotsalaisen romaani Kylmän sodan agentti: kaukopartiojohtaja Lauri Solehmaisen elämäntarina kertoo salaisista tiedustelutehtävistä Naton agenttina mm.
Murmanskin alueella maailmansotien jälkeen. Kirja on julkaistu 2011, joten sitä ehkä on vielä myynnissäkin.
Sketsejä eri aiheista on esimerkiksi seuraavissa Kirsti Koivulan kirjoissa: Hulvatonta hupailua (1996), Hääleikkien helmiä (2002), Ilmaisun iloa (2002) ja Iloista irrottelua (1998). Noin 25 vuotta sitten esitetystä televisiosarjasta Parempi myöhään on koottu myös samanniminen kirja, jossa on Seppo Ahdin ja Neil Hardwickin sketsejä. Joitakin sketsejä on myös kahdessa seuraavassa kirjassa: Helminen, Jussi: Näyttämölle!: ilmaisutaidon harjoituskirja (1989) ja Manninen, Kirsti: Ihanat iltamat: iltamatiedon käsikirja iltahuvien ystäville (1984).