Voisiko kyseessä olla Merrimanin (Rolf Ståhlström) Prinsessa Empivä, joka oli kovin päättämätön?
Satu löytyy kokoelmasta Olipa kerran (Pohjolan kirja 1942), kuvitus Ulla Ståhlströmin, suomennos Elina Vaaran.
Sarjaa esitettiin Suomen televisiossa myöhään maanantai-iltaisin TV1-kanavalla. Ensimmäinen jakso nähtiin 19.5.1997 klo 23.10 nimellä Kauhun historia. Seuraava osa nähtiin 26.5.1997 klo 23.10. Kolmas osa jälleen viikon kuluttua 2.6.1997 klo 23.05. Viimeinen neljäs osa 9.6.1997 klo 23.15.
Lähde: Helsingin Sanomat aikakone, lehtien näköisversiot.
Pär Lagerkvistin novellikokoelmaa Onda sagor (1924) ei ole suomennettu kokonaisuudessaan. Osa teoksen yhdestätoista novellista on suomennettu ja julkaistu jossakin kokoomateoksessa.
Novellin Källarvåningen suomennos on julkaistu teoksissa Kuolleet, jotka etsivät Jumalaa (Kellarikerroksessa, suom. Ester Koskelainen, 1935) ja Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 1 (Kellarissa, suom. Eila Pennanen, 1961). Teos Kuolleet etsivät Jumalaa sisältää myös novellien Far och jag (Isäni ja minä), Hissen som gick ner i helvete (Hissi, joka meni alas helvettiin) ja Frälsar-Johan (Vapahtaja-Juha) suomennokset.
Näyttää siltä, että novellikokoelma Kuolleet, jotka etsivät Jumalaa ei kuulu kirjastoverkkoalueesi...
Soita kirjastoon, jossa kirja on varattuna ja kerro tilanteesi. Jos kirjasta ei ole muita varauksia, varausajan pidentäminen onnistuu. Jos kirjasta on varausjonoa, pidentäminen ei onnistu. Koska osa varauksista on lukittuja, varaustilannetta ei aina näe Helmetistä. Tilanne kannattaa aina varmistaa soittamalla.
Valitettavasti kukaan vastaajista ei tunnistanut kyseistä kirjaa. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaisi?Kirjoissa Hengen jättiläiset (1960) ja Ihmiskunnan 100 suurinta (1994) on lyhyet artikkelit Edward Jenneristä. Hengen jättiläiset -kirjan artikkeli on kirjoitettu kaunokirjalliseen tyyliin, mutta kertoo vain yhdestä hetkestä Jennerin elämässä.
Meg Cabotista ei löytynyt suomenkielistä materiaalia, mutta elämäkertatiedot löytyvät hänen viralliselta kotisivultaan englanniksi http://www.megcabot.com/megsbio.php.
Runo löytyy Valto Saran Lähellä maata -nimisestä -lausuntarunoja kokoelmasta. Se on kokoelman ensimmäinen runo. Kokoelma on ilmestynyt vuonna 1932, eikä sitä ole Jämsän kirjastossa. Ainakin pääkaupunkiseudun Helmet-kirjaston kirjavarastosta se löytyy. Voit pyytää kirjan kaukolainaksi oman lähikirjastosi kautta.
Lähtökohtana haulle voi käyttää Yleisten kirjastojen verkkopalveluiden Kirjallisuus-kanavaa osoitteessa http://www.kirjastot.fi
Kirjallisuus-kanavalta löytyy seuraavia kirjailijoita ja heidän tuotantoaan esitteleviä linkkejä:
Sanojen aika -kirjailijatietokanta on avattu testikäyttöön. Tietokannasta löytyy tietoa suomalaisista nykykirjailijoista ja heidän tuotannostaan sekä tekstinäytteitä.
Kirjakaupat ja kustantajat -linkin alta löytyy kustantajien sivuja, joilla esitellään usein myös kustantajien omia kirjailijoita.
Kirjastojen kokoelmat -kohdasta löytyy linkki kirjastojen erikoiskokoelmiin verkossa, josta voi hakea yleisten kirjastojen internetiin tekemiä kirjailijahakemistoja ja -matrikkeleita.
Myös Hämeenlinnan kaupunginkirjaston...
Suomi hävisi Länsi-Saksalle 4-3 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 1983. Suomi hävisi toistamiseen Länsi-Saksalle 4-3 samojen kisojen karsintasarjan ottelussa.
Lähteet:
http://worldisaweiredplacetolive.blogspot.com/2016/05/jaakiekon-mm-kisat-1983-lansi-saksa-ja.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kiekon_maailmanmestaruuskilpailut_1983
Fiat 125:stä on julkaistu eri kielillä oppaita ja kirjoja. Suomen kirjastoista löytyy vain yksi ranskankielinen korjausopas. Helsingin varastosta löytyy kyllä englanninkielinen kirja All the Fiats, jossa on jonkin verran juttua 125-mallista.Osa näistä kirjoista on luettavissa verkossa. Internet Archivesta löytyy Fiat 125:n englanninkielinen huolto-opas. Espanjankielinen opas puolestaan löytyy täältä.
Kysymääsi videota ei löydy yleisten kirjastojen kokoelmista. Makuunissakaan ei elokuvaa ollut. Internet Movie Database -sivuston mukaan kyseessä olisi TV-elokuva, joten sitä ei liene video/dvd-levityksessä ollenkaan. Voit ottaa yhteyttä tv:n katsojapalveluihin ja kysyä suomenkielistä nimeä sieltä. Samalla voit myös toivoa elokuvan uusintaa.
Television katsojapalveluiden yhteystiedot:
http://www.tv-opas.com/tietoa/katsojapalvelut.php
Kirjallisuutta, joka liittyy kysymääsi aiheeseen, on paljon. Saat kuvan tarjonnasta pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-tietokannan avulla (www.libplussa.fi). Valitse hakulomakkeesta kohta "asiasana tai luokka". Hakusanoiksi kannattaa tässä tapauksessa kirjoittaa kaksi sanaa. Sopivia pareja ovat esim. "liiketoiminta kehittäminen" "yritykset muutos" tai "organisaatiot muutos". Jos haluat vielä laajemman ja väljemmän tuloksen, voit kokeilla paria "yritykset kehittäminen".
Aiheesta on yleisiä teoria- ja ideakirjoja (esim. Räsänen, Keijo: "Kehittyvä liiketoiminta"), tietyn kehittämismenetelmän esittelyjä (esim. Morris: "Liiketoimintaprosessien uudistaminen" ja Martola: "Liiketoimintaprosessit", jotka käsittelevät re-engineeringiä tai Otala...
Valitettavasti en löytänyt kuvaukseesi sopivaa teosta kirjaston kokoelmista tai netistä. Suosittelen kysymään asiasta Kokkolan kaupunginkirjastolta, jos sieltä joku muistaa kyseisen kirjan.
Lukitut varaukset löytyvät varaukset-välilehdeltä. Lukitun varauksen kohdalla näkyy oikealla lukitus-sarakkeessa raksi. Lukitus vapautetaan poistamalla tämä. Sen jälkeen ohjelma kysyy vielä varmistuksen, jonka hyväksymisen jälkeen lukitus poistuu.
Valitettavasti Kerstin Johanssonista ei tunnu löytyvän tietoja suomen kielellä, vaikka hänen kirjansa "Näkymätön Elina" olikin paljon esillä mm. kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ansiosta.
"Rakennusliikkeen kirjanpito ja tilinpäätös"(Lahti, Viljaranta)
- niminen teos löytyy Helsingistä Aalto Yliopiston Teknillisen korkeakoulun kirjastosta Otaniemestä http://lib.tkk.fi/fi/
Kaukopalvelusääntöjen mukaan emme tilaa teosta automaattisesti Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteeseen, vaan lainaajan on
tiedusteltava teosta Otaniemen kirjastosta.
Järjestysnumerosi varausjonossa muuttuu kaiken aikaa sitä mukaa kuin sen edellä olevia varauksia saadaan toimitetuksi. Järjestysnumerosi siis muuttuu pienemmäksi. Tällä hetkellä varauksesi ovat jonoissa sijoilla 166/521 ja 412/421. Tarkastin kummankin varauksen jonot, ja molemmissa jonoissa sinun varauksiesi edellä olevat varaukset on tehty aikaisemmin kuin sinun varauksesi. Jonot ovat siis aivan oikeassa järjestyksessä ja molemmat varauksesi etenevät niin kuin pitääkin.
Tällaisissa jonotustilanteissa ei edes ole mahdollista "ajaa ohi". On periaatteessa mahdollista, että varausta tehtäessä kaikki sillä hetkellä jonossa olevat varaukset eivät näy järjestelmässä, mutta tällaisen tilanteen syntyminen edellyttää sitä, että samasta teoksesta on...
1960- ja 1970-luvun kulttuurihistoriasta löytyy paljon tietoa. Kirjastomme aineistotietokannasta voit hakea tähän liittyvää kirjallisuutta/musiikkia laittamalla aineistotietokantamme hakukaavakkeeseen (tarkka haku) asiasanaksi joko "1960-luku" tai "1970-luku". Voit vielä tarkentaa hakua lisäämällä asiasanoiksi tarkempia termejä kuten "pukeutuminen", "musiikki", "populaarimusiikki", "arkkitehtuuri", "muoti", "kirjallisuushistoria"...
Lisäksi jos haluat erikseen tietoa eri maiden ilmiöistä 1960- ja 1970-luvuilla, voit lisätä asiasanaksi myös tietyn maan nimen (Suomi, Yhdysvallat, Ruotsi jne.). Aineistolajiksi voit valita erikseen esimerkiksi kirjat, videot, cd-levyt tai kaikki aineistolajit.
Musiikkiosastoltamme löytyvät kirjat ja levyt...