Kirjoista suuri osa tilataan ennakkoina kuukausia ennen niiden ilmestymistä, joten saamme ne nopeasti julkaisun jälkeen. Aikanaan muistan uuden Harry Potterin tulleen ilmestymistä seuraavana päivänä.
Kirjata viedään meidän Kyytirekisteriin, tarroitetaan ja muovitetaan meille tulon jälkeen ja se vie vaihtelevasti aikaa. Varattuaineisto ajaa tuossa rekisteröinti-, tarroitus- ja muovitusvaiheessa muun ohi. Muuta aineistoa hankitaan vähän eri tyylillä ja toimituksen nopeus vaihtelee hankintapaikan mukaan. Myös muu aineisto rekisteröidään, tarroitetaan ja mahdollisesti muovitetaan sen saavuttua kirjastoon.
Tietojätti 2000--tietosanakirja A-Ö, on Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja. Moniosaisia uudempia tietosanakirjoja on seuraavasti: Studia (Weiling & Göös), WSOY iso tietosanakirja, Otavan tietosanakirja. Lisäksi on cd-rom-levyjen muodossa olevia tietosanakirjoja: CD-Facta, Pikkujättiläinen, Otavan tietosanakirja. Myös näitä voi lainata kirjastoista.
Lähin käännös löytynee Sathya Sai Finland -organisaation sivuilta. Kyseinen organisaatio on osa uskontokunnasta riippumatonta vapaaehtoisjärjestöä, joka toimii yhteensä 126 maassa, ja jonka jäseniä yhdistää halu ymmärtää omaa sisäistä jumaluuttaan noudattamalla guru Sathya Sai Baban oppeja. Sivulla kyseinen lause on käännetty: "Jos noudatat Dharmaa, tuo Dharma suojelee sinua." Kyseinen lause löytyy Sathya Sain puheen "13.1.1992 Jumalallinen viesti ihmisarvosta" viimeisestä kappaleesta. Lähteeksi organisaatio on maininnut Indulal Shahin kirjan "i we & He", mutta suomennoksen tekijäksi ei ole mainittu yhtä tiettyä henkilöä.
Valitettavasti koko säkeelle ei löytynyt käännöstä. Yksi tapa lähestyä ongelmaa on suomentamalla esimerkiksi...
Valitettavasti emme pysty tunnistamaan taulun tekijää.
Teidän kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntevaan taidevälittäjään, joka mahdollisesti pystyisi selvittämään taulun alkuperän.
Ainakin ääninäyttelijä pyrkii antamaan vaikutelman cockneysta. Puheessa kuulee yleisiä cockney-ääntämykseen yhdistettyjä piirteitä kuten h-äänteiden häipyminen sanojen alusta ("...over 'ere") ja t-äänteen korvaaminen glotaaliklusiililla ("London Nau'ica", "unrelen'ing", "ge' off", näissä t ei kuulu). Lisäksi r-kirjain "nielaistaan" ö-mäiseksi äänteeksi sanan lopussa kuten monissa eteläenglantilaisissa ääntämyksissä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Cockney
Kone on valmistettu Kanadassa vuonna 1904.LähteetSinger Sewing Machine Serial Number Database: https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-j-series-serial-numbers.htmlSinger Factories: https://www.singersewinginfo.co.uk/stjohns
Julkisten rakennusten ja muistomerkkien rakennusmateriaaleista löytyy niukasti tietoa ja se on hajallaan eri kirjoissa. Teidän kannattaisi tutustua teoksiin Satakunnan kulttuurihistorialliset suojelukohteet (1969) sekä Suomen muistomerkit 2: Satakunta (1994).
Taiteilijatietoja löytyy mm. Suomen Taiteilijaseuran Kuvataiteilijat-matrikkeleista.
Kuvauksestasi tulee mieleen lähinnä Carlo Collodin Pinokkion seikkailut, josta on olemassa erilaisia suomennoksia ja mukaelmia. Vuonna 1954 suomennettu Pinocchion seikkailut vaikuttaisi melko alkuperäiseltä ja on myös mahdollista että olisit kyseistä painosta lukenut vuonna 1969. Kirja on kuitenkin italialainen, joten siltä osin ei sovi etsimääsi, vaikka muuten voisikin kuulostaa Pinokkiolta: Pinokkiohan oli puunukke, joka muuttuu muistaakseni jossakin vaiheessa satua oikeaksi pojaksi. Välitinkin kysymyksesi eteenpäin, kirjastoammattilaisten valtakunnalliselle sähköpostilistalle, jospa joku kollega jossakin päin Suomea muistaisi! Palaamme asiaan jos saamme sieltä vielä Pinokkiolle jonkin itäeurooppalaisemman vaihtoehdon. Vai muistaisikohan...
Ensimmäisenä kannaittaisi kysyä lähimmästä kirjastosta. Oman kunnankirjastosi aineistoa voit selata Internetissä osoitteessa:
http://tiekko-info.origonet.net
Kirjastot.fi -sivuston linkkikirjastosta löytyy myös mielenkiintoisia linkkejä aiheesta:
http://www.kirjastot.fi/Linkkikirjasto/Luokat.aspx?wordID=033726d6-9cc1…
Kirjoja ovat esim.
Kurula, Mervi: Kansallispukuja Suomesta. Gummerus, 2004.
Sirelius, Uuno Taavi: Suomen kansallispukujen historia. Kansallisteos, 1990.
Kansallispukukuvasto. Helmi Vuorelma, 1987.
Kirkes-kirjastoista löysin tähän aiheeseen liittyviä kirjoja melko vähän. Vammaisten mielenterveysongelmat eivät ole minkään kirjan varsinaisena pääaiheena, mutta näissä aihetta käsitellään ainakin jonkin verran:
- Huttunen, Riitta-Leena: Itsetunto, mielenterveys ja ihmissuhteet (1998)
- Seppälä, Heikki: Vaikuttavat viestit. Opas kehitysvammaisten mielenterveyden ja käyttäytymisen arviointiin (1997)
- Seksuaalisuus ja mielenterveys (1999)
- Geropsykologia. Vanhenemisen ja vanhuuden psykologia (2004)
- Suvikas, Annukka: Kuntouttava lähihoito (2006)
Myös muista kirjastoista voi tilata kirjoja kaukolainaksi (maksu 6 € /kirja), esim:
- A comprehensive guide to intellectual & developmental disabilities / edited by Ivan Brown and Maire Percy...
Kun haet Lahden kaupunginkirjaston lainattavia elokuvia, mene netissä osoitteeseen http://lastukirjastot.fi/. Klikkaa sitten oikealta ylhäältä kohtaa Tarkennettu haku. Avautuu hakulomake.
Haku elokuvan nimen mukaan: Oletetaan, että etsit vaikkapa elokuvaa Scarface. Kirjoita elokuvan nimi ruutuun jossa lukee Nimeke. Ruutuun siis nimi Scarface. Valitse lisäksi kohdan Aineistolaji pudotusvalikosta DVD, jotta saat hakutulokseksi vain elokuvia etkä lisäksi esim. kirjoja. Klikkaa sitten lomakkeen alaosasta oikealta kohtaa Hae. Tulokseksi pitäisi tulla kaksi DVD:tä, Scarface ja The Untouchables. Koska etsit elokuvaa Scarface, keskitytään nyt siihen. Klikkaa nimeä Scarface. Nyt näkyviin tulee tarkemmat tiedot elokuvan saatavuudesta. Näet, että...
Kappaleen nuotit ja sanat löytyvät ainakin kokoelmasta Pop tänään, vol. 20 (kustantajan tuotenumero F.M. 05639-0 Fazer). Tätä nuottia ei enää ole Helsingin kaupunginkirjastossa, mutta kylläkin joissakin Espoon ja Vantaan kirjastoissa, joista se voidaan tilata Sinulle myös Helsinkiin. Nuotin tämänhetkisen saatavuuden voit tarkastaa aineistotietokanta Plussasta
(http://www.libplussa.fi/).
Netistä en onnistunut kappaletta löytämään ja yleisesti voikin sanoa, että vaikka netissä on jonkin verran laulujen tekstejä, niin nuotteja siellä ei nykyisin tekijäönoikeudellisista syistä tarjota kovinkaan runsaasti.
Kustantaja Tammen verkkosivuilla ei ole mitään viitettä tämän sarjan osien 4 ja 5 julkaisuaikataulusta. Tammen tiedottaja Ari Elo ari.elo@tammi.fi osaa varmaan paremmin kertoa, aikooko kustantaja suomentaa koko sarjan vai ei. Valitettavasti nimittäin ei ole mitään takeita siitä, että kerran aloitettu sarjan suomentaminen ja julkaiseminen viedään loppuun. Kustantaja on voinut tehdä sopimuksen koko sarjasta, mutta pidättää silti itselleen oikeuden olla julkaisematta, jos edelliset osat eivät ole menneet tarpeeksi hyvin kaupaksi. Tämä ei valitettavasti ole harvinaista.
Heikki Poroila
Nordic noir on herättänyt viime vuosina paljon kansainvälistä kiinnostusta ja tästä syystä siitä on myös kirjoitettu enimmäkseen englanniksi.
Tässä muutamia esimerkkejä suomeksi toimitetuista / kirjoitetuista puheenvuoroista nordic noirista:
Mitä nordic noir on? (Radio-ohjelma Aristoteleen kantapää, YLE Areena)
Ruohonen, Voitto: Nordic noir on vahva brändi, entä Suomi-noir?
Lähikuva-lehden teemanumero "Pohjoinen"
Lähikuva-lehden teemanumero "Pohjoismainen elokuva"
Naiskuvasta elokuvissa sekä mediassa on kirjoitettu suomeksi lukuisissa teoksissa, artikkeleissa ja opinnäytteissä.
Esimerkiksi Google Scholar-palvelulla on löydettävissä fraaseilla "naiskuva elokuvissa" tai "naiskuva mediassa" verkkomuodossa olevia artikkeleita ja...
Digihautaus.fi -verkkopalvelussa on vapaamuotoisesti kuvattu, mitä asioita digitestamenttiin on hyvä kirjata, mutta valmista mallipohjaa ei palvelussa ole: https://www.digihautaus.fi/digitestamentti/
Lisäksi löytyi malliasiakirja digitaaliseksi tahdoksi, josta voi olla myös apua: https://www.hok-elannonlakipalvelu.fi/fileadmin/user_upload/lakinostot/Digitaalinen_tahtoni_lomake_2022.pdf
Kosketus jää -nimisen kappaleen nuotti ja sanat löytyvät Suomen kansallisdiskografian mukaan julkaisusta Suomi-iskelmä 2007 (toim. Ari Leskelä), https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Record/fikka…
Sitä löytyy monesta yleisestä kirjastosta, https://finna.fi/Record/anders.669924?sid=3021176834
Ranskalaisesta populaarimusiikista löytyy ainakin yksi teos: Tölkki: Ranskalainen chanson. Lisäksi taidemusiikkia, sekä vanhaa että uudempaa, käsitteleviä kirjoja löytyy muutamia, esim. The New Grove french baroque masters ja Hill:Modern french music.
Valviran ohjeen mukaan pubissa voi olla tupakointitila, mutta siellä ei saa nauttia alkoholia, eikä muutakaan.
"Tupakointitilassa ei saa tarjoilla tai nauttia ruokaa tai juomaa."
https://www.valvira.fi/tupakka/tupakointikiellot_ja_-rajoitukset
Hei!
Parhaita ja tarkimpia matkustusvinkkejä kannattaa kysyä matkatoimistoista. Matkaoppaat auttavat myös matkan suunnittelussa. Como-järven alueelta löytyy vain englanninkielisiä matkaoppaita, kuten esimerkiksi Milan & the lakes (Helmet-linkki https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2344645).
The rough guide to Italy -matkaoppaan (12. painos. Helmet-linkki https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2248514?lang=fin) mukaan Comolle päsee esimerkiksi lentämällä Milanoon. Lentoasemalta voi ottaa junan kohti Milanoa ja vaihtaa Saronnossa junaa kohti Comoa. Nettihaulla How to get to Magrezza saa vaihtoehtoja sille, miten Comosta pääsee Magrezzaan.
Solferinon taistelussa kaatuneiden luut löytyvät...
Topeliuksen Lukemisia lapsille suomentajia ovat Viljo Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa, mutta yksittäisen runon suomentajaa en löytänyt. Suomentajat on mainittu esimerkiksi Lukemisia lapsille III -teoksessa (1993), josta löytyy runo Taivaan lapset: https://finna.fi/Record/outi.355783?sid=4740814642