Paras yleiskatsaus sota-aikaisiin kenttäsairaaloihin lienee Mikko Tynin esitelmä Suomen Sotahistoriallisessa seurassa 2017. 16. Kenttäsairaalasta ei vaikuttaisi olevan omaa historiikkia tai matrikkelia, mutta sen asiakirjoja on säilynyt Kansallisarkistossa. Henkilötietoja kenttäsairaalassa palvelleista voisi löytyä esimerkiksi palkka- ja päivärahaluetteloista. Yksiköstä on myös muutama valokuva SA-kuva -palvelussa.
Philippe de Brocan elokuva Le Magnifique (1973) esitettiin Suomessa elokuvateattereissa nimellä Suurin ja kaunein. Elokuvan ensi-ilta oli toukokuussa 1974. Televisisossa elokuvaa ei Elonetin mukaan ole näytetty.
https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_101901
https://www.imdb.com/title/tt0070354/
Eino Leinon runokokoelmista on ruotsinnettu kokoelmat Helkavirsiä (Helkasånger) ja Runoja (Lyriskt urval). Helkavirsien ensimmäisessä sarjassa on runo Merenkylpijä-neidot, jonka loppupuolella on seuraavat säkeet:
hymy hyytyi, silmä sammui,
pois kulki kultainen elämä,
muuttui mieli nuoren miehen
Sama teksti on käännetty näin:
löjet istes, ögat släcktes,
dän drog livet det gyllene,
svennen ändrade sitt sinne.
Suomen kansallisbibliografia Fennicasta selvisi, että Dan Anderssonin runotuotannosta on suomennettu 2 kokoelmaa:
Miilunvartijan lauluja ynnä muita runoja. Porvoo : WSOY , 1948. ja
Lauluja elämälle / Nils Ferlin, Dan Andersson ; [kääntänyt Aappo I. Piippo]. Tukholma : Finn-Kirja , 1980.
Suoraan en saanut mistään selville, onko runoa suomennettu, joten kannattaa tutkia onko sitä em. kokoelmissa.
Huumeista toki löytyy paljonkin kirjallisuutta, rajoitun tässä kuitenkin vain muutamiin suomenkielisiin historiallisiin ja käytön yhteiskunnalista puolta esiteleviin teoksiin:
Schivelbusch, Wolfgang
Nautintoaineiden kulttuurihistoria. - Otava, 1986.
(käsittelee lähinnä oopiumin käyttöä 1800-luvulla)
Kontula, Osmo
Huumeet Suomessa. - Otava, 1988.
Salasuo, Mikko
Huumeet ajankuvana : huumeiden viihdekäytön kulttuurinen ilmeneminen Suomessa. - Stakes, 2004.
(painopiste tilanteessa 1960-luvulta lähtien)
Hakkarainen, Pekka
Suomalainen huumekysymys : huumausaineiden yhteiskunnallinen paikka Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. - Alkoholitutkimussäätiö, 1992.
Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. - Gaudeamus, 2002.
(artikkeleita...
Helsingin Kaupunginkirjastossa on toistaiseksi hyvin pieni kokoelma äänikirjoja cd-levyillä. Näistä saatte listauksen osoitteessa http://www.helmet.fi kohdassa Sanahaku kirjoittamalla hakusanaksi "äänikirjat" ja valisemalla kohdassa Aineisto "Cd-levyt". Huomattavasti useampia kirjoja on luettu c-kaseteille, joita voi kuunnella tavallisella kasettimagnetofonilla.
Listauksen näistä saatte muuten samalla tavalla kuin yllä mutta valitsemalla kohdassa Aineisto "C-kasetit".
Myös Näkövammaisten kirjasto Celia palvelee näkövammaisia ympäri Suomen. P. 09 - 2295 2210.
Mahtaisiko kyseessä olla Bernard Lentericin Peluri? Se on kyllä ilmestynyt vuonna 1980. Se on jännityskirja ja kertoo kahdesta taiturimaisesta pelaajahuipusta.
Aiheesta on tehty kaksi Helsingin yliopiston Viikin kampuskirjastosta löytyvää väitöskirjaa:
- Gardens in the forest : peasants, coffee and biodiversity in Candelaria Loxincha, Mexico / by Mariel Cristina Aguilar-Støen. (2008)
- The indigenous agroforestry systems of the south-eastern Rift Valley escarpment, Ethiopia : their biodiversity, carbon stocks, and litterfall / Mesele Negash. (2013)
Jälkimmäisen yhteenveto-osa löytyy myös verkkojulkaisuna:
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9415-6 ;
Jesse Hyvärisen ja Jiri Hyvösen Lahden ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Kahvi, pensaasta kuppiin löytyy myös verkosta:
http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/37137/Hyvarinen_Jesse.pdf?…
Yleisemmin kahvin viljelyä käsittelevät ainakin alla...
Kirjaa ei löydy Kymenlaakson kirjastoista löydy, mutta se on mahdollista kaukolainata, koska näytti että Helsingistä kirja löytyy. Kaukolainata voit käymällä lähimmässä kirjastossasi ja tekemällä kaukolainapyynnön tai täyttämällä kaukolainapyyntölomakkeen netissä.
Salasana tallennetaan asiakastietoihisi kirjastossa käydessäsi. Salasanan (4 numeroa) voit valita itse, ja tallentaminen onnistuu missä tahansa Lumme-kirjastossa.
Sinun kannattaa olla suoraan yhteydessä Pekka Vepsäläiseen, joka on itse kustantanut kirjojaan.
Pentti Alajan matkassa / Vepsäläinen, Pekka ; Pekka Vepsäläinen [2019]
Repomäestä Rastulle, Kymöltä Istunmäelle / Vepsaläinen Pekka ; Pekka Vepsäläinen [2019]
https://vepsalainenkirjat.business.site/
Ottolapsi- ja adoptiolapsi-termejä käytetään yleensä synonyymeinä. Kun avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva henkilö adoptoi puolisonsa lapsen, on kyse perheen sisäisestä adoptiosta. Perheen sisäisen adoption kautta lapsesta tulee myös juridisesti hänet adoptoineen henkilön lapsi.
Lisätietoa adoptiolaista löytyy Finlex-palvelusta:
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120022
Ötökkätieto-sivustolta löytyy tunnistuskuvia. Niiden perusteella kyseessä voisi olla jokin ulkona elävä ludelaji, kuten jalavanokkalude tai lehvänokkalude: https://www.otokkatieto.fi/cat?id=4.
Hei,
Ulkoministeriön sivuilla on tietoa Suomen ja Marokon välisistä suhteista:
Suomi ulkomailla - Marokko /Ulkoministeriö
https://finlandabroad.fi/web/mar/etusivu
Raili Mikkasesta löydät tietoja kirjasta Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Sen on toimittanut Ismo
Loivamaa v. 2001 ja sen löydät kirjastossa luokasta 86.11.
Internetistä löydät tietoja hänestä Suomen Nuorisokirjailijoiden matrikkelista, osoite on
www.nuorisokirjailijat.fi
(Sinne pääsee myös Lastenkirjaston linkkien kautta.)
Sieltä saat mm. hänen koti- ja sähköpostiosoitteensa.
Aikaisemmin kuulutusten hakemisella tarkoitettiin avioliiton esteiden tutkimista. Avioliittolaki muuttui tältä osin vuonna 1988. Vuoden 1929 Avioliittolain 4. luvusta voi lukea kuuluttamisesta:
Avioliittolaki 234/1929 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
Nykyään voimassa olevan lain voi lukea täältä:
Avioliittolaki 234/1929 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
Lasten itsenäisyyspäivää on vietetty vuodesta 2017 lähtien. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aloitettu juhlan perinne jatkui 2024 jo kuudetta kertaa. Vuosina 2020 ja 2021 juhlat jäivät väliin koronapandemian vuoksi. Kutsu lähetetään syksyllä kaikkiin Suomen kuntiin. Jokainen kunta voi lähettää juhlaan kaksi 10-vuotiasta lasta. Kunnat päättävät itse juhlaan osallistujat ja kustantavat heidän matkansa. Juhla suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Valtioneuvoston kanslian, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa.Lasten itsenäisyyspäivän juhla https://www.mll.fi/lasten-itsenaisyyspaivan-juhla/medialle/
Antamasi tiedot viittaavat parhaiten Monica Hughesin kirjaan "Uniensieppaaja".Risingshadow-sivustolla kirjaa kuvataan näin "Sekasorron aikakaudella suurin osa ihmiskunnan kulttuurista on tuhottu. Arkki Kolmosessa elämä kuitenkin jatkuu. Pieni joukko ihmisiä elää muovikuvun alle rakennetussa kaupungissa, jossa kaikki ovat keskenään tasa-arvoisia. Voimansa he saavat Verkostosta, joka yhdistää ihmisten henkisen energian. ESP-kyvyt ovat huipussaan Arkki Kolmosessa: telepatia ja telekinesia, aisteista riippumaton havaitseminen. 14-vuotias Ruut ei kuitenkaan sopeudu tähän yhteisöön. Hän haluaa poistua vapauteen ja pelastaa Arkki Ykkösen asukkaat tietokoneen orjuudesta. Viimein kootaan retkikunta, joka suunnistaa vihamielisen ulkomaailman halki...
Listasi vaikuttaa jo kattavalta, mutta siitä puuttuu vielä kaksi tärkeää tehtävää eli verkossa olevan (ja tietenkin myös perinteisen paperimuotoisen) tiedon jäsentely sekä tuottaminen.
Internetissä olevan tiedon suuri ongelma on käyttäjän kannalta sen laadullinen epätasaisuus ja epäluotettavuus. Kirjasto on omalta osaltaan pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa tarjoamalla laadukkaita linkkilistoja eri aihealueista. Valtakunnallisesti ylläpidetty Makupalat on tästä paras esimerkki: http://www.makupalat.fi .
Ei sovi myöskään unohtaa Kysy kirjastonhoitajalta palvelun kaltaisia kysymys/vastaus-palveluja ja niiden valtavia vastausarkistoja:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/
Tulevaisuudessa kirjaston merkitys laadukkaan verkkosisällön...