Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
12-vuotias lapseni on vihdoin löytänyt mieluista luettavaa Anniina Mikaman kirjoista. Kysyisinkin vinkkejä vastaavanlaisesta nuorten kirjallisuudesta. Lastani… 261   Eva Franzin kirjat Osasto 23 (2019), Yön kuningatar (2021) ja  Ruukin salaisuus (2021) sijoittuvat Suomen historiaan.  Niissä on aineksia niin kauhu-, jännitys- kuin fantasiagenrestäkin ja ne sopivat hyvin varhaisteini-ikäisille.      Sari Peltoniemen fantasiakirjoissa sivutaan usein Suomen historiaa tai kansanperinnettä tai molempia.  Usein niissä kuvataan rinnakkaismaailmoita tai vaihtoehtoista historiaa.  Avaimenkantaja-sarjassa on kolme osaa: Taivazalan joutsen, Allmaan vaskitsa ja Vattenporin simpukka (2016-2018).  Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011) ja sen jatko-osa Haltijan poika (2013) perustuvat suomalaisiin ja saamelaisiin kansanuskomuksiin.  Suomu (2007) ja...
Kirkonohjakset on lienee jonkinlainen nyöri, mutta minkälainen. Löytyykö siihen ohjetta? 132 Finnasta löytyy yksi kuva kirkko-ohjaksista. Se on putkilomainen pirtanauha. Pirtanauhoihin löytyy joitain ohjeita, mutta juuri kirkko-ohjaksien (tai kirkonohjaksien) ohjeita ei löytynyt.Finna.fi: Kirkko-ohjakset (kuva) https://finna.fi/Record/lahdenmuseo.lkm-32465?sid=4998373595
Kengityssepän tavaroita myyvät liikkeet Suomessa? ja kirjat 2154 Kirjallisuutta: Fabritius: Kengitysopin käsikirja (u.p. 1996) Paatsama: Hevosen kengitys ja ontumisviat (1973) Vuorinen: Kengitysoppi (1937) Gummerus: Kavionhoito- ja kengitysopas : maamiehiä varten (1923, 1927) Bergman: Kengitysoppi (1920) Englanninkielisiä: The natural horses. Practical guide to lameness in horses (myy Ratsukenkä Oy) Liikkeitä Oulussa: Ravitarvike Karhula Äimärautio p. 379885 Oulun ratsastustarvike Kirkkok. 65 p. 377999 Ratsumestarit Isok. 10 p. 3118666 Muualla: Ratsukenkä Oy Helsingissä Velj. Wahlsten Oy Vieterik. 1 Jokimaan ravikeskus 15700 Lahti p. 03-7353331 Kengitysseppiä koulutetaan Ypäjän hevosopistossa http://www.ypaja.fi/hevos-opisto. Sieltäkin voinee kysyä lisätietoja. Suomen kengityssepät ry:llä on kotisivu...
Minua vaivaa lapsuudenmuisto, joka saattaa olla valemuisto. Muistan alakoulussa 1. tai 2. -luokalla lukeneeni (ehkä vihreäkantisen) kirjan, jonka nimen osana -… 228 Lastenkirjaa jonka nimi - tai alanimi, vastaisi etsittävää en valitettavasti löytänyt . Aihepiiriltään ja ilmestymisvuodeltaan läheltä liippaava kirja voisi olla helppolukuisten Lukukoukku-sarjassa ilmestynyt Arska ja hurjat koirat -kirja https://keski.finna.fi/Record/keski.277577?sid=3073064703. Kirjan tapahtumapaikkana ei ole koirapuisto vaan löytöeläintarha, mutta kirjan kannen pohja on vihreä.  Paremmin kirjan nimeä ja väriä vastaisi Markku Ropposen Koirapuistoromaani https://keski.finna.fi/Record/keski.2882558?sid=3073079280. Kirjan kansi on vihreäpohjainen mutta kirja on selkeäsi aikuisten kirja, ja ilmestynyt vasta vuonna 2018. Ystävällisin terveisin!  
Onko J.V.Snellmanin Valtio-opista (Läran om Staten) ja sen poliittisesta sisällöstä julkaistu suomeksi tiivistelmää tai lyhennettyä versiota 1800-luvun lopulla… 87 Joel Kuortin ja Jukka-Pekka Pietiäisen kirjan 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa (2014) mukaan Teos on suomennettu useita kertoja. Ensimmäisen suomennoksen (Valtio-oppi) teki Kaarlo Forsman vuonna 1901 Snellmanin valittujen teosten viidenteen osaan, toisen suomennoksen (Valtio-oppi) Heikki Lehmusto vuonna 1928 Snellmanin koottujen teosten toiseen osaan, kolmannen (Oppi valtiosta) Eero Ojanen vuonna 1982 Snellman: Teokset -sarjaan ja neljännen (Valtio-oppi) Antero Tiusanen vuonna 2005 julkaistuun uusien koottujen teosten viidenteen osaan. Suomennos löytyy täältä: https://snellman.kootutteokset.fi/fi/dokumentit/valtio-oppi-tukholma-18…  
Lapsuudessa lausuin runon äitienpäiväjuhlassa josta muistan katkelmia " on viides? luomispäivä päättynyt ja Luoja töitään tarkastelee nyt. Hän koko pitkän… 106 Emme valitettavasti onnistuneet tunnistamaan runoa tai löytämään sitä vanhoista kouluohjelmistoista. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaa runon.
Etsin 2-4 vuotiaille soveltuvaa suomenkielistä joulutarinaa, jossa on 24-25 lukua. Tarinan tarkoitus on toimia joulukalenterina: yksi luku joka päivälle. Viime… 62 Tammelta on juuri ilmestymässä uusi teos "Tervetuloa, joulu! : Pikku hiiren 24 tarinaa", mikä vastaa joulukalenterisatukirjaa.Tässä vielä Helmet-linkki: https://helmet.finna.fi/Record/helmet.2614964
En löydä Katri Helenan cd-levyä hausta: ilmestynyt 2006, Onnen Onkija 1050 Katri-Helena on levyttänyt kappaleen nimeltä Onnen onkija vuonna 2006, se löytyy levyltä jonka nimi on Elämänlangat. Levyä on olemassa myös pääkaupunkiseudun kirjastoissa, saatavuuden voi tarkistaa Helmet-tietokannasta. http://www.helmet.fi/ Katri-Helenan kotisivut: http://www.katrihelena.fi/index.htm
Onko neuvotteluista ja kokouksista olemassa jotain suomenkielistä opetus-dvd:tä, josta saisi hyvän mallin kyseisiin tilanteisiin? 995 Ei Turun kaupunginkirjastosta eikä muistakaan maakuntakirjastoista löydy tällaista dvd-levyä. Sen sijaan Helsingin kaupunginkirjastosta ja Espoon kaupunginkirjastosta löytyy Opetushallituksen video Kokous [1999]. Video kestää 14 min ja siinä on 7 s. tekstiliite. Saatavuuden saat Helmet-tietokannasta http://www.helmet.fi/ Jos video käy, voit pyytää sen kaukolainaksi esim. Turun kaupunginkirjastosta. Kaukolainaus on maksullista. http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=1644
Tarvitsisin lehtiartikkeleita lehdistä: - Clinical laboratory science: journal of the American society for medical technology 18:4 (Jan 01, 2005) s.226-232 … 1253 ”Clinical laboratory science” -lehteä näyttäisi olevan Helsingin yliopiston kirjaston Viikin kampuskirjastossa. Sitä löytyy vuosilta 1988–2010. Helka-tietokantaa voi katsella osoitteessa https://finna.fi. ”International Journal of Nursing Education Scholarship” näyttäisi olevan vapaasti saatavilla Internetistä. Osoitteesta http://www.bepress.com/ijnes/vol6/iss1/ taitaa löytyä kaipaamasi numero. Lehtiä ”Clinical Leadership & Management Review” ja ”Journal of Allied Health” ei näytä Suomen kirjastoissa tosiaan olevan, eikä niiden arkistoihinkaan pääse ilman maksua. Osoitteesta http://monihaku.kirjastot.fi löytyvä Frank-monihaku ei antanut niistä osumia. ”American clinical laboratory” taitaa olla sama kuin osoitteesta http://new....
Olen 13-vuotias tyttönen, ja olen nyt kiinnostunut mangasarjakuvista. Haluaisin tietää, että millainen on kirjaston tarjonta näiden suhteen? Millaisista… 1365 Tiedustelin asiaa Manga- ja animeyhdistyksen sihteeriltä Anne Laaksolta. Hän suositteli sopiviksi aloitussarjoiksi Rumiko Takahashin sarjoja, Ranma 1/2 on suomennettukin. Romantiikasta Oh my Goddess -sarja käännetään pian. Enemmän action-puolelta voisi mainita jo suomennetun Dragon Ballin ja pian suomennettavan hieman koomisen One Piece -sarjan. Fluffysta voisi mainita esimerkkinä Fruit Basket –sarjan, jota ei ole saatavilla suomen kielellä. Kaikkia yllämainittuja on saatavilla kirjastosta. Kysymääsi Pitaten–sarjaa ei vielä saa kirjastoista. Japanilaisia sarjakuvia ei julkaista värillisinä. Lisätietoja voit saada http://www.animeunioni.org
Olen nähnyt joskus kirjan, jossa oli tekniikan sanastoa englanniksi, ja minua kiinnostaisi nyt tietää, löytyykö tällaisia kirjoja biologian tai… 750 Hei! HelMet-kirjastoista ei löydy biologian tai vesistötieteiden sanastoa. Helsingin yliopiston kirjastosta haettaessa löytyivän mm. seuraavat teokset: Words between : lääketieteen ja luonnontieteen englantia Nordic glossary of hydrology : English-Danish-Finnis-Icelandic-Norwegian-Swedish with definitions in English
Punamultamaalin + keltamaalin keitto-ohje ? 1474 Uudessa Panu Kailan kirjoittamassa kirjassa Kevät toi maalarin: perinteinen ulkomaalaus on perusteelliset ohjeet perinnemaalien tekemiseen.
Munkkiniemen sivukirjaston sijainnit? 510 Munkkiniemen kirjasto toimi aikaisemmin Munkkiniemen palokunnantalolla, jossa oli myös monia muita hallinnollisia toimintoja kuten valtuustosali ja poliisilaitos. Itse talo rakennettiin vuonna 1931. Munkkiniemen kirjasto perustettiin heti seuraavana vuonna 1932, ja samaan aikaan syntyi myös Lauttasaaren kirjasto. Vuoden 1934 lopussa kirjastoilla oli yhteensä 1 1171 nidettä ja molemmilla oma johtokuntansa ja kirjastonhoitajansa. Munkkiniemi oli silloin osa Huopalahden kuntaa, joka liitettiin Helsinkiin 1946. Kaija Hackzellin teos Rakas vanha Munkkiniemi kertoo, että kirjasto sai oman rakennuksen vasta 1989. Vanha Palokunnantalo toimii nyt nuorisotalona. Tässä vastauksen pohjana käytettyjä lähteitä: Hackzell, Kaija: Rakas vanha...
Mahtaako Lapuan lukiosta, aikaisemmin Lapuan yhteislyseo, olla oppilasmatrikkelia? 441 Matrikkelitiedot Lapuan yhteislyseosta (1904-74) ja Lapuan lukiosta (1974-) sisältyvät vuonna 2004 julkaistuun kirjaan Lapuan oppikoulut 1904-2004. https://www.finna.fi/Record/eepos.2215640 https://www.finna.fi/Record/eepos.285328
Miten saan kirjastokorttiini uuden salasana tai pin-tunnuksen? 96 Pin-koodin saa ottamalla yhteyttä kirjastoon.
En osaa etsiä haulla. Haluasin jouluksi lainata jonkun cd:n tai videon, jossa olisi kuvia ja kerrontaa Raja-Karjalasta esim. Sortavalasta sekä Karjalan… 339 Näistä aiheista ei oikein löydy Vaski-kirjastoista cd-äänikirjoja, mutta DVD-muodossa löytyy joitakin. Kävelyretkellä 1930-luvun Viipurissa: Eino Partasen valokuvia. (DVD) Lappi ja Kainuu: maa ponteva Pohjolan äärillä on. (DVD) Lappia koskeva luonto- ja retkeilyelokuva: The Finnish Arctic Lappi  (DVD): Luontoaiheisia elokuvia: Järven tarina, Metsän tarina, Mystinen metsä, Metsän lumo, Luontosinfonia (DVD): Nämä löytyvät Vaskista hakemalla teoksen nimellä https://vaski.finna.fi/ Voit varata niistä kiinnostavimmat omaan kirjastoosi.  
Mistä on peräisin lääketieteessä käytetty tapa puhua ruokasuolasta ”keittosuolana”? Kielitoimiston sanakirjan sekä Wikipedian mukaan kyseessä on kuitenkin sama… 319 Tapa varmaan liittyy keittosuolaliuoksen eli fysiologisen suolaliuoksen valmistamiseen. Liuoksen lääketieteellisen käyttö aloitettiin jo 1831 tienoilla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fysiologinen_suolaliuos Tampereen yliopistollisen sairaalan sivuilla neuvotaan, miten sitä voi valmistaa itse. https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Syopataudit/Keittosuolataitosten_kaytto_artyneella_s(13649)
Olisikohan kirjastolla sellaista kirjaa, jossa kerrottaisiin kirjailija Torey Hayden:sta ? 781 Kirjailijasta ei ole kirjaa, mutta hänestä on kirjoitettu lehdissä. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on aikaisemmin vastattu kirjailijaa koskeviin kysymyksiin. Katso arkistosta hakusanoilla "Hayden, Torey" sivulta : http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx Vastauksista löytyvät tiedot mm. artikkeliviitteistä. Joensuun pääkirjaston lukusalissa on lainattava lehtileikepussi hänestä, jossa on lehtien Anna ja Uusi Nainen kaksi artikkelia vuodelta 1996. Kirjailijan virallinen kotisivu on osoitteessa: http://www.torey-hayden.com/ Otavan sivuilla on myös matrikkelitietoja hänestä, suomennetuista kirjoista puuttuvat tosin uusimmat: http://www.otava.fi/kirjailijat/ulkomaiset/hayden_torey/fi_FI/hayden_to…
Yritin uusia lomamatkalta kirjaa netissä, mutta en onnistunut, MIKSI???? harmittaa niin kovasti! 232 Lainaamaasi kirjaan on varauksia, joten kirjaa ei voi uusia netissä eikä edes kirjastossa. Eräpäivä on edelleen 29.7.09.