Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Minua kiinnostaa hallituksen kaavailemien kuntasäästöjen mahdolliset vaikutukset Vantaa kirjastoihin? Kuulin ainakin että Pointin kirjastoon tulee jonkinlainen… 887 Hei ! Vantaan kaupunginkirjasto on mukana omalta osaltaan toteuttamassa kaupungin talous- ja velkaohjelmaa, mikä tarkoittaa, että myös kirjaston palveluita arvioidaan uudelleen. Kyseessä on prosessi, jossa koko palveluprofiili tarkistetaan. Työntekijöiden eläköitymisen myötä vapautuvia virkoja täytetään tarpeen mukaan koko kirjastoverkon tasolla. Pointin Avoin kirjasto-kokeilun tarkoitus ei ole henkilökunnan vähentäminen vaan palvelun parantaminen. Asiakkaat voivat käyttää kirjaston tiloja joka päivä aamusta iltaan silloinkin, kun henkilökunnan työaika päättyy. Aukiolo siis laajenee, eikä tässä vaiheessa ole suunnitteilla muutoksia henkilökunnan määrään. Tarkoitus on, että rutiinitöiden muuttuessa entistä enemmän sähköisiksi tai...
Olisin halunut tiedustella olisiko mahdollista vuokrata jotain pienta kokoushuonetta yksityiskayttoon Kouvolasta 19.3 ja mika olisi hinta ja sisaltyyko wifi… 511 Pääkirjasto on kiinni sunnuntaisin, joten ryhmätyötilaa ei ole mahdollista käyttää silloin. Omatoimikirjastoissa ei taas ole kokoushuoneita asiakaskäyttöön. Ihan googlaamalla löytyy joitakin maksullisia kokoustiloja Kouvolasta. Ehkä niistä löytyisi teille sopiva.
Miniäni odottaa kaksosia. Hän on hyvin huonovointinen. Onko olemassa kirjaa, josta saisimme neuvoja sekä odotusaikaa että kaksosten hoitoa varten 1116 Pääkaupunkiseudulta löytyy suomenkielinen teos: Törrönen, Hannele: Opaskirja monikkolasten vanhemmille, Stakes, Helsinki 1997 Kirjan saatavuuden voi katsoa netistä osoitteesta http://www.libplussa.fi/ Myös muissa lastenhoitokirjoissa puhutaan kaksosista, esimerkiksi kirjojen Järkevää lastenhoitoa vauvasta murrosikään (Benjamin Spock) tai Suurivauvakirja (toim. Leeni Peltonen) lopussa on hyvät hakemistot, joiden avulla kaksosten hoitoa koskevat sivut löytyvät. Kirjastoissa on käytettävissä myös Aleksi-tietokanta, jonka avulla löytyy muutama lehtiartikkeli aiheesta. Artikkeleita on julkaistu mm.Vauva lehdessä (numerot 8/1998 ja 9/1999) sekä Kaks Plus -lehdessä (9/1996). Yleensä kaksosia ja kaksostenhoitoa koskevia artikkeleita löytyy melko...
Maksaako Dragonball sarjakuvien varaaminen kirjastosta? 823 Varausmaksu määräytyy sen kukaan onko kirja, tms aikuisten vai lasten osastolle merkitty. Aikuisten materiaalin varausmaksu on 50 senttiä. Dragonball -sarjakuvaa on vaihtelevasti sekä aikuisten että lasten osastoilla. Jos Sinulta pyydetään varausmaksua, voit pyytää henkilökuntaa tarkistamaan, onko samaa kirjaa jossain kirjastossa lastenosastolla. Tällöin varaus on maksuton.
Miten löytäisin kirjan nimeltään 'Kullaan miehet'? Kirja on ilmeisesti vanha ja kuuluu jo poistettuihin teoksiin. 906 Kirjailija Johannes Angere on kirjoittanut kirjat Kullankylä (1969) ja Me Kullan miehet (1970). Kirjat kertovat kylästä ja kyläläisistä Neuvostoliiton ja Viron rajalla. Kirjat löytyvät Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmasta HelMet-aineistohaulla http://www.helmet.fi/ ja ne voi tilata lainattavaksi omaan lähikirjastoon, varaushjeet HelMet-palvelussa.
Pasilan kirjavarastossa oli yksi kappale Fontanen Effi Briest-teoksen suomenkielistä käännöstä. Nyt ei yhtään. Mihin tämä ainoa kappale on joutunut sillä… 1464 Fontanen teos ”Nuoren naisen kohtalo” on yhä Pasilan kirjavarastossa, mutta tällä hetkellä se on korjattavana, koska kirjan selkämys on puoliksi irti. Kirjan korjaus on käynnissä, ja arvelisin sen valmistuvan perjantaina 27.8.2010. Sen jälkeen kirja on jälleen lainattavissa. Jos tarvitset kirjan nopeammin, sitä on saatavilla myös Opiskelijakirjastosta, johon tosin tarvitsee erillisen Helka-kortin. Kirjan tarkemmat tiedot löytyvät Helka-tietokannasta osoitteesta https://finna.fi. Kirja on Opiskelijakirjastossakin varastossa, joten se pitäisi sieltä vielä erikseen tilata.
Mistä ja miten Korkeasaaren ensimmäinen ilves on tullut? Kirja löytyy Pasilasta, joka aika kaukana. 662 Rolf Palgrenin kirjassa Högholmens zoologiska trädgård åren 1888-1918. - Societas pro fauna et flora fennica, 1920 johon kysymyksessä ehkä viitataan, käy ilmi (s. 8) ettei alkuaikojen ilvesten hankintatietoja ole täydellisesti säilynyt. Vuosina 1897-1898 on ilveksiä kuitenkin ostettu ainakin värtsiläläiseltä yritykseltä Ab B. Arppes arv. ja saatu lahjaksi Sortavalasta lehtori A. Genetziltä. (Mikäli tällä tiedonannolla tarkoitetaan itse asiassa professori Arvid Genetziä, niin hänkin oli avioliiton kautta sukua Arpen suvulle).
Otetaanko kirjastoihin lahjoituksena käytettyjä kirjoja? 477 Kirjastot ottavat kyllä vastaan kirjalahjoituksia. Kannattaa kysyä aluksi omasta kirjastosta, olisiko heidän kokoelmissaan tarvetta lahjoitettaville kirjoille. Kunkin kirjaston henkilökunta arvioi lahjoitukset ja päättää otetaanko lahjoitukset kokoelmiin vai ei. Lahjakirjoihin sovelletaan kirjaston yleisiä kirjavalintaperiaatteita ja lahjoitukset valikoidaan sen mukaan, millaista materiaalia kokoelmista puuttuu. Kirjasto pidättää oikeuden olla liittämättä lahjoituksia kokoelmiinsa. Maskun pääkirjasto puh. 044 738 8255 Sähköposti kirjasto@masku.fi  
Voiko istuntopäivä saman lautamiehen kohdalla sisältää useampiakin istuntoja yhdellä ja samalla korvauksella? Jos, niin minkä lainkohdan perusteella? 481 Oikeusministeriön määräyksessä Lautamieskustannusten suorittaminen https://www.finlex.fi/data/normit/10030/lautamieskustannusten_suorittaminen.pdf sanotaan näin: Oikeusministeriö päätti vahvistaa käräjäoikeuden lautamiehelle valtion varoista suoritettavien palkkioiden, korvausten ja päivärahojen osalta noudatettavaksi seuraavaa: 1. Istuntopalkkio Käräjäoikeuden istuntoon osallistumisesta suoritetaan palkkiota istuntopäivän pituuden mukaan seuraavasti: * 65 euroa, jos istunto kestää enintään 6 tuntia, * 90 euroa, jos istunto kestää yli 6 tuntia, tai * 115 euroa, jos istunto kestää yli 9 tuntia   Kyse ei siis ole istuntojen määrästä päivän aikana, vaan istuntopäivän pituudesta.   Määräyksessä on asiakohtina myös...
Etsintämme alla runo, joka kertoo ketusta ja hauesta..kirjailijaa ei tiedä, epäili Pohjanpäätä.. 655 Näyttäisi siltä, että kysymys on palstalla esitetty ennenkin ja vastauskin on saatu siihen. https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-loytaisin-runon-laulun-tai Linkistä näkyy mistä runo voisi löytyä. Mm. Pohjanpää, Lauri: Lastenrunoja (1962) on mainittu myöskin. 
Olisiko mahdollista tunnistaa, mistä kappaleesta on kyse Pjatnitski-kuoron esityksessä "Напевы РУССКОЙ СТОРОНЫ". ч.1" videon aikavälillä 3.20 - 3.55? YouTube… 139 Tätä kappaletta en onnistunut tunnistamaan. Se on instrumentaaliesitys, joten sanoistakaan ei ole apua. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kappaleessa soitetaan mm. puulusikoilla. Ehkä joku tämän lukija tunnistaa kappaleen.
Missä sijaitsee Eskolanmutka, jossa on ns. Aunekivenä (nuijakivi) tunnettu Nyystölän taistelun muistolaatta. Google Maps -haulla löytyy Nyystölästä Eskolantie,… 279 Kollegani Padasjoen kirjastosta auttoivat kysymykseen vastaamisessa. Aunekivi sijaitsee Padasjoen Nyystöläntiellä ja se on kuulemma helposti löydettävissä, sillä sen ympäriltä on juuri raivattu metsää. Lähetän sähköpostiisi kartan, johon on merkitty Aunekiven tarkka sijainti.
Laulu alkaa:Se oli aamu kaunein ,minkä koskaan nähdä saan,puut tuoksuivat ja pensaat loivat ensivarjojaan,ja aamukasteen kylmyyden myös muisti tavoittaa,vain… 358 Kukaan kirjaston vastaajista ei tunnistanut laulua. Tunnistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Osaisitteko vinkata mitään suomeksi saatavilla olevaa kaunokirjallista teosta, jossa ainakin yksi tapahtumapaikka olisi Bahrain? 212 Valitettavasti en onnistunut löytämään suomenkielistä kaunokirjallisuutta, joka sijoittuisi Bahrainiin. Muistaako joku palstan lukijoista lukeneensa Bahrainiin sijoittuvaa kirjaa?
Tarvitsen tiedot lasten kuvakirjasta, joka on käännöskirjallisuutta muistaakseni englannin kielestä. 123 Voisivatkohan kyseessä olla ketut? Muut tuntomerkit sopisivat Graham Oakleyn Kettukallion poliisi -sarjaan: Kettukallion poliisi ja merirosvot (1995), Kettukallion poliisi ja kummitus (1997) sekä Kettukallion poliisi ja murtovarkaat (1998). 
Etsin kirjavinkkauksia! Olen S2 aikuinen ja etsin kotimaisia kirjoja, jotka ovat vaikeampi kuin selkokirja. 70 Voisit kokeilla näitä:Alan Bennet: Epätavallinen lukija, Richard Bach: Lokki Joonatan, Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto no.1 tai Italo Calvino: Paroni puussa.Suomalaisten tekijöiden kirjat voivat olla sujuvampaa luettavaa kuin käännökset. Niissä on kuitenkin usein myös puhekieltä tai murretta.Tuija Lehtisen ja Maija Kajannon viihdekirjoissa on aika vähän erikoisia ilmauksia.Juha Itkosen ja Petri Tammisen romaaneissa kieli on usein melko pelkistettyä.Metropoliitta Panteleimonin, Matti Remeksen ja Paula Hotin dekkareita voisi myös kokeilla.On hankala suositella "helpohkoja" aikuisten kirjoja, koska lukemisen imussa vaikeampikin teksti voi tuntua helpolta. Ja jos kirja tuntuu tylsältä, niin helppokaan teksti ei sitä paranna...
Mistä löytäisin ruokaohjeita merilevän valmistukseen liittyen? Haen nyt lähinnä aasialaisia, erityisesti japanilaisia ruokaohjeita, joita voisi toteuttaa (tai… 952 Japanilaisia ruokaohjeita löytyy mm. näistä kirjoista: Yamamoto, Katsuji: Sushi: herkkuja japanilaiseen tapaan; Telegon, Marie Louise: Helppoa ja hyvää Japanista; Jylhä, Kimmo: Raku, japanilainen ruokakirja. Lisää kirjoja löytyy Lapin kirjaston aineistotietokannasta www.lapinkirjasto.fi hakemalla asiasanoilla Japani ja ruokakulttuuru
Kenen runo on "Vanha mies joka voisi järkyttää"? Alkaa sanoilla: Mielisairaalan nimi on nyt Koivulehto... 1900 Runo on Tommy Tabermannin varhaista tuotantoa 1970-luvulta; se sisältyy ainakin kokoelmaan nimeltä Kaipaus (Weilin+Göös, 1976). Teksti alkaa sanoilla "Mielisairaalan nimi on nyt / Koivukehto [...]".
Laitoin neljä kirjaa varaukseen. Samalla päivitin osoitetietoni oikeaksi. Saanko tiedon varatun kirjan saapumisesta tekstiviestillä, sähköpostilla vai… 849 Saat tiedon sähköpostilla. Voit itse vaikuttaa siihen, miten saat tiedon varatuista kirjoista. Postikortteja emme valitettavasti lähetä, mutta vaihtoehdot ovat sähköposti, tekstiviesti tai kirje. Voit valita ilmoitustavaksi sähköpostin tai kirjeen joko niin että ilmoitat valintasi kirjastossa henkilökunnalle, jolloin se kirjataan rekisteriimme, tai www.helmet.fi:n kautta näin: Kirjaudu Omiin tietoihisi ja napsauta painiketta Muuta yhteystietojasi. Valitse haluamasi ilmoitustapa kohdasta Haluan, että kirjasto lähettää ilmoitukseni postitse / sähköpostitse. Lisää tarvittaessa sähköpostiosoitteesi ja napsauta painiketta Jatka. Sähköpostin tai kirjeen saat maksutta. Tekstiviestipalvelu on maksullista. Jos haluat ilmoitukset tekstiviestein,...
Kuinka paljon tänä vuonna on lainattu Leena Härmän Tuittupää -teosta (sis. Pieni Tuittupää, Tuittupää ja salaperäinen Samu, Tuittupää ja pikku Totsi)? Jos… 1466 Turun kaupunginkirjaston aineistorekisteristä selviää, että teos on ollut v.2002 lainassa eri toimipisteistä kaikkiaan kolme kertaa, mutta valitettavasti tietosuojasyistä emme voi selvittää lainaajien ikärakennetta.