Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä lasten piirretty ohjelma mahtaa olla kyseessä? Vuosia sitten (luultavasti vuonna 1994 tai niillä kieppeillä) joulun aikoihin Suomen televisiossa… 632 Valitettavasti ohjelmaa ei ole tunnistettu. Tuntisiko joku lukijoista sen?
Kuinka monta sanaa on somalin kielessä? 789 Sanojen määrää kielessä on aika vaikea sanoa tarkalleen, koska osa sanoista saattaa olla vain vähäisessä käytössä, jolloin niitä ei löydä sanakirjoista, ja osa saattaa olla enemmän tai vähemmän suoraan lainattuja sanoja, jolloin on vaikea sanoa, kuuluvatko sanat ne lainanneeseen kieleen. Somalin kielessä on kollegani mukaan paljon suoraan lainattuna esimerkiksi tekniikkaan liittyvää sanastoa. Suomessa myös yhdyssanat nostavat kielen sanamäärää paljon verrattuna vaikkapa englantiin tai somaliin, jossa suomen yhdyssanojen vastineena on usean kahden tai useamman sanan yhdistelmä. Murteet tuovat vielä oman lisänsä sanojen määrään määrittämisen hankaluuteen. Sanakirjat voivat antaa jonkinlaista kuvaa kielen sanojen määrästä tai ainakin...
Voinko selailla omia lainojani ja eräpäiviä netin kautta, kuten voin tehda kirjastojen tietokoneilla kortinnumeron ja salasanan avulla? 1203 Pääkaupunkiseudn kaupunginkirjastojen järjestelmässä et valitettavasti voi selailla tietojasi kotoa käsin. Voin vain suositella, että keräät lainauskuitit kotona sellaiseen paikkaan mistä ne on helppo tarkistaa. Tietyn teoksen eräpäivää voi Internetin kautta (http://www.libplussa.fi/) parhaassakin tapauksessa vain arvailla kirjan saatavuustiedoista. Samaa teosta on nimittäin kirjastossa monia kappaleita ja samasta teoksesta voi olla useita painoksia.
Miksi muistikku ei toista MP3 -tiedostoja järjestyksessä? Esimerkki: olen nauhoittanut viisi tärkeää keskustelua. Tallennan ne muistitikulle MP3 -muodossa… 608 Muistitikku on vain muistiväline, joka toimii samalla logiikalla kuten mikä tahansa Windowsin kansio. Sen sisältöä voi toisin sanoen järjestää eri ominaisuuksien perusteella, mutta se ei sinällään toista sisältöään. Se, missä järjestyksessä tikulla olevat äänitiedostot toistuvat, riippuu taas kokonaan siitä ohjelmasta, jolla ääntä kuunnellaan. Kun kysyjä ei ole tästä ohjelmasta tai laitteesta kertonut mitään, on vaikea varmuudella tietää, mikä ei-toivotun järjestyksen aiheuttaa. Mitään yleistä syytä siihen, etteivät tiedostot toistu "aakkos- tai numerojärjestyksessä", ei kuitenkaan pitäisi olla. Riippuen siitä, miten äänitiedostot on luotu, voi niissä kuitenkin olla sellaista ihmissilmälle näkymätöntä dataa, jonka seurauksena...
Runo, jonka Mäkelä on esittänyt 60-luvulla. Runo käsittelee onkimista, poikaa ja aamua. Runossa luultavasti on säe:" Nimeni on Tapani eikä tärise vapani". 253 Välitimme kysymyksesi valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, ehkäpä joku kollega jossakin päin Suomea muistaisi! Palaamme asiaan mikäli vain saamme sieltä vastauksen. Vai tietäisiköhän joku palvelumme seuraajista mistä runosta on kyse?
Miten saan tilattua kirjoja? 159 Ilmeisesti tarkoitat kirjojen varaamista Helmet-kirjastoissa. Voit tehdä varauksen itse Helmet-haussa. Tämä edellyttää, että kirjastokorttiisi on liitetty nelinumeroinen pin-koodi. Helmetissä varaamiseen löydät ohjeet täältä: https://kirjtuo1.helmet.fi/help*fin#aineistonvaraaminen Henkilökunta voi tehdä varauksen puolestasi kirjastossa tai puhelimessa. Tällöin tarvitaan kirjastokorttisi tai sen numero. Voit myös soittaa kirjastoon ja varata siellä hyllyssä olevan teoksen. Tällöin tarvitaan kirjastokorttisi numero. Puhelimitse varattua teosta ei lähetetä toiseen kirjastoon. Nouda varaus kirjastosta, johon olet soittanut. https://www.helmet.fi/fi-FI
Lastenlaulu, jossa koira tekee luusta kakun ja kutsuu ystävät luokseen 164 Kyseessä on varmaankin Pikkukoiran synttärit -niminen laulu, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Mirkka Liimatta. Se on julkaistu Loiskis-yhtyeen levyllä 5-vuotislevy vuonna 2005 ja Mirkka & Luis -yhtyeen levyllä Koiruuksia vuonna 2019.
Mikä kirja voisi olla kyseessä? Siinä joku mies karkaa mielisairaalasta yms. Lähtiessään Hän kidnappaa nunnan/hoitajan ja hyväksikäyttää tätä. He ajavat… 145 Samanlainen juoni on ainakin Robert Blochin romaanissa Psycho II (1982). Gummerus julkaisi Tauno Peltolan suomennoksen vuonna 1984 nimellä Psycho 2.
Markku Aron hitti "Hyvännäköinen". Mistä löytyy nuotti? 75 Nuotti löytyy seuraavista kokoelmista:Finnhits : Suomen suursuosikit 1970-2005 https://finna.fi/Record/3amk.159668?sid=5083854574Finnhits : Suomen suursuosikit https://finna.fi/Record/anders.1276950?sid=5083854574Hitit : rautainen 70-luku https://finna.fi/Record/anders.194361?sid=5083854574#componentpartsKuumat vuosikymmenet : 50-, 60- ja 70-luvun suosikit https://finna.fi/Record/anders.1002579?sid=5083854574Suomipopin helmiä. 8, Miespoweria ja hittejä Olavi Virrasta Timo Rautiaiseen https://finna.fi/Record/3amk.161424?sid=5083854574#toc
Löytyykö Nilsiän kirjastosta Signal-sarjaan kirjoja?Ja jos löytyy onko ne paikalla? 804 Nilsiän kirjaston aineistotietokanta on osoitteessa http://kase.kase.fi/nilsiankirjasto . Valitettavasti tämän tietokannan viitetiedoissa ei näy sarjan nimi, eikä näin ollen sarjan nimeä voi käyttää haussa. Siksi ehdotankin että teet ensin haun sellaisen kirjaston aineistotietokannassa jossa voit hakea myös sarjan nimellä, vaikkapa Helsingin kaupunginkirjaston http://www.libplussa.fi/ . Tee näin: valitse monipuolinen haku --> klikkaa nimeke ja kirjoita tyhjään kenttään sarjan nimi - signal, --> tarkenna tarvittaessa -kenttään valitset pudotusvalikosta asiasanan --> tyhjään kenttään kirjoitat kaunokirjallisuus --> kieleksi voit vielä valita suomen --> hae. Näin tehden...
Onko teillä hiljaiseen työskentelyyn varattuja tiloja, joita olisi mahdollista lainata? Jos on, niin onko palvelua mahdollista käyttää ulkopaikkakuntalaiset?… 439 Oletan, että haluat käyttää Kemin kirjastoa. Kemin kaupunginkirjastossa näyttäisi olevan tarjolla varattava opintolukusali ja kaksi tutkijanhuonetta. Niitä voi varata sivulta: http://www.kemi.fi/kirjasto/tila-ja-laitevaraukset/ Tiloja voi varmaan tiedustella myös puh. 016 258 252, puh. 016 258 253 tai kirjasto@kemi.fi
Onko teillä tietoa taiteilijasta, jonka sukunimi on Soldan...Solldan??? 963 Kysymänne henkilö on varmasti Venny Soldan-Brofeldt (1863-1945). Taiteilijamatrikkelissa Kuvataiteilijat 1986 on hänestä artikkeli s. 423. Elämäkerran taiteilijasta on kirjoittanut Konttinen, Riitta: Boheemelämä--Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie. Otava 1996 Molempia teoksia voit tiedustella kirjastostasi.
Mistä riippuu, mikä päivämäärä ilmoitetaan ministerin viimeiseksi päiväksi ministerin toimessa? Esimerkiksi Sirpa Pietikäisen kerrotaan toimineen… 206 Samasta asiasta on kysytty Kysy.fi -palvelussa  Eduskunnan kirjaston kautta saatu vastaus löytyy alla olevasta linkistä. Kiteytetysti voidaan kuitenkin sanoa, että "käytännössä uusi ministeri ei aina nouse eronneen tilalle samana päivänä, mutta uuden nimittäminen pyritään hoitamaan varmasti mahdollisimman nopeasti." http://www.kysy.fi/kysymys/alkamispaiva-ja-paattymispaiva
Onko Tuusulan/Keravan kirjastossa peruskoulun 8. luokan ja lukion HI3 -kurssin oppikirjoja? Haluaisin tutustua oppimateriaaliin, jossa kerrotaan… 223 Tuusulan ja Keravan kirjastoissa on lukion oppikirjoja, mutta ei valitettavasti peruskoulun. Tiedot kirjoista löytyvät Kirkes-verkkokirjastosta kirjan tai kirjasarjan nimen mukaan: https://kirkes.finna.fi/MyResearch/UserLogin
Miten voisin saada lainan Pirkanmaan / Tampereen kirjastosta? Kyseessä on Frank Wedekindin Kevään herääminen, suomentaja A. Peromies, 1970? 94 PIKI-kirjastoista ja muista Suomen sekä joistakin muidenkin maiden kirjastoista on mahdollista lainata aineistoa Helmet-alueelle kaukopalvelun avulla.  Helmet-alueen kaukopalvelupyynnöt verkossa: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu  Huomaathan, että palvelu on maksullinen (Suomen sisäinen laina 4 €/nide). 
Minulla on opettajana käytössä luokkakohtainen kirjastokortti, joka järjestelmän mukaan on vanhenemassa. Voiko aikaa pidentää, koska olen jatkanut tänä vuonna… 179 Voit pidentää koululuokkasi kirjastokortin voimassaoloa asioimalla missä tahansa Helmet-kirjastossa ja esittämällä henkilötodistuksen. Samalla kirjastokortin tietoihin voidaan muuttaa oikea luokka-aste. Koulujen, päiväkotien ym. kirjastokortit ovat voimassa aina vuoden kerrallaan. Vuoden välein kirjastossa tarkistetaan, ettei esim. kortin yhteyshenkilö ole muuttunut ja että muutkin rekisterissä olevat tiedot ovat ajan tasalla.    
Missä lasten satukirjassa kerrotaan alligaattorista, joka kuoriutui linnunpesässä olevasta munasta. Lintuvanhemmat uskoivat, että tärkeintä oli opettaa… 315 Pikkupojan rannalta löytämästä ja linnunpesään nostamasta munasta kuoriutuu krokotiili P. D. Eastmanin kirjassa Hei, nyt lennetään! Alun perin englanninkielisen kirjan ruotsinkielinen käännös on nimeltään Flaxa med vingarna.
Jos uusin kirjastokorttini vanhasta 2003 myönnetystä kortista uudeksi 2016 lanseeratuksi, muuttuuko kirjastokorttini numero samalla? Entä salasana? 215 Jos Helmet-kirjastokortti vaihdetaan tai tehdään uusi kortti vioittuneen tai kadonneen kortin tilalle, kirjastokortin numero vaihtuu, mutta pin-koodi säilyy samana. Uusi kortti maksaa 3 € (aikuiset) tai 2 € (alle 18-vuotiaat).   
Miten kannattaa muokata maata, jotta rinteessä olevan puutarhan kaikki mullat eivät valu sadevesien mukana alas? 249 Pengerryksistä löytyy vähän tietoa Kerstin Engstrandin teoksesta Uusia ideoita puutarhaan: pengerrykset, kiveykset, muurit ja altaat (2011).Yleisesti Vaskista löytyy oheisia kirjoja muureista piharakentamisessa.Verkosta löytyy paremmin artikkeleita pengertämisestä.Rakennusmaailma https://rakennusmaailma.fi/nain-tehtiin-rinnepihan-kivipengerrys/Tee itse video https://teeitse.com/puutarha/puutarhaprojekti-tukimuurin-rakentaminenMeidän talo Meillä kotona https://www.meillakotona.fi/artikkelit/tee-itse-rinteen-kiveysViherpiha Meillä kotona https://www.meillakotona.fi/artikkelit/tukimuurin-rakentaminenViherpiha Meillä kotona https://www.meillakotona.fi/artikkelit/nain-toteutat-rinnepihan-7-ideaaViherpiha Meillä kotona https://www.meillakotona....
Onko tästä tarinasta olemassa minkäänlaista suomennosta? Giorgio de Santillana: Hamletin mylly Essee ajan myytistä ja rakenteesta. Kirjan voi englanniksi lukea… 22 Giorgio de Santillanan teosta Hamlet's Mill: An Essay on Myth & the Frame of Time (1969) ei valitettavasti ole suomennettu.https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbibliografiahttps://archive.org/details/hamletsmillessay00desa