Maakuntien ykköslehdet ovat nykyään sitoutumattomia, niin myös Etelä-Suomen Sanomat. Sanomalehtien irrottautumisen puolueista aloitti Helsingin Sanomat jo 1930-luvun loppupuolella, kun se alkoi ottaa etäisyyttä kansalliseen edistyspuolueeseen, ja lopulta 1943 siitä tuli riippumaton sanomalehti. Puoluelehtijärjestelmän alasajo kesti kuitenkin 60 vuotta, sillä viimeisenä taustapuolueestaan irrottautui Itä-Savo vuonna 2002.
Puolueilla on kuitenkin omia lehtiä ks. https://urly.fi/2ZO1
Lähde:
Lerssi-Lahdenvesi, Arja: Aina jonkun asialla, vai...? : sitoutumattomat sanomalehdet yhteiskunnallisina vaikuttajina pääkirjoitussivuillaan
Hei Digi- ja väestöviraston Nimipalvelun hakukoneen antaman sukunimi-haun mukaan, Thölix-sukunimisiä on Suomessa 66 henkilöä. Tilasto on päivitetty 3.11.2025: thölix | Sukunimihaku | Nimipalvelu | Digi- ja väestötietovirastoUlkomailla asuvia Thölix-sukunimen omaavia Suomen kansalaisia asuu puolestaan 13, saman tilaston mukaan. Thölix etunimenä on harvinaisempi, saman hakukoneen mukaan. Vuosina 2010-2019 Thölix-nimisiä on Suomessa ollut alle 10.Vuosien 2020-2025 kohdalla tilasto näyttää nollaa: Thölix | Etunimihaku | Nimipalvelu | Digi- ja väestötietovirasto
Muoti 70-luvulla oli hyvin samansuuntaista kuin nyt.
Tytöillä minihameet, kireät puserot.Mokkaturkit kuuluivat myös kuvaan.Itselläni oli midi-pituinen
valkea turkki sekä ns.Zhivago-turkki.Pojilla paljon samettihousuja,leveitä solmioita ja leveäkauluksisia
takkeja. Oli myös siis tuo midi-pituus; polvesta noin 15-20 cm alaspäin.Vyöt olivat osana asua.
Pukuhistorian kirjoja löytyy myös 70-luvun muodista.Kysypä lähimmästä kirjastostasi.
Ei voi. Asiakas on itse vastuussa lainansa palauttamisesta, sen aiheuttamasta työstä ja kustannuksista. - Ainoastaan Varkauden kaupunginkirjaston asiakkaalleen välittämät kaukolainat palautetaan Varkauden kirjastoon.
Haavikon ravitallista kertovaa Merja Jalon kirjasarjaa on myynnissä monissakin kaupoissa. Wikipediasta osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Haavikon_ravitalli löytyy lista tuosta tallista kertovista kirjoista. Kirjoja saattaa olla parempi etsiä kirjan nimellä kuin sarjan nimellä, koska sarjan nimeä ei ole välttämättä mainittu kauppojen tiedoissa.
Joitakin sarjan osia saattaa löytyä kirjakaupoista tai niiden nettikaupoista, mutta antikvariaatit olisivat ehkä parhaita paikkoja löytää etenkin sarjan vanhempia osia. Niistä kirjoja voi saada ihan kohtuullisella hinnalla ja halvemmalla kuin uusina. Antikvariaatteja voi katsoa esimerkiksi osoitteista http://www.tie.to/antikvariaatit/, http://www.antikvariaatit.net/sivutsuomi/jasenliikkeemme....
Kastaja voi olla alaikäinen.
Määräykset hätäkasteesta sisältyvät Kirkkojärjestyksen 2. luvun pykälään 14:
"Jos pelätään lapsen kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa toimittamaan kaste, tulee jonkun kirkon jäsenen kastaa lapsi vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteesta on ohjeet kirkkokäsikirjassa. Sen voi toimittaa myös muu kristitty.
Hätäkasteesta on viipymättä ilmoitettava asianomaiseen kirkkoherranvirastoon. Hätäkaste vahvistetaan kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla."
Kastajan iälle ei pykälässä aseteta mitään ehtoja.
Kirkkojärjestys
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content344521
Kirkollisten toimitusten kirja löytyy osoitteesta
http://www.evl.fi/kkh/to/KJM/toim-kirja/
W. Mainowin vuonna 1886 julkaistusta vihkosesta, "heidän keisarillisten majesteettiensä käynti Suomessa", löytyy tarkka kuvaus vierailusta. Peränpitäjänä oli Emilia de Bont. Soutajina olivat Hanna Andersin, Ida Aalberg, Ellen Troil, Helmi Stenbäd, Emmi Kandelin, Anna Juttila, Alma Anger ja Lydia Haaranen (s. 36).
Kaikkien suomen kunnan- ja kaupunginkirjastojen kautta saa kaukolainaksi kirjoja ja av-aineistoa niin myös videoita Kajaaniin. Kaukolainapyynnön voit tehdä kirjastossa, sieltä voit myös kysyä, mitä jalkapallovideoita muissa kirjastoissa on olemassa. Videoiden laina-aika on lyhyempi kuin kirjojen, yleensä viikon verran. Jalkapalloaiheisia videoiden nimiä ja paikannustietoja löytyy esim. Yleisten kirjastojen verkkopalvelujen kautta monihaulla, kun asiasanana on "jalkapallo" ja aineistolajina
"video": http://www.kirjastot.fi/monihaku/maakuntakirjastot.htm.
En löytänyt tietoa siitä, että lehteä tulisi mihinkään Suomen kirjastoon. Tietty artikkeli on mahdollista tilata kaukolainana myös ulkomailta, mutta se maksaa. Kaukopalvelusta kannattaa pyytää hinta-arvio etukäteen. Lehti voi olla tosin vaikeasti saatavissa.
Kaukupalvelun yhteystiedot:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Oletan sinun etsivän kirjallisuutta lähinnä liiketaloudelliselta kannalta. Haku asiasanalla kumppannuus tuottaa Lahden kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://kirjasto.lahti.fi/riimi/zgate.dll?SFORM?1&374320353&default&defa… viitelistan josta sopivin teos aiheeseesi näyttäisi olevan jo löytämäsi kirja. Myös Satu Kiiskisen teos Prosessien johtaminen ja ulkoistaminen (WSOY, 2002) käsittelee kumppanuutta liiketaloudellisena käsitteenä.
Hakutulos sisältää myös muita viitteitä joiden sopivuus aiheesi selviää osittain kirjojen tarkempiin tietoihin sisältyvistä asiasanoista. Voisit käyttää haussasi asiasanana termiä kumppanuus. Myös termeillä verkostoituminen ja yritykset sekä yhteistyö ja yritykset löytyy mahdollisesti...
Valitettavasti emme voi ottaa vastaan Helsingin kaupunginkirjaston kirjojen palautuksia, jos olette ne sieltä itse lainannut.
Pääsääntöisesti kirjat palautetaan siihen kirjastoon, josta ne on lainattu. Vaikka Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lainat voi palauttaa mihin tahansa Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toimipisteeseen, toisen kunnan kirjastosta itse lainatut kirjat on palautettava yleensä kyseisen kunnan kirjastoihin. Useamman lähikunnan kirjastokimpat saattavat poiketa tästä säännöstä.
Kaukolainat taas tilataan lähimmästä kirjastosta ja palautetaan myös sinne. Kirjasto vastaa kaukolainojen postituksesta ja osin siksi kaukolainaus onkin maksullinen palvelu.
Jos ette pääse palauttamaan lainojanne Helsinkiin, voitte itse lähettää ne...
Nousiaisten pääkirjaston Sarasvatin hiekkaa -kirjan eräpäivä oli 12.2., mutta se on kuitenkin vielä palauttamatta. Kirjan on kirjoittanut Risto Isomäki. Petri Tolppanen on kirjoittanut ja Jussi Kaakinen piirtänyt samannimisen, Risto Isomäen kirjaan pohjautuvan sarjakuvakirjan.
Journal of Physical Distribution
& Logistics Management- lehti löytynee sähköisenä Åbo Akademin kirjastosta.
Journal of Business Logistics-lehti löytynee Turun kauppakorkeakoulun kirjastosta, Teknillisen korkeakoulun kirjastosta sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjastosta.
Näistä saattaa olla mahdolista saada kopiot kyseistä artikkeleista. Asia kannattaa varmistaa ottamalla yhteys suoraan kirjaston asiakas- tai kaukopalveluun.
Linda- yhteistietokannasta kannattaa estiä muuta mahdollisia logistiikka-alan aineistoa.
Meillä käy tällä hetkellä kaksi lukukoiraa täällä pääkirjastolla, yksi Nurmossa ja yksi Peräseinäjoella. Meillä käyvät lukukoirat ovat käyneet joko Kennelliiton tai Suomen Karva-Kaverit ry:n lukukoirakoulutuksen. Lukukoiratoiminta on vapaaehtoistyötä eikä siitä makseta palkkaa.
Juuri nyt meillä ei ole tarvetta uudelle lukukoiralle, mutta voimme ottaa yhteystietosi talteen vastaisuuden varalle.
Jos toimiminen lukukoiravapaaehtoisena kiinnostaa, kannattaa olla yhteyksissä juurikin Kennelliittoon ja Karva-Kavereihin. Heillä voi olla laajempi kuva alueen muiden kirjastojen tarpeista. Yhteystiedot löytyvät sivuilta https://www.kennelpiiri.fi/etela-pohjanmaa ja http://suomenkarvakaverit.fi/.
Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander - elokuvaprojekti julkistettiin lokakuussa 1989 päärooleissa: Liv Ullmann, Max von Sydow ja Erland Josephson. Von Sydowia oli suunniteltu Edvardin rooliin, piispaksi, koska Ingmar Bergmanin mielestä von Sydow muistutti Erik Bergmania.
Neuvottelut von Sydowin kanssa joutuivat vaikeuksiin, koska hänen urastaan oli tulossa yhä kansainvälisempi, ja hänen agenttinsa vaati kovempaa palkkiota. Edwardin rooliin valittiin Jan Malmsjö, jonka kanssa Bergman oli työskennellyt aiemmin elokuvassa Kohtauksia eräästä avioliitosta. Vuonna 1981 myös Ullmann hylkäsi Emilien roolin.
Elokuvan alussa koko perhe kokoontuu viettämään joulua isoäidin luo lämpöä, värikkyyttä ja...
Saamelaisesta kirjallisuudesta voi lukea esimerkiksi Oktavuohka saamelaistietoa opetukseen -sivustolta https://www.oktavuohta.com/saamelainen-kirjallisuus. Artikkelissa on lista saamelaiskirjailijoista.
Myös Kirjasammossa kerrotaan saamelaiskirjallisuudesta https://www.kirjasampo.fi/fi/node/4256.
Helmet-kirjastosta löytyy saamelaista kirjallisuutta. Sitä voi hakea hakusanoilla saamenkielinen kirjallisuus
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssaamenkielinen%20kirjallisuus__Orightresult__X0?lang=fin&suite=cobalt
Kysymyksen säkeet ovat Elvi Sinervon runosta Yön tullessa. Alun perin se julkaistiin kokoelmassa Pilvet (Tammi, 1944). Se löytyy myös Sinervo-kokoelmista Runot 1931-56 (Love, 1977) ja Pilvet : runot 1941-56 (Love, 1984).
Tässä muutama oma suosikki elokuvahaasteen kohtaan 49. "Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva". Linkeistä pääset lukemaan sarjojen/elokuvien tiivistelmän MyAnimeList sivulta. Mukana on myös pari anime-elokuvaa.
Violet Evergarden (13 jaksoa, 23 min. per jakso)
https://myanimelist.net/anime/33352/Violet_Evergarden
Ping Pong the Animation (11 jaksoa, 23 min. per jakso)
https://myanimelist.net/anime/22135/Ping_Pong_the_Animation
Redline (elokuva, 1 tunti 42 min.)
https://myanimelist.net/anime/6675/Redline
Katanagatari (12 jaksoa, 50 min. per jakso)
https://myanimelist.net/anime/6594/Katanagatari
Sword of the Stranger (elokuva, 1 tunti 43 min.)
https://myanimelist.net/anime/2418/Stranger__Mukou_Hadan