Helmet-kirjastoalueella on neljä kaupunkia, joiden kirjastojen käytännöt ja hinnoittelu myös tulosteissa voi vaihdella hieman kaupungeittain. Tämäkään - eri kaupunkien kirjastojen erilaiset hinnat - ei kyllä selittäisi isohkolta tuntuvaa hintaeroa, jos kyse on ollut aivan samankokoisesta tulosteesta eri päivinä. Kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen kirjastoon, ja kysyä asiasta siellä tarkemmin, jos tulostehinta ei ole tuntunut ollenkaan oikealta.
Ensimmäisiä Erast Fandorin -romaaneja ovat kääntäneet suomeksi Kari Klemelä ja Anton Nikkilä. Nikkilän suomennoksista kaksi, Erikoistehtäviä ja Valtioneuvos, ovat ilmestyneet ilmestyneet Into Kustannuksen julkaisemina vuosina 2015 ja 2016. Erikoistehtäviä sisältää itse asiassa kaksi romaania, Patasotilas ja Somistaja.
Syitä käännösten kesken jäämiselle voi olla useita. Niitä voi tiedustella esimerkiksi kääntäjiltä itseltään tai teosten alkuperäiseltä Suomen kustantamolta WSOY:lta.
Helle-kirjastojen kokoelmista löytyy vain yksi, historiallinen keittokirja. Muilta kirjastoalueilta löytyy enemmän lainattavia saksankielisiä keittokirjoja. Näet ne tästä Finna-hausta. Niistä voi tehdä kaukolainapyyntöjä.
Kuvaus vastaa pitkälle 1990-luvun alussa julkaistuja japanilaisia Candy Candy -animaatioelokuvia. Niitä voi pyytää videokasetteina kaukolainaksi muutamasta maakuntakirjastosta tai etsiä divarista. Lappeenrannan maakuntakirjaston kokoelmissa ei ko. elokuvia ole, mutta kaukolainatilauksen voit jättää meidän kauttamme.
Päivi Oikkonen
Lappeenrannan maakuntakirjasto
Osoitteesta https://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade:_Justine löytyvän englanninkielisen Wikipedian artikkelin mukaan elokuva julkaistiin sensuroituna. Siitä näyttää kuitenkin löytävän myös pätkimätön versio. Meillä kirjastossa sitä ei näytä olevan, mutta netistä löytää ostovaihtoehtoja esimerkiksi laittamalla Googleen hakulausekkeen ”Marquis de Sade: Justine” ”dvd” ”uncut”. Sitä löytyy ihan suomenkielisillä tekstityksilläkin.
Kirjasta on tehty myös elokuvaversio nimellä ”Cruel Passion”. Sitä löytyy ostettavaksi Googlesta hakulausekkeella ”Cruel Passion” ”dvd”.
Vaikka sinulla on jo rosvopaistin valmistusohje niin annan löytämiäni kirjojen nimiä, joissa on ruokaohjeita rosvopaistin valmistamiseksi. Niissä saattaa olla myös tiedonjyväsiä ja kuvia, jotka liittyvät rosvopaistin historiaan ym. tietoa:
Jaakko Kolmonen: Jaakon parhaat erikoiset. 1988.
Jaakko Kolmonen: Jaakon riistakirja. 1994. Tässä on myös muita maahaudassa valmistettuja ruokia
(maalintu, savilintu) kuin rosvopaisti.
Jaakko Kolmonen: Suomen, Karjalan ja Petsamon riistaruoat. 2000. Tässä on karhunlihasta tehty rosvopaistin ohje.
Kolbe, Pirkko: Kaiken maailman lammas. 1995.
Rautonen, Markku: Luonnon ruokavuosi : rosvopaistista valkosipulisieniin. 1991.
Sarola, Janne: Ruokaa avotulilla. 2000.
Lehtiartikkeleita ei juuri löytynyt. Lammas ja...
Hiipivässä haamussa on kysymys kilpailusta, jossa joukkueiden tulee itse ratkaista tehtävät. Emme halua kysymyksiin vastaamalla pilata reilua kilpailua
Hei!
Japanilaisia pornografisia animeja (hentai) löytyy googlehaulla hentai tai hentai 3d.
Samankaltaisia, täysdigitaalisia pornoelokuvia, muualta maailmalta löytyy googlehaulla 3d porn.
Valitettavasti emme näe lainahistoriaasi kirjastossa.
Nykyään voit tallentaa oman lainahistoriasi Finna-palvelun Omat tiedot -välilehdellä valitsemalla kohtaan "Lainahistorian säilytys" "Aina". Lainahistoria alkaa kuitenkin kertyä Finnaan vasta siitä eteenpäin, kun tämä valinta on tehty, eli vanhoja lainoja tällä ei saa näkyviin.
Valitettavasti en onnistunut löytämään juuri tätä kyseistä esitystä, kaikilla näillä tietyillä tekijöillä.
Kavin arkistosta löytyy kuitenkin 29.9.1996 Yleltä lähetetty Platonin apologia eli sokrateen puolustuspuhe.
Ohjauksesta, lavastuksesta ja dramatisoinnista vastasi Suominen Ensio
Tulkitsijana Veikko Sinisalo.
https://rtva.kavi.fi/program/details/program/22703235
Kavilta löytyy myös samalla nimellä toinen, noin kuuden minuutin esitys samaisella aiheella.
https://rtva.kavi.fi/program/details/program/22656970
Teidän kannattaa olla myös yhteydessä Tampereen työväen teatteriin. Heillähän saattaa olla jokin oma arkisto tai ainakin tietoa, että onko tätä kyseistä esitystä koskaan taltioitu.
Vaikea tietää, mistä sanonta on saanut alkunsa. Kenties asiaa voisi kysyä Kotimaisten kielten keskuksesta. Linkki Kieli- ja nimineuvontaan
Minulle tulee sanonnasta mieleen pakastekanat ja Tuomo Turuselle talvehtivat sorsat. Linkki Turusen blogiin
Rakkauden sinfonia on käännösiskelmä Giorgio Moroderin Lonely Lovers' Symphony -kappaleesta, joka puolestaan perustuu Beethovenin Für Eliseen.Fredi on laulanut kappaletta suomeksi ja kirjastoista nuotit tähän löytyy ainoastaan Metropolian kirjastosta. Kysy kaukolainaamisesta omasta kirjastostasi.metropolia.finna.fi/Record/3amk.153812Chordify -palvelussa netissä on soinnut kappaleeseen.
Kyllä, LP:n kansikuva viittaa Merihaka-Sörnäinen alueeseen. Kuva on otettu Kaikukadun kevyen liikenteen sillalta koilliseen. Taustalla näkyy 1909 valmistuneen Suvilahden höyryvoimalan, nykyisen Kattilahallin, punatiiliset savupiiput. Sörnäisten rantatien ylittävä ramppi on purettu, niin kuin myös Partekin siilot.Levyn kansi: https://music.apple.com/fi/album/maailman-valtateill%C3%A4/656119859Lähteet:-Kattilahalli | Suvilahti -Sörnäisten rantatie (Sörnäinen, Helsinki, Finland) May 28, 2025 - Sörnäisten rantatie – Wikipedia
Mariskan tekemistä tai esittämistä lauluista ei ole julkaistu omaa laulukirjaa. Hänen yksittäisiä kappaleitaan löytyy kuitenkin monista nuottikokoelmista. Voit etsiä tekijällä Mariska ja myös kappaleiden nimillä esimerkiksi Finna-hakupalvelusta:https://finna.fi
Oman oppilaitoksesi kirjastosta on saatavilla kirjallisuutta ainakin Microsoft SMS ja Active Directory -ohjelmistoista, joskin suurin osa kirjallisuudesta on englanninkielistä.
Tietokannasta http://haltia.amkit.fi/ löytyy sanahaulla "Active Directory" mm.:
- Kivimäki, Jyrki (2005). Active Directory. Tehokas hallinta.
- Kouti, Sakari (2004). Inside active directory : a system administrator's guide.
- Lowe-Norris, Alistair G. (2001). Windows 2000 active directory. (Teoksen on suomentanut Pekka Saxberg.)
Sanahaulla "Microsoft Systems Management Server" löytyy mm.:
- Hobbs, Cliff (2005). Microsoft Systems Management Server. The SMS Answer Book.
- Kaczmarek, Steve C. (2004). Microsoft Systems Management Server 2003. Administrator's Companion...
Muoti 70-luvulla oli hyvin samansuuntaista kuin nyt.
Tytöillä minihameet, kireät puserot.Mokkaturkit kuuluivat myös kuvaan.Itselläni oli midi-pituinen
valkea turkki sekä ns.Zhivago-turkki.Pojilla paljon samettihousuja,leveitä solmioita ja leveäkauluksisia
takkeja. Oli myös siis tuo midi-pituus; polvesta noin 15-20 cm alaspäin.Vyöt olivat osana asua.
Pukuhistorian kirjoja löytyy myös 70-luvun muodista.Kysypä lähimmästä kirjastostasi.
Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2014 -kirjassa yleisin arvo setelille on 50 euroa. Täysin virheettömän (käyttämätön seteli) setelin arvo saattaa olla jopa 150 euroa. Suomen Numismaattinen Yhdistys tarjoaa arviointipalvelua (maksullinen). Linkki sivulle http://www.snynumis.fi/arviointipalvelut/
Aarno Peromies suomensi Franz Kafkan novellin Die Verwandlung eli Muodonmuutos vuonna 1959 julkaistuun kokoelmaan Nälkätaiteilija (Gummerus Kustannus Oy). Novellia ei sittemmin ole suomennettu uudelleen, mutta Peromiehen suomennos on julkaistu uudelleen myöhemmin esimerkiksi kokoelmassa Muodonmuutos & Rangaistussiirtolassa (Otava, 2007).
https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3552640
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253AInstance_ID123176010644622
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au46ae6ac5-8b7b-4e81-aba4-1…