Teimme kyselykierroksen kollegoiden keskuudessa, mutta kukaan ei tuntunut tunnistavan näillä tiedoilla etsimääsi kappaletta. Muistaisikohan joku palvelumme seuraajista?
Hei!Kysyit mistä löytyy tietoa autokouluopettajan/liikenneopettajan ammattisormuksesta. Valitettavasti en ole onnistunut löytämään tietoa siitä, kuka valmistaa tai myy kyseistä sormusta. Voisit ehkä ottaa yhteyttä oppilaitoksiin, joissa koulutetaan liikenneopettajia esim. https://hami.fi/koulutus/liikenneopettajan-erikoisammattitutkinto/ tai https://www.gradia.fi/liikenneopettajan-erikoisammattitutkinto. Myös Autokoululiito voisi ehkä neuvoa asiassa info@autokoululiitto.fi Ystävällisin terveisin
Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa ei tunnistettu elokuvaa tämän kuvauksen perusteella. Lähimmäksi tulee kuvio Aki Kaurismäen Calamari Unionissa. Siinä kaksi Frankia ottavat taksin, päätyvät kuskin (Hannu ”Tuomari” Nurmio) kanssa nuotiolle yöksi ja häipyvät aamulla taksilla. Muita tunnettuja suomalaisia taksielokuvia ovat esimerkiksi Veikko Kerttulan Taksikuski (1969) ja Mika Kaurismäen Helsinki Napoli All Night Long (1987). Näistä mikään ei kuitenkaan sovi kuvaukseen. Kyseessä voi tosiaankin olla lyhytelokuva - tai voisikohan tämä olla jonkin kotimaisen tv-sarjan jakso?
Näiden kirjojen kanssa voisit päästä alkuun, ne ovat varattavissa Helmet-kirjastosta:Kansallispuku / Leena Holst. "Kirjassa käydään läpi 1800-luvun rahvaan juhlapuvuista alkava kansallispuvun historia sekä kansallispuvun tyypit, osat, materiaalit ja tekniikat."Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut / Toini-Inkeri Kaukonen. "Kirja käsittelee kansanpukuja vaatekappale ja alue kerrallaan, kansallispukuja niiden syntyvaiheista lähtien sekä esittelee lyhyesti kaikki suomenkielisten alueiden puvut, jotka kirjan ilmestymiseen mennessä oli koottu." (Eerola)Tästäkin teoksesta voisi olla hyötyä, se on mahdollista tilata kaukolainana (maksullinen): Ken kantaa Kalevalaa : 1835 Kalevala 1985 : Museoviraston ja Kalevala koru oy:n näyttely (...
Arkistomateriaalia ei juurikaan säilytetä kaupunginkirjastoissa, mutta Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen avulla selvisi, että mm. näihin kannattaa ottaa yhteyttä:
1) Martti Similän perikunnan yhteyshenkilö on nimeltään Riitta Fougstedt. Hän asuu Kauniaisissa
2) Helsingin yliopiston kirjasto
3) Helsingin kaupunginorkesterin toimiston tiedottaja Marjanne Kankare-Loikkanen on tavoitettavissa sähköpostitse. Osoite on marianne.kankare-loikkanen@hel.fi
Olisi ehkä hyvä myös kysyä mitä löytyy
4) Oulun maakunta-arkistosta
5) Sibelius-museosta
Suomalaisten säveltäjien ja muusikoiden sävellyskäsikirjoituksia/ henkilöarkistoja löytyy myös Lyyra-nimisen tietokannan avulla. Lyyran osoite Internetissä on http://www.kansalliskirjasto.fi/...
Tervehdys!
Kansalaissodan aikaisia tapahtumia Lappeenrannan seudulla on tarkimmin kuvattu Marko Tikan ja Antti O. Arposen teoksessa Koston kevät (WSOY, 1999). Teoksesssa on paljon henkilötietoa ja henkilöhakemisto. Henkilöhakemisto on myös Tikan teoksessa Kenttäoikeudet. Kansalaissodassa tavalla tai toisella menehtyneiden tietoja voi hakea henkilönnimella Internetissä olevasta tietokannasta Suomen sotasurmat 1914-1922: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2
Henkilötietoa sisältävät myös muistelmat: Parikka, Jalmari: Viimeinen taisto, Parmanen, Eino I.: Vapaussodan tapahtumat Karjalan armeijakunnan kolmannen rykmentin toiminta-alueella, Hulke, Hugo: Joutsenon punakaartin historiikkia vuosilta 1917-1918.
Valkoisen puolen...
Keskustelimme asiasta kollegoiden kesken ja eräs heistä muisteli että viitisentoista vuotta sitten keskustelupalstat olivat hyvin erilaisia kuin nykyään, monet olivat suljettuja ja vaativat erillisen rekisteröitymisen. Suurin osa sen aikaisista keskustelupalstoista on todennäköisesti myös lopettanut toimintansa tai sitten palveluntarjoajat ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Näin ollen on melko epätodennäköistä, että viidentoista vuoden takaisia keskusteluja olisi kovinkaan hyvin säilynyt, saati että niihin pääsisi käsiksi. Tietysti jos serkkusi muistaa viisitoista vuotta takaperin seuraamiensa keskustelupalstojen suoria osoitteita, tai mikäli tiedät jonkin 15 vuotta sitten aloittaneen ja vielä voimassa olevan keskustelupalstan, niin ehkäpä...
Muuttuneita yhteystietoja voi ilmoittaa www.kyyti.fi-sivustomme kautta täältä: http://www.kyyti.fi/lomakkeet. Yhteystietojen päivitys onnistuu lisäksi paitsi kirjastokäynnin yhteydessä myös soittamalla mihin tahansa kirjastopisteeseemme tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kirjasto@kouvola.fi.
Helsingin kaupunginkirjaston asiakastietokoneilta on pääsy Suomen Standardisoimisliiton tietokantaan. Tietokannan kautta pääsee lukemaan SFS-standardeja. Lainakappaleita niistä ei valitettavasti ole.
SFS-Online löytyy Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta:
http://www.lib.hel.fi/tietokannat/
Kyllä perheenjäsen voi käydä lainaamassa kirjan. Anna hänelle kirjan varausnumero, jonka mukaan kirja löytyy varaushyllystä. Toisen asiakkaan kortilla varattua kirjaa ei voi lainata automaatilla, joten hänen tulee lainata kirja asiakaspalvelussa.
Haku Helmet-tietokannasta (http//www.helmet.fi ), joka on pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteinen aineistohaku, antoi tulokseksi hakusanoilla ”muisti kehittäminen” joukon suomenkielisiä kirjoja. Hakutuloksena saatu kirjaluettelo on ohessa liitteenä.
Haun voi tehdä myös itse Helmet-tietokannasta, jolloin saa näkyviin myös kirjojen saatavuustiedot ja voi tehdä varauksia. Hakuohje: klikkaa linkkiä ”tarkenna hakua” ja kirjoita avautuvaan hakuruutuun hakusanoiksi ”muisti kehittäminen”. Pudotusvalikoista voit tehdä haluamasi aineisto- ja kielirajaukset. Lopuksi paina hae-painiketta.
Kirjojen tarkasta sisällöstä esim. siitä, sisältävätkö ne päässälaskuharjoituksia, saa selvyyden vasta kirjoja selaillessa. Päässälaskemisesta sinällään...
Lapinjärven läheltä saat kirjan Loviisan pääkirjaston varastosta (kaukolainaamalla sen Lapinjärven kunnankirjastosta käsin tai itse Loviisasta hakemalla) ja pääkaupunkiseudulta (esim. kaukolainaamalla) ainakin Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten kaupunkien yhteisestä HelMet-kirjastosta, jossa kirja on hyllyssä tällä hetkellä useammassa toimipisteessä. Alla vielä linkit Frank- ja HelMet-aineistotietokantoihin kyseiseen nimekkeeseen - näistä näet tarkat tiedot sijainneista.
http://weborigo.loviisa.fi/index.asp?url=teos.asp%3Fteosid%3D010053B4%2…
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/t?SEARCH=juhlakirja.+suomalaiset+mer…
Talvi- ja jatkosodan aikaisten kenttäoikeuksien tuottamia asiakirjoja säilytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä Helsingissä, jossa niihin on mahdollista tutustua paikan päällä.
Yhteystiedot ja aukioloajat: http://www.arkisto.fi/fi/yhteystiedot/
Hyödyllinen lisätietopaketti aiheesta Kansallisarkiston sivuilla:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kenttäoikeudet
Myrkkykaapin kuvaa on etsitty kirjastojen sensuuria ja kirjastojen historiaa käsittelevistä kirjoista. Myös Suomen yleisiin kirjastoihin on lähetetty tiedustelu kuvien löytämiseksi. Ikävä kyllä tästä Suomen kirjastojen historiaan liittyvästä aiheesta ei ole säilynyt paljonkaan kuvia. Liitteenä kuva, joka löytyy kirjasta Helen, Olli: Sakastin kaapista torin laidalle : Kangasalan kunnankirjasto 150 vuotta.
Kangasalan kunta, 2013. ISBN 978-951-96325-3-7
Myöskään kaikilla kirjastoilla ei ole ollut varsinaisesti kaappia, jossa kiellettyjä kirjoja on säilytetty, vaan esim Mikkelin kaupunginkirjasto - maakuntakirjastossa niitä on säilytetty puulaatikossa varastossa. Ylen ottamia kuvia Mikkelin kaupunginkirjaston kielletyistä kirjoista löytyy...
Kaikki riippuu siitä, montako nidettä kyseistä kirjaa on varausjärjestelmässä mukana ja miten pitkään ihmiset niitä pitävät. Vaski-kirjastoilla (lähikirjastosi kuuluvat siihen) on tätä kirjaa 47 kappaletta. Jos oletamme, että jokainen pitää lainaansa kuukauden, pitäisi sinun saada ilmoitus alle kahden kuukauden sisällä. En ole itse Vaski-kirjaston käyttäjä, mutta uskoisin, että jos olet varausta tehdessäsi ilmoittanut, mistä kirjastosta haluat sen noutaa, sinulle tulee valitsemallasi tavalla ilmoitus, kun varaus on noudettavissa. Jos haluat tätä tarkempia tietoja, ota yhteyttä suoraan johonkin Vaski-kirjastoon.
Tapio Rautavaaran esittämän Korttipakan sanat on kirjoittanut Seppo Virtanen. Kappaleen nuotit löytyvät muun muassa julkaisusta Reissumiehen taival. Lauluja. Fazer 1992.
Kollegat löysivät tällaisen: Tulikukka Kiviharju, Olen 13-vuotias.
Kysyin lottoarvontojen musiikista Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista, sain sieltä vastauksen: KAVIn arkistosta löysin äkkiseltään vain lottomainoksia sekä lottoarvonnat vuosilta 1979 ja 1984. Näissä arvonnan taustamusiikki oli erilaista, sellaista keveämpää musiikkia.
Ylipäätään taustamusiikit ovat saattaneet olla varta vasten lottoarvontaa vasten sävellettyjä, eivät siis välttämättä itsenäisiä kappaleitaan. Niillä ei siis ole välttämättä myöskään erityisempiä nimiäkään.
Veikkauksen...
Helmet-kirjastojen askartelutapahtumat löytyvät Helmet-palvelusivustolta valikosta Tapahtumat. Kirjoita Tapahtuman nimi tai paikka -laatikkoon sana askartelu, niin saat lista tulevista askartelutapahtumista. Voit toki rajata hakua vielä lastentapahtumiin.https://helmet.finna.fi/Content/tapahtumathttps://helmet.finna.fi/
Lapsillekin on kirjoitettu kivistä ja mineraaleista. Lastenkirjaston kokoelmissa olevista Challoner: Kivet ja mineraalit (Ota selvää-sarja) on helppolukuisin. Tietokirjaluokan 55.3 muita vastaavia ovat esim. Symes: Kivet ja mineraalit, Schumann: Kivet ja mineraalit värikuvina ja Taipale: Kivien maailma. Ruotsin- ja englanninkielisiä kivi- ja mineraalikirjoja on enemmän kuin suomenkielisiä. Niistä näkee ainakin kauniita kuvia, vaikka tekstejä ei ymmärtäisikään.
Muita mahdollisuuksia nuorelle tutkijalle ovat
Malam: Maapallo (Faktaset-sarja) sisältää myös CD-ROM-levyn (Tietokirjaluokka 55.2).
Kivet ja mineraalit -niminen video (kesto 30 min)
Ja jos on mahdollista käyttää internetiä yhdessä lapsen kanssa, voi käydä esim. sivuilla http://wwww....