Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Löytyykö kirja jossa käsitellään karjalaisten uudisasukkaiden siirtymistä Savoon. Luin kirjasta jostain lehdestä mutta en laittanut tarkempia tietoja ylös ja… 267 Olisiko kyseessä Vesa Luukkosen kirjat Niinisaareen ( vuodelta 2006) ja Omalla konnulla (vuodelta 2008). Kirjat kertovat itäisen Savon asuttamisesta 1400-luvulla, jolloin Karjalasta tultiin lähes asumattomiin korpiin kalastamaan ja metsästämään. Kirjat ovat Punkaharjulaisen Kirja-Pakarin kustantamia
Onko jossain niitä? kaikkia episodeja 709 Tarkoitatkohan Star wars -elokuvien episodiosia? On myös olemassa Episodi-niminen elokuvalehti. Auran kirjastoon tulee Episodi-lehti, mutta Star wars -elokuvia kirjastossa ei ole. Niitä löytyy kuitenkin muista alueen kirjastoista: http://aura.verkkokirjasto.fi/
Miten löytäisin Urheiluruudun tunnussävelmän ja esittäjän ja onko sitä cd:llä kirjastossa? 111 Jos oikein muistan, tämä musiikki on Ylen urheilutoimituksen oman miehen säveltämä teema. En usko, että sitä on julkaistu CD-muodossa, kuten ei muutakaan tämäntyyppistä aineistoa. En ole ainakaan koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista levyllä. Suosittujen ohjelmien musiikkia kyllä on. Säveltäjän/esittäjän nimet luultavasti saa selville Yleisradiosta kysymällä, mutta ainoa keino saada itse musiikki talteen lienee äänittää se itse televisiosta.
Onko teillä hoitotyön historian kirjaa luvulta 1970-1980 tai sairaanhoidon historiaa 1970-1980? 1059 Aivan täysin hakuasi vastaavia kirjoja ei löytynyt. Terveysalan historiaa käsitteleviä kirjoja voit hakea asiasanoilla terveydenhuolto, sairaanhoito tai hoitotyö ja historia. Voit myös kysyä apua Helsingin yliopiston Meilahden kampuskirjastosta Terkosta, joka on erikoistunut terveydenhoitoalan kirjallisuuteen. http://www.helsinki.fi/kirjasto/fi/toimipaikat/terkko/ Terveydenhuollon historia -kirjassa on Onni Vauhkosen artikkeli Yleiskatsaus Suomen lääkintälaitoksen ja terveydenhuollon kehitysvaiheisiin 1600-luvulta 1970-luvulle, joten ajalle 1970-1980 siitä ei löydy tietoa. Joitain hakutuloksia: - Taina Rintala: Medikalisaatio ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakentuminen 1946-1991 - Pertti Kekki: Neljäkymmentä vuotta...
Olen noin 10 vuotta sitten lainannut jostain kirjastosta vhs-kasettina näytelmän Hamlet. Pääosassa Heikki Kinnunen, suomennos Lauri Sipari ja ohjaus Jotaarkka… 577 Tuota VHS-elokuvaa ei ole enää kovin monessa kirjastossa jäljellä, mutta esimerkiksi Kiteen kirjastosta ja Raision pääkirjastosta sitä vielä löytyy. DVD:llä elokuvaa ei näyttäisi olevan saatavilla. Elokuvasta ja sen taustasta löytyy tietoa Jotaarkka Pennasen sivuilta osoitteesta http://jotaarkka.tarulinna.fi/?page_id=179.
Mikähän suomalainen elokuva, joka on joskus esitetty televisoissakin oli sellainen, että mies ei löytänyt kotoaan mitään syötävää, niin hän meni johonkin… 407 Veikko Huovisen lyhyet erikoiset : Ammattimainen puolueenhaukkuja. "Miten ammattimainen puolueenhaukkuja saa elantonsa Suomessa, jossa poliittinen ilmapiiri on niin vilpitön ja rakentava"? Käsik. Veikko Huovisen novellin pohjalta Panu Rajala, Pauli Virtanen ja Veikko Huovinen. 1986. Esitetty 6.10.1986. TV 1 (MTV). Esiintyjät: Heikki Kinnunen, Erkki Saarela, Esko Nikkari, Maija-Liisa Peuhu, Ismo Kailio, Kirsti Kemppainen. Ohaus: Pauli Virtanen Huovisen lyhyet erikoiset - DVD - johon ohjelma kuuluu on lainattavissa seuraavissa kirjastoissa: Kannus, Kaustinen ja Kokkola. Lähde: Katso 40/ 1986. https://www.imdb.com/title/tt1269907/ Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=d1W0rg7aKAM&list=PL6KEniW506GjLq78S0eBf… Finna: https://finna...
Onko tehty tilastoa, mikä oli v. 2023 kirjastojen lainatuin teos? Vuoden 2024 tietoa ei vielä ole, mutta tilastoidaanko tällaisia asioita? 463 Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto julkaisee vuosittain tilastot vuoden lainatuimmista teoksista. Vuoden 2023 lista julkaistiin viime toukokuussa, ja se kertoo yleisten kirjastojen lainatuimman teoksen olleen J. K. Rowlingin "Harry Potter ja viisasten kivi". Täältä pääset katselemaan erinäisiä lainavuotta 2023 koskevia listauksia, joita Sanasto on tehnyt: https://www.sanasto.fi/tassa-ovat-vuoden-2023-lainatuimmat-kirjat/
KOSKA SAANUT ENSI ILTANSA ELOKUVA HISSI SUOMESSA 96 Hissi-nimisiä elokuvia on monta, mutta tarkoitat ilmeisesti alankomaalaista kauhuelokuvaa De Lift vuodelta 1983. Elonetin mukaan elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 13.4.1984.
Onko Maria Zamoran 1950-luvun musiikkiesityksiä saatavissa cd- levyillä? 1236 Maria Zamoran kotisivulta löytyy diskografia: http://home.planet.nl/~geurt200/pagina6.htm Sen mukaan laulajattarelta olisi ilmestynyt kaksi kokoelma-CD:tä. Vuonna 1995, vuotta ennen Zamoran kuolemaa, on ilmestynyt levy María Zamora & Thom Kelling "Favorieten van toen", jolla on 24 kappaletta Zamoran suurimpia hittejä ja joitakin duettoja. Vuonna 1998 ilmestyi kaksois-CD De onvergetelijke Maria Zamora, joka samoin sisältää hänen suurimpia menestyskappaleitaan. Valitettavasti en onnistunut löytämään levyjä niistä verkkokaupoista, joiden valikoimaa tutkin, nimittäin Amazonista, Alankomaiden Freerecordshopista ( http://www.freerecordshop.nl/ ) ja saksalaisesta KulturKaufhaus Dussmannista ( http://kulturkaufhaus.shop-asp.de/shop/action/?...
Synnytyksessähän epämuodostumien, kehityshäiriöiden yms riski kasvaa synnyttäjän iän myötä. Muistan lukeneeni jostain että näin olisi erityisesti iäkkään… 983 Kirjasto ei voi esiintyä asiantuntijan roolissa lääketieteellisissä kysymyksissä. Voit muodostaa kuvaa asiasta tutustumalla vaikkapa seuraaviin teoksiin: Tekijä Ahonen, Pia : Matalan ja korkean riskin ensisynnyttäjien raskaudenaikaiset odotukset ja synnytyskokemukset / Pia Ahonen Julkaisutiedot Turku : Turun yliopisto, 2001 Tekijä Curtis, Glade B.: Your pregnancy after 35 /Cambridge (Mass.) : Da Capo Press, 2001 Nettilähteitä: http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:255 http://www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/pohjoismaissa-myoehaeine… http://www.vauva.fi/artikkeli/synnytys/659/synnytys_totta_ja_tarua
Löysin taannoin tiedon Eeva Joenpellon elämäkerran olemassaolosta, muistelen että tekijä olisi ehkä ollut Malkamäki?? Mahdollisesti kirjailija itse? Onko… 954 Tiina Mahlamäki on julkaissut Eeva Joenpellosta ja hänen tuotannostaan kaksi teosta: Kuinka elää ihmisiksi? : Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva, SKS 2009. ja Naisia kansalaisuuden kynnyksellä : Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta, SKS 2005. Molemmat teokset ovat Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmissa. Varaaminen esim. puhelimitse, puh. 03-621 2598.
Olisiko jotain tietoa Barbiesta? Siis siitä nukesta. 1012 Porin kaupunginkirjaston kokoelmista löydät seuraavat kirjat: Barbie: a visual guide to the ultimate fashion doll Billyboy: Barbie Casey, Tina: Fabulous fashion doll clothing you can make Fennick, Janine: Barbie Fennick, Janine: Barbie doll Ternsöe, Jette Riisgaard: Ompele Barbien kuvasto Tosa, Marco: Barbie Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa osoitteesta http://weborigo.pori.fi/
Leijonakuningas-elokuvasta on Spotifyssä tarjolla soundtrack jossa lukee ”alkuperäinen suomalainen soundtrack”. Kuitenkin korva muistaa suomenkielisen elokuvan… 217 Leijonakuningas-elokuvasta on tehty kaksi versiota: Alkuperäinen versio on vuodelta 1994. Vuonna 2019 samasta elokuvasta tehtiin uusintaversio.    Elokuvaversioiden soundtrackeissa on pieniä eroja, kuten myös niiden suomenkielisissä esittäjissä: Vuoden 1994 soundtrack sekä suomalaiset äänet. Vuoden 2019 soundtrack sekä suomalaiset äänet.   Voisiko tämä selittää kuulemasi ja muistamasi erot?
Mistä Arvo Turtiaisen teoksesta löytyy runo joka alkaa seuraavasti: dorka tsittas kartalla ja onki pesuvadista. Jengi luudas ohi ja kysy: " tuleeks fisuu?"… 284 Kyseessä on Arvo Turtiaisen neliosainen runo Se ja ne kokoelmasta Puhetta Porthaninrinteellä (1968).  Runo tosin alkaa riveillä ”Se makas gartsalla ja ähki…” ja muut kohdat löytyvät tuonnempaa runosta hiukan eri muodoissa. Voit lukea runon myös esimerkiksi teoksesta Arvo Turtiainen: Runoja 1934 – 1968 (1974 ja 1968, s. 331 – 333). Teosten saatavuuden Helmet-kirjastoissa voit tarkistaa täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI
Onko viherlaakson kirjastossa lukupiiriä? 52 Tällä hetkellä Viherlaakson kirjastossa ei kokoonnu kirjastolaisten tiedossa olevaa lukupiiriä.Koska kirjasto on osan aikaa omatoiminen, voi siellä kokoontua paikallisten kirjastokäyttäjien oma lukupiiri.Haluaisitko perustaa oman lukupiirin? Linkki Helmet.fi Voisimme mainostaa sitä Helmet tapahtumissa.
Haluaisin lainata luokkaani useampia kappaleita samoja kirjoja? Onnistuuko? Entresse Espoossa minua lähinnä oleva kirjasto... Kiitos tiedosta 812 Samaa kirjaa voi lainata useampia kappaleita. Sen sijaan saman kirjan varaaminen ei onnistu helmetin kautta. Kirjaston henkilökunta voi tehdä varaukset tällaisessa tapauksessa.
Löytyykö kirjoja missä neuvottaisiin asiakastyytyväisyyskysely-tulosten purkamista excelin avulla? 909 Tulosten analysoinnissa voi käyttää apuna kyselytutkimusoppaita, esim. kirjoittamalla Plussa-aineistohakuun, http://www.libplussa.fi/ , asiasanaksi kyselytutkimus tai kirjaston asiakaspäätteellä valitsemalla aihehaun, kirjoittamalla sitten kyselytutkimus ja valitsemalla tämän jälkeen aihetta rajaavista asiasanayhdistelmistä kysymykseen tulevat. Esim. Lottin kirjassa Tehokas markkina-analyysi kerrotaan hyvin kyselytutkimuksen mittausprosessista, mm. taulukoinnista ja tulosten raportoinnista. Myös Excel-oppaista saattaa olla apua.
Mistä löytäisin tietoa, miten puhdistaa kankainen matkalaukku? Kannessa on likaa, joten vain se pitäisi saada puhtaaksi. Onko olemassa mitään juuri kankaisille… 2781 Varsinaista pesuainetta, joka on tarkoitettu kankaisille matkalaukuille, ei löytynyt. Mieto pesuaine, esimerkiksi astianpesuaine, voisi olla sopiva. Pesuaineen valintaan vaikuttaa kankaan materiaali ja onko se käsitelty jollakin suoja-aineella. Kannattaa kysyä sieltä liikkeestä, mistä laukku on ostettu. Seuraavissa linkeissä on ohjeita matkalaukun puhdistukseen: http://www.wikihow.com/Clean-a-Suitcase http://travelbagquest.com/how-to-clean-luggage-of-any-kind/ Jos matkalaukussa on tahroja, jotka haluat poistaa, niin seuraavissa kirjoissa on vinkkejä erilaisten tahrojen poistoon: Friedman, Virginia M. : Tahrat : esiintyminen ja poisto( WSOY, 2003) Lausjärvi, Marjatta : Kodin tekstiilit (Puhtaustieto, 2002)
Tarvitsisin tietoa urheilu- ja vapaa-ajanvaatteiden (erityisesti tuulipukujen)historiasta ja nykypäivästä Suomessa. 1171 Aihealueesi on sellainen, ettei siitä ihan helposti löydä tietoa. Kirjastossa käynti on tarpeellinen ja tietoa pitää hakea monella eri tavalla. Linda-tietokannasta löytyi asiasanalla urheiluvaatteet joitakin kirjallisuusviitteitä, joista saattaisi päästä eteenpäin. Linda on korkeakoulukirjastojen yhteistietokanta ja Tampereen kaupunginkirjastossa asiakkaat voivat käyttää Linda-palvelua. Lindasta löytyi esim. seuraava kylläkin englanninkielinen teos: Sportswear in Vogue since 1910 (Tekijä: Lee-Potter, Charlie). Kyseinen kirja näyttää oleva ainakin Taideteollisen korkeakoulun kirjastossa ja sitä voi pyytää kaukolainaksi, jos haluaa. Hyvä lähestymistapa tuulipukujen historian selvittämisessä on tutkia tuulipuvuissa käytettyjen...
Radio Suomessa on koko syksyn ajan luettu pyhäaamuisin teosta Epätoivon lautta. Kuka on kirjailija ja onko kimpassa tätä kirjaa. 1053 Epätoivon lautta eli kuinka pakenin muukalaislegioonasta -teoksen on kirjoittanut Ensio Tiira. Kirja on julkaistu 1954 ja siitä on ilmestynyt uusi painos 2006, joten kannattaa tehdä hankintaehdotus kirjastoon. Vanajanverkon kirjastoista Kalvolan kirjastoon on kirja jo tilattu.