Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
MOIKKA OLIKO VEHOLLA HÄMEENLINNASSA MYYMÄLÄ JA KOSKA 307 Vuonna 1939 perustettu autoliike Veho avasi ensimmäisen Helsingin ulkopuolisen toimipisteensä Kouvolaan, jota seurasivat Tampere ja Pori vuonna 1965 sekä Rauma vuonna 1966. Hämeenlinnan Veho avattiin ilmeisesti joskus kuusikymmenluvun loppuvuosina. Vuonna 1970 Veho joka tapauksessa jo toimi Hämeenlinnassa. Teoksessa: Suomen kauppa ja teollisuus kuvina, osa III vuodelta 1970 todetaan Hämeenlinnan Vehosta näin: ”OY VEHO AB, Hämeenlinnan konttori, Raatihuoneenkatu 20, Hämeenlinna. Yhtiö on perustettu v. 1939 ja sen pääkonttori on Helsingissä. Toimitusjohtaja ekonomi Tor Kumlin, varatoimitusjohtaja agronomi Sten Jansson. Yhtiöllä on Hämeenlinnassa Austin, Mercedes-Benz, Unimog ja Auto-Unionin autojen myyntiedustus sekä...
Onko tietoa seuraavan tekstin alkuperästä: "Rakensit minulle laivan vahvimmasta puusta.." 85 Valitettavasti en onnistunut löytämään tämän tekstin kirjoittajaa. Välitin kysymyksen edelleen kirjastojen väliselle postituslistalle, ja jos vastaus löytyy sitä kautta, palaan asiaan.
2000-luvun alussa Ylen TV1:ssä oli FST:n ohjelmaa. Sieltä tuli aikoinaan ruotsinkielinen piirrosohjelma, jonka nimi oli Kun elämä loppuu. Olikohan sillä… 74 Olisikohan kyseessä tanskalainen Når livet går sin vej (1997)? Animaatiosta löytyy YouTubesta englannin- ja ukrainankielinen versio: https://www.youtube.com/watch?v=E4Lbort5la0
Onko Suomessa tehty tutkimuksia perheiden verkostoitumisesta ja jos on niin minkä nimisiä? arvitsen tietoa pro graduni tekemiseen. Työnimi: Avoin päiväkoti… 874 Oma työsi koskee avointa päiväkotia perheiden verkostoitumisen tukena. Asiasanoilla verkostoituminen ja vanhemmat löytyy Linda-tietokannasta koulumaailmaan liittyvä opinnäytetutkimus : Kuvaja, Elina : Mannerheimin lastensuojeluliiton kimppaperheprojekti : tapaustutkimus projektin tarpeellisuudesta ja onnistumisesta opettajien ja rehtoreiden näkökulmasta, 2002 Tämä on verkkoaineistona osoitteessa http://selene.lib.jyu.fi:8080/gradu/h/elkuva.pdf . Turun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnassa on meneillään Rauman seudun erityisvarhaiskasvatuksen resurssiaseman Pikku Kukon tutkimusyhteistyö, jonka aihepiirinä on perheiden vuorovaikutusverkostot ja esiopetuksen oppimisympäristöt. Yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.edu.utu.fi/...
Löytyykö Ylen Pasila-sarja lainattavana tallenteena ? 869 Pasila dvd-elokuvaa ei ole vielä saatavana pääkaupunkiseudun kirjastoissa, koska tallennetta ei ole tarjottu vielä hankintalistoillakaan.
Mitkä ovat Suomen pienimmät toiminnassa olevat yleiset kirjastot? Esim. aineistomäärän tai pinta-alan perusteella. 1068 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisten kirjastojen vuoden 2009 tilastojen mukaan http://tilastot.kirjastot.fi/fi-FI/vuositilastot.aspx Suomenniemi on kokoelmiltaan pienin (10555 kpl) ja Kustavi hyötypinta-alaltaan pienin (110 m3) yleinen kirjasto. Näistä tilastoista löytyy myös muita tietoja yleisten kirjastojen kokoelmista.
Mahtaako Spoon Riven Antologian ensimmäisessä painoksessa alunperin ollut kansipapereita? 804 Spoon River Antologian on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Tammi. Kannattaa kysyä sieltä. Täältä löytyvät yhteystiedot: http://www.tammi.fi/kustannusosakeyhtio-tammi
Haen tietoa ja materiaalia(kirjoja, tutkimuksia ym.) agressiivisesta potilaasta. 2255 Aiheestasi löytyy useitakin tutkimuksia. Esimerkiksi seuraavat: Weizmann-Henelius, Ghitta: Väkivaltaisen ihmisen kohtaaminen. Helsinki,1997; Ekdahl, Johanna:Aggressio- ja väkivaltatilanteet päivystysluonteisessa hoitotyössä/ Johanna Ekdahl, Mari Routapohja, Turun terveydenhuolto-oppilaitos, 1998; Mastokangas, Esa: Aggressiivisen vanhuksen hoito, Turun ammattikorkeakoulu, 1999;Saarni, Mari: Uhkaavasti tai aggressiivisesti käyttäytyvä psyykkisesti sairas, humalainen tai päihteiden väärinkäyttäjä hammashuoltajan vastaanotolla, Turun terveydenhuolto-oppilaitos, 1997 ja Mäkelä, Milla: Väkivaltatilanteet psykiatrisella suljetulla osastolla: potilaan näkökulma/ Milla Mäkelä, Seija Mäki-Laurila, Turun ammattikorkeakoulu, 1999. Seuraavat artikkelit...
Miten saa E-kirjoja kirjastoon lainattavaksi? 132 Lumme-kirjastoilla on käytössä asiakkaille Ellibs-lainausalusta, johon kirjat hankitaan Ellibs-e-kirjakaupan valikoimista https://www.ellibs.com/fi/. Kirjan tulee nykytilanteessa siis olla tarjolla Ellibsillä, jotta se voidaan hankkia asiakkaidemme lainattavaksi.  
Osaisitko kertoa, milloin Jyväskyläläinen Valokuvaamo Päijänne on perustettu ja mihin asti toiminta jatkui? 315 Yrityksen tietoja on koottu Valokuvataiteen museon Kuka kuvasi? -tietokantaan: http://kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi/tietuekortti/kuvaamo/1984 Tietojen mukaan yritys olisi perustettu vuoden 1917 tienoilla ja lopettanut vuoden 1981 tienoilla. Kansalliskirjaston digitaalisesta lehtiarkistosta löytyy Keskisuomalaisessa 7.10.1922 julkaistu yrityksen mainos, jossa kerrotaan että Valokuvaamo Päijänne olisi avannut tänään valokuvaamon osoitteessa Torikatu 8: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1422746?term=Valo…
Voiko lehdistä tehdä hakusanoja? Millä etsisin jotain tiettyä kaavaa käsityölehdestä, tässä tapauksessa perusfleecepaitaa vetoketjulla? Onko jotain uudempaa… 1172 Kuopion kaupunginkirjaston aineistotietokantaan lehdistä ei tehdä asiasanoja, joten lehdistä voi tehdä hakuja vain nimessä olevien sanojen perusteella. Valtakunnallisesti lehtien artikkelitietoja luetteloidaan Aleksi-tietokantaan, jota voit käyttää kirjastossa olevilla internet-päätteillä. Löydät sivun Kuopion kaupunginkirjaston sivulta kohdasta Linkit ks. http://www.kuopio.fi/kirjasto/i_linkit.htm Sinun tulee vielä erikseen tarkistaa Kuopion kaupunginkirjaston web-origo-aineistohausta, onko kyseistä lehteä saatavilla lainattavaksi tai luettavaksi. Lisäneuvoja voit aina halutessasi kysyä lehtisalista, aikuistenosaston tietopalvelusta tai lähikirjastoista. Uudempia käsityökirjoja voit hakea kirjastomme web-origo-aineistohausta...
Löytyykö kirjaa kunniamme päivät 1077 Orimattilan kirjastossa kysymääsi kirjaa (,jonka nimi kokonaisuudessaan on Kunniamme päivät: Suomen sota 1939-40 kuvina ja päämajan tilannetiedoituksina / toimittanut Maan turva ; [toimittanut Toivo Rautavaara ja Juhani Konkka]) ei ole, mutta monista kirjastoista eri puolilta Suomea se löytyy. Voit saada kirjan kaukolainaksi oman lähikirjastosi kautta.
Tahtoisin selvittää virastojen ja laitosten (esim. sairaaloiden, koulujen jne.) nimeämistä. Kuka päättää julkisten laitosten ja rakennusten nimistä? Miten… 545 Hei, Suomen kielen ja ruotsin kielen lautakuntien kannanotto julkishallinnon erisnimistä ja niiden suunnittelusta Lautakunnat ovat vakavasti huolestuneita julkisessa nimistönsuunnittelussa esiintyvistä puutteista ja siitä, että uudistuksia suunniteltaessa ei ole käytetty kieli- ja nimistöasiantuntemusta. Lautakuntien kannanotto on osoitteessa: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=3398 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuskuksen Nimistönhuollon neuvontapuhelin 020 781 3203 (maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9–11)
Haluaisin löytää vasenkätisyydestä kirjallisuutta. 894 Verkosta ei tosiaan löytynyt ainakaan suomenkielisenä mitään yleistajuista vasenkätisyyteen liittyvää. Pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista löytyy seuraavia kirjoja: Coren, Stanley: Left hander--everything you need to know about left-handedness (John Murray, London, 1993) ja Laaksonen, Marja Leena: Vasenkätiset ( Kustannus-Mäkelä, Karkkila, 1985). Seuraavia kirjoja voi taas tiedustella kaukolainoiksi: Sattler, Johanna Barbara : Der umgeschulte Linkshänder : oder Der Knoten im Gehirn (Donauwörht : Ludwig Auer, 1995 ); Paul, Diane: Living left-handed (London : Bloomsbury, 1990). Vasenkätisyydestä on kirjoitettu myös lehtiartikkeleita, tässä uusimpia: Kodin Kuvalehti 1998/15: Hietaniemi, Helena: Ero vai ei?; Duodecin 1997/4 :...
Kaipaan kaunokirjallisuutta, jossa metsä olisi isossa roolissa. Esimerkkinä Anni Kytömäen Kultarinta. Myös vanhemmat teokset kiinnostavat. 345 Tässä muutama esimerkki kirjoista, joissa metsä on isossa roolissa tai metsäkuvaus on erityisen voimallista. Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas Robert Holdstock: Alkumetsä Essi Kummu: Karhun kuolema Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä Siri Kolu: Metsänpimeä Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä Katja Törmänen: Karhun morsian Helena Waris: Uniin piirretty polku Veikko Huovinen: Puukansan tarina Eowyn Ivey: Lumilapsi  
Kuoliko neuvostoliittolainen painija Valentin Nikolajev 31. lokakuuta vai 1. marraskuuta 2004? 204 Kumpikin päivämäärä tosiaan löytyy eri sivustoilta. Valitettavasti emme onnistuneet selvittämään, kumpi niistä on oikea.
Mikä on tausta sille, että tanskalainen taidemaalari Peder Mörk Mönsted (1859-1941) käyttää myös nimeä Peder Dark Coin? 308 Liittyisikö tämä yksinkertaisesti hänen nimeensä. Nykytanskaksi dark coin (tumma kolikko) olisi mørk mønt.
Kuinka kauan oma Youtube kanava on toiminnassa. Entä jos henkilö ei olisi enää elossa? 140 Tämän kysymyksen voisi esittää Helsingin digituki  -palvelussa, josta todennäköisemmin saa kysymykseen oikean vastuksen.
Onko tänään (18.2.) John Travoltan syntymäpäivä? 277 Kyllä, koska John Travolta on syntynyt 18.2.1954. Lähteet https://www.imdb.com/name/nm0000237/ https://www.britannica.com/biography/John-Travolta
Rautavaara. Magnificat. 800 Einojuhani Rautavaaran teos Magnificat (sekakuorolle ja solisteille, 1979) löytyy cd-levyltä : RAUTAVAARA, Einojuhani : Sacred Works for Mixed Chorus (Radion Kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne) 1999 ja lp-levyltä FINNISH Works for Mixed Choir (es. Jubilate). 1984. Molemmat löytyvät pääkaupunkiseudun kirjastoista. Saatavuustiedot, http://www.helmet.fi . Teoksen nuotit ovat saatavissa ainakin Sibelius-Akatemian kirjastosta.