Toiminimilaissa 128/1979 säädetään yritysten toiminimistä.
Toiminimilain 10§ 2. kohdassa sanotaan:
"Toiminimessä ei saa ilman asianmukaista suostumusta olla:
...
2) mitään sellaista, joka voidaan käsittää toisen sukunimeksi, taiteilijanimeksi tai vastaavanlaiseksi nimeksi, ellei nimi ilmeisesti tarkoita kauan sitten kuollutta henkilöä, eikä myöskään mitään sellaista, joka voidaan käsittää säätiön tai yhdistyksen tai muun sellaisen yhteisön nimeksi;"
Patentti- ja rekisterihallitus hallinnoi kaupparekisteriä, joka on virallinen ja julkinen rekisteri yrityksistä. Toiminimilain 128/1979 2§ 2.momentissa sanotaan:
"Toiminimi voidaan merkitä kaupparekisteriin, jos se on tämän lain mukainen ja selvästi erottuu rekisterissä ennestään olevista...
JANAKKALASSA ilmestyi vuosina 1923-1971 Tervakoski oy:n kustantama Tervakosken Kaiku. Se ilmestyi kerran viikossa kaksisivuisena ja keskittyi todennäköisesti enimmäkseen tehdasyhdyskunnan asioihin, joskaan ei kai ollut pelkkä tehtaan tiedotuslehti. Sellaiseksi se virallisesti muuttui vuoden 1972 alusta eikä yrittänytkään kilpailla vuonna 1964 ilmestymisensä alkaneen Kotokulman kanssa. Esim. vuonna 1939 Tervakosken Kaiun levikki oli noin 900 kappaletta (Janakkalan asukasmäärä tuolloin noin 7500-8000).
Janakkala rajoittui 1929 Riihimäen, Hausjärven, Lammin, Vanajan ja Rengon pitäjiin.
RIIHIMÄELLÄ ilmestyi vuonna 1929
Etelä-Suomen Sanomat kolmesti viikossa. Taloudellisten syiden vuoksi se joutui lopettamaan syksyllä 1929.
Riihimäen Sanomat...
Helsingin asukasyhdistyksiltä voisi kysyä pajan vuokrausta. Ainakin Kivikon asukastaloilla on verstas, jota vuokrataan ulkopuolisille. Alla tietoa:
http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/viikki-kivikko/palvelut/asukastoiminta-…
Kouvolassa on vuokrattava verstas, jossa on mm. pieni metallipaja. Lieneekö liian kaukana? Alla lisää tietoa:
http://www.verstas24.fi/fi/
Aiheesi on aika laaja, psykososiaalista tukea on monenlaista, mutta tein haun sanoilla: psykososiaali* ja
henkinen & tuki, jolloin tieteellisten kirjastojen yhteisluettelosta Linda:sta löytyi 11 julkaisua, joista tässä lyhyet viitetiedot:
Takaisin elämään : henkinen tuki..... 1994
Apua, mutta miten? : kriisityö ja s.... 1995
Hämeen läänin kriisiryhmätoimint.... Tilles, Eija......1996
Työtoiminnasta itua elämään, ver.... Saramola, Eija.....[1997]
Selviytyminen traumaattisesta kriisi.... Munnukka-Dahlqvist. 1997
Traumaattisten tilanteiden psykososi.... 1998
Psykososiaaliset tukipalvelut trauma.... Narumo, Reija...... 1998
Psykososiaalisen tuen ja palvelujen..... 1997
Kriisiavun toimintasuunnitelma...
Saimme vastauksen Liikenneturvan tietopalvelusta:
Liikennemerkkejä ja -opasteita koskevassa yleissopimuksessa (SopS 31/1986, 23 artikla Ajoneuvoliikennettä koskevat opasteet, 5 kohta) määritellään näin: "Jos valot on sijoitettu pystysuoraan, punaisen valon tulee olla ylinnä; jos valot on sijoitettu vaakasuoraan, punaisen valon tulee olla liikennesuunnan vastaisella puolella." Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne. Japani ei ole kuitenkaan allekirjoittanut yleissopimusta.
Sopimus:
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1986/19860031
Liikennemerkkejä ja -opasteita koskevan yleissopimuksen hyväksyneet maat:
https://treaties.un.org/Pages/ViewDetailsIII.aspx?src=TREATY&mtdsg_no=XI-B-20&chapter=11
Kirjan tuntomerkit sopisivat hyvin Paula Havasteen vuonna 2010 ilmestyneeseen romaaniin Kaksi Rakkautta, jossa Anna rakastuu palavasti miehensä Voiton Tuji-serkkuun.
Kirjasta löytyy lisätietoa mm. Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au729334ce-2138-42cb-b6a6-2…
Rahaliike Holmaston Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen (2008) antaa seuraavia arviohintoja mainituille seteleille:
10 markkaa: 1-120 euroa
50 markkaa: 8-180 euroa
100 markkaa: 2-100 euroa
Rahojen arvoon vaikuttaa mm. niiden kunto ja painosversio. Tarkemmin hintoja kannattaa kysellä alan asiantuntijoilta.
Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen
Painettua suomenkielistä laitosta en tästä Shaw'n näytelmästä löytänyt, mutta sitä on kyllä esitetty Suomessa, joten kyllä se suomennettu on. Ensimmäisen kerran se nähtiin meillä Kansan näyttämöllä maaliskuussa 1928 nimellä Lääkäri pulassa. Samaa suomenkielistä nimeä näytelmästä käytetään myös Ruth Adamin kirjassa Mitä Shaw todella sanoi (WSOY, 1968).
Finna haulla löysin Constable, Harrietin romaanit Viulisti ja The instrumentalist, joissa kerrotaan nimen omaan tästä taiteilijasta. Tosin fiktiivisenä hahmona. Linkki Finna hakutulokseen.Netistä löytyy myös Anna Maria della Pietaa käsittelevä katkelma kirjasta Cecilia Reclaimed: Feminist perspectives on cender and music. Lainaus alkaa tyhjän sivun jälkeen. Linkki kirjaan.
Turun kaupunginkirjastosta löytyy teos "Lokarantz, Kerstin, Förklädesboken" vuodelta 1981. Muita vanhoja kirjoja pelkästään esiliinoista emme löytäneet.
Hankintaehdotuksia Helsingin kaupunginkirjastolle voi tehdä seuraavalla verkkolomakkeella:
http://www.lib.hel.fi/forms/hankintaehdotus.asp
Myös kaikki kirjaston toimipisteet ottavat hankintaehdotuksia vastaan.
HelMet-kirjastoissa tosiaankin on sarjasta enää vain ensimmäistä, kolmatta ja neljättä tuotantokautta, eikä kahta puuttuvaa kautta valitettavasti enää ole saatavissa.
Frank-monihaun kautta selvisi kuitenkin, että viides tuotantokausi näyttäisi löytyvän Tampereen kaupunginkirjastosta(https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_l…).
Voit siis halutessasi tehdä siitä kaukolainapyynnön (http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalv…)
Kysymykseen on vastattu aikaisemminkin palvelussa: Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäisen osan kustantajalta Nemolta kerrottiin, että trilogian jatkosta ei ole tietoa. Todennäköisesti sarjaan ei ole tulossa jatkoa suomeksi.
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=bf8a5730-012…
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=558703a1-303…
Voit kysyä myös kustantajalta suoraan.
Kustannusosakeyhtiö Nemo: http://www.nemokustannus.fi/
Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa on kysymäänne teosta vain Helsingissä (pääkirjaston varastossa) ja Espoossa (Tapiolan kirjaston varasto). Kirjat ovat aivan normaalisti lainattavissa, mutta eivät myytävissä.
Kaupunginkirjaston pääasiallisia tehtäviä on ylläpitää monipuolista kirjastokokoelmaa. Sen tehtävänä on myös säilyttää ja saattaa yleisön käyttöön vanhaa, usein loppuunmyytyä aineistoa.
Antikvariaateistakaan ette ole kysymäänne teosta löytänyt. Oletteko jo kokeillut ostoilmoituksen jättämistä johonkin antikvariaattiin?
Voitte jättää ostoilmoituksen myös Internetin kautta esimerkiksi: http://www.antikvariaatti.net/ostomyynti.php (sivun mukaan ilmoituksen jättö on maksutonta)
tai http://www.antikka.net/puutelista.asp
Sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Helmet-kirjastoon ja sopia kirjan korvaamisesta. Helmet-kirjastojen yhteystiedot löydät Helmet-verkkokirjaston (http://www.helmet.fi) kohdasta Kirjastot.
Kannattaa ottaa henkilöllisyystodistus mukaan ja tulla johonkin Helmet-kirjastoon. Päivitämme henkilötiedot ja selvitämme, miksi kortti ei toimi. Jos korttia ei ole moneen vuoteen käytetä, asiakastiedot putoavat Helmet-asiakastiedoista pois. Silloin tehdään uusi kortti.
Kerimäen kirkon tapulin näköalatasanteelle on päässyt kiipeämään viimeksi vuonna 2004. Sen jälkeen kiellettiin pääsyn tapuliin, sekä myös kirkon parville. Syynä tähän oli, että portaat ovat niin jyrkät ja kapeat, että ne eivät täytä poistumistiemääräyksiä. Tieto on saatu Kerimäen seurakuntamestari Sami Liukulta.
Löytyy. Löydät ne näin:
käytä Helmetissä sanahakua http://www.helmet.fi/search*fin/X ja kirjoita hakusanaksi Asterix, rajaa aineistoksi kirja ja kieleksi ranska (alasvetovalikoista). Saat 38 sarjakuvan listan uutuusjärjestyksessä, yksittäisen sarjakuvan saatavuus selviää sen nimeä klikkaamalla.
"Enkeliakatemia"-sarjan kustantajan eli WSOY:n syksyllä ilmestyvien kirjojen listalla sarjan 5. osaa ei mainita. Näillä näkymin uutta osaa ei siis ole tulossa. Todennäköisesti sarjan julkaiseminen kuitenkin vielä jatkuu. Englanniksi sarjassa on tullut jo 9 osaa.