Kyseistä teosta ei löytynyt ainakaan suurimpien kirjastojen kokoelmatietokannoista. Tarkistin yliopistokirjastojen yhteistietokannasta Lindasta ja Monihaulla maakuntakirjastojen kokoelmatietokannoista. Teoksen ensimmäinen painos on ilmestynyt 1993, mutta siitä on viime kesänä ilmestynyt pokkariversio. Voit halutessasi tehdä kirjasta hankintaehdotuksen. Nopeammin kirjan saat jättämällä kaukolainatilauksen; kirjaa näytti olevan ruotsalaisissa kirjastoissa. Porin kaupunginkirjastossa pohjoismaiset kaukolainatilaukset maksavat 20 mk tilattaessa + 20 mk kirjaa noudettaessa.
Helvi Hämäläisen Kadotetussa puutarhassa Erland kuvataan "kahdeksankymmentävuotiaaksi entiseksi ministeriksi", jonka kasvoilla oli jo kuolemansairauden leima, kun hän yllättäen avioitui Naimin, "viisikymmentäviisivuotiaan merkillisen naisen" kanssa.
Jos otetaan lähtökohdaksi se usein esitetty ajatus, että Naimin esikuva on kriitikko Anna-Maria Tallgren, Erlandin vastineeksi tosielämässä asettuu arkkipiispa Erkki Kaila. Niin kuin kirjan Erland ja Naimi, iäkäs arkkipiispa ja kriitikko avioituivat odottamatta vain vähän ennen Kailan kuolemaa. Kun tieto kuulutuksesta levisi kesäkuun alussa 1944, kihlapari sai onnitteluja, joista erikoisin oli Ilmari Kiannon Turjanlinnan raunioilla kirjoittama: "Kuka koskaan olisi uskonut että Anna Maria...
Vain yhdestä nuottikokoelmasta löytyy Kristiina Mäen kappaleen nuotti. Se on nimeltään Uutta kotimaista 3 (1984), ja sillä on nuotti kappaleeseen Mää kottiis ny. Tämä kokoelma on ainoastaan Raahen ja Kuopion kaupunginkirjastojen kokoelmissa. Voit kysyä sitä kaukolainaan oman kirjastosi kautta.
Kanta.fi-sivustolta löytyy tietoa potilaan oikeuksista https://www.kanta.fi/potilaan-oikeudet#oikeus-paattaa-tietojen-luovutuk…. Tämän mukaan voit tehdä tietojen luovutuskiellon sekä Omakannassa että terveydenhuollon toimipisteessä, josta saat myös tarvittavat lomakkeet. Lisätietoja kannattaa kysyä terveydenhuollosta.
Hei,
Kyseessä lienee Maggie Shaynen Hämärän reunalla (alkup. Edge of twilight), joka kuuluu Yön siivet -sarjaan (osa 7). Miehen nimi on Edge, mutta muuten täsmää.
Ei löydy tietoa kyseisestä sanasta painetuista suomenkielen sanakirjoista.Voitte tiedustella sanan aluperästä Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämältä sana-palvelulta: https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot/yhteydenottolomakkeet/kysy_sanojen_alkuperasta
Loru tai runo "Ketunpojat" alkaa: "Kettu se etsii poikiansa". Kolmas poika on kahvia jauhamassa. Runo sisältyy kirjaan "Opin lukemaan : lasten aapinen" (Valistus, 1962; useita painoksia). Kirjan ovat laatineet Paavo Kuosmanen, Liisa Merenkylä ja Pentti Merenkylä. Runon kirjoittajan nimeä ei mainita. Hakemistossa lukee runon nimen jälkeen: "kansansadun tapaan".
Hei,Kyseessä lienee Martti Helan laulu Talvi, joka alkaa juuri noilla sanoilla. Sanat ja sävel löytyvät ainakin teoksesta Laulu ja soitto : säestykset laulukirjaan Laula sinäkin / Olavi Ingman. 2. tark. painos 1957). Kyseinen nuottiteos löytyy Vaara-kirjastoista Joensuun ja Nurmeksen varastoista.Laulu näyttäisi olevan myös tuoreemmassa teoksessa: Repullinen rohkeutta. 2 / Paula Aaltonen. (2023), mutta tämä ei ole käsillä tällä hetkellä, että voisin tsekata millainen nuotitus kyseisessä teoksessa on.
Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa löytyy kirjoja vanhusten seksuaalisuudesta, mm. seuraavat teokset: Seniorin opas : vinkkejä, palveluja, terveyttä / Marja Krons KIRJA 2003
2) Paljon kokeva, vähän näkyvä : tutkimus vanhaa naista koskevista kulttuurisista käsityksistä ja... KIRJA 2001
3) Vanhene viisaasti / Antti Hervonen, Pertti Pohjolainen, Kari A. Kuure KIRJA 1998
4) Vanhenemisen myönteinen voima : vanhene omilla ehdoillasi : kirja persoonallisuuden säilyttämisestä KIRJA 1996
5) Erotiikka ja elämänkulku / Suvi Ronkainen, Pertti Pohjolainen, Jan-Erik Ruth KIRJA 1994
6) Gerotiikka VIDEO 1990
Kirjassa Erotiikka ja elämänkulku (viite 5) käsitellään myös seksuaalisia häiriöitä. Seuraavan teoksen voi kaukolainata oman...
Luettelo vanhainkodeista ja muista vanhusten hoitopaikoista löytyy stakesin sivustolta http://www.stakes.fi/FI/Etusivu.htm > tilastot ja rekisterit > toimipaikkarekisteri > HILMO:n toimipaikkarekisteri. HILMO on hoitoilmoitusjärjestelmä, josta löytyy koodilla 310 ja 320 kaikki vanhainkodit ja hoitopaikat osoitteineen.
Vanhustyön keskusliiton nettisivuilta löytyy lista heidän jäsenyhteisöistään: http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/index.ph?page=aakkoslista&menu=kes… .
Suomi.fi -sivustolla on osio kunnista http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/index.html?filters=suom… , jossa on linkit kuntien nettisivuille. Kuntien nettisivuilta löytyvät myös vanhainkotien yhteystiedot, mutta etsiminen on tietysti aika hankalaa.
Helmetistä (http://www.helmet.fi) löytyy kirjallisuutta sanoilla karjalaiset ja evakuointi (rajauksena kirja). Tässä suora linkki em. hakuun http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sevakuointi%20karjalaiset__F….
1940-luvun kirjallisuutta voit hakea esim. sanoilla kaunokirjallisuus ja 1940-luku ja tehdä haluamasi rajaukset. Näilä hakusanoilla ilman rajauksia löytyi lähes 1300 teosta.
Apua tiedonhakuun saat Helmet-kirjastoista.
Kyllä pääsee. Kysyin asiaa Uimastadionilta ja heidän mukaansa Uimastadionille pääsee toisen Helsingin kaupungin uimahallin voimassaolevan kuukausikortin kanssa.
Hei!
Arto artikkeliviitetietokannasta löytyy joitain vanhoja Kansan tahto –lehden artikkeleiden viitetietoja.
https://finna.fi
Kansan tahto -lehti on myös vielä olemassa ja toimitukselta voisi varmaan tiedustella onko heillä käytössään oma lehtiarkisto ja tietokanta.
http://www.kansantahto.fi/
Pohjolan työ –lehteä ei enää ole, mutta mikrofilmatut lehdet löytyvät mm. Kansalliskirjaston ylläpitämästä Fennica-kokoelmasta.
Asiaa hankaloittaa se, että vaikuttaa siltä kuin näiden kyseisten lehtien numeroita ei olisi systemaattisesti asiasanoitettu tai viety mihinkään yleisesti käytettävään tietokantaan. Arto sisältää lähinnä keskeisimpien julkaisujen tiedot. Työväenliikkeen kirjaston henkilökunta saattaisi kuitenkin tietää, mistä ongelmaa...
Joel Lehtosen Putkinotkossa Könösen saha, mylly ja lotjatelakka sekä Könölinin sahan kartano, jonka jyväaitasta Juutas Käkriäisen kantaakseen ottamansa kahdeksankymmenkiloinen jauhosäkki on peräisin, sijaitsevat Kenkkuinniemen kannaksella. Putkinotkosta sahalle on matkaa neljä ja puoli kilometriä.
Kappale on alun perin Boots Randolphin levyttämä Yakety sax. Tunnetuin se lienee kuitenkin Benny Hillin TV-showssa käytettynä sanattomien sketsien taustamusiikkina. Monien mielissä Yakety sax assosoituu niin voimakkaasti Hilliin, että usein siihen viitataan nimellä Benny Hill theme. Benny Hill -version sävelmästä esittää Ronnie Aldrich orkestereineen.
https://www.youtube.com/watch?v=ZnHmskwqCCQ
https://www.youtube.com/watch?v=MK6TXMsvgQg
Kyllä, Helmet-kirjastoissa on ollut kirjastojärjestelmän palvelimien päivityksestä johtunut häiriö, joka on nyt selvinnyt. Kaikkia eräpäiväilmoituksia ei ole voitu lähettää. Ongelmatilanteen takia lainat eivät ole erääntyneet 30.9. - 7.10., ja tänä aikana kertyneet maksut voi pyytää poistamaan.
Hei,
Yleisesti ottaen koiran hyvinvointiin ja näinollen myös elinikään vaikuttavat asiat ovat rodun lisäksi: sopivasti liikuntaa ja aktiviteetteja, hyvä ravinto ja sairauksien hoito. Mitään "poppakonstia" ei valitettavasti ole olemassa.
Kysymääsi aiheeseen saat lisätietoa esimerkiksi Eläinystäväsi lääkäri-sivustolta: https://elainystavasilaakari.fi/2015/03/koiran-pitkan-ian-salaisuus-osa-1-rotu/