Hintasäännöstelyyn liittyvää kirjallisuutta voit etsiä Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta esim. asiasanoilla hintavalvonta tai hinnat. Oulun yliopiston kirjaston tietokannan osoite: http://oula.csc.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?DB=local&PAGE=First .
Aiheeseen liittyvät mm:
- Olavi Väyrynen, Hintavalvonnan vaiheita, 1990.
- Kilpailu- ja hintakomitean mietintö, 1987:4.
- Jukka Pekkarinen, Talouspolitiikan pitkä linja, 1993.
- Ylä-Liedenpohja, Jouko: Hintasääntely talouspoliittisena keinona, 1978.
Brahenkentän eli Kallionkentän rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1920. Tavoitteena oli rakentaa kilpailuihin ja harjoituksiin soveltuva urheilukenttä, jossa olisi keskellä pallokenttä jonka ympärillä olisi kiertävä juoksurata, lisäksi kentällä olisi yleisurheilun suorituspaikat. Suunnitelmaan kuuluivat myös pukuhuoneet ja aluetta ympäröivä aitaus.
Rakennusyöt kestivät ensimmäisessä vaiheessa aina vuoteen 1926, jolloin saatiin valmiiksi vasta kentän täyte ja tasoitustyöt. Kenttä avattiin 1926 yleisölle, vaikka se ei oli vielä keskeneräinen.
Työt olivat keskeytyksissä muutaman vuoden, jonka jälkeen niitä jatkettiin vuonna 1928. Kentän rakennustyöt valmistuivat lopullisesti vasta vuonna 1931, jolloin valmistui kentän pukuhuoneiden laajennus....
Pääkaupunkiseudun kirjastoista aiheesta löytyvät seuraavat teokset:
Kaukoidän telemarkkinoiden kehitysanalyysi/toim. Kaila (1999), Kurki: Sisältötuotantoa tukevat verkkopalvelut, tarpeet ja mahdollisuudet (1999), Telemarkkinoiden lakikirja/toim. Kukkula (1997), Burns: Telemarketing in practise (1989) ja Cohen: Telemarketing (1988)
Saatavuustietoja voit kysellä kirjastosta tai katsella aineistotietokannasta osoitteessa: http://www.libplussa.fi/
Eri korkeakoulukirjastoista löytyvät teokset:
Suomen tekstiviestimarkkinat - Liikenneministeriön julkaisuja (1999), Peltola: Matkapuhelinkaupan valvonnan tehostamistarpeet (1999), Kekki: Oikeus televerkon käyttöön elinkeinotoiminnassa erityisesti yleispalveluperiaatteen kannalta (1999), Kurki:...
Nurmijärven kirjastossa on paljonkin valokuvakirjoja. Tässä joitakin uusimmasta päästä:
Uusi digifotokoulu / Pekka Punkari
Nokikkain : Hannu Hautalan elämä / Markku Turunen
Valokuvaamisen taito / Michael Freeman
Valotuksen hallinta : vaativa valokuvaus / Bryan Peterson
http://ratamo.kirjas.to:8005/Intro?formid=find2oi
Saat luettelon kirjaston valokuvausta käsittelevistä kirjoista kirjoittamalla tietokannan asiasanaruutuun "valokuvaus" ja valitsemalla Nurmijärven kirjastot
Timothy Zahnista ei löydy juurikaan suomenkielistä materiaalia, eikä hänellä näytä olevan edes virallista englanninkielistä kotisivua kuin Facebookissa, missä hän näyttää olevan varsin aktiivinen ja vastailevan henkilökohtaisesti kysymyksiin.
Zahn on syntynyt 1.9.1951 Chicagossa ja voittanut arvostetun Hugo-palkinnon 1984 pienoisromaanistaan Cascade Point. Hän on kirjoittanut yli 40 tieteiskirjaa, joista Tähtien sota -universumiin sijoittuvat Thrawn-kirjat lienee tunnetuimmat. Kolme niistä on julkaistu myös suomeksi: Imperiumin perillinen (1997), Hämärän laivue (1997) ja Keisarin käsky (1998). Kääntäjä on Ilkka Äärelä ja kustantamo WSOY.
Kirjojen ilmestymisen aikaan niistä julkaistiin arvosteluja ainakin Tähtivaeltajassa (numerot 2/1997...
Ylen Elävässä arkistossa on joitakin ohjelmia Tauno Palosta, mutta niissä mahdollisesti olevia lauluja ei esitellä. Valitettavasti emme saaneet selville, mistä ohjelmasta ja laulusta on kyse.
Lady Colin Campellin teosta Daughter of Narcissus: A Family's Struggle to Survive Their Mother's Narcissistic Personality Disorder (Dynasty Press Ltd, 2009) ei valitettavasti ole lainattavissa Suomen kirjastoissa alkukielelläkään.
Näyttää siltä, että teosta ei ole myöskään muiden Pohjoismaiden kirjastoissa.
http://libris.kb.se/
https://bibliotek.dk/eng
https://www.nb.no/
https://www.worldcat.org/
En onnistunut löytämään etsimäänne laulua. Lauluja on mahdollista etsiä laulun nimellä, mutta toisinaan myös alkusanoilla. Näillä sanoilla en kuitenkaan löytänyt mitään.
Musiikkiarkiston ja Suomen Äänitearkisto ry:n ylläpitämästä Fenno-levytietokannasta (https://fenno.musiikkiarkisto.fi/) on mahdollista etsiä suomalaisia äänitteitä vuosilta 1901-1999 myös äänitysvuoden mukaan (vuosihaku äänitysvuoden mukaan). Ehkä siitä voisi olla apua laulun nimen selvittämisessä.
Toivottavasti joku lukija tunnistaa laulun!
Suljettujen asemien määrä vaikuttaa mahdolliselta, mutta käytöstä poistettujen rautateiden kilometrimäärä tuntuu suuruusluokaltaan omituisen isolta. Ehkä lukuun on tullut yksi ylimääräinen nolla?Vrt. esim.http://www.disused-stations.org.uk/sites.shtmlhttps://www.britannica.com/money/British-Railways
Kattavaa listausta ei löytynyt, mutta ainakin näiltä naispuolisilta sarjakuvataiteilijoilta on julkaistu fantasiasarjakuvaa suomen kielellä: Anne Muhonen, Elli Puukangas, Miila Westin, Tuula Mäkelä, Suvi Sipronen, Mari Luoma, Kore Yamazaki, Sylvia Douyé, Malin Falch, Siiri Viljakka, Wendy Pini, Tiia Salmelin, Hiromu Arakawa, Arina Tanemura, Paula Hihnala ja Aino Louhi. Lisäksi fantasiasarjakuvaa tekevät S. Haltijakäpälä ja Tuisku Hiltunen (mutta en voi varmuudella nimetä heitä naissarjakuvataiteilijoiksi).Listassa on mukana sekä kirjoittajia että kuvittajia. Osa heistä on julkaissut vain vähän ja fantasia on määritelty laajasti. Verkkokirjastossa Keski.finna.fi -sivulla haun voi tehdä asiasanalla fantasiasarjakuvat ja rajaamalla haun...
Luettelo vanhainkodeista ja muista vanhusten hoitopaikoista löytyy stakesin sivustolta http://www.stakes.fi/FI/Etusivu.htm > tilastot ja rekisterit > toimipaikkarekisteri > HILMO:n toimipaikkarekisteri. HILMO on hoitoilmoitusjärjestelmä, josta löytyy koodilla 310 ja 320 kaikki vanhainkodit ja hoitopaikat osoitteineen.
Vanhustyön keskusliiton nettisivuilta löytyy lista heidän jäsenyhteisöistään: http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/index.ph?page=aakkoslista&menu=kes… .
Suomi.fi -sivustolla on osio kunnista http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/a-o-hakemisto/index.html?filters=suom… , jossa on linkit kuntien nettisivuille. Kuntien nettisivuilta löytyvät myös vanhainkotien yhteystiedot, mutta etsiminen on tietysti aika hankalaa.
Hei!
Yrityksen kehittämisestä löytyy paljonkin kirjallisuutta.
Kirjoja voi hakea Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2 asisananoilla yritykset ja kehit-. Näin löytyy 175 teosta, joiden saatavuutta voi tarkastella samalta näytöltä.
Hyötyä olisi varmasti ainakin seuraavista teoksista:
Rissanen, Tapio: Kehityshankkeen toteuttaminen yrityksessä. Pohjantähti 2002
Rissanen, Tapio: Uutta virtaa yritykseen. Pohjantähti 2006
Ryynänen, Leila-Mari: Kehittämisestä kasvuun. Edita 2004
Paavola, Juhani: Pk-yrityksen strategiatyö tutuksi. Benchmarking 2005
Teos löytyy Helsingin kaupunginkirjastosta Pasilan pääkirjaston kirjavarastosta luokasta 1.4. Se on siis lainattavissa. Kirjaa voit kysyä Pasilan neuvontatiskiltä, johon se toimitetaan pyynnöstä. Voit myös tehdä varauksen ko. kirjaan HelMetin kautta.
Kirjan tiedot siis:
TEKIJÄ LOTI, PIERRE
TEOS LOTI'N AVIOLIITTO / PIERRE LOTI
JULKTIEDOT 1917
HEL LUOKKA 1.4
Oulun kirjastossa on 12 antologiaa joista Lea Turusen tekstejä löytyy. Minnoon syntyny niminen teksti, ei ole runo, löytyy antologiassa Sanat silloiksi sidomme, ajatukset aivinaksi : Oulun työväenopiston kirjoittajapiirin antologia 1984-85 (ISBN 951-99637-0-7). Runoa Lehtein varistessa ei valitettavasti Oulun kirjaston kirjoista löytynyt. Kirkkonummen kirjastossa näitä kirjoja ei löydy, haluatko että kaukolainaamme mainitsemani kirjan?
1980-luvulla ilmestyi Kirjaliton kustantamana kirja Nukkumatti kertoo 365 hyvänyön satua. Sitä ei valitettavasti ole Hämeenlinnan kirjaston kokoelmassa, joten en voi tarkistaa kantta. Sivuja oli 237, joten kohtuullisen paksu se on ollut. Googlen avulla löytyi tällainen kuva: http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=972523. Näyttääkö tutulta?
Kotimaisten kielten keskuksen Sanojen alkuperästä kertoo uve-sanan etymologiasta. Siellä arvellaan virtaan viittaavan sanan olevan johdos sanasta vuo, https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/s…
Olisikohan kyseessä Nuorten toivekirjasto -sarjassa ilmestynyt Usko Moilasen kirjoittama Unohdettu kylä? Sheferijm-kirjablogissa esitellään kirjan juonta: https://sheferijm.blogspot.com/2018/12/usko-moilanenunohdettu-kyla.htmlKirjan todenperäisyydestä on myös aiemmin kysytty Kysy kirjastonhoitajalta -palstalla https://www.kirjastot.fi/kysy/usko-moilasen-unohdettu-kyla-kuvaa?language_content_entity=fi
Simo Hämäläisestä löytyy netissä suppeat tiedot mm. hänen kustantajansa Gummeruksen sivuilta osoitteessa http://www.gummerus.fi/kustannus/haku/kirjailijahaku/kirjailija.asp?id=… sekä osoitteessa http://www.jns.fi/kirjailijat/hamalain.html