Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Voiko ihminen joka on saanut sakkotuomion näpistyksestä toimia uskottuna miehenä. 2704 Uskotun miehen pätevyydestä ja vastuusta on meiltä kysytty aiemminkin: Perunkirjoitusvelvollisten on valittava perunkirjoitusta varten kaksi uskottua miestä, jotka arvioivat omaisuuden arvon ja merkitsevät sen perukirjaan. Heille ei ole laissa asetettu pätevyys- tai esteettömyysvaatimuksia. Perunkirjoitus kannattaa kuitenkin teettää ammattitaitoisilla henkilöillä: heidän tulisi osata arvioida varallisuutta objektiivisesti eikä ole hyvä, jos he ovat jäävejä, koska jälkeenpäin voidaan arvioida perukirjaa jääviyden perusteella epäluotettavaksi. Osaamattomasta toiminnasta saattaa aiheutua ongelmia omaisuutta myytäessä. Jos perukirja on laadittu ammattitaidottomasti, osakkaat voivat joutua maksamaan turhan suuria perintöveroja. Tietoa aiheesta...
Mikä viikonpäivä oli 16.4.1952? 696 Kyseinen päivä oli keskiviikko. Yliopiston almanakat löytyvät verkosta,  https://almanakka.helsinki.fi/fi/arkisto/yliopiston-almanakat-universit…  
Mistä voisi löytää 80-90 l taitteen Koiramme lehtiä? 150 Vanhimpia Koiramme-lehtiä löytyy Kansalliskirjastosta. Lehtiä voi lukea Kansalliskirjaston lukusalissa. Saatavuustiedot sivulla https://finna.fi/Record/fikka.3422468?sid=2907921271
Millä saan auringossa kellastuneet villavaatteet taas valkoisiksi? 3138 Emme onnistuneet löytämään mistään tietoa siitä miten tällainen onnistuisi. Kaikkialla mainitaan vain, että villavaatetta ei saa kuivattaa auringossa, koska se kellastuu hyvin nopeasti. Kovin helpolla jo tapahtunutta vahinkoa ei varmaankaan saa korjatuksi, sillä aurinko nimittäin muuttaa villakuidussa olevan rikin rikkihapoksi ja kuidut haurastuvat. Lukijamme ehdotti sappisaippuan testaamista. Sappisaippualla lähtevät ainakin tahrat tehokkaasti. Tiedettäisiinköhän Marttaliitossa? Heidän neuvontanumeronsa löytyy täältä: http://www.martat.fi/yhteystiedot/ LÄHTEET: http://www.tiede.fi/artikkeli/1253/arjen_ilmiot_sarja_puhdistaako_aurin…
90-vuotias äitini tykkää kovasti lukea dekkareita. Hänellä käy sekä kirjaston kotipalvelu että me lapset lisäksi koetamme keksiä hyviä dekkareita mekin. Äiti… 1493 Tässä joitakin psykologisen jännityskirjallisuuden edustajia : Karin Alvtegen Mary Higgins Clark Ann Cleeves Thomas H. Cook Kjell Eriksson Inger Frimansson Elizabeth George Doris Gercke Patricia Highsmith Jane Stanton Hitchcock Anna Jansson Nigel McCrery Ingrid Noll Ruth Rendell Johan Theorin Minette Walters Sven Westerberg Helena von Zweigbergk Yo. tekijöiden tuotantoa löytyy suomennettuna runsaasti. Haku HelMet-verkkokirjastosta http://www.helmet.fi
Mitä tarkoittaa "kuulon alenema"? En löytänyt suoraa ja selvää vastausta vaikka kuinka googlasin. Minulla on lääkärin tekstin mukaan toisessa korvassa kuulon… 218 Tässä Kuuloliiton sivuilla olevassa jutussa määritellään erilaisia kuulovammoja: https://www.kuuloliitto.fi/kuulo/kuulo-ja-kuulovammat/.
Teen esitelmää lempikirjani kirjoittajasta: Maria Augusta Trappista, hänestä on suunnattoman vaikea löytää tietoa (en ainakaan pysty itse siihen). Haluaisian… 1201 Internetistä löytyy Google-haulla sekalaista tietoa Maria Augusta Trappista, suhteellisen hyvin elämäkertatiedot on kirjattu englanninkielisen Wikipedian sivulle http://en.wikipedia.org/wiki/Maria_von_Trapp Maria Trappin kirjoittama Trappin perhe (joissakin painoksissa Laulava Trappin perhe) mainitaan useissa yhteyksissä elämäkertana, vaikka se joissakin kirjastoissa luokitetaankin kaunokirjallisuuteen. Hyvä kirjallinen lähde Marian ja Trappin perheen elämästä on myös Kotiliesi-lehdessä vuonna 2003 numerossa 23-24 julkaistu artikkeli Trappin perhe: rakkaudesta musiikkiin. Kyseisessä artikkelissa on paljon kuvia ja tietoa Trappin perheen myöhemmistä vaiheista, sekä katsaus suvun lastenlasten elämään.
Eräs kollegani esitti 1990-luvun lopussa savolaisen rentotuksen nauhalta eräässä tilaisuudessa. Se oli eri versio kuin tämä, joka löytyy netistä: http:/… 4530 Savon kielen seuran jukaisemassa Aakusti-lehdessä on julkaistu otsikolla ”Työpaikkavoimistelua savolaisittain” ohjelma, johon kuuluu osat ”Yläpiän kuntoottaminen” ja” Kokonnaan rentoottaminen”. Rentoutusohjelma sisältää tekstin ja kuvat. Ohjelma löytyy kirjallisena Kuopion kaupunginkirjaston maakuntakokoelmasta, joten sitä kannattaa kysyä kirjastosta. Ohjelmasta löytyy myös muunnelmia verkosta, esim. Savolaisjuttuja-sivustolta: http://users.jyu.fi/~kirkopo/savo/?sivu=tyopaikkavoimistelu Tallenteena ohjelmaa emme valitettavasti löytäneet. Olisikohan mahdollista, että se on ollut silloin 1990-luvulla kollegallasi hänen tai jonkin Savon murteen taitajan toimesta kasetille luettuna?
Onko Aale Tynnillä runo,joka alkaa: En pelkää pilvi olla se ohuin,haihtuvin... Haluaisin niin saada koko runon ja sen kirjoittajan, ellei se ole Aale Tynni. 889 Kyseessä on Aaro Hellaakosken runo Outo kokoelmasta Uusi runo (1943). Runo on luettavissa myös mm. teoksista Hellaakoski, Aaro: Runot (1977) sekä antologiasta Runoista rakkaimmat (toim. Hannu Mäkelä, Otava, 1992). Saatte runon sähköpostiinne. Runoista rakkaimmat (toim. Hannu Mäkelä, Otava, 1992) http://kirjasto.kuopio.fi/start
Hyvää huomenta taas! Tällä kertaa kysyn Albert Camus'n ja Jean Paul Sartren henkilökohtaisista suhteista. Heillehän tuli välirikko poliittisista ja… 405 Vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin voit etsiä esim. seuraavista lähteistä, jotka löytyvät Helmet-kirjastojen kokoelmista:Camus & Sartre : the story of a friendship and the quarrel that ended it / Ronald Aronson ; University of Chicago Press, 2003.Sartre / Arnie Cohen-Solal ; WSOY, 1992.A little history of philosophy / Nigel Warburton ; Yale University Press, 2012.Myös mainitsemasi kirja Rutto / Albert Camus ; Otava, 2009 löytyy Helmet-kokoelmista.Nettilähteitä löytyy Filosofia.fi-sivuston linkkikokoelmasta https://filosofia.fi/linkkikokoelma.Toivottavasti pääset näillä eteenpäin pohdinnassasi filosofien suhteista.
Olisiko Viipurin kaduista olemassa luetteloa, josta näkyisi vanha suomalainen ja nykyinen nimi? 1737 Viipurista on saatavilla vanhoja karttoja, joissa näkyy esimerkiksi 1930-luvun kadut ja paikat. Ne ovat usein kuitenkin vain suomeksi. Kansalliskirjaston sivuilta löytyy digitoituna vuoden 1929 osoitekalenteri ja liikehakemisto, josta löytyvät kaupungin yli 18-vuotiaat asukkaat sekä heidän osoitteensa ja ammattinsa. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262789?page=1 . Uudempia versioita löytyy vapaakappalekirjastoista.   Viipurin pitäjäseura voisi osata kertoa enemmän kaupungin kadunnimistä tai mistä etsimänne luettelo voisi löytyä. http://www.viipurinpitaja.net/   VirtuaaliViipuri-sivustosta voi myös olla apua. Sivustolle on koottu vanhoja karttoja, joissa näkyy vanhojen suomalaisten kadunnimien lisäksi...
Mikä viikonpäivä 17.05.1937 1448 17.5.1937 oli maanantai, joka tuona vuonna oli myös 2. helluntaipäivä.
Kuka on sanoittanut kupletin Puumanni afrikassa. Nimi on L. Rainio. Onko kyseessä M. Waltarin, Armas J. Pullan vai jonkun muun nimimerkki vai onko hän… 511 L. Rainio tunnetaan levytetystä musiikista vain Puumanni (Buumanni/Bomanni) Afrikassa -jenkan tekstin tekijänä. Nimimerkin taustalla olevaa henkilöä (tai henkilöitä) ei varmuudella tiedetä. Vaikuttaa kuitenkin uskottavalta, että teksti on huomattavasti vanhempi kuin tunnettu v. 1972 ensilevytys. Kirjailija Armas J. Pulla julkaisi kolme teosta nimellä Leo Rainio, mutta laulutekstejä hän ei tiettävästi tehnyt. Yksi ehdokas olisi Jukka Kemppisen blogissaan esiin nostama nimerkki Lulu (Lauri) Rainio, jolta tunnetaan propagandalaulu Kokous Petroskoissa. Levytettyjä, Lulu Rainion tekstittämiä kappaleita löytyy Kansalliskirjaston tietokannasta puolenkymmentä. Lähteitä: Buumanni Afrikassa Ylen Fono tietokannassa. Jukka Kemppisen...
Mistä voin saada lisää tietoa Jyri Paretskoin elämän tärkeistä vaiheista? 1089 Esimerkiksi Ismo Loivamaan toimittamasta teoksesta Kotimaisia lasten ja nuortenkirjailijoita 10 (Avain, 2014) löytyy tietoa myös Jyri Paretskoista.  Alla on lisäksi muutamia verkkolähteitä, joista löytyy myös tietoa. Jyri Paretskoi Kirjasammossa:  https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue814a7ea-cc2f-4dfd-9ede-aeb7acc93abd Jyri Paretskoin haastatteluja:  http://www.lukijanroolissa.fi/2019/03/kirjailijahaastattelu-jyri-paretskoi.html https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/Minulla-on-rajaton-valta/490962
Olen lukenut lapsena (80-luvun lopulla?) kuvakirjaa, jossa lehmä hyppää kuun yli. Kirja oli suuri hitti, mutta olen valitettavasti unohtanut sen nimen… 669 Voisiko kyseessä olla Lastenkamarin riimejä ja loruja / Maija Lindgrén, Satukustannus 1988. Kirjassa Uni-runon kuvituksessa näyttää kuin lehmä hyppäisi kuun yli. Kirsi Kunnaksen riimittelemässä Hanhiemon iloisessa lippaassa on loru Pimpula pampula, jossa lehmä loikki yli täysikuun. Yksi muu kirja, joka sopisi kuvaukseen on Lehmä, joka tahtoi lentää / Paul Brett Johnson, mutta se on ilmestynyt vasta vuonna 1994, Lasten parhaat kirjat -kustantamo. Nämä kirjat ovat Helmet-kokoelmissa https://www.helmet.fi/fi-FI.
Mistä tietää, onko aineisto lasten vai aikuisten? Onko kirjassa jokin merkki vai onko vain pääteltävä hyllyjen mukaan. Monet sarjakuvat ainakin meidän… 1210 Helsingin kaupunginkirjaston kirjoissa on kirjan takana numerotarra, joka kertoo kirjaston numeron. Jos kirja on lastenosaston aineistoa, numeron perässä on N-kirjain. Aikuistenosastolla taas mitään kirjainta ei ole, vain pelkkä numero. Helmetissä kirjan kohdalla näkyy myös osasto. Kirjaston nimi ja lyhenne ”aik” tarkoittaa, että kirja on sijoitettu aikuistenosastolle. Vastaavasti ”las” tarkoittaa lastenosastoa ja ”nuo” nuortenosastoa. Sama kirja on saatettu sijoittaa eri kirjastoissa eri osastoille, koska tosiaan osa kirjoista sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Etenkin sarjakuvissa on varmasti paljon tällaisia tapauksia. Kirjastoissa koetetaan sijoituspaikan suhteen miettiä, miltä osastolta potentiaalinen asiakas sen parhaiten...
Koska Loimaan pääkirjasto on perustettu? 521 Kuten pitkin Suomea Loimaallakin kansankirjastoasetus heräsi 1850-luvun lopulla.  Kansankirjaston perustaminen hyväksyttiin pitäjänkokouksessa vuonna 1861 ja samana vuonna aloittivat toimintansa myös Loimaan ensimmäiset kansankirjastot.   Loimaan kauppalaan kirjasto perustettiin vuonna 1935. Aivan alkuvaihetta lukuun ottamatta kirjasto toimi kauppahallirakennuksessa. Kirjasto toimi kauppahallirakennuksessa vuoteen 1956 jolloin se muutti naapuritaloon ns.kauppalantaloon.   Veikko Laakso: Suur-Loimaan historia 2 (1994) Jari Niemelä: Suur-Loimaan historia 3 (2003)  
Muistelen, että Wikipediassa olisi ollut artikkeli jostakusta raviohjastajasta, jonka isä, niin ikään raviohjastaja, kuoli sairauskohtaukseen ollessaan… 747 Raviohjastajia on useissa suvuissa monessa sukupolvessa, mm. Allan Korpi ja pojat Heikki, Ilkka ja Pekka. Allan kuoli Wikipedian mukaan kotonaan, Mikko Kontio ("hevosmies") ja poika Jorma Kontio, hänen tyttärensä Anna-Julia esteratsastaja, Harri Koivunen isä ja Olli Koivunen poika, molemmat aktiivisia talleilla edelleen, Heikki Torvinen ja pojat Hannu ja Jukka, kaikki hekin vielä mukana, Tauno Tupamäki (luultavasti ei ole hänkään, koska lehtijutussa, jossa hänestä kerrotaan aika paljon, ei tällaiseen viitata, https://hevosurheilu.fi/ravit/raviuutiset/mies-joka-toteutti-kaarlo-par…), tämän poika Risto Tupamäki (kuoli tapaturmaisesti metsätöissä) ja hänen poikansa Antti Tupamäki, Markku Hietanen ja pojat Heikki Hietanen ja Hannu...
Haluaisin tietoa Neiti Etsivä-sarjan kirjoittajasta. Kuka hän oikein oli? 1205 Neiti Etsivä-sarjan kirjoittajaa Carolyn Keeneä ei oikeastaan ole olemassakaan, vaan sarjan loivat amerikkalainen kustantaja Edward Stratemeyer ja hänen apulaisensa kirjailija Mildred Wirt Benson jo 1930-luvun alussa. Sarjalla on sittemmin ollut monia eri kirjoittajia. Tämä tieto löytyy mm. seuraavasta kirjasta, jota sinun kannattaa kysyä omasta kirjastostasi: Rättyä, Kaisu: Mysteeri ratkaistavana--ulkomaisia nuorten sarjakirjoja, 1997 Carolyn Keeneä koskeviin kysymyksiin on vastattu aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Aikaisemmat vastaukset, joista saat lisää tietoa, löydät palvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx hakusanalla Carolyn Keene.
Minmonen oli tää Asunnan ( ?) jouluruno kokonaisuudessaan. "Kaulana, kaukana Trondheimissa, mennyttä muistavat: keittion pankolla harmaa kissa, muija ja… 121 Joulukertomus (Heikki Asunta: Ristikkoikkuna, 1931) Andersson seisoo ruotelissa keskellä ulappaa. Ruumis on raskaasti uuvuksissa, nukkua vain ei saa. Islannin reittejä kyntää priki silliä lastinaan. Jäävuoripartiot uivat liki. Ehkäpä upotaan. Kapteeni makaa kajuutassa roikkuvin jäsenin. Äijä on tunnelihumalassa, sehän on selväkin! Jäämeren valkea aavesaatto hyökkäysvalmis on. - Saakeli, nythän on jouluaatto, älyää Andersson. Hällä on huusholli Trondhjemissa, talo ja tavarat, keittiön uunilla harmaa kissa, muija ja mukulat. Siellä on joulu ja juhlamieltä, kuusikin on, kenties. Tuttuja ääniä kuulee sieltä uupunut ruorimies. Mukulat tanssivat saksanpolkkaa, kynttilä lepattaa, farbruuri vanhaa kirjaa tolkkaa, sekin on mukavaa. Hiipii luihuna...