Nimeä ei valitettavasti löydy Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksesta Sukunimet (Otava, 2000), mutta kyseisessä teoksessa kerrotaan, että oppineisto omaksui kreikan -nder-miespäätteisiä sukunimiä 1500- ja 1600-luvulla. Nimi saatettiin johtaa kotipaikan mukaan.
En saanut varmuutta, mikä paikkakunta Wiander-nimen alkuosa olisi, mutta esimerkiksi sukunimi Viiala esiintyi monilla paikkakunnilla kylännimenä jo keskiajalla. Mahdollisesti siis jostakin sellaisesta paikkakunnasta olisi otettu sukunimen osa.
Kysyin asiaa suoraan Aku Ankan toimituksesta. Linkki AkuAnkka.fi
Siellä muistettiin heti muutama sopiva tarina: Vihreän toivon jäljillä (Linkki tarinaan) ja Bermudan kolmion arvoitus (Linkki tarinaan)
Tosin samantapainen henkilökatras esiintyy noin kolmessakymmenessä tarinassa mainitsemallasi aikavälillä. Toimitus oli tehnyt haun Inducks-tietokannassa, jossa ovat kaikki maailman Ankka-sarjakuvat taulukoituina julkaisujen mukaan.
Linkki Inducks hakutulokseen (jonka toimitus oli tehnyt valmiiksi)
Toivottavasti kaipaamasi kirja löytyy.
Helmet-tietokannasta löytyi kaksi kirjaa hakusanoilla salakirjoitus, tiedustelu, suomi (rajattuna suomenkielisiin kirjoihin)
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28salakirjoitus%29%20%28t…
tiedustelu, upseerit, Suomi tuotti enemmän osumia:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28salakirjoitus%29%20%28t…
Niilo Marttinen ei esiinny tekijänä Helmet-tietokannassa.
Kuvan asuste tunnetaan englanniksi ainakin nimillä Colonel bow tie, Colonel Sanders tie, Kentucky tie ja string tie. 1800-luvulla miesten muodissa tunnettiin useita erilaisia solmioita ja solmukkeita, joita edelsivät menneiden vuosisatojen runsaammat ja usein röyhelöisemmät mallit ja joista nykyiset kravatiti ja rusetit kehittyivät. 1900-luvun puolella asustetta teki tunnetuksi Kentucky Fried Chicken -pikaruokaketjun perustaja Harland Sanders eli Colonel Sanders, joka esiintyi julkisuudessa aina valkoisessa puvussa ja mustassa nauhasolmukkeessa. Solmuke näkyy myös yhtiön logossa. Nykypäivänä string tie lienee käytössä lähinnä lännenhenkisessä teemapukeutumisessa.
Suomenkielistä nimeä en onnistunut löytämään. Suomessa naru- tai...
Kesätöihin Helsingin kaupunginkirjastoon haetaan nettilomakkeella http://www.helsingintyopaikat.fi/StaticHTML/kesatyot.html
Ensi kesän työt eivät ole vielä haussa, mutta linkistä löytyy tietoa viime kesän hausta.
Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksesta on etua haettaessa töihin kirjastoon. Tietoa koulutuksesta sivulla http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu
Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, koska määrä vaihteli vuosien mittaan. Yksi luku löytyy John Ellisin teoksesta The World War II databook: the essential facts and figures for all combatants (Aurum Press 1993). Muutama viikko sodan päättymisen jälkeen, 31.5.1945, yhdysvaltalaisia sotilaita oli luoteisessa Euroopassa 3 021 000. Tähän on laskettu mukaan ilmavoimien henkilökunta sekä Iso-Britanniassa ollut henkilöstö, mutta ei esimerkiksi merivoimia. Välimeren alueella, mukaanlukien Italia, henkilöstöä oli 446 000.
Yhdysvaltain maavoimien virallishistoriikissa The Army ground forces : the organization of ground combat troops (Historical Division, Department of the Army, 1947) kerrotaan vahvuusilmoituksiin perustuvaksi...
Tavallisesti Pasilan kirjastossa on ollut kirjojen poistomyynti Lainan-päivän (8.2) aikoihin. Edelleen jatkuva korona-pandemia vaikuttaa siihen,
ettemme tiedä koska seuraava poistomyynti on. Koronan jälkeen, elämän tultua normaaliksi.
Kirjastoissa ei ole traktorin ajo-opetukseen liittyvää cd-levyä. Ainoastaan kirja löytyy: Tanskanen Timo, Mopo, traktori, moottorikelkka: kuljettajakoulu. Ypäjää lähin kirjasto on Hämeenlinna. Kirjan voi saada kaukolainaksi oman lähikirjaston kautta.
Tuomas Salasten sukunimi-info tietää kertoa, että "Saksa on Suomessa esiintyvä sukunimi. Se on suomalaisilla melko yleinen. Noin joka 10 000:s suomalainen on nimeltään Saksa.....
Sukunimien yleisyyslistalla Saksa on sijalla 1 547.
Sanan saksa merkitys on 'saksalainen, saksilainen, kulkukauppias'. Jokin muukin merkitys saattaa tulla kyseeseen." https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/saksa.html
Sivustolta saa tietoa myös Saksa nimisten asuinpaikoista.
Olisikohan tarkoittamanne Osmo A. Wiion elektroniikkakirja nimeltään "Elektroniikkaa sinulle"? Tarkistin kansallisbibliografiasta, että muita elektroniikka-aiheisia kirjoja hän ei ole kirjoittanut/suomentanut.
Muita elektroniikka- ja sähkötekniikka-aiheisia lapsille ja/tai nuorille suunnattuja kirjoja löytyi mm. Manda-tietokantaan (yleisten kirjastojen yhteistietokanta) tekemälläni haulla: perushaussa käytin hakulauseketta (sähkö? or elektron?) and (last? or laps? or nuor?), ja rajasin haun suomenkielisiin kirjoihin. Tästä hausta löytyivät mm. seuraavat viitteet:
- Koivisto, Tarmo: Hei kaikki toimii! (Hki, 1995)
- Lasten sähkökirja (Hki, 1988)
- Haverinen, Aki: Lastuja ja kipinöitä - teknistä työtä ala-asteelle (Hki, 1998)
- Poroila, Olli...
Vaatteiden pesusta ja siihen liittyvästä pyykin lajittelusta on ohjeita kirjoissa:
Haapanen, Mari Tekstiilien hoito
Salonen, Hannele Puhdas koti ja puhtaat pyykit
Näissä korostetaan pyykin lajittelua eli värilliset ja valkoiset erikseen. Näin estetään valkopyykin värjäytyminen tai harmaantuminen. Valkopyykille on myös omia pesuaineita, joissa on valkaisuainetta.
Lisää tietoa löytyy Internetistä, esim. http://www.teknokem.fi/pyykinpesuntietopaketti osoitteesta Kuluttajaviraston Pyykinpesun tietopaketti, johon voi lähettää myös kysymyksiä ja selata kysymysarkistoa.
Osoitteessa http://www.omo.com/ on
OMO Service, puh. 0203 - 118 844 (ppm. Se vastaa kuluttajien pyykinpesua koskeviin kysymyksiin päivittäin klo 10 - 19. Palveluun voi lähettää...
Kirjasampo.fi :ssä löytyy tietoa kirjailija Soila Ojasesta, http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au3b356d91-9af0-405c-85f3-c6a50440134a. Ojanen on ammatiltaan toimittaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut nuorten dekkareita, Petos paketissa (2009) ja Pokerinaamat (2012) ovat hänen teoksiaan.
Petos paketissa,http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue6265044-6c2b-438d-960a-098fa352ffa0
Pokerinaamat, http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9789513166373
Tässä uutisessa on tietoa Soila Ojasesta vuodelta 2014, kun hänet nimitettiin Yle Satakunnan uutispäälliköksi https://yle.fi/uutiset/3-7152277 . Soila Ojanen on kirjoittanut myös näkökulmia, jotka...
Aiemmin vastaavaan kysymykseen on vastattu näin:
Kunniapuheenjohtajan tehtäviä ei ole kirjattu yhdistyslakiin, vaan yhdistys sopii itse säännöissään oikeudet ja tehtävät. Onko asiasta kirjattu mitään oman yhdistyksenne sääntöihin? Onko teidän mahdollista neuvotella asiasta oman yhdistyksenne kanssa?
Yhdistyslakia voi tarkastella oikeusministeriön ilmaiselta Finlex-sivustolta:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503?search%5Btype%5D=pi…
Tällaisesta mahdollisesta seinämästä emme tietoa löytäneet. Valtameret ovat suolaisia, mutta niiden suolapitoisuudet vaihtelevat mm. leveysasteen ja vuodenajan mukaan. Isoilla vesialueille suolapitoisuus vaihtelee saman meren eri alueilla ja esimerkiksi Atlantin suolapitoisuus vaihtelee 3,3%:n ja 3,7%:n välillä.
Nasan Aquarius-satelliitti on tehnyt maailmanlaajuisen kartoituksensa valtamerten pintaveden suolaisuudesta.https://photojournal.jpl.nasa.gov/catalog/PIA14786
https://www.nasa.gov/mission_pages/aquarius/multimedia/gallery/pia14786…
Kartasta näkyy esimerkiksi, miten Amazon-joen suun lähistöllä valtameren vesi on vähemmän suolaista kuin muualla lähialueella. Joillakin alueilla, kuten itäisellä Välimerellä suolapitoisuus on...
Hei,
Bruce Springsteenin uusin cd Letter to you on saapunut kirjastoon marraskuun loppupuolella ja se on luetteloitu noin viikko sitten. Se odottaa vielä tarroitusta, joka tehdään pikimmiten. Sen jälkeen levy lähtee lainaan varausjärjestyksessä. Koska varauksia on niin paljon, levyn laina-ajaksi tulee kaksi viikkoa.
Suomen valtiolipun ostaminen onnistuu helposti netistä. Tämän linkin kautta voit ostaa pöydällä pidettävän koristelipun: https://www.pocal.fi/suomi-valtiolippu.html
Muita lippuvaihtoehtoja ja tietoja Suomen valtiolipusta voit hakea itsekin Googlesta hakusanoilla "Suomen valtiolippu"
Kirjaston eräpäivä ei osu päivälle, jolloin kirjasto on kiinni. Lainat eivät eräännyt viikonloppuisin eikä arkipyhinä. Käytännössä eräpäivä hyppää aina sen päivän yli, jolloin kirjastot on suljettu. Esimerkiksi tavallisten (ei bestsellerien) kirjojen laina-aika on siis vähintään neljä viikkoa. Voit tarkistaa lainojesi eräpäivät Helmet-sivulta omista tiedoistasi.
Sveitsistä kertovia suomenkielisiä kirjoja ei ole kovin paljon. Maantieteen hakuteoksissa Maailma nyt 1: Länsi- ja Keski-Eurooppa (1993) ja Maailma tänään 12: Keski-Eurooppa (1996) kerrotaan yleistietoa Sveitsistä. Matkailutietoa löytyy Berlitzin videolta Sveitsi: talviset Alpit & kesäiset järvet ja Alpit (1991).
Englanniksi löytyy enemmän, esim. matkailutietoa Switzerland (Insight guides, 2000), tapatietoa Hyde Flippo: The German way: aspects of behavior, attitudes, and customs in the German-speaking world (1997) ja yleistietoa esim. kulttuurista hakuteoksesta Encyclopedia of contemporary German culture (1999) sekä historiaa esim. J. Murray Luck: History of Switzerland (1985).
Kyseeseen saattaisi tulla Margaret Mahyn Noitavaellus (Tammi, 1990). Siinä Laura-tyttö yrittää pelastaa pikkuveljensä Jackon pahalta hengeltä, joka imee itseensä muitten elinvoimaa ja energiaa pysyäkseen hengissä.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue4fa80e3-cf17-4889-a174-e4f7ae5ea64d