Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä Bellatrix tarkottaa ? 398 Bellatrix-nimen merkitystä on kysytty aikaisemminkin: Mitä Harry Potter elokuvissa ja kirjoissa esiintyvän Bellatrix Lestrangerin etunimi Bellatrix nimi tarkoittaa ? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Troijan sota 595 Voisitko tarkentaa kysymystäsi. Kirjastoissa on historiateoksia kys. aiheesta. Jos haluat niitä lainaksi, niin voit kaukolainata, tehdä seutuvarauksen tai tulla tänne Jyväskylän kaupunginkirjastoon. Jos haluat, että teokset varataan sinulle odottamaan ennakkoon, niin meidän pitäisi tietää milloin tulet ne täältä hakemaan. Tarkempia ohjeita antaa myös Kannonkosken kirjasto.
Luimme kansakoulussa 1950-luvulla Pukke Punamuurahaisesta kertovaa, vesivärimaalauksin kuvitettua kirjaa. Siinä kerrottiin muurahaisten touhuista viehättävästi… 491 Kyseessä on varmaankin Marjatta Kurenniemen Pukke Punamuurahaisen seikkailut. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1946. Kannen on kuvittanut Rudolf Koivu. Vuoden 1954 painoksessa on Helga Sjöstedtin kuvitus. Kolmas painos kirjasta julkaistiin vuonna 1978 ja tässä painoksessa on sekä Rudolf Koivun että Tuula Lehtisen kuvitusta. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue50104ab-fa03-4de3-b8f0-e… https://lastenkirjainstituutti.fi/ Helmet-kirjastojen Pasilan kirjavaraston kokoelmissa on teoksen kolmatta painosta.
Etsin suomennoksia eri Broadway-musikaalien lauluista. Esimerkiksi Spring awakening, Les Miserables, Rent, Miss Saigon, Wicked, Next to normal ja West side… 2480 Musikaalien suomennettuja sanoituksia löytyy tosiaan esimerkiksi Toivelaulukirjoista, mutta ei kaikkia. Muuallekaan niitä ei valitettavasti ole koottu. Kaikkien musikaalien sanoituksia ei kaiketi ole julkaistukaan. Sanoituksia kannattanee kysyä teattereilta, jotka ovat musikaalia esittäneet. Näytelmät.fi-sivuston kautta voi etsiä tietoja näytelmistä ja niitä esittäneistä teattereista: http://näytelmät.fi/
Miksi käytetään ilmausta "posketon", kun puhutaan hauskuudesta? 271 Kielitoimiston sanakirjan mukaan poskettoman merkitykset ovat älytön, päätön, mahdoton, uskomaton.  Esimerkkinä annetaan posketon tarina, toisin sanoen uskomaton tarina.  Se ei siis välttämättä ole hauska, vaan voi olla myös mahdottoman tylsä tai älyttömän kamala.  Sitä, miksi posketon-sana on päätynyt tällaiseen käyttöön, ei sanakirjassa kerrota.   
Olen lukenut kirjasarjaa nimeltä Maan Lapset. Onko sitä kirjasarjaa ilmestynyt suomessa kuudetta osaa? Vai onko kuudetta osaa edes kirjoitettu? Kiitos… 896 Kirjasarjaa Maan lapset on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa, jotka kaikki on suomennettu. Viimeisin osa ilmestyi vuonna 2002.
Miksi valkoiset vaatteet harmaantuvat pesussa? 1685 Vaatteiden pesusta ja siihen liittyvästä pyykin lajittelusta on ohjeita kirjoissa: Haapanen, Mari Tekstiilien hoito Salonen, Hannele Puhdas koti ja puhtaat pyykit Näissä korostetaan pyykin lajittelua eli värilliset ja valkoiset erikseen. Näin estetään valkopyykin värjäytyminen tai harmaantuminen. Valkopyykille on myös omia pesuaineita, joissa on valkaisuainetta. Lisää tietoa löytyy Internetistä, esim. http://www.teknokem.fi/pyykinpesuntietopaketti osoitteesta Kuluttajaviraston Pyykinpesun tietopaketti, johon voi lähettää myös kysymyksiä ja selata kysymysarkistoa. Osoitteessa http://www.omo.com/ on OMO Service, puh. 0203 - 118 844 (ppm. Se vastaa kuluttajien pyykinpesua koskeviin kysymyksiin päivittäin klo 10 - 19. Palveluun voi lähettää...
Onko kirjavinkkejä aromanttisuudesta? 390 Aromanttiseksi kutsutaan ihmistä, joka tuntee vähän tai ei lainkaan romanttista vetovoimaa muihin ihmisiin. Näyttää siltä, ettei Helmet-kirjastojen kokoelmissa ole (varsinkaan suomeksi) kovin runsaasti aromanttisuutta käsittelevää kirjallisuutta. Alla on joitakin kirjoja, joissa pitäisi olla mukana aromanttisia henkilöhahmoja:  Claudie Arseneault, City of strife: City of Spires, #1 (https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2316154?lang=fin) Akemi Dawn Bowman, Summer bird blue (https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2386804?lang=fin) Alice Oseman, Loveless (https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2415717?lang=fin) Laura Pohl, The last 8 (https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/...
Haluaisin sanat Anna Säärelän runoon: Yhteinen matka. Olisiko mahdollista saada niitä tätä kautta? 1361 Anna Säärelä on Kittilässä syntynyt, nykyään Rovaniemellä asuva runoilija, joka on julkaissut omakustanteena runoteoksen Tämä punajaspis sinijaspis. Teos löytyy Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion kirjastoista.
Onko Jesus Christ Superstaria esitetty Helsingin teattereissa? 714 Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Tim Ricen käsikirjoittama rockmusikaali Jesus Christ Superstar eli Jeesus Kristus Supertähti esitettiin Helsingissä Savoy- pääsiäisen aikaan keväällä 2002. Musikaali sai ensi-iltansa Suomessa Tampereen Popteatterin ja Finntheatren yhteistuotantona Tampereella  jäähallissa 19.8.1972. Teatteriensi-ilta oli Kotkassa vuonna 1980. Musikaalia on esitetty myös Lappeenrannassa Ja Turussa (Åbo Svenska Teater). https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004022476.html http://ilona.tinfo.fi/esitys_lista.aspx?lang=fi http://www.tampereenpopteatteriyhdistys.fi/wp-content/uploads/2019/08/JKR3sivu-1024x929.jpg https://www.tampereenpopteatteriyhdistys.fi/jesus-christ-superstar/
MIten voi saada selville, millä perusteella kauppaneuvoksen arvonimi tietylle henkilölle on annettu 1970-1980 -luvulla? 5108 Arvonimien yleisistä myöntämisperusteista nykyisin löytyi tietoa Valtioneuvoston kanslian sivuilta http://www.vnk.fi/toiminta/arvonimet/haku/ohje/fi.jsp#edellytykset . Siellä sanotaan mm. Ehdotetun arvonimen tulisi, mikäli mahdollista, kuvata henkilön elämäntyötä. Mikä arvonimi tulee kulloinkin kysymykseen, määräytyy monen eri perusteen mukaan. Tästä esimerkkinä ovat liike-elämään viittaavat arvonimet (mm. vuorineuvos, kauppaneuvos, teollisuusneuvos, talousneuvos, taloustirehtööri), joiden kohdalla ratkaiseva merkitys on usein henkilön johtaman tai omistaman yrityksen liiketoiminnan laajuudella. KIRJALLISUUTTA aiheesta, vaikka myöntämisperusteita näissä ei mainita: Arvonimet Suomessa 1917-1985 / Stig-Göran Segercrantz, Timo Martin, Jouni...
Mikä oli 2000 vuoden radiossa (esim.Radio nova) soitetuin hittikappale?? 659 Jake Nymanin toimittaman kirjan Suomi soi 4; suuri suomalainen lista kirja (ilmestyi 2005) mukaan Suomen radioissa soitetuin laulu vuonna 2000 oli Madonnan American Pie. Tieto löytyy kirjasta sivulta 69. Novan soitetuimmasta kappaleesta vuonna 2000 ei ole tietoa. Asiaa voi tiedustella suoraa Radio Novasta jonka yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.radionova.fi/info/yhteystiedot/?link1=info&link2=yhteystiedot
Ostavatko kirjastot myös omakustanteita vai vain kustannusyritysten kirjoja? Tutkiiko kukaan edes omakustanteita? 470 Kirjastot hankkivat jossain määrin myös omakustanteita. Esim. Espoon kirjastolle toimittajamme tarjoaa säännöllisesti omakustannelistan. Kaikkia ei tietenkään voida hankkia, mutta hankimme erityisesti espoolaisten tekijöiden teoksia. Tietysti myös jos kirjailijalta on jo aiemmin ilmestynyt jotain, joka on ollut suosittua lainaajien keskuudessa, hankitaan häneltä lisää teoksia.  Kaikki Suomessa ilmestynyt kirjallisuus tulisi myös luovuttaa vapaakappaleina Kansalliskirjastolle.  
Kiitos elämän lahjasta. Sävel Martti Heikkilä, esittäjä: Hanna Ekola - löytyykö nuotteja kyseiseen kappaleeseen? 1842 Kysymäsi kappale Kiitos elämän lahjasta löytyy useammaltakin cd-levyltä esim. Ekola, Hanna, Kiitos elämän lahjasta, 1997, mutta nuotteja kyseiseen kappaleeseen ei löytynyt ainakaan maakuntakirjastoista. Myöskään Suomen kansallisdiskogafiasta Violasta, joka sisältää tiedot kaikista kotimaisista nuoteista vuodesta 1977 alkaen, ei kyseistä nuottia löytynyt.
Äitini enon lapsi, mikä hän on minulle ? Elikkä mummuni veljen poika ? Kiitos 1504 Äidin enon lapsi on äidin serkku, joten on luontevaa sanoa 'äidin serkun lapsi'. https://www.kirjastot.fi/kysy/mina-olen-miettinyt-mita-nimitysta?language_content_entity=fi,
Kuinka suuri suhteellinen osuus ruotsia äidinkielenään puhuvista ihmisistä on suomenruotsalaisia? 243 Vuonna 2020 Suomessa asui noin 288 000 äidinkielenään ruotsinkielisiä, mikä on runsaat viisi prosentti väestöstä.  lähde: https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2021/ruotsinkielisilla-kesk…  
Mistä saisin tietoa 'Veijo Meri' nimisestä kirjailijasta?? (kuten esim. syntymäajan ja -paikan, ammatit, opiskelut, julkaistut kirjat yms.) 1086 Veijo Merestä on kirjoitettu elämänkerta: Sihvo, Hannes: Veijo Meri--täynnä liikettä (1998). Lisäksi hänestä löytyy tietoa monista teoksista, kuten: Kansallisgalleria--suuret suomalaiset [5]--Moderni Suomi--(1965-1995) (1997) Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (2000) Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäivään (1994) Juhani Salokannel: Linnasta saarikoskeen (1993) Koskela, Lasse: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon (1990) Veijo Merestä kirjoitettuja aikakauslehtiartikkeleita löytyy kirjastosta Aleksi-tietokannasta, ja sanomalehdissä ilmestyneitä kirja-arvosteluja löytyy kirjastosta Kirjallisuusarvosteluja (B)kaunokirjallisuus - lehdistä. Internetistä löytyi muutamia linkkejä Veijo Mereen: http://www....
Miten nimi Juuso kirjoitetaan kiinaksi?Tatuoisin sen aika näkyvälle paikalle,niin "oikea" versio olisi mukava saada. Ei taho löytyä oikeen mistään. 582 Nimien kääntämistä on kysytty aiemminkin, ja niihin on vastattu esimerkiksi näin: Nimien kääntämisestä kiinaksi on kysytty usein ennenkin. Löydät aiempia vastauksia klikkaamalla palvelun arkisto-linkkiä, ja kirjoittamalla hakulaatikkoon 'kiinan kieli'. Kiinan kielessä ei ole aakkosia, joille nimiä voisi suoraan kääntää. Kiinalaiset kirjoitusmerkit edustavat puhutun kielen tavuja ja jokaisella merkillä on myös oma merkityksensä. Lisäksi samalla tavalla äännettäviä merkkejä on paljon, ja yksi merkki voidaan ääntää useammalla eri tavalla. Internetistä löytyy joitakin englanninkielisiä sivustoja, joissa tarjotaan kiinalaisia käännöksiä länsimaisille nimille, esimerkiksi http://chineseculture.about.c...name.htm. Osoitteesta http://...
Mistä löytäisin suomeksi yleistietoa Sveitsistä? Olen lähdössä matkalle Sveitsiin ja tarvitsen tietoja maasta; kulttuurista, historiasta, nähtävyyksistä, yms. 1040 Sveitsistä kertovia suomenkielisiä kirjoja ei ole kovin paljon. Maantieteen hakuteoksissa Maailma nyt 1: Länsi- ja Keski-Eurooppa (1993) ja Maailma tänään 12: Keski-Eurooppa (1996) kerrotaan yleistietoa Sveitsistä. Matkailutietoa löytyy Berlitzin videolta Sveitsi: talviset Alpit & kesäiset järvet ja Alpit (1991). Englanniksi löytyy enemmän, esim. matkailutietoa Switzerland (Insight guides, 2000), tapatietoa Hyde Flippo: The German way: aspects of behavior, attitudes, and customs in the German-speaking world (1997) ja yleistietoa esim. kulttuurista hakuteoksesta Encyclopedia of contemporary German culture (1999) sekä historiaa esim. J. Murray Luck: History of Switzerland (1985).
Ompelukoneet ja saumurit Vantaan kirjastoissa 1824 Hei! Tällä hetkellä Tikkurilan, Myyrmäen tai Pähkinärinteen kirjastoissa ei valitettavasti ole tarjolla ompelukonetta tai saumuria. Ompelukoneita ja saumureita löytyy kyllä muista Helmet-kirjastoista Espoosta ja Helsingistä. Listaus kyseisistä kirjastoista löytyy Helmet-verkkokirjastosta Kirjastot ja palvelut -valikosta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut. Valitsemalla pudotusvalikosta palveluksi Ompelukoneet tai Saumurit, tulee auki lista niistä Helmet-kirjastoista, joista kyseinen palvelu löytyy.  Myyrmäessä asukastila Myyringissä (Kauppakeskus Isomyyrin 3. kerros) on toimintatupa, jonka varustukseen kuuluu ompelukoneita, saumureita sekä erilaisia askarteluvälineitä. Lisätiedot http://www....