Tietoa Timo Parvelasta löytyy esim. seuraavista Internet-lähteistä.
Timo Parvelan kotisivut: https://timoparvela.fi/
Kustantaja Tammen sivut: https://www.tammi.fi/kirjailija/timo-parvela
Kirjasampo-sivusto: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175918486944
Parvelasta kerrotaan myös kirjoissa Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2 ja Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3 sekä teoksessa Keskisuomalaisia nykykirjailijoita.
Tästä kirjailijasta näyttää todellakin olevan vaikea löytää mitään muuta tietoa kuin kirjallisuusluetteloita. Esimerkiksi Amazon.com nettikirjakaupan mukaan hän on kuitenkin kirjoittanut suuren määrän lasten kuvakirjoja. Kyseessä voi toki olla myös salanimi tai eräänlainen nimimerkki, jonka takana on useampia eri kirjailijoita. Suomessa Kiki Thorpen kirjoja, esimerkiksi Lizzie McGuire -sarjaa, on kustantanut Sanoma Magazines Finland. Tietoja kirjailijasta voisi kysyä myös em. kustannusyhtiöltä.
Hovimäki -sarja on toistaiseksi saatavana ainoastaan videolla, mutta Yleisradion Tallennepalvelusta kerrottiin DVD:llä julkaisemisen olevan harkinnassa katsojatoiveiden mukaan, eli kannattaa antaa palautetta suoraan heille.
Tallennepalvelun sähköpostiosoite on tuote.info@yle.fi ja postiosoite Yle Tallennemyynti, PL 46, 00024 YLEISRADIO.
Tähän on mahdotonta vastata näkemättä kirjaa. On ikävää, että vahinkoja joskus sattuu.
On myöskin todella ikävää saada lainaksi likaista kirjaa, eikä haluta tarjota ikävän näköisiä kirjoja asiakkaallemme, koska se olisi todella huonoa palvelua.
Kun seuraavan kerran tulet kirjastoon palauta kirjaa virkailijalle ja näytä mitä on tapahtunut. Silloin selviää mitä pitäisi tehdä.
Saat postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä ilmoituksen, kun aineisto odottaa sinua noutokirjastossa. Voit valita ilmoitustavan itse kirjautumalla asiakastietoihisi kohdassa Muuta tietojasi. Aineistoa säilytetään sinulle varattuna 6 arkipäivän ajan. Viimeisen noutopäivän voit tarkistaa kirjautumalla asiakastietoihisi. Jos olet valinnut noutopaikaksi kirjastoauton, varaamasi aineisto otetaan mukaan pysäkille kahdella seuraavalla käyntikerralla.Noutamattomista varauksista peritään maksu.Voit myös seurata varaustesi tilaa omien asiakastietojesi kautta.Voit noutaa varaamasi aineiston, kun varauksen kohdalla lukee Noudettava viimeistään.Kun varauksesi kohdalla lukee Matkalla, varattu teos on matkalla kirjastosta toiseen.Varaamasi aineisto...
Mikäli Iso-Britannia eroaa Euroopan unionista, jää unioniin kaksi valtiota, joissa englanti on yksi virallisista kielistä: Irlanti ja Malta.
Lähteet:
World Population Review: English speaking countries 2019 http://worldpopulationreview.com/countries/english-speaking-countries/
Euroopan unioni: Jäsenmaat https://europa.eu/european-union/about-eu/countries_fi
Uranuksen pyörimisakseli on 98° kallellaan eli planeetta pyörii yli 90 asteen kulmassa ratatasoaan vasten sivuttain. Tämän vuoksi sen napa-alueet ovat vuorotellen vuosikymmeniä yhtämittaisessa auringonpaisteessa tai pimeydessä. Planeetan kierros Auringon ympäri kestää 84 Maan vuotta, joten kummallakin navalla on 42 vuoden pituinen päivä ja yö. Uranuksen muihin planeettoihin nähden varsin omituista pyörähdysakselin kaltevuutta ratatason suhteen on selitetty ison kappaleen törmäyksellä: jokin on osunut planeettaan ja tönäissyt sen kyljelleen.
Lähteet:
Tähtitieteen perusteet. Ursa, 2010
Iain Nicolson, Meteori ja madonreikä : avaruussanakirja. WSOY, 2007
David H. Levy, Tähtitaivas. Gummerus, 1998
Hohtomaamehiläisellä on vähän saman tapainen mustavalkoinen väritys. Verrokkikuvia löytyy googlen kuvahaulla.
Kuvaamasi otus näyttäisi kyllä kimalaisen tapaan mehiläistä pulleammalta. Ympäristö.fi-sivustolla on hyvä opas kimalaisten tunnistamisen avuksi. Sen mukaan kimalaisilla esiintyy lajinsisäistä värivaihtelua, mikä saattaa hankaloittaa tunnistamista https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Kimalaisten_m%C3…
Asiantuntijat voisivat määritellä lajin osaavammin. Luontoportti-sivustolla on lajintunnistuspalvelua, mutta se lienee juuri nyt tauolla. https://lehti.luontoportti.fi/fi/
Suomen ötökät -facebook lupaa myös auttaa tunnistamisessa https://www.facebook.com/groups/suomenotokat/
Ja lisäksi löytyy myös Laji.fi -foorumi...
Puhu hiljaa rakkaudesta -laulusta käytetään kirjastotietokannoissa yhtenäistettyä nimekettä Speak softly love, suomi. Laulun nuotti löytyy Helmet-tietokannan mukaan 19 eri kokoelmasta. Hae yhtenäistetyllä nimekkeellä ja rajaa haku nuotteihin:
http://luettelo.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=t:(Speak%20softly%20love%…
Useissa niin koti- kuin ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu selvä yhteys veren korkean kolesterolimäärän ja sydänsairauksien, erityisesti sepelvaltimotaudin kanssa. Kananmuna sisältää kolesterolia 385 mg 100 g:aa kohti. Puhumattakaan munankeltuaisesta, jonka kolesteroliarvo on aivan absoluuttista huippuluokkaa 1120 mg/100 g. Toisin sanoen, vaikka en ravintoekspertti olekaan, sanoisin, että tiu eguja on liikaa, jos ei halua altistaa itseään sydänsairauksille. Lisää tietoa saat esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Suomalaiset ravitsemussuositukset. Edita, 1998.
Ruoka-aineiden ravintoainesisältö. Kansaneläkelaitos, 1993.
Toivonen, Terho: Suomalaisen sydänkirja. Kirjayhtymä, 1992.
Kirjojen saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla saat...
Kyseessä on 1.12.1944 annettu Laki eräiden sotatuomioistuimissa rangaistukseen tuomittujen henkilöiden armahtamisesta. Lain ja siihen liittyvän asetuksen teksti löytyvät asetuskokoelman lisäksi mm. Wikisource-palvelusta:
Laki eräiden sotatuomioistuimissa rangaistukseen tuomittujen henkilöiden armahtamisesta (Suomen asetuskokoelma 862/1944).
Asetus eräiden sotatuomioistuimissa rangaistukseen tuomittujen henkilöiden armahtamisesta annetun lain soveltamisesta (Suomen asetuskokoelma 863/1944).
Hyvä lähtökohta aiheeseen tutustumiselle voisi olla Jukka Kulomaan väitöskirja:
Kulomaa, J. (1995). Käpykaartiin? 1941-1944: Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja: Helsingin yliopisto.
Kirjastoilla voi olla erilaisia käytäntöjä ja hankintakanavia, joten en voi kertoa kaikkien kirjastojen hankinnasta. Alla olevat tavat ovat käytössä Seinäjoen ja Alavuden kirjastoilla. Elokuvia hankitaan kirjastoihin useammastakin lähteestä. Kirjastossa käy paikan päällä eri firmojen edustajia, kuten Mistar ja Suomalainen Elokuvapalvelu J. Suomalainen muutaman kerran vuodessa. Lisäksi tilaamme sähköpostin kautta Elokuvakirjastolta elokuvatallenteita. Satunnaisesti jotkut elokuvantekijät saattavat tarjota suoraan omia teoksiaan kirjastoille, mutta suurin osa elokuvista hankitaan edellä mainittujen toimittajien kautta. Elokuvien hankinnan jakautuminen useammalle taholle johtuu siitä, että edellä mainituilla yrityksillä on yksinoikeus...
Jyväskylän seminaarin historiasta on kirjoitettu varsin paljon, mm. seuraavat teokset:
- Jyväskylän yliopiston historia. Osa 1, Seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun aika 1863-1966 (2009)
- Hassinen, Pekka: Oi kuvatuksia ja mielijuohteita : tarinoita Jyväskylän yliopiston ja sen edeltäjien vaiheista (2013)
- Halila, Aimo: Jyväskylän seminaarin historia (1963)
- Harvinaisesta moninaiseksi (2004)
Seminaarinmäen rakennuksia käsittelevät mm. seuraavat elektroniset aineistot:
- Kuhanen, Ilkka: "Se oli pyhä paikka!" : Seminarium-rakennus Jyväskylän seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun yhteisöllisyyden keskiössä https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8099
- Jyväskylän yliopiston tiedemuseon...
Iso suomen kielioppi -teoksen verkkoversio määrittelee korrelaation kieliteteessä näin: "korrelaatiolla tarkoitetaan sellaisten samavartaloisten sanojen välistä suhdetta, jotka eivät ole toisiinsa johtosuhteessa, esim. valkaista – valkea – valkoinen":
http://scripta.kotus.fi/cgi-bin/visktermit/visktermit.cgi?h_id=kCHDEAFHH&h_sana=%5B%5E%5Cw%C0-%FE%5Dkorrelaatio%5B%5E%5Cw%C0-%FE%5D
Kysymäsi sanat eivät ole samavartaloisia, joten tässä mielessä kyse ei ole korrelaatiosta.
Lea Virtasen Suomalainen kansanperinne -kirjassa mainitaan kertomusten alalajeina mm. taru, legenda ja myytti. Tarun sanotaan olevan vanhahtava termi ja aiemmin myytin synonyymi. Legenda on kertomus kristinuskon pyhistä henkilöistä. Myytti on...
Navajojen kansanperinnettä hyödyntävissä Tony Hillermanin dekkareissa suomentaja Jyri Raivio on käyttänyt sanaa "poppamies":
" -- being one of the places where members of the skin-walker clan were supposed to meet." = " -- paikkoja, joissa poppamiesten klaanin jäsenien oli ollut määrä kokoontua."
"You do, somebody sees you, and they think you're a skinwalker yourself." = "Jos sinä käyt ja joku näkee, sinuakin aletaan pitää poppamiehenä."
(Tony Hillerman, Coyote waits/Kojootin jälki)
Tietokirjasuomennoksista en skinwalkerin vastineita löytänyt. Alkuteoksissa vaikuttaa käytetyn ilmiöstä navajonkielistä termiä, joka on sitten sellaisenaan siirretty suomenkieliseen käännökseen:
"Navajokulttuurissa tunnettiin myös yee naaldlooshii eli noita...
Hei!
Näissä kolmessa keskustan kirjastossa ei valitettavasti ole palautusluukkua. Lähin palautusluukku löytyy Lauttasaaren kirjastosta, Pajalahdentie 10 a.
Torpparinleipiä on valmistettu ainakin 1940-luvulta lähtien. Malviala oy:n Facebook-sivulla mainitaan, että Tasangon herkun Torpparin leipää on valmistettu vuodesta 1946 alkaen. Katariina Vuoren kirjassa Kiskan Mamma : Edith Kaski limonadi-, elokuvateatteri- ja kioskiyrittäjä Evijärvellä 1900-1988 muistellaan kioskin valikoimaa 1940-luvun lopulla. Myynnissä oli mm. korppuja, torpparinleipää ja keksejä (s. 112).
Valitettavasti tarkempia tietoja torpparinleivän historiasta tai nimen alkuperästä ei löytynyt.
Mauro Taloccin teoksessa: Valtioiden liput ja vaakunat (Kolibri, Helsinki, 1993), todetaan seuraavasti: Saksan trikolori otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1949, ja se on oikeastaan Weimarin tasavallan kansallislippu. Mustaa, punaista, kultaa - värejä, jotka olivat jo kauan liittyneet yhteissaksalaisiin pyrkimyksiin...
Jos haluat laajemmin tietoa, teoksen saatavuutta voit katsoa osoitteesta http://www.libplussa.fi/
Netistä osoitteesta http://home01.wxs.nl/~marksens/descr/de.htm pääset katsomaan kuvaa Saksan lipusta ja saat tietoa siitä miten se on ollut eri aikoina voimassa.
Tässä kotimaisia lautapelien julkaisijoita: Tactic, Lautapelit.fi, Tuonela Productions, Peliko. Lautapeliopas-sivustolta löytyy lisää tietoa näistä:
https://www.lautapeliopas.fi/artikkelit/tarkeimmat-lautapelien-julkaisijat/
https://www.lautapeliopas.fi/julkaisijat/peliko/