Kyseessä on Lassi Nummen runo Trubaduurin kujelaulu kokoelmasta Intohimo olemassaoloon (Otava, 1949). Runon voi lukea myös teoksesta Lassi Nummi: Runot 1947 - 1977 (Otava, 1978, s. 13).
Runo alkaa riveillä "Oh, suokaa anteeksi - sieppasin / vain pari pienoista oksaa, / kun talonne ohitse kuljin, arvoisa pormestari".
https://finna.fi/
Droonien torjumista äänikanuunan tai vastaavan laitteen avulla on tutkittu Korea Advanced Institute of Science and Technology -yliopistossa vuonna 2015, ks. juttu PC Worldissa ja tutkimusartikkeli. Tutkimuksen mukaan ääni voi aiheuttaa toimintahäiriön gyroskoopissa ja droonin putoamisen alas.
Uusia suomennettuja kirjoja, joita on kuvailtu dark romance -tyylisiksi, ovat esimerkiksi Brynne Weaverin Murhanhimo -trilogia, Navessa Allenin Valot pois sekä Kaylie Smithin Phantasma. J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta- ja Langenneet enkelit -sarjat ovat jo vähän vanhempia, mutta sopivat tähän genreen.
Hei,
Kyseinen runo "Naisen elämä kuluu loppuun" löytyy Paavo Haavikon Prosperon runot -kokoelmasta (s. 49). Kysymäsi kohta kuuluu: "Naisen elämä kuluu loppuun kuin saippua kesäyössä, miehen elämä katkeaa kuin suksi sulalla maalla"
Koko runoa emme voi tekijänoikeussyistä tähän laittaa, mutta kirjastosta kokoelman löytää. On myös ainakin Haavikon Kootut runot -kokoelmassa (s. 810).
HelMet-kirjastojen e-kirjoja on mahdollista lainata ulkomailta, mutta kirjastokortti täytyy hankkia fyysisesti Suomesta. Ensimmäisen kirjastokortin hankkimisen yhteydessä täytyy myös ilmoittaa Suomessa sijaitseva osoitteensa. Myöhemmin osoite on mahdollista vaihtaa ulkomaille. Kirjastokortin voi hankkia mistä tahansa Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston toimipisteestä esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.
Osoitteesta http://www.helmet.fi/fi-FI/Vinkit_ja_helmet/Digihelmet/Ekirjan_lainaami… löytyy ohjeita HelMet-kirjastojen e-kirjojen lainaamiseen.
Kirjan saa oman kirjaston kautta kaukolainaksi kansallisesta Varastokirjastosta Kuopiosta (sijaintikoodi L2305820). Varastokirjasto lähettää kaukolainat maksutta, mutta oma kirjasto voi palvelusta jotain periä. Asia selviää, kun käyt asioimassa siinä kirjastossa, jonka kautta haluat kirjan noutaa. Kirja voi jostain yleisestäkin kirjastosta löytyä, mutta Varastokirjastosta siis ainakin.
Heikki Poroila
Kyllä, voit palauttaa aineiston mihin tahansa Helmet-kirjastoon toimipaikan aukioloaikana. Voit siis palauttaa Ison Omenan kirjastosta lainaamasi kirjat Tapiolan kirjastoon.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Helmetkirjaston_kayttosaannot(37540)
Kyseessä voisi olla Agathe Demoisin kirja Taikalasi (Nemo, 2015). Sen esittelyteksti kuuluu näin: "Tässä kiehtovassa pienten lasten kirjassa kuljetaan linnun matkassa ja katsotaan maisemia sen silmin. Lintu kohtaa lennollaan paljon jännittäviä asioita eikä ole välillä uskoa näkemäänsä. Kirjan taskussa on punainen taikalasi, jonka läpi katsottaessa suuren kirjan yksityiskohtaisista piirroksista paljastuu odottamattomia asioita. Tehtaan tiiliseinät kätkevät uutteria työläisiä. Puun lehtien seassa oravat tekevät eriskummallisia temppuja. Jäävuori onkin jäätelöä! Entä mitä ihmettä tapahtuu jättilaivan kannella?"
Suomen kirjallisuuden seuran käännöstietokannan mukaan Eino Leinolta on käännetty ruotsiksi seuraavat teokset:
Alla kasvon Kaikkivallan : mystillinen trilogia : erään aikansa lapsen ajatuksia, tunnustuksia ja kaukonäkyjä
Helkavirsiä
Nuori nainen
Näiden lisäksi on käännetty valikoima runoja nimellä Lyriskt urval (kääntäjä Diktonius, Elmer). Finna.fi:n tiedoista ei valitettavasti löydy kirjan sisällysluetteloa, joten en pysty varmasti sanomaan, löytyykö Legenda siitä.
Valitettavasti uudemmista runoista ei ole olemassa noin kattavaa tietokantaa.Vanhempia runoja voi hakea esim. Runosto.net tai Suomen kansan vanhat runot -sivustolta.Ehkä joku lukija muistaa mikä runo olisi kyseessä.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kirjastossa on kirjoja ranskalaisesta elokuvasta ja elokuvatuotannosta.
- impressionismi:
Aitken, Ian
European film theory and cinema : a critical introduction
Bloomington : Edinburgh University Press, 2001. - 275 s.
Andrew, Dudley
Mists of regret : culture and sensibility in classic French film
Princeton, NJ : Princeton U P, 1995. - 409 s. : kuv.
Bordwell, David
French impressionist cinema : film culture, film theory, and film style
New York : Arno, 1980. - 309 s.
Cohen, Keith
Film and fiction : the dynamics of exchange
New Haven : Yale U P, 1979. - 216 s. : kuv.
SADOUL, Georges
French film
London : Falcon, 1953. - 131 s. : kuv.
- surrealismi:
Dada and surrealist film / Kuenzli, Rudolph E. ed....
Tiedot löytyvät nykyään Kansallisarkistosta. Ottoautojen osalta aiemmasta palvelun vastauksesta saa askelmerkkejä kuinka edetä, mutta sama pätee pitkälti kanta-autoihinkin. Asiantuntija vinkkasi, että tieto voisi löytyä esimerkiksi moottoriajoneuvotoimistojen arkistoista. Koska oikean arkistokokonaisuuden paikantaminen voi olla aikaavievää, helpoin tapa edetä on tehdä asiasta tietopyyntö Kansallisarkistoon.
Krinnu eli krinti on murresana, jota käytetään ainakin Keski-Pohjanmaalla, Länsipohjassa ja eteläisessä Varsinais-Suomessa. Se tarkoittaa, niin kuin olit kuullutkin, porttia ja veräjää, sekä myöskin portin salpaa ja veräjäntolppien yläpäitä yhdistävää suoraa tai kaarevaa puuta. (Lähde: Suomen murteiden sanakirja: kahdeksas osa, 2008)
Fennican eli Suomen kansallisbibliografian mukaan Piniltä on suomennettu viisi albumia:
Ryöstöretki 1990, Pako tulen alta 1990, Haaste 1991, Suden laulu 1993 ja Auringon ääni 1993.
Saatavilla näyttäisi olevan ainoastaan Suden laulu ja Auringon ääni .
Galt MacDermottin säveltämäja James Radon ja Gerome Ragnin kirjoittama musikaali Hair eli Hiukset nähtiin Suomessa ensimmäisen kerran Tampereen Popteatterin esittämänä Tampereen 1. Teatterikesässä 6. elokuuta 1969. Tämän jälkeen musikaali siirtyi vierailevana esityksenä Tampereen teatteriin, jossa sitä esitettiin vuosina 1969 – 1971 yhteensä 71 kertaa.
Svenska Teatern otti Hair-musikaalin ohjelmistoonsa myös samana vuonna. Ensi-ilta oli 23.11.1969.
https://www.tampereenpopteatteriyhdistys.fi/hair/
http://ilona.tinfo.fi/esitys_tieto.aspx?id=4347
http://ilona.tinfo.fi/esitys_lista.aspx?lang=fi
Wikipediaan on koottu luettelo vallankaappauksista. Viimeisen 20 vuoden aikanakin niitä on tapahtunut melkoinen määrä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vallankaappauksista_ja_vallankaa…
Niin ikään valtioiden sotilaallisista menoista löytyy wikipedian listaus. Arviot perustuvat Tukholman kansainvälisen rauhaninstituutin ja brittiläisen International Institute for Strategic Studies -ajatushautomon keräämiin tietoihin vuosilta 2012 ja 2011.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioiden_sotilaallisista_menoi…