Maailmassa on sekä kaupallisia että ei-kaupallisia "kuvapankkeja" eli palveluita, joiden kautta saa laillisesti käytettävissä olevia kuvia. Kaupallisten kuvapalveluiden kuvat ovat ainakin pääosin peräisin ammattikuvaajilta, jotka ovat myyneet kuvapalveluille oikeuden hoitaa kuvien jakelun ja käytön rahastamisen. Kuvaaja saa pienemmän korvauksen, mutta säästyy isolta vaivalta. Kaupallisia kuvapankkeja eivät yleensä kiinnosta muut kuin teknisesti "täydelliset" kuvat, koska niille on helpointa löytää maksavia käyttäjiä mainonnan parissa. Kuvapankeista haetaan todennäköisesti eniten "yleisiä" kuvituskuvia, jolloin taiteellinen erikoislaatuisuus ei välttämättä ole tavoiteltu ominaisuus. Maailmassa on valokuvaajia, jotka ovat erikoistuneet...
Vastaus riippuu siitä, millaisista nuoteista on kyse. Kaikilla nuoteilla ei ole lainausoikeutta eli niitä kirjasto ei voi ottaa kokoelmiinsa.
Jyväskylän kaupunginkirjastoon nuotteja voi tuoda lahjoituksena ja allekirjoittaa aineiston lahjoitussopimuksen. Lahjoittaja hyväksyy, että kirjasto voi käyttää lahjoitetun aineiston sopivaksi katsomallaan tavalla.
Suomen perustuslaki toteaa, että "Jos presidentti kuolee tai valtioneuvosto toteaa hänet pysyvästi estyneeksi hoitamaan presidentintointa, on niin pian kuin mahdollista valittava uusi presidentti...... Tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri tai tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri."
Edellisen presidentinvaalit hävinneet ehdokkaat ovat vaalien jälkien tavallisia kansalaisia. Heillä ei ole mitään virallista asemaa. Presidentinvaali poikkeaa muista vaaleista siinä, että varasijoja ei ole. Jos presidentti kuolee tai on muuten estynyt noitamaan virkaansa, pääministeri (tai tämän sijainen) hoitaa presidentin tehtäviä kunnes uusi presidentti valitaan. Näin tapahtui Suomessa...
Ylen tietopalvelusta kerrottiin, että syntymäsi hetkellä on tosiaan radiossa lähetetty aamuhartaus. Ylen arkistossa ei kuitenkaan valitettavasti ole tallella tätä ohjelmaa, eikä tietoa sen sisällöstä.
1960-luvun ohjelmista vain harva on arkistoitu. Nauhamateriaali oli kallista, ja nauhoja käytettiin uudelleen uusiin ohjelmiin.
Ei voi nimetä mitään yksittäistä hetkeä tai vuotta, jolloin sortsit olisivat muuttuneet pidemmiksi. 1970- ja 1980-lukujen tyyliin kuului yleisesti lyhyemmät sortsit ja löysemmät paidat kuin nykyaikaan. 1990-luvulla sortsit ovat alkaneet pidentyä, mutta paidat ovat yhä pysyneet löysempinä. Myös eri maissa, eri valmistajilla ja eri seuroilla on ollut erilaisia sortseja - ja on edelleen. Suurpiirteisesti voisi sanoa, että 90-luvulla sortsit alkoivat pidetä ja 2000-luvulla kaventua.
Alla olevista kuvista voi katsella, miten urheilusortsimuoti on muuttunut:
Maradonan ja Pelén sortsit vuonna 1988 olivat hyvin lyhyet: https://fi.pinterest.com/pin/439241769907240610/?autologin=true
Vielä 1990-luvun alussa...
Rakennuksen saa kyllä valokuvata, piirtää tai maalata, mutta rakennuksen fyysinen muuttaminen tai toisen täsmälleen samanlaisen rakennuksen rakentaminen on kiellettyä, jos rakennus täyttää teoksen tuntomerkit. Tosin rakennustakin saa tekijän luvatta muuttaa, jos se on teknisistä syistä tarkoituksenmukaista. Tekijänoikeuslaki Pykälä 25 e
"Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Suojattuja teoksia ovat mm. valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden teos, kartta, selittävä piirustus, graafinen tai plastillinen teos, tietokoneohjelma tai muu teos.
Tekijänoikeus suojaa luovan työn sisältöä, muotoa, jossa teos ilmenee...
Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on julkaissut listan etunimien taivutuksesta. Sen mukaan kumpikin Taito-nimen taivutusmuoto on oikein. https://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/https://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/index.php?s=tietue&id=426Myös sukunimien taivutuksesta on julkaistu vastaavanlainen lista:https://kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/
Kysymäsi kirja voisi olla Kornei Tsukovskin Tohtori Kipula.
Kirjassa tohtori Kipulan mukana Afrikkaan matkustaa liuta eläimiä mm. porsas, koira, papukaija, lehmä, pöllö ja krokotiili. Afrikassa joukko tapaa myös kaksipäisen eläimen ( ei siis yksisarvista).
Kirjan saatavuuden voit tarkistaa HelMet-aineistohausta,http://www.helmet.fi .
Jos tämä ei ole kaipaamasi kirja, muistaisitko koska olet kirjaa lukenut ja hieman lisää yksityiskohtia.
ReettaNoomiElina blogi tietää kertoa:" Hiimailu on ystäväni sanojen mukaan joutilasta nurkissa pyöriskelyä, oleilua ja kaiken vähäisenkin siirtämistä huomiseen ja tekemisen välttelyä, pientä kehää, omaa suppeuttakin... Täytänkö moiset hiimailun kriteerit? Olen näitäkin, mutta tietoisesti myös yritän opetella hiimailua, chillaaminen lie suhteellisen sama asia. "http://reettanoomielina.blogspot.com/2014/02/hiimailua.html
Muumioitavan eli palsamoitavan ruumiin kuivattamiseen egyptiläiset käyttivät natronia. Natron on luonnollinen, emäksinen suola, joka sisältää natriumbikarbonaattia sekä muita natriumyhdisteitä, ja sitä voitiin löytää esimerkiksi kuivuneiden järvien pohja-alueilta.Lähteet: Resepti 3 500 vuoden takaa: Näin Egyptissä muumioitiin kasvot | YleKuinka ruokasooda on keksitty ja kuinka sitä on keksitty alkaa käyttää leivonnassa? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) Ritva-tietokannasta on mahdollista hakea televisiossa esitettyjä ohjelmia ja elokuvia tietyllä aikavälillä, ks. https://rtva.kavi.fi/Saadaksesi haettua tietyllä aikavälillä lähetettyjä elokuvia, sinun pitää valita Ritvassa "Tarkenna hakua" ja lisätä hakulaisekkeeseen eri parametreja yksi kerrallaan. Elokuvat pystyt valitsemaan "Valitse kenttä" valikon kohdasta "Genre (tv)". Lisäksi kannattaa valita ainakin aikaväli. Esimerkkinä haku vuonna 2010 lähetetyistä elokuvista, ks. linkki.Kysymyksen lisätiedoissa mainittu elokuva kuulostaa hieman elokuvalta Vastavirtaan (Swimming Upstream, 2003). Muita uimariaiheisia elokuvia: https://www.imdb.com/list/ls070650009/
Kirjasto ei maksa käytetyistä lahjoitetuista kirjoista. Kirjastoon voidaan harkinnan mukaan ostaa tarjottuna esim. paikallista uutta omakustannekirjallisuutta, mutta yleensä hankimme kirjat oman kirjavälittäjämme kautta. Kannattaa tarjota kirjoja esim. paikalliseen antikvariaattiin.
Sopivia klassikoita voisivat olla esimerkiksi:
D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
Kate Chopin: Herääminen
Emily Brontë: Humiseva harju
Edith Wharton: Viattomuuden aika
Juhani Aho: Juha; Papin tytär ja Papin rouva
Voit käyttää Helmet-kirjastojen palveluja ja lainata niiden tarjoamia aineistoja, mikäli sinulla on voimassa oleva Helmet-kortti. Kortin haltijuus ei ole sidottu siihen, että pitäisi asua pääkaupunkiseudulla.
Päivitäthän yhteystietosi kirjastoon. Voit tehdä sen Helmet-verkkokirjastossa, mikäli korttiisi on liitetty pin-koodi eli tunnusluku. Mikäli sinulla ei ole pin-koodia, yhteystietojen päivitys tapahtuu kirjastossa.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Runo on Yrjö Jylhän Siniselle vuorelle kokoelmasta Kurimus (Otava, 1928).
Näin kuuluu ensimmäinen runon kuudesta säkeistöstä: "Auringon noustessa kimmeltäin / rinnoille kukkivan maan, / lähdemme sinistä vuorta päin / kahden vaeltamaan."
Kinsellan Himoshoppaaja-kirjoja on julkaissut suomeksi WSOY. Heidän ensi syksyn kirjakatalogissaan Christmas Shopaholicia ei näytä olevan, joten luultavasti kirja ilmestyy suomeksi ensi vuonna.
Kannattaa tiedustella suoraan kustantamosta: https://www.wsoy.fi/yhteystiedot
Piitä on mahdollista valmistaa kvartsista.Lyhyt kuvaus prosessista: https://www.missilicon.com/processAlkuaine pii Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pii_(alkuaine)Puolijohteiden valmistamisessa kvartsia käytetään myös esim. yksikiteisen piin valmistamiseen käytettävissä upokkaissa.
Kyllä noilla teoksilla rahallista arvoa on. Tarkkaan arvoja on toki vaikea sanoa, koska arvo riippuu kirjan kunnosta ja viime kädessä siitä, kuinka paljon joku on kirjoista valmis maksamaan. Jotakin voisi silti koettaa sanoa kirjojen arvosta.
”Vanhan kirjallisuuden hintaopas” (osa 2; Suomen antikvaariset kirjakauppiaat, 2010) listaa useita Larin-Kyöstin teoksia, joiden arvoksi annetaan 8–26 euroa. Kirjaan otetuille Otto Mannisen teoksille arvioidaan arvoksi 8–20 euroa. Siljon ”Maan puoleen” ja ”Selvään veteen” olisivat 9 euron arvoisia, ”Runot ja aforismit” taas 12 euroa. Koudan ”Ristin tiestä” ja ”Uhriliekistä” saatettaisiin maksaa 9 euroa. Listattujen Kivimaan kirjojen hinnat ovat 8–14 euroa. Leinon kirjoille annetaan ensipainoksina...
Kyllä on. Tosin on niin, että tunnetut srilankalaiset kirjailijat asuvat ulkomailla ja siellä he ovat myös tunnetut teoksensa julkaisseet. Tunnetuimpia ovat Colin De Silva, jolta on suomennettu Sinhalan tuulet ja Michael Ondaatje, jolta on suomennettu Anilin varjo, Englantilainen potilas ja Leijonan puvussa. Lisätietoja srilankalaisesta kirjallisuudesta saa esim. sivulta http://www.lankalibrary.com/books.html .